Nyt asiat ovat toisin

Olen jälkikäteen taas hieman pettynyt postin kulkuun. Ymmärtäähän sen, että maailmanlaajuiset tilaukset vievät aikaa, ja siitä ilmoitetaan aina, mutta olen joskus hieman pikkumainen olento. Olisin erittäin paljon halunnut hakata Heavy Rainia viikonlopun putkeen. Arvioidun saapumisajan viimeiseksi päiväksi ilmoitettiin 13. tammikuuta. Tänään on, jos ette huomanneet, 17. päivä. Toisaalta olen erittäin tyytyväinen postin kulkuun. Tilasin Heavy Rainin lisäksi silikoni-kustomointi-skinit 3DS:ääni ja ne saapuivat varsin nopeasti, varsinkin kun kirje lähti Kaliforniasta. Ja vuoden ihan alkupuolella tilasin uuden pipon, joka sekin saapui pari päivää taaksepäin. Vielä odottelen Heavy Rainia ja näemmä helmikuun 10. viimeistään saapuvaa naurettavan halpaa kiinalaista vaatekappaletta. Ebay on taianomainen paikka.

Ja se mikä ei ole taianomaista on akne. Äsken peiliin vilkaistessani huomasin melkein puolet naamastani olevan kuivuneen veren peitossa. Eli hyvää päivää. Toivon mukaan akne lähtee pois kunhan muutaman vuoden vielä kasvan.

Tosiaan, olin tuossa ensimmäistä kertaa elämäni aikana oikeasti vihainen jollekulle. Ensimmäistä kertaa tietyn ihmisen näkeminen aiheutti minulle pahaa oloa. Olin juuri syönyt ja hieman jotain yritti nousta kurkusta ylös. Nyt asiat ovat toisin.

Hieman sen jälkeen, kun olin saanut luvan kanssa, ilman omantunnon tuskia, ensimmäistä kertaa tavallaan huutaa jollekulle, sain oppia asioita, jotka muuttivat näkemykseni suurin piirtein kaikesta. Puhuin yksin puhelimessa suuren osan ajasta, toistin joitain asioita, ja minulle selvisi niin omituisia asioita. Tavallaan uskomattomia, mutta tavallaan järkeenkäyviä. Tämäkin on täysin uusi kokemus elämässäni. Valitan epäselvyyttä, en kirjoita yksityisyyttä rikkovia asioita tänne ilman lupaa liikaa. Enkä edes halua nyt. Loppujen lopuksi minulla oli ollut kuukausien ajan jotain tärkeää sanottavaa tärkeälle ihmiselle, olin valmistautunut oletettavaan reaktioon jonka jälkeen olisin saanut siirtyä rauhallisesti eteenpäin elämässäni ja jättää menneisyyden muistoksi vain, en saanut oletettavaa reaktiota, en saanut oikeastaan kauhean suurta reaktiota ollenkaan. Jatkoin puhumista paljon pidemmälle kuin olin koskaan ajatellut ja minulle selvisi kummallisia asioita. En tiedä, pitäisikö minun olla vihainen vai onnellinen. Enkä tiedä mitä tehdä nyt. Sain puhua eilen illalla luotettavan kaverin kanssa tästä ja se helpotti oloani jonkin verran. Mutta tulevasta en tiedä mitään. En sitä miten minun pitäisi jatkaa tai edes miten haluaisin jatkaa. Ja hänestä tiedän vielä vähemmän. Aika näyttänee.

Sitten asioihin, joista haluan, uskallan ja saan puhua. Keskiviikkoiltapäivällä minulle viestitettiin, että huomiselle tarvittaisiin julkiseen tilaisuuteen musiikkiesitystä. Kyseessä oli lukioni kuvisdiplomitöiden näyttelyn avajaiset. Kaveri oli epävirallisesti ja tavallaan pyytänyt minua jo sinne. No, torstaipäivällä poikkesin musiikinluokassa. Siellä ehdotettiin että esittäisin Sitkeän sydämen kun se olisi helppo. Kerroin, että olen tässä soitellut itsekseni yhtä uutta lempikappalettani, joka ei siis ole enää kovin uusi mutta lempikappaleitteni joukossa kyllä. No, sitä soitin vähän, opettaja ehdotti capoa 1. frettiin ja siihen totuttuani se oli siinä.

Lähdin promenadille alle tunnissa päästyäni koulusta. Paikalle saapui "mukava" määrä väkeä. Jonkinpituisen puheen jälkeen minulle annettiin vuoro. Ja siinä sitten esitin ensimmäistä kertaa elämässäni täysin sooloesityksen. Rämpytin rakasta kitaraani ja lauloin mikkiin. Eikä ollut muuta harhautuksenkohdetta kuin minä itse. Kaikki keskittyivät minuun. Onneksi osaan laulun jo sydämeltäni ja se on lähellä sitä. Kappale oli Tehosekoittimen "Maailma on sun" ja se oli ensimmäinen kappale, jonka kuulin ja halusinkin kuulla tämän vuoden puolella. Niin kaunis kappale. Paikalla oli suuren määrän tuntemattomia lisäksi hyviä tuttujani, opettajia ja itse lukion rehtori. Hänen sanaansa luotin viimein, kun hän vuorostaan sanoi, että hyvin meni. Japanilainen vaihto-opettajamme oli paikalla myös. Keskustelin hänen kanssaan myös muutamista asioista.

Tuntemattomien joukossa oli kuitenkin yksi niin ikään tuntematon. En ole koskaan puhunut hänelle eikä hän minulle. Olemme vaihtaneet katseita vähän väliä. Ainoa asia, jonka tiedän hänestä on se, että aina hänet nähdessäni koulussa tulen iloiseksi. Hän on pienehkön kokoinen, erittäin nätti tyttö, jonka tunnistaisin väkijoukosta silmänräpäyksessä. En tiedä edes hänen nimeään. Enkä välttämättä koskaan halua tietää, sillä olen sitä mieltä, että vain harva nimi voisi tehdä tuolle näylle oikeutta. Saan nauttia hänen aiheuttamasta ilosta vielä jonkin aikaa, kunnes hän lähtee lukiosta kevään lopulla, toivottavasti.

Tulevasta en kai tiedä enää mitään minkään asian suhteen. Onneksi elämä ei ole tylsää. Jatkot.

Vessanpaperia jossa on pingviinien kuvia

En loppujen lopuksi varsinaisesti vaihtanutkaan blogin nimeä. "Ilmeen" taisin vaihtaa tai jotain sen tapaista. Koska jos joku ei huomannut niin Jasun Blogi on nykyään violetti. Ja jotkut taide-ihmiset siellä varmaan pudistavat päitään koska kyseessä on oikeasti muka purppura tai lila tai sinipuna tai jokin vastaava. En silti väitä tietäväni oikeaa nimeä. Violetti on hyvä. Ja väri johtuu pääasiassa siitä, että tuo purppura lila violetti mikälie on ollut jostain syystä jo pidemmän aikaa oma lempivärini, jos niin voi vielä tässä iässä sanoa. En vihaa kaikkia muita värejä, violetti on vain jotenkin miellyttävä väri.

Nimeä en siis vaihtanut. Kuten välilehdessä joillakin lukee, blogi on yhä ja löytyy nimellä Jasun Blogi. Yksinkertaisesti vaihdoin vanhan Scrubs-tyylisen logon kuvatiedoston tähän uuteen "Kiitos ei ole kirosana" -kuvatiedostoon. Logossa sana "Kiitos" on kirjoitettu Kingdom Heartsista tutulla fontilla ja "kirosana" Tim Burton's The Nightmare Before Christmas -kirjoitustyylillä. "Ei ole yhtä kuin merkki" -merkki on omaa käsialaa. Lisäksi yritin vaihtaa taas faviconia mutta en tiedä miten siinä onnistuin. Surullista mutta totta, vaihdoin myös kuvauksessa olleen lainauksen pois. Ehkä laitan sen joskus takaisin, mutta jos en laita niin tässä se vielä on.

" Listen to me. What you're feeling right now, it's not death, it's life. A new kind of life.

Open your eyes. See, what I see. Feel, what I feel. And let's go take a howl at that moon. "

Lainaus on peräisin erään suosikkisarjani raskaimmista kohtauksista. Otin parista kohtaa pois nimet, jotta lause kävisi enemmän järkeen. Ja ei, en kerro, mistä tuo lainaus on suoraan lähtöisin. Jos jotenkuten muistat lauseen, niin huomaat varmasti heti, jos se sattuu tulemaan sinua vastaan.

Violettiin väriin voisi mahdollisesti olla osasyyllisenä eräs peli, jonka kirjoitin ORASin tilalle tuonne sivupalkkiin tässä jokin päivä. Kävin ostamassa kummeilta saaduilla rahoilla paikallisesta pelikaupasta Saints Row IV - Game of the Century Edition -levykkeen alkuviikosta ja sitä olen hakannut yllättävän paljon. Muita aikaani vieviä pelejä tällä hetkellä ovat Kingdom Hearts II Final Mix, Hearthstone, Terraria, The Binding of Isaac: Rebirth, Mario & Luigi: Partners In Time ja sitten vielä vaikka se Pokémon ORAS. Ja yhäkin aikaani vie runsaasti näiden lisäksi YouTube sekä Tumblr. Vapaa-aikaa olen päättänyt jättää opiskelulle mahdollisimman vähän. Muun muassa siksi, että työpöytäni on kaatopaikka ja tämänkin tekstin väsäsin nojatuolillani löhöillen. Tässä olen viettänyt viime päivänikin suurilta osin. Jollain kumman tavalla minulla on joka päivä ollut vielä jotain mielekästä menoakin.

Mutta pääosin Saints Row IV on vienyt suuren osan vapaa-aikaani. Eikä harmita yhtään. Peliä on uskomattoman nautinnollista pelata. Vaikka se on ainakin toistaiseksi helppoa kuin heinänteko, niin siitä saamani ilo ja hyvä olo ovat ajan arvoisia. Ja pitkästä aikaa päätin taas antaa päähahmolleni naisen sukupuolen. En muista, olenko Skyrimin jälkeen tehnyt samaa. Mutta en epäröi myöntää, että olen viettänyt vähintään tunnin simulaation erinäisissä vaateliikkeissä ja sen sellaisissa luomassa mahdollisimman kauniin ja mahtavan näköisen ja oloisen hahmon. Tämänhetkinen olomuoto on ollut jo suht kauan; tuuheat mustanpurppurat hiukset, mustanpurppura APOC-kokonaisuus ja täysille kustomoidut .45 Fletcherit molemmissa käsissä. Don't judge.

Sitten loppuun(?) vielä vähän muutakin kuin digitaalista juttua. Tiistaina oli viimeinen lomapäivä ennen lukion jatkumista. Koko päivän minulla oli huono olo ja olin huonommalla tavalla väsynyt. Sinä päivänä päätin, että lähdenpä taas pois kotikaupungista viikonloppuna katsomaan serkkujani ja sinä päivänä olin myös siskonityttären 1-vuotissyntymäpäivillä. Siellä oli mukava olla, vaikka olo oli mitä oli. En saanut illalla/yöllä nukuttua. Oloni oli silloin parantunut. Varasin about 10 tuntia nukkumiselle ja muistan katsoneeni kelloa vielä neljän jälkeen aamupäivällä. Nyt olen päättänyt, että menen sänkyyn vasta kun alkaa väsyttämään. Unirytmiä en edes yritä korjata tarkoituksella. Se on niin rikki kuin olla voi.

Ja mitä tunne-elämään kuuluu, olen ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti vihainen jollekulle. Hän on tuonut elämääni iloa ja piristystä, mutta viime vuoden lopulla hän alkoi enemmän ärsyttäväksi. Käsitykseni mukaan hän on kiihdyttänyt minua turhaan ja on käyttänyt runsaasti hyväkseen sitä, että hän on minulle ollut ainakin jonkin verran tärkeä ihminen ja täten hänellä on erityinen asema minun mielialaani vaikuttamisen suhteen. Vuoden alkupuolella hän kysyi yht'äkkiä jostain että olenko hänelle vihainen, mietiskelin hetken ja keksin heti monta syytä olla. Myöhemmin kysyin haluaisiko hän tietää että olenko hänelle vihainen vai en ja hän luuli jo etukäteen että olin. Ja sen erittäin lyhyen keskustelun aikana hän ärsytti minua todennäköisesti tahallaan ja jälleen asemaansa hyväksi käyttäen niin, että päätin sitten olla suuttunut. Siihen onkin puolen vuoden aikana kertynyt paljon hyviä syitä.

En usko olevani kovin pitkävihainen ihminen. Mitä todennäköisimmin ajattelen asiaa aina vain vähemmän ja lopulta unohdan sen. Ja sen en luulisi kestävän kauaa. Mutta ei sitä koskaan tiedä. Kuten sanoin, en ole muistaakseni koskaan ennen ollut kunnolla vihainen kellekään. Ja voin taata, että tämä henkilö on sen ansainnut. Ja vihaani tulee kai lieventämään se pieni määrä ihmisiä lukiossani, joiden tapaaminen saa minut aina hyvälle tuulelle.

Mutta ei siitä sen enempää. Kello tulee kaksi ja minua ramaisee lievästi. Toivottavasti saan nukutuksi.

This Christmas I wanna give you my heeaaAArt...

Minulla ei ole koskaan ollut huonoa joulua. Olen varma, ettei tänäkään vuonna oikeasti ollut. Mutta juuri nyt minusta tuntuu, että tämä joulu oli erityisen kehno esitys. Tai ennemmin jouluaatto. Joulu kokonaisuutena on ollut mukava, mitä nyt neljä ja puoli joulujuhlaa plus muuta sählinkiä. Ehkä tämän joulun erilaisuus johtuu siitä, että olen kasvanut vanhemmaksi ja kasvan edelleen. Juuri tällä hetkellä olen kuitenkin varma, että se johtuu perheestäni. En väitä tämän joulun olleen aivan surkea, vaan ennemmin kertoisin, miksi tunnen oloni  mm pettyneeksi juuri nyt. Siis tähän päivään. Oloni on nyt aika hyvä, kun kirjoittaessani taustalla soi niin ikään joulu-CD ja odotan lähtöä kauaksi kotoa perjantaina.

Vaikka olin 23. päivä sanonut moneen kertaan, ettei sasi herättää minua aattona, niin minut herätettiin joskus ennen yhdeksää. Yöllä olin herännyt ja päättänyt katsoa kaikki jäljellä olevat The Vampire Diaries -jaksot ja väsätä joulukoristeita karkkipapereista ja naruista. En noussut silloin ennen yhdeksää vaan koetin mennä takaisin nukkumaan. Nousin hieman ennen kahtatoista. Puin ylleni, siistiydyin ja olin valmiina lähtemään siskoni luo jouluaaton viettoon. Veljeni ei ollut. Hänen herättämiseensä meni puolisen tuntia ja hän oli huonolla tuulella siskoni luokse päästyämme. No, siellä sitten odottelimme ruokaa ja söimme ruokaa. Ja ruoka oli, kuten voi olettaa, erittäin hyvää. Valitettavasti en jostain syystä jaksanut syödä yhtä annosta enempää. Jälkiruokaakin jäi lautaselle. Mutta kaikki oli erinomaista ja maukasta. Sain toimia juhlien DJ:nä ja sehän tarkoitti sitä että kuuntelimme päivän aikana Pentatonixia, Elvis Presleytä, ruotsalaisia joululauluja, Turmion Kätilöitä ja Green Daytä.

Sitten olisi vuorossa lahjojen jako ja avaaminen. En tiedä käytännöstä muissa perheissä, mutta meillä lahjat jaetaan ensiksi ja sitten kierretään myötäpäivään siten että jokainen avaa vuorollaan yhden lahjoistaan. En saanut paljoa lahjoja, mikä ei ollut mitenkään huono asia. Minulla oli tänä jouluna vain yksi ja ainoa lahjatoive täksi jouluksi. Olin ilmoitellut vanhemmilleni jo kuukauden ajan, että toivoisin joululahjaksi Kingdom Hearts II.5:n enkä välttämättä edes tarvitsisi muuta. Lisäksi olin siskoni pyynnöstä ilmoittanut, mitä haluaisin hänen tilaavan minulle lahjaksi netistä. Lahjojeni joukossa oli pari lupaavan muotoista pakettia, ja olin tyytyväinen. Pääosa lahjoista meni siskontyttärelle.

Lahjojen avaamisesta päälimmäisenä mieleeni muistuu se, kuinka minulle vain huudettiin ja minua hoputettiin. Sain loppujen lopuksi Porispere 2015 -liput, rannekellon, kitaratelineen, suklaata ja rahaa. Siskoni oli ainakin luulojeni mukaan tilannut minulle ne kolme asiaa, joita pyysinkin. Sain lahjaksi niistä kaksi. En muistanut kysyä, missä se kolmas on, mutta veikkaan, että se ei ehtinyt jouluksi saapua, sillä se taisi lähteä ulkomailta. Ja se yksi ja ainoa oikea joululahjatoiveeni? Ei missään näkyvissä. Ilmaisin pettymykseni lahjan poissaolon ymmärrettyäni. Tehdessäni lähtöä siskoni luota äitini tuli kysymään, että onko minulla nyt huono mieli ja sanoin että on ja sen jälkeen hän sitten kaiken lisäksi vielä syytti minua siitä, etteivät he olleet joko uskaltaneet/osanneet ostaa sitä lahjaa minulle. Ja tässä esiin nousee se yksi ihmisen luonteenpiirre, jota inhoan suuresti. Nimittäin se, ettei kysytä, kun on kysyttävää. Itse yritän aina, kun mahdollista, kysyä. Ja nyt, poistettuani tästä kohtaa muutaman rivin valitusta, päätän olla valittamatta enempää.

Lähdin siskoni luota lahjojeni kanssa huono-oloisena oma-aloitteisesti ja yksin. Suuntasin suoraan huoneeseeni ja sänkyyn. Makailin siellä ja mietin, että mitä minä teen huomenna. Suunnitelmana oli pelata koko päivä. Mutta nyt saan odottaa ensi vuoteen saakka, että voin edes päästä käsiksi peliin. Yksi ajatus olisi nukkua päivä pois. Valitettavasti olen usein kovin huono nukkumaan yksin, varsinkin päivällä. Normaalisti minulla olisi yksi tai kaksi tai muutamia lahjoja, joiden parissa innokkaasti ja jännittyneesti ja onnellisesti kuluttaisin aikani, mutta tänä jouluna sellaisia lahjoja en saanut yhtään. Todennäköisesti tulen nukkumaan mahdollisimman paljon huomisesta, ja ne hetket, kun en nuku, syön, pelailen The Binding of Isaac: Rebirthiä, katselen Monty Pythonin lentävää sirkusta tai vain kuuntelen musiikkia. Ehkä pirautan parille kaverille, jos voisin kuluttaa aikaani heidän kanssaan, mutta vahvasti luulen, että heillä on parempaa tekemistä.

Ajattelusession jälkeen meille oli saapunut sukulaisia vierailemaan. Olin niin huonolla tuulella, että päätin jäädä huoneeseeni sänkyyn, jotten olisi vain huutamassa kaikille. Tein myös päätöksen soittaa eräälle henkilölle, jolle soittaminen osoittautui erittäin hyväksi päätökseksi. Puhelu piristi minua mukavasti. Juttelin siinä hänen kanssaan joulusta ja lahjoista ja sen sellaisista, vaikka olen viettänyt viimeiset pari kuukautta inhoten ja vältellen ja melkein vihaten tätä henkilöä ja enkä ollut puhunutkaan hänen kanssaan pitkään aikaan.

Toivottavasti huominen menee hyvin. Perjantaina lähden pois kaupungista. Toivottavasti matkasta tulee mukava. Toivottavasti Teillä oli hyvät joulut. Toivottavasti. Minä tästä menenkin nukkumaan, kun kello näyttää olevan aikas monta.

Murry chrsmus

toivotan minä

Joulujuhlia special ?

Olen viettänyt kolme joulujuhlaa kolmena päivänä peräkkäin.

Torstai, 18.12.

Vietin alaspäin pyöristettynä 11 tuntia koulussa tuona päivänä. Ensin pari oppituntia lukiota, sitten ateria ja sieltä koristelemaan ja valmiselemaan salia juhlaa varten. Viiden aikoihin ehdin  käydä suihkussa. Juhla alkoi kuudelta. Juhlan pääpolttopiste oli jokaisen vuosiluokan tekemä näytelmä plus opettajien näytelmä. Juhla alkoi jollain kappaleella, jossa soitin taas bassoa ja se oli joululaulu. Tämän jälkeen oli vuorossa 1. vuosiluokan näytelmä, jota minäkin olin suunnittelemassa. Bändityön takia jätin näyttelemisen toisaalle. Näytelmämme meni paremmin kuin milloinkaan aikaisemmin harjoituksissa, vaikkakin finaali jäi vähän sotkuiseksi. Seuraavan yhteislaulun jälkeen 2. vuosiluokan näytelmä, jossa painotus oli videolla. Musiikkiesitys, 3. luokan esitys, jota ei ollut, sillä juhlassakaan paikalla ei ollut enempää kuin about kuusi abia. Siispä bändiesitys ja tauko. Tauolla glögiä ja muuta sellaista. Tauon jälkeen taisi olla joko bändiesitys tai sitten opettajien näytelmä, joka sekin oli aikas hieno. Tämän jälkeen yhteislaulun aikana raati koetti päättää, mikä neljästä (kolmesta) esityksestä oli paras ja ansaitsi voittaa kiertopokaalin. Yllätimme jossain vaiheessa sen japanilaisen englanninopettajan pyytämällä hänet lavalle, antamalla supisuomalaisen lahjakorin ja laulamalla paljon onnea suomeksi ja englanniksi. Sitten taisi olla bändiesitys ellen aivan väärin muista? Tai sitten ei ollut ja mentiin suoraan raadin päätökseen ja yllätys, ykköset voittivat. Vielä jäljellä oli ainakin yksi bändiesitys. Tässä kappaleessa basson lisäksi laulauisin ja vierailevana laulajatähtenä oli se tyttö itsenäisyyspäiväjuhlasta joka jännitti hurjasti. Vetomme meni aika nappiin ainakin kaikkien muiden mielestä paitsi ehkä sen naissolistin. Juhla loppui hyvin ja jälleen kerran lähdin kotiin TEKEMÄTTÄ MITÄÄN TYPERÄÄ kun jälleen kävi päässä kaksikin sellaista enemmän tai vähemmän spontaania ajatusta ja mahdollisuuksiakin oli useampia mutta pääsin turvallisesti kotiin.

Perjantai, 19.12.

Jotenkuten normaali lukiopäivä. Viimeisellä tunnilla oli historiaa ja opettaja soitti meille YouTubesta kovaan ääneen Raskasta Joulua (Tulkoon Joulu). Lähdin kotiin iloisin mielin. Kävin korjauttamassa vilkut mopoautosta ja en tehnyt oikein mitään hyödyllistä. Kuudeksi ajoin kirkolle. Siellä oli nuorten joulujuhla. Iloinen meininki, paljon mukavaakin porukkaa ja silleen. Esitin hyvän kaverin kanssa yhden joulusketsin. Pelasin biljardia ja kuuntelin musiikkeja ja vietin aikaa laadukkaasti. Hyvästelin lopuksi hyvät ystäväni ja toivotin joulut ja lähdin kotiin, jossa yllättäen kaikki olivat jo nukkumassa. Ja tästä päivästä vielä että nyt uudemman kerran se omituinen tyttö taisi varastaa yöni. En muista paljoa muuta kuin sen viimeisimmän unen, ja siitä unesta saatoin päätellä että ehkä mahdollisesti koko yön unet oli varastettu. Tämä ei ole hyvä merkki ensinkään, sillä muiden lukuisten syiden muassa luulen, että vaikka kaikki kävisi onnellisesti ja hyvin niin minulla ei varmaankaan ole lupaa tai oikeutta seurustella hänen kanssaan. Enkä välttämättä edes halua. Jostain syystä olen viime aikoina ajatellut kriittisesti sen suhteen, kenen kanssa haluaisin seurustella. Jostain kumman syystä. Ja ne kriittisyydet on vaikeita selittää. Pitää olla tietynlainen henkilö kyseessä. Enkä edes yritä selittää. Itse asiassa antaa olla.

Lauantai, 20.12.

Lukiolaisten oli pakko osallistua yläasteen joulujuhlaan. Ja sanasta 'pakko' johtui se, että tunnelma oli lukiolaisten keskuudessa masentunut ja vastenmielinen ja ärsyyntynyt ainakin joiltain osin. Ainakin minun välittömässä läheisyydessäni. Tämän takia en voinut kunnolla nauttia juhlasta, joka joissain tietyissä kohdissa jopa oli jotenkin nautittavaa. Juhlan jälkeen kaikki lähtivät mahdollisimman äkkiä, jopa ne pari kaveriani, joiden piti kanssani jäädä auttamaan salin siivoamisessa. Lisäksi tunnelmaani pilasi ehkä eniten se, kuinka päätin toteuttaa yhden merkityksettömän ja huonon spontaanin idean ja josta minun ei pitäisi nyt stressata tai ajatella ja ei sillä ole mitään väliä joten pitäisi koittaa rauhoittua. En saanut tänään toivotettua muuta kuin ehkä yhdelle hyvää joulua ja siitäkin jäi kitkerä maku suuhun. Onneksi sain eilen useampia toivotuksia toimitettua ja vastaanotettuakin. Minusta tuntuu, että olen ehkä liian innoissani joulusta. Minulla ei ole syytä olla innoissani. Mutta tässä ollaan. Vaikka olen yksin niin olen iloinen yksin. Ja tästä nyt muistin että tästäkään joulusta ei tule sitä, jota olen elämäni ajan halunnut. Ehkä ensi vuonna, mutta odotukset ovat erittäin matalalla. Tai kyllä tämäkin joulu voisi olla sellainen joulu mutta mahdollisuudet siihen ovat hyvin erittäin pienet. Hyvin matalat odotukset ovat korkeammalla kuin se korkeus johon ne erittäin pienet mahdollisuudet ylettyvät. Puhun nyt joulusta rakkaan kanssa. Ja vielä vielä lisään tämän päivän ihanuuksiin sen, kuinka alle puolen tunnin sisällä kotiutumisestani kuulen vieressäni vanhempieni riitelevän siitä, miten ja miksi meidän huusholliin ei ole tulossa joulua. Ilmaisin kantani ja päätin yrittää luoda sitten oman jouluni tänne sängyn alle.

Nyt yritän rentotua ja rauhoittua. Ja näin se jotenkuten onnistuu. Kuuntelen uskomattoman upean Pentatonix -yhtyeen uskomattoman upeaa That's Christmas To Me -joululevyä. Mukissani on lämmintä glögiä, tuota joulun upean tuoksuista esanssia. Lisäksi minulla on kaksi kappaletta typerryttävän hyvänmakuista leivosta. Nämä joululeivokset ovat aivan omituisia.  Paketissa lukee Gingerbread coated with dark chocolate ja kyllä se maistuukin piparilta. Se on niinkuin pehmeää piparitaikinaa, jossa on joitain ilmakuplia tai sellaisia ja päällystetty tummalla suklaalla ja ai että on hyvää. Tänään illemmalla tapaan näytelmäporukasta osaa ruoan merkeissä ja toivon mukaan tulee nautinnollinen ilta. Ja huomenna pidän kai neljännet joulujuhlat. Kutsuttuja henkilöitä on vain yksi. Aion hankkia lisää näitä piparileivoksia ja glögiä. Ehkä katson Doctor Whon jouluspessuja ja muidenkin sarjojen. Ehkä katson neljättä kertaa The Nightmare Before Christmasin. Ehkä katson kaikki SAWit. Ehkä pelaan Kingdom Heartsia. Mutta nyt menen ja katson The Vampire Diariesia, kun eilen en muistanut katsoa. Toivottavasti oloni ja joulutunnelmani paranee vielä. Hyvää joulua.

ಠ_ಠ

Heräsin vaivautuen neljännen torkun jälkeen. Kävin rutiininmukaisesti peilin edessä heilauttamassa litteän lettini tuuheammaksi. Siinä sitten iski suurenmoinen niskakipu, jonka kaltaista en ole milloinkaan ennen nähnyt. Se piinasi minua koko aamun ja olin jo vähällä olla menemättä kouluun. No, ensimmäisen tunnin jälkeen minun piti suunnistaa yläasteen terkkarille, sillä lukion oma on paikalla vain keskiviikkoisin ja opettaja sanoi että kannattaa mennä sinne että sieltä voidaan vapauttaa lukiolaisiakin ja menin ja ei oikein voitu ja hän selitti ainakin vartin minulle kuinka on ollut ristiriitaa ja ettei voida ja lopulta suuntasin kotiin lepäämään ja odottamaan sähköposti-ilmoituksia selvittämättömistä poissaoloista. Odottaessani päätin kuluttaa aikaa pesiytymällä valtaistuimelleni nokkos-piparminttuteen kanssa ja heittämällä jonkin hyllystäni löytyneistä kauhu-blu-ray-levyistä PS3:seen ja rentoutua siinä hetki. Käteen tarttui hyvin paljon kehuttu The Hills Have Eyes. Huivi kaulassa lämmittämässä, huopa päällä, niska kipeänä ja yrittämättä liikkua painan leffan päälle.

-----

The Hills Have Eyes (2006)

Jasun Blogi exclusive arvostelu

Yksinkertaisesti sanottuna kamala leffa. Kauhuleffa niin kuin minä kauhuleffan määrittelisin. Ensitunnelmat olivat hieman epäilevät. Ensimmäisten minuuttien aikana sain sellaisen kuvan että kyseessä on tylsä saarnaava leffa ydinkokeiden haittavaikutuksista. Leffa lopulta osoittautui hirveäksi kamalaksi oikeaksi kauhuleffaksi ydinkokeiden haittavaikutuksista. Puolet leffasta nähtyäni olin vähällä laittaa sen pois, sillä ruudulla tapahtui jotain niin hirveää ja kamalaa ja hyi olkoon en tykännyt yhtään mutta onneksi en laittanut sitä pois. Loppua kohden elokuva muuttuu niin mielihyvää tuottavaksi ja mielenkiintoiseksi että huh huh. Se on sen arvoista. Elokuva on kovin upea tekele, jos tietää faktoista ja ymmärtää, että kyseessä on vuonna 2006 julkaistu fiktiivinen elokuva.

-----

Nyt odotan ruokaa ja katson Scrubsia. Niska on vieläkin ihmeellisen kipeä ja harmittaa, kun ohi menee kolme oppituntia. Aamuni oli kovin huono kun englannintunnilla olin koko 75 minuuttia huonossa asennossa ja kivuissa ja huono olo ja ärsyyntyneenä ja kivuissa kävelin tutun käytävän läpi kohti yläasteen terkkarin vastaanottoa saarnausta varten ja käytävällä jollain ihmeen tuurin kaupalla näin sen yhden ihmisen joka olisi voinut edes hieman piristää päivääni hymyllä tai millä vain mutta hän ei edes katsonut minuun päin ja ärsyyntymismittari näytti kirkkaanpunaista ja ehkä nyt lopetan tämän tekstin ennen kuin siitä kehittyy vain harmispäissä kirjoitettu valitusteksti. Jatkot. Toivon voivani huomenna paremmin.

Paketti Saksasta

Siinä tänään postiluukustani heitetty paketti ja sen päällä se mitä siellä oli sisällä. Kyseessä on sen viimeviikkoisen nettikauppabuumin ensimmäinen lähetys. Ottaa vieläkin päähän, että meni niin paljon rahaa johonkin suhteellisen turhaan. Tämä ensimmäinen saapunut asia oli kuitenkin eniten odottamani asia ja eikä se ollut edes kovin kallis. Päälimmäisen paketin sisällä on sametilla päällystetty vaahtomuovipehmustetyyny, johon on kaiverrettu kuvioita, ja niissä kuvioissa lepää yhteensä 12 riipusta, ketju ja avainrengas. Eritellen 10 keybladeä (mukaanlukien suosikkini Oathkeeper), Soran riipus sekä Roxasin riipus. Ja voin nyt kokemuksesta sanoa, että riipuksen vaihtaminen ilman työkaluja on suhteellisen hankalaa hommaa. Mutta hyvää jälkeä jäi. Juuri nyt ketjussa roikkuu perus Kingdom Key, jonka aion vaihtaa joko Chain of Memoriesin läpäistyäni tai todennäköisemmin Kingdom Hearts II.5:n aloitettuani Roxasin riipukseen, josta Oathkeeperiin kun sen pelissä saan tai kun aloitan Birth by Sleepin ja kun olen SEN päässyt läpi ja Re:Codedin niin tilalle vaihtuu Soran riipus. Tämä järjestely tuskin tulee toteutumaan joten myönnän tämän tekstipätkän olleen turhaa. Mutta mitä muuta muka oletitte.

Tänne päin on vielä matkalla 11 tuotetta ainakin Briteistä ja vissiin Japanista ja ehkäpä muualtakin. Mutta niin, tuo heräteostosten teko on saanut aikaan uuden ongelman. Ei ole enää rahaa koulukirjoihin ja uusi jakso alkaa perjantaina. Silloin myös julkaistaan täällä Euroopassa ORAS, jonka haluan palavasti itselleni. Lisätään vielä ensi maanantain live-esiintymiseen halajamani Epiphonen bassokitara. Toivottavasti saan kirjoihin jo etukäteen finanssiapua. Silloin kai kaikki onnistuu. Jouluna balanssi todennäköisesti siirtyy parempaan suuntaan.

Huomenna on koeviikon viimeinen koe ja valmistautuminen siihen on mahdollisesti jopa huonompaa luokkaa kuin kaikissa aikaisemmissa kokeissa. Nimittäin lukemattomuuden lisäksi olen ollut tunneilla useimmiten omissa maailmoissani The Binding of Isaac: Rebirthin takia. Ja muutenkaan en ole ikinä ollut maantiedon tai samankaltaisten aineiden kokeiden ystävä. Niissä kun täytyy osata niin paljon ja niin laajalti asioita, joita ei suurin osa ihmisitä tule tarvitsemaan. Ehkä sitä voi siirtää yleissivistyksen piikkiin suurimmaksi osaksi, mutta silti. Toivolla, uskolla ja tuurilla mennään tämäkin koe. Kaikki muut kokeet olen suorittanut kunnialla ja tiedolla ja taidolla ja kaikki uskoo. Ruotsin koe meni ehkä eniten metsään, ja se meni vielä omasta mielestäni aikas hyvin.

Nyt menen tekemään sitä mitä olen tehnyt jo yli viikon eli olemaan niin että pitäisi lukea. Todellisuudessa katson tod. näk. JonTronin molemmat Goosebumps -videot ja sitten jatkan Vampyyripäiväkirjoja kunnes väsyttää niin että menen nukkumaan. Illan jatkot.

Pohja

Ensimmäinen koe on huomenna. En ole lukenut yhtään. Olen vain laiskotellut ja tuhlannut aikaa ja tuhlannut rahaa. Nettikauppoihin olen heittänyt tänään varmaan yli sata euroa ja mitä olenkaan tilannut? En mitään, mitä todella tarvitsisin. Ainoa hyödyllinen tilaus olisi yksi golf-paita ja mahdollisesti muki. Siihen päälle tarroja ja koruja ja CD-levyjä kokoelmaa varten. Ja äsken huomasin, että tilasin yhden niistä levyistä kahteen kertaan. Että silleen. Tästä olen toivottavasti ottanut opikseni. Olen pettynyt itseeni monin muinkin tavoin ja toivon että saan opiskelumotini takaisin huomenna. Onneksi tunnen osaavani huomisen kokeen alueesta edes sen verran, että pääsen läpi. Yritän pakottaa itseni lukemaan sitä edes kerran. Sitten kun olen kirjoittanut tämän. Ja toivottavasti tämä ei ole sitten liian pitkä. Pääsin koulusta yli tunnin aikaisemmin kuin olisi pitänyt, ja mitä olenkaan tehnyt kokeisiin lukemisen sijasta? Olen ollut yksin ajatusteni kanssa, olen katsonut YouTubea ja Twitchiä, olen kuunnellut ja yrittänyt tehdä musiikkia, olen syönyt ja juonut, olen väsännyt itse tuonne reunaan pienen musiikkiwidgetin josta voi kuunnella (ainakin minulle) kovin mieluista instrumentaalimusiikkia pitämistäni peleistä. Ehkä lisään biisejä, ehkä poistan koko homman, ehkä en tee sille enää mitään. Mutta nyt se on minulle mieluinen ja pidän siitä kovin paljon ja toivottavasti tekin. Sen voi siis laittaa päälle kun alkaa lukemaan jos ei ole muuta kuunneltavaa. Ei pakko ole. Ja jatkuvasta toimivuudesta ei takuita. Ja mahdollisesti se jatkaa soimista kun lähdet sivulta ja palaat takaisin. User discretion is advised. Ja nyt menen petiin koulukirjan kanssa ja toivon hartaasti että pystyn lukemaan. Öitä.

Ja vielä 'teeksi, tämä on vain pieni avautumisteksti. Ei ole tarkoituksena jälleen spämmätä valittamista. Adieu.

Noora / I'm not okay (I promise)

Kirjoitin eilen toiseen blogiini lyhyesti vainoharhaisuudestani. Se ei ole ainoa vakava epänormaalius joka päästäni löytyy. Niitä voi olla useitakin, mutta juuri nyt ja lähiaikoina muutamankin kerran pinnalle on noussut ehkä ajoittain ärsyttävin luonteenpiirteeni: herkkyys. Kerronpa Teille nyt tästä päivästä.

Menin nukkumaan joskus puolenyön jälkeen. Tiesin, että seuraavasta päivästä tulisi raskas. Yli kahdeksan tuntia koulua ja kiireellä kaupungille, ennen kuin liikkeet menevät kiinni. Sitten joskus kuuden jälkeen kotiin rentoutumaan Wiin parissa ja illalla ennen suihkua se jokapäiväinen lyhyehkö lenkki. Päivästä tuli suhteellisen paljon raskaampi kuin oletin. Heräsin joskus aamuyöllä ja jäin suht iloisena lepäämään ja nauttimaan selkounista (selkounet ovat muuten ehkä henkilökohtaisen elämän parhaimpia asioita, suosittelen vahvasti). Jotain yli tuntia ennen kuin herätyskelloni olisi soinut, muistin yhtäkkiä, että lukioni opiskelijakunnan hallitus oli antanut minulle edellisellä viikolla suht tärkeän tehtävän. Tai antanut ja antanut, halusinkin sen tavallaan. Tehtävä ei ollut kovin haastava, mutta sen jäljet tulisivat näkymään koko tämän viikon muillekin kuin lukiolaisille. Joten nousin mukavasta, lämpimästä pedistäni ja ihanista unistani todellisuuteen, poimin lipastosta pari A4:sta ja aloin rustaamaan viikon menyytä. Muistin samalla, että minun pitää vielä suunnitella aamunavauspuhe, jonka lupasin pitää tällä viikolla. Ei mikään paras herätys.

Söin huonon aamiaisen ja tähtäsin kohti kaupungin urheilukeskusta. Tässä jaksossa kouluviikkoni alkaa aina liikunnalla, mikä ei todellakaan ole yksi vahvimmista aineistani. No, olin pakannut varusteet valmiiksi ja osallistuin suht innokkaasti opetukseen, vaikka minun täytyi pitää pari lyhyttä taukoa, sillä rintaani sattui sen verran tarpeeksi. Hikisenä ja täysin uupuneena vetäydyin äkkiä kotiin käymään kylmässä suihkussa ja vaihtamassa puhtaat vaatteet.

Kouluun päästyäni mielialani koheni hieman, sillä ollessani menossa keittiöön viemään menyyitä osui matkalleni eräskin nätti, ystävällinen ja uskomattoman mukava opiskelijakunnan vanhempi jäsen, joka lupasi hoitaa menyyt, jotta ehtisin tunnille ajoissa. Olin iloinen, kunnes sain puhelimeen sähköpostia siitä, että minulle oli merkitty poissaolo siltä edelliseltä liikuntatunnilta, jolla olin juuri juossut itseni hengiltä. Kavereiden kanssa jutustelu nosti mielialaa taas hieman ja se ärsyttävä mutta usein mukavakin kaveri, jonka vieressä istun matikantunneilla, käyttäytyi varsin siedettävästi. Pitkän matikan 2. kurssi sujuu aikas hyvin, joten ei siitä kamalasti valittamista. Kouluruoka oli hyvää ja seura sielläkin siedettävää.

Ruotsista oli sanakoe, joka meni aika keskiverrosti ottaen huomioon, että se oli lukion ensimmäinen lajiaan. Ruotsi on sujunut yllättäen hyvin, mutta olen varma, että se muuttuu pian taas kamalaksi haasteeksi, jonka selvittäminen käy työstä.

Englannista oli sanakoe, joka meni aika keskiverrosti ottaen huomioon, että se oli lukion ensimmäinen lajiaan. Englanti on sujunut arvattavasti hyvin, ja olen varma, että se muuttuu vielä mielenkiintoisemmaksi ja mukavaksi ajankuluksi.

Musiikintunti päätti koulupäiväni, ja siellä soitimme taas tuntematonta remixattua musiikkia, mikä ei oikeastaan ole lempipuuhaani. No, selvittyäni siitä juoksin autolle, ajoin kaupungille ja parkeerattuani huonosti huomasin, että kauppa, jonne olin kiirehtimässä, olisi vielä tunnin auki. Kävin siis siirtämässä auton lailliselle paikalle ja kävelin liikkeeseen. Valitettavasti hakemani tuote - tietynlainen (kallis) reppu - oli loppunut. Kiitin ja lähdin jatkamaan asioita.

Kävelin läheisen peliliikkeen luo, kun epäonnekseni huomasin SEN menneen kiinni jo viideltä - kello oli kymmentä yli. Ehkä se ei ollutkaan epäonni. Olisin nimittäin mennyt kysymään jo kolmatta kertaa erästä uutta peliä, jota halusin ostaa kopiot minulle ja veljelleni. Suuntasin siis läheiseen Anttilaan ja sinnehän niitä oli tullut hyvä määrä ja noin viisi euroa halvempana kuin siinä peliliikkeessä. No, otin sellaiset ja parit koulukirjat mukaan ja kävin syömässä.

Olin kovin uupunut ja väsynyt ja kyllästynyt päästyäni kotipihaan. Olin myös jotenkin onnellinen siitä, että pääsisin viimein rentoutumaan huoneeseeni. Asunnon ovenavauksessa sisään pääsivät myös vanhempani. Kerroin, että ne reput olivat loppuneet eikä minulla ollut sellaista kun tarvitsisin huomenna. No, osoittivat oveani, jossa roikkui laadukas retkeilyreppu, joka hinnasta ja laadusta huolimatta ei oikein koulutyöhön soveltuisi. Äitini oli sen käynyt ostamassa, vaikka hän oli aikaisemmin sinä päivänä sanonut, ettei kävisi edes siinä liikkeessä. Siitä pahoitti mielensä äitini ja sitä myöten myös minä entisestäni. Isäni kävi kyselemässä asiasta, jonka jälkeen hän alkoi huutaa äidilleni ja minulle siitä. Vetäydyin huoneeseeni samalla selvästi ilmaisten, etten enää halua ajatellakaan sitä. Isä kävi vielä huoneeni ovella huutamassa, kunnes jätti minut rauhaan.

Tässä sitä nyt ollaan. Mieleni tekee nyt enemmän kuin yhtään mitään muuta edes nähdä eräs tietty minulle tärkeä henkilö. Mutta totta puhuakseni olen niin maissa, etten yksinkertaisesti enää jaksa soittaa kenellekään tai ajatella tätä maailmaa sen enempää. Jos minulle soittaisi joku miellyttävä henkilö, se voisi auttaa oloani, mutta tuskin soittaa. Nyt toivottavasti pääsen pois täältä jonnekin kuvitteelliseen paikkaan ja unohtaa muun. Huomenna tulee olemaan lyhyempi ja rauhallisempi päivä, sillä viimeinen tunti peruttiin eikä minulla ole mitään menoja.

Eli yhteenvetona olen täynnä kyllästymistä, kireyttä, stressiä, halua päästä pois ja, kuten normaalistikin, suhteellisen kokoista ikävää. Hyvää yötä, lukijat. Toivottavasti (ja todennäköisesti) päivänne meni paremmin kuin allekirjoittaneella. Nyt menen haistattamaan maailmalle viskit. Ehkä vaihtoehtomaailmaksi tällä kertaa valitsen antiikin Nipponin tai sienivaltakunnan tai Delfino Islen tai Hyrulen tai Sacred Heartin tai Princeton-Plainsboron tai...

Elli / Hey babe, how's your day been?

Viime lauantaina oli paljon tekemistä ja ympärilläni oli koko ajan hienoja ihmisiä ja hyviä ystäviä. Ilta oli kaunis ja iloinen. Ihanat kaverini pitivät seuraa eikä sänkyynkään tarvinnut mennä yksin nukkumaan. Siinä päivässä oli niitä asioita, joita olin tarvinnut jo pitkän aikaa; sosiaalista kanssakäymistä, läheisyyden ja välittämisen tunnetta, maha väärässä ja kyyneleet silmissä nauramista sekä psykoterapeuttista luottamuksellista keskustelua. Näitä kaikkia tein viimeksi kesän lopulla ja kaikkia yhden ihmisen kanssa. Se oli aikaa, jolloin olin ehkä ensimmäistä kertaa oikeasti onnellinen monta viikkoa putkeen. Siihen yhteen ihmiseen liittyen olin tänään lähellä tehdä yhden ratkaisevan liikkeen, jonka mahdollisia seurauksia pystyn keksimään muutamia ja niistä se yksi hyvä ja toivottu olisi erittäin erittäin epätodennäköinen. Olin kirjoittanut tekstiviestin ja noin puoli minuuttia sormeni leijaili Lähetä-nappulan päällä, kunnes leijailun keskeytti (Luojan kiitos) rakkaan siskoni puhelinsoitto. Vastasin ja puhelun loputtua pyyhin tekstiviestin.

Tässä kohtaa muistutan mahdollisia lukijoita siitä, että tämänkinlainen teksti on vain omaa päiväkirjaani eikä sen välttämättä ole tarkoitus olla viihdyttävää. Jos joku sen kokee viihdyttävänä niin hyvä. Pitäkää hauskaa.

Tänä lauantaina on ollut ei mitään tekemistä ja ympärilläni on ollut koko ajan ei ketään. Ilta on ollut synkkä ja murheellinen. Olen ollut aivan yksin ja tulen olemaankin. Tässä päivässä on ollut niitä asioita, joista olen kärsinyt liian usein; täydellistä solidaarisuutta, yksinäisyyden ja välinpitämättömänä olemisen tunnetta, huonon olon aiheuttamia kyyneleitä ja ennen kaikkea sitä täydellistä yksinäisyyttä. Kukaan ei ole ollut fyysisesti tai edes digitaalisesti läsnä muutamaa sekuntia kauempaa. Tätä kaikkea olen kokenut hyvän osan nuoruuttani. Niinä aikoina koin masennusta ja tein huonoja päätöksiä ja kamalia asioita itselleni. Ihastuin liian helposti ja liian vakavasti. Nyt en saa tästä kohtaa tästä tekstijakeesta enää samantyylistä kuin ensimmäinen.

Eilen koin suht hurjaa tunteiden vuoristorataa tuntien sisällä. Järjestyksessä voimakkaat tunteet ja merkittävät jutut menivät kutakuinkin näin: Vapaus, ilo, katumus & epävarmuus, epämukava olo, myötähäpeä, helpotus, vapaus, ilo, yllätys, välinpitämättömyys & sääli & välittäminen & tylsyys, kyllästyminen, katumus, mielijohde, ilo, yllätys, mielijohde, suuri yllätys & suuri ilo, suunnitelmien muutos, jonkin sortin läheisyyden ja välittämisen tunne, lyhytkestoisia onnellisuuden pilkahduksia, ilo, epämiellyttävä yllätys, vahva inho & viha, helpotus, ilo, suht mukava olo, epävarmuus, ärsyyntyminen, viha, myötähäpeä, viha, yksinäisyys & vapaus, mielijohde, ilo, yllätys, ilon hetki, huono olo mutta iloinen, upea fiilis, nauru, ilo, hyvä seura, ilon hetki, upea fiilis, kiitollisuus, yksinäisyys & vapaus, huono olo & väsymys & inho, uni. Ottakaa tuosta irti, mitä saatte. Loppuillasta tähän hetkeen asti minulla on ollut sisäisesti huono olo eikä se todennäköisesti tule huomennakaan lievenemään. Riippuu pääosin yhdestä ja sivuosin muutamasta ihmisestä.

Nyt vaivun kai katsomaan Toni Wirtasen päivää. Tai sitten lähden kaupungille katsomaan kaveria. Tämä oli taas yksi tämmöinen päivä. Uni tulee kai helposti, kunhan annan sen tulla. 

Öitä.

Pigeon Poopenheimer

Olin menossa nukkumaan, olin pessyt hampaat, käynyt suihkussa, lukenut hetken kirjaa, olin väsynyt ja tyytyväinen ja vetäydyin petiin. Asetin herätyksen ja huomasin ilokseni, että minulla on mukavat yhdeksän tuntia ja kolme varttia aikaa nauttia unten maista.

Vaan ei, aivan yhtäkkiä ilman mitään ennakkovaroitusta tai syytä sisimpääni iskee vihlova ja kivulias ikävä ja sen takia en saanut nukuttua ja piti nousta sängystä kun tuntui epämukavalta ja yh. En ymmärrä, mistä se tuli. Olen viettänyt tämän ikävöinnin kohteen kanssa viime aikoina suht paljon aikaa ja todennäköisesti tulen lähiakoina ehkä viettämäänkin ja en ollut ajatellutkaan häntä hyvään toviin. Mutta buu, yllättäen ja syyttä ikävä tuli takaisin ja jotenkin pahempana kuin aiemmin.

Mutta ei siitä sen enempää. Pitää varmaan kohta lisätä tuonne sivuun "havaintoja elämästä" ja "päiväkirjaa" -kohtien lisäksi "jatkuvaa valitusta sydänsuruista". En tee sitä tahallani, se vain yleensä on se asia päälimmäisenä ajatuksissani silloin kun tekee mieli kirjoittaa tänne.

Ja se päivä ilman kiinteää ravintoa kesti about puoli tuntia, sillä heräsin nälkäisenä ja viisaana. Nimittäin se oli typerä ajatus ainakin näin kipeänä.

Ja nyt loppuun vielä pistän muistiin jostain syystä ja ilman syytä, että odotukset tuleville päiville ovat kovin pienet. Toivon mukaan eräs päivä/ilta katson hyvässä* seurassa sellaisia leffoja kuin Pompeijjii tai Harmageddon tai Titenic. Enempää en keksi. Hyvää yötä.

p

Tänään olisi voinut olla upea päivä. Tänään olisi voinut olla kaksi upeaa päivää.

Tänään olisi pitänyt olla upea päivä. Ehkä tähänastisen elämäni paras päivä.

Tänään voisi vielä olla upea päivä, mutta mahdollisuudet siihen ovat erittäin surkeat.

Tänään oli huono päivä. Tänään oli kaksi huonoa päivää.

En saanut aikaiseksi yhtään mitään. En päässyt edes seuraamissani sarjoissa eteenpäin. Aikoja sitten kuviteltiin, että tänä päivämääränä pääsisin nauttimaan elämästä edes hieman enemmän kuin normaalisti. Mahdollisesti olisin päässyt niinsanotusti rajan yli. Ei siis SEN rajan vaan erään vähemmän vakavan mutta silti monelle tärkeän. Mutta нет, tämän päivän päätti vanha kunnon Jesse pilata. Tai vaihtoehtoisesti itse Perkele. Tai sitten vain eräs erittäin pieni ja mitätön taimi. Aika varmasti joku niistä kolmesta pahasta.

Mitä tänään sitten piti olla? No, kaksi juhlaa, joista toista olen ennen viettänyt suht mukavasti vuosittain ja toinen, paljon pienempi, jota olisin viettänyt ensi kertaa.

Ja mitä olen tehnyt tänään? Heräsin kahdeksalta ilman mitään hyvää syytä. Makasin sängyssä ja tuijotin kattoon kolmisen tuntia. Loput ajasta makasin hiljaa lepotuolissa, pelleilin musiikin kanssa, katsoin telkkaria ja pelasin pätkän pleikkaria. Vaikka voisin toisin luulla, en ole ajatellut tänään kovinkaan paljoa, vaan olen vain yksinkertaisesti ikävöinyt senkin edestä. Ja miettinyt että voi kun tulee huono päivä ja voi kun on ollut huono päivä ja voi kuinka luvassa on nyt huono elämä yhden virheen takia ja voi kuinka voikaan olla ikävä ja voi kun minä tässä taas vain lihon ja voi kun elämä on vaikeaa ja voi ja voi ja voi v--n voi. Pitäisi jonkun olla täällä hakkaamassa minua pystyyn tästä surusta. Mutta ei, olen yksin. Olen yksin ja minulla on kylmä enkä jaksa hakea peittoa. Suoraansanotusti melkeinpä vihaan tätä henkilöä joka olen nyt.

Ja tässä kohtaa olen kiitollinen siitä että tämän blogin katselukerrat ovat hieman laskeneet. Eipähän ihmisten tarvi tuhlata aikaa jatkuvaan valitteluun. Toisaalta jos joku siellä vielä on, niin viime teksti oli mielestäni aika hyvä eli ette te ihan turhaan täällä ole.

Vielä sanon että jos en olisi ollut niin lattialla niin olisin vaivatta voinut järjestää huoneen tai tehdä kouluhommia tai treenata skittaa tai käydä kaupungilla asioilla tai vaikka ja mitä. Täytyy pyytää ihmistä nostamaan minua niskasta kun sellaisen seuraavan kerran näen.

No, oikeastaan tänään oli yhdeltä osin hyvä päivä ja vain yhdeltä. Tänään minä näytin e-rittäin hyvältä. Hiukset olivat aivan fantastisesti koko päivän ja silmissä oli jälleen outo vaaleanharmaa väritys ja finniesiintymät ovat laskemaan päin. Maailma aiheutti minulle huonon päivän joten minä kostan sen siten, etten käy ihmisten ilmoilla. Näin maailma jää paitsi. Ja tässä tekstipätkässä ei ollut yhtään sarkasmia. Ei tippaakaan. Olin tänään oikeasti suhteellisen hyvännäköinen. Ei ole tarkoitus leijua vaan nostaa itseluottamustani tai jotain. Mutta ei tämä kauaa kestä jos maissaolo jatkuu, nimittäin jostain syystä kuntoni nousee mielialani mukana.

Jos lopetankin nyt kirjoittamisen.

Öitä.

Oja ja kantapää

Niiden kautta on hyvä oppia, koska oppimisprosessi ei ole silloin miellyttävä eikä sitä haluta toistaa?

Anteeksi, pääni on ihan sekaisin. Opin nimittäin äsken erään aika merkittävän asian itsestäni. Nimittäin sen, että vainoharhaisuuteni voi ottaa minusta vallan ja jättää sitten taakseen itseään vihaavan tyhjän kuoren. Näin on nyt tapahtunut. Tässä sitä ollaan, tuo tutuksi tullut tyhjyys on jälleen tehnyt olonsa mukavaksi sisimpääni. Ja tässä kohtaa huomioin sen, kuinka alakuloiseksi tämä blogi on lähiaikoina muodostunut. Tämä saattaa johtua siitä, että ollessani maissa minulla ei ole parempaakaan tekemistä. Iloista tekstiä on usein mukavampi lukea minunkin mielestäni. Sanon usein, sillä en siedä lukea erästä tietyn tyyppistä iloista tekstiä. Ainakaan tässä mielentilassa, jossa olen näköjään ollut jo reilun kuukauden.

Lähiajat ovat olleet erittäin eRittäin eRittäin eRittäin hämmentäviä to say the least. Ainakin sen yhden tietyn asian suhteen, asian joka on muuttanut elämäni täy-sin. Minulla ei ole sitten käryäkään mitä ulkopuolinen tästä minun jutustani ajattelee, kun 1) muistini on sen verran laadukas, etten edes muista mitä tänne olen kirjoittanut ja b) en varmasti ole kirjoittanut tänne tarpeeksi sitä varten että joku ymmärtäisi täysin. Yksi niistä yhden käden sormilla laskettavista kerroista jolloin olen blogistani saanut palautetta liittyi juuri tähän aiheeseen. Minulle kerrottiin että kerron täällä aiivan liian vähän yksityiskohtia. En tiedä mainitsinko tästä jo. Mutta näin minulle kerrottiin ja olen aikas lailla samaa mieltä mutta minulla on hyvä syy siihen ja se syy on se että haluan suojella yksityisyyttäni ja ennen kaikkea muiden yksityisyyttä ja myös omaani mutta enimmäkseen muiden ja nyt pari päivää sitten rikoinkin tätä yksityisyyttä ainakin jollain tasolla varmaan hiukan enemmänkin muuttamalla kuvani Red Johnista Pasi Nielikäiseen joka ei ole oikea nimeni vaan jääkiekkoilijan joka muuten pelasi hoopeekoossa kun se voitti mestaruuden silloin joskus 05-06 mutta niin häneen minua ollaan verrattu ulkonäön perusteella eli toisin sanoen nykyään olen ottanut anonyymien maskin pois naamaltani ja paljastanut käkkäräpäisen finninaamaisen itseni, johon en ole itse tyytyväinen mutta josta jotkut henkilöt eivät löydä mitään vikaa.
Olen eRittäin väsynyt ja huonolla tuulella ja sekaisin joten en oleta että ymmärtäisitte taaskaan paljoa tästäkään tekstistä. Ja muistaakseni näin olen sanonut aikaisemminkin. Elämäni on sekamelska ja olen itse liian sekaisin alkaakseni selvittämään sitä yksin. Ja nyt olen myös yksin. Juuri nyt. En ollut vähän aikaa sitten enkä välttämättä vähän ajan kuluttua mutta tällä hetkellä olen yksin. Kiitos ja anteeksi. Hyvää elokuun loppua kaikille.

Shall I compare thee to a summer's day?

I shan't.

Tämän koko viikon ajan on oloni ollut lähes sietämätön. Tai jos joukossamme on niitä *ihania* ihmisiä, joiden on aina pakko ottaa kaikki kirjaimellisesti (olen joskus ollut sellainen) niin ei ihan koko viikon. Ne maanantain ensimmäiset vajaat kolme tuntia, jotka hereillä olin, olivat hyvin mahdollisesti tähänastisen elämäni parasta aikaa.

Siitä se ylämäki sitten alkoi. (Ja tämä on mollivoittoinen valitusteksti, ihan vaan varoitukseksi)

Ja sitä korkeaa ylämäkeä pitkin olen jo kaksi päivää raahautunut ja näyttäisi vahvasti siltä, että tässä olisi se jyrkin kohta. Ja jos jollakulla on nyt hyvä fiilis, kannattaa ehkä lakata lukeminen. 

Istun/makaan huonossa asennossa olohuoneen sohvalla, sillä juuri tähän kohtaan läppäriini ylettyy kaiuttimien Aux-liitin ja laturi. Se on kuitenkin pienin paha. Olen kotona yksin. Koko perheeni on lähtenyt alkuviikoksi merelle meidän mökille nauttimaan lomasta ja auringosta ja viileästä merivedestä ja siskoni perhe on siellä myös. Minun oli jäätävä kotiin, kesätöissä kun käyn.

Kesätöissä liikun noin 8 tuntia tulikuumassa mopoautossa kuumasta paikasta toiseen kuumaan paikkaan pitkin päivää ja heilun hiestä märkänä trimmerin ja klipon ja harjan kanssa paahtavan auringon alla. Olen viettänyt osia työpäivistä myös vain pitämällä taukoa. Se tarkoittaa useimmiten sitä, että makaan mopoautossa, jossa kuuntelen musiikkia, viestitän kavereille, pelaan HeartGoldia tai nukun. Kuullostaa ihan mukavalta, vai? On se ajoittain aika mukavaa, mutta kuumuus vie iloa näistäkin asioista. Varjoisaa parkkipaikkaa on hankala löytää, eikä se varjo siinä kauaa pysykään kun tämä meidän pallomme sattuu pyörimään.

Päivät ovat olleet usein myös sitä, kun sulkiessa silmäni yli kolmeksi sekunniksi saatan melkein nukahtaa. Tällä viikolla on unta mahtunut kaaliin reilut yhdeksän tuntia ja muksut se ei sitten ole suositeltavaa eikä terveellistä vaan aika tyhmää. Mutta tätä harvinaislaatuista tilannettani jossa sain nukuttua maanantaina vajaat kolme tuntia en kadu vieläkään yhtään.

Tähän mahdollisesti jyrkimpään hetkeen lisään vielä senkin, että kun melkein torkahdin tuossa päivällä huonossa asennossa ja nyt minulla on se kuuluisa olo, josta olen tai en ole täällä puhunut. Eli minulle tulee oksettavan paha olo, jos nukun keskellä päivää. Lisätään vielä, että minun täytyy palata siihen tulikuumaan autoon ja ajaa tulikuumaan keskustaan, jossa saan viettää yöni kesälomakännikalojen laulaessa ikkunani alla.

(Tämä alempi tekstipätkä on varsin tylsä eli jos sinulla on kiire niin älä lue sitä)
Ja vieläkin lisää. Ostin jokin aika sitten melkein kaikilla rahoillani uuden puhelimen, ja siihen ei saa lähialueilta ostettua suojakuoria tai mitään suojaamaan näyttöä. Isäni tilasi netistä minulle sitten suojakuoret ja suojakalvon. Ne eivät maksaneet kamalan paljoa ja ne saapuivat tänään. Mutta en vain tiedä kuinka kauan jaksan olla heittämättä niitä aurinkoon. Suojakalvo on rosoinen ja kun siinä hieman liu'uttaa sormea, niin kuin kosketusnäyttöpuhelimilla yleensä tehdään, lähtee siitä ääni. Siis sellainen ääni, joka kuuluu huoneen toiselle puoleelle. Ja kun kosketusnäytöstä ei pitäisi lähteä ääntä. Lisäksi kalvon alle syntyi ilmakuplia, joita ei voi ottaa pois, sillä ne syntyvät yhä uudelleen. Ne tulevat vieläpä kohtiin, joihin en ole edes koskenut. Vielä kaupan päälle suojakalvo vääristää näytön valoa niin, että koko kuva on täynnä pieniä vihreitä ja sinisiä ja punaisia viivoja vähän niin kuin märässä näytössä. Mutta olihan sitten se suojakuori. Sehän suojaisi näyttöäkin aika hyvin, kun se on sellainen pehmeä jossa on magneettiläppä. Magneettiläpän kiinnike sattuu vain olemaan väärällä puolella eli peukalon puolella eli se tulee aina läpän avatessa peukalon ja näytön väliin. Ja jotta sen saisi siitä hivutettua peukalon taa, pitää peukalo murtaa vähän siitä alemman nivelen yläpuolelta. Tähän voisi kuitenkin jopa tottua. Mutta ei, tämä pehmeä suojakuori tekee puhelimen värinä-ominaisuuden täysin tehottomaksi. Eli värinä ei tunnu siitä läpi. Eli loppujen lopuksi meni jonkin verran rahaa hukkaan ja puhelin on edelleen haavoittuvainen.
(Noin)

Ja tämä kaikki saattaa kuullostaa aika sietämättömältä. Minulta saattaisivat nämä juuri ja juuri mennä ohi melkein vähän kehnompina normipäivinä jos tähän kaikkeen ei lisättäisi tätä seuraavaa mahdollisesti isointa pahaa. Viime viikolla loppuviikosta elämääni hivuttautui uusi ihana ihminen. Hänen kanssaan sain viettää vajaat neljä suorastaan upeaa päivää ja lopulta hänestä tuli erittäin tärkeä minulle. Ja totta kai eilen hän lähti pois jonnekin pitkälle saaristoon ja on siellä ainakin viikon. Ja jo nyt minulla saattaa olla häntä ikävä, ja se ikävä tulee kasvamaan joka päivä, jos on elämänkokemustani uskominen. Ja tämä asia tekee ajastani lähes sietämätöntä. Tämä ja sitten nämä pari hyttysenpistoa jotka eivät lakkaa kutiamasta.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin toivotan kaikille hel**tin hyvää kesää. Stna.

Samuletti

Juu. Eipä ole täälläkään kamalasti tullut käytyä viime aikoina. Paljon on tapahtunut, en valehtele siitä, mutta tänne en ole siitä kirjoittanut enkä kai tule kirjoittamaankaan. Tapahtumat ovat henkilökohtaisia ja vain kaksi ihmistä maailmassa tietää niistä ja toinen ihmisistä ei edes puhu suomea. Sen verran voin kertoa, että olen viime aikoina kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta. Elämänhalun säilymisestä saan kiittää muutamaakin henkilöä. En minä olisi muutenkaan olisi itseltäni elämää riistänyt, ehei, se olisi hölmöä. Mutta nämä ihmiset ansaitsevat kiitoksen. Vain minä tiedän, ketä tarkoitan. Kiitos teille.

Kerron nyt kuitenkin yhdestä jutusta, joka tapahtui viime viikolla. Olin saanut jonkin sortin masennuskohtauksen ja löhösin yksin pimeässä huoneessa miettien kuinka uskomattoman huono tuuri minulla on elämässä ollut. Seuraavana päivänä tulin kotiin väsyneenä koulusta. Isosiskoni oli vierailulla ja sanoi, että minulle on tullut postissa joku koru.

Tuon korun tilasin nettihuutokaupasta. Mitä se esittää, on mysteeri, mutta kyseinen koru esiintyy toistuvasti Supernaturalissa, joten halusin sen. En tiedä, johtuuko seuraava amuletista, mutta olen valmis uskomaan niin. Koko lopun päivää pidin amulettia kaulassani ja koko lopun päivää tuurini oli erittäin outo. En muista aivan kaikkea.

Kuitenkin, kitarani oli ollut tuolloin huollossa ja valmiina noudettavaksi. Starttasin auton ja lähdin ajamaan musiikkiliikettä kohti. Keskittymisessäni oli jotain vikaa, sillä tein pari taktista virhettä ajaessani. Selvisin hengissä musiikkiliikkeen lähelle. Löysin 24h parkkipaikan aivan nenäni edestä. Pysäsin siihen ja kävelin musiikkiliikkeeseen. Siellä tietysti sitten otin kitarani ja maksoin kympin kun ne olivat siitä vaihtaneet kieletkin. Heitin kitaran selkään ja lähdin kävelemään takaisin autolle. Ajaisin sitten kaupalle hakemaan jotain makeaa ja sen jälkeen kotiin katsomaan telkkua. Olin harvinaisen hyvällä tuulella.

No, autolle päästyäni asetin kitaralaukun pelkääjän paikalle ja väänsin avainta. Auto teki tenät pitkästä aikaa. Kirosin sitä siinä hieman ja menin siitä sukulaisille, jotka asuivat tien varrella. Päätin odottaa auton jäähtymistä, kun se on aina ennenkin auttanut. Vietin siellä sitten tunnin, sain juoda teetä ja syödä pari keksiä. Koetin autoa uudelleen, kun se oli jäähtynyt. Ei lähtenyt. Kirosin uudelleen, otin kitaran selkääni ja lähdin kävelemään kotiin, joka sijaitsi muutaman kilometrin päässä. Kun pääsin kotiin, minulla oli paha olo ja kitaralaukku hajosi hieman. Viritin kitaran ja löhösin taas huoneessani. Olin taas huonolla tuulella.

Pienten nokosten jälkeen heitin DVD:n soittimeen ja katsoin mitä sieltä levyltä tuli. Puolessa välissä jaksoa sain puhelun, että minulle tarjottaisiin kyytiä jos kävisin vielä kokeilemassa autoa. Eipä lähtenyt taaskaan. Sotkin hieman konepellin alla ja sitten lähti. Ajoin kaupan kautta kotiin. Kaupassa näin erään tutun nätin tytön, mikä sai minut vielä iloisemmaksi. Katsoin kotona ohjelmani loppuun ja nautin sitten loppupäivästä. Ennen nukkumaanmenoa sain pari lämmintä viestiä paljon kaipaamaltani ihmiseltä. Oli hassu olo, kun nukahdin.

Muistaakseni tapahtui vielä vaikka mitä muuta, mutta en muista mitä. Tämä teksti kuitenkin on merkki siitä ettei tämä blogi ole kuollut. En ole kirjoittanut moneen aikaan, sillä kuten sanoin, olen ollut maissa. Lisäksi läppärini lakkasi toimimasta ja sitä odotetaan para aikaa huollosta. Tämä on kirjoitetu vanhalla Fujitsulla. Puhelinkin lakkaa pikkuhiljaa pihisemästä. Ei sekään kauaa kestänyt. Toivottavasti edes siihen asti kun tulee S5 Mini.

Kirjoittelen tänne silloin kun huvittaa, jos huvittaa. Hyvästit. 

Juoksujalkainen

Kaikenlaiseen kannattaa varautua, kun antaa sydämensä jollekulle. Tai jollekin, täällä ei tuomita ketään. En oikein kaikesta halua puhua, joten yksinkertaisesti laitettuna olen lähipäivinä pyörinyt moneen kertaan koko kirjavan tunteiden ympyrän ympäri sisäkautta. Levottomuudesta pelkoon, naurusta itkuun, rakkaudesta vihaan ja niin edelleen. Ympyrä rullaa edelleen ja kukaan ei tiedä kuinka kauan. Se on kamalaa ja kaunista. Kaunista niin kuin palava kerrostalo psykopaatin silmissä. Se on kamalaa.

Sunnuntaina vietettiin juhlia sen johdosta, että olen selvinnyt hengissä täällä maan kamaralla tasan kuusitoista vuotta. Synttärit eivät olleet mitenkään erityisen mahtavat. Nukuin huonosti ja huonossa asennossa, joudun tekemään töitä puolen päivää ja illalla minulla oli huono olo. Toisaalta sain tunkea naamaani erittän hyvää ruokaa ja minulle annettiin pari mukavaa lahjaakin. Ja muutamaa minuuttia ennen päivän loppumista eräs tärkeä henkilö ilmestyi ja polkaisi edellämainitun tunneympyräni sellaiseen vauhtiin että huh-huh. Sen jälkeen olen nukkunut öisin liian vähän mutta en ole tuntenut oloani väsyneeksi. En tiedä mitä tapahtuu ja en pidä siitä.

Olen myös viime aikoina keskittynyt enemmän musiikkiin. Olen alkanut kuunnella uusia hyviä bändejä ja löytänyt hienoja biisejä. Bändejä kuten Knife Party, 3 Doors Down, SoaD ja Red Hot Chili Peppers. Biisejä kuten Hey There Delilah, Here Without You, Watercolour ja Uh. Kitaraa olen aina välillä rämpyttänyt ja löysin kaapin pohjan perältä mikrofonin.

Päätin aikaisemmin tässä kuussa pitää eräänlaista päiväkirjaa tästä vuodesta. En tiedä miksi, sillä minulla on jo blogi. Tämä päiväkirja on kuitenkin luomani soittolista YouTubessa, johon lisään rakastamiani kappaleita jotka sopivat silloisiin tunnelmiin ja tunteisiin. Tällä hetkellä listalta löytyy 13 biisiä, ensimmäisenä Hugh Laurien "Changes" (ensimmäinen kappale jonka kuulin tänä vuonna) ja viimeisimpänä Pendulumin "Crush" (löysin kappaleen jokin päivä sitten ja se sopii hyvin nykyisiin tilanteisiini ja se kuullostaa tosi hyvältä). Soittolista löytyy nimellä "CGAF, bitch.". Tiedämmehän että kyllä Teitä kaikkia haluttaa sitä kuunnella nyt moneen kertaan.

Hetken mielijohteesta otin tulostimen käyttöön ja täytin osan seinästäni suosikkisarjojeni promojulisteilla. En tiedä miksi tein sen, mutta seinä näyttää nyt erittäin hyvältä.

Nykyinen suosikkijuliste ja -sarja on muuten Coven. Suosittelen. Kuin myös noita muitakin. Ja sitten en enää oikein juuri nyt muistaisi muuta kirjoitettavaa joten jätän tämän tähän. Hyvää jatkoa ja onnea. Tiedät kyllä, mitä tarkoitan. Minä en ehkä tiedä mutta sinä tiedät. Onnea siihen.

Eräänlainen ongelma

Joillakin ihmisillä on joko tietoisesti tai tiedottomasti tämä ongelma. Enimmäkseen varmaankin vainoharhaisilla ihmisillä ja/tai niillä ihmisillä, joilla on hieman kehnompi itseluottamus. Luulisin, että kaikilla on, mutta en voi olla siitä varma. Tämän tekstin lukeminen saattaa laukaista tämän ongelman ajattelun ja siten aiheuttaa ongelman. Sinua on varoitettu. Paljon mahdollista, että tämä on vain vainoharhaisuuteni ja uudistuneen lievän masennukseni sivutuotetta. Te varmaan tiedätte paremmin.

It is here is where it is.

Harva henkilö kertoo kanssaihmiselleen suoraan, mitä mieltä on tästä. Tämä voi johtua siitä, että sopivaa hetkeä tai tahtoa ei löydy tai että asia koetaan itsestäänselvyytenä myös sitä kysyttäessä. Täten suurin osa ei voi tietää, miten esim. kaveriksi koettu ihminen todellisuudessa näkee tämän subjektin jota en nyt tähän lauseeseen osaa muodostaa.

Teistä moni varmaankin nyt ajattelee, että olen vain vainoharhainen tässä. Olenkin, mutta enintään puoliksi. Tiedän kyllä, että suurimmalla osalla ihmisistä teot ja asenteet ja muut kertovat vilpittömästi ja selkeästi muille, mitä taas tämä subjekti jonka muodostaminen on hankalaa ajattelee. Nämä henkilöt todennäköisesti muodostavat suurimman osan väestöstä, mutta ei sitä voi tietää. Ainakin puoli tusinaa minun kavereistani ovat tällaisia.

Mutta on niitä, jotka ovat hiljaa asiasta tai sanovat vain sitä jotakin. Jotakin niin yksinkertaista ja selkeää ja kliseetä, että sitä ei voi muuta kuin epäillä. Tämä on suht normaalia. Ei kuitenkaan kannata ajatella asiaa liikaa. Voi olla, että nämä henkilöt eivät valehtele. Voi olla, että et välitä, mitä toiset ajattelevat sinusta.

Jos kuitenkin epäilet ja haluat tietää toden, älä kysy suoraan. Ainakaan enempää kuin kerran. Todennäkoisesti he toistavat yksinkertaisen sanomansa mahdollisesti hieman muokattuna. Sen sijaan kannattaa hieman jutustella jonkun ko. henkilön läheisen kaverin kanssa, ja kysyä ohimennen asiaa. Tämä kaveri saattaa myös valehdella tai puhua totta. Alan nyt vasta tajuta, kuinka vainoharhaiselta tämä kuullostaa. Mutta olen jo näin pitkällä ja tämä saattaa olla järkevää joillekin, joten menen virran mukana.

Toinen vaihtoehto on kysyä luotettavaa ja ymmärtäväistä hyvää kaveria kysymään asiaa ko. henkilöltä. Ei missään nimessä suoraan. Vaguely. Toisaalta taas voisit luottaa ihmisiin. Siinä vain on se riski, että mahdolliset epäilyt osoittautuvat todeksi ja näytät hölmöltä ja henkiset selkäsaunat et cetera. Kirjoitin tämän muuten varmaan vain vainoharhaisuuttani. Itseluottamuksessani ei ole mitään vikaa.

There is no conclusion to this.

Sitten loppuun pikaista päivitystä meikäläisen elämästä, kun aika moni blogi kertoo pääasiassa kirjoittajan elämästä. Tässä pikku checklist doohickey thingy.
-Katsoin The Mentalistin 2. kauden loppuun.
-Aloitin Housen 8. kauden kaverin kanssa ja himymin 9. yksin.
-Tilasin netistä levyjä ja pipon ja paidan.
-Aloin kuunnella Polarisin Co-Optional Podcastia.
-Ostin ja aloin pelata Audiosurf 2:sta (Early Access).
-Aloin katsoa Doctor Whota BBC Enternainmentilta. En tiedä yhtään, mikä kausi ja jakso on menossa. Hyvä sarja se on, vaikka erikoistehosteet ja sen sellaiset eivät ole aina aivan täysin uskottavia.
-Päätin palata kirjallisuuteen ja aloitin Carrien.

Woop woop kaikille.

" But this ain't Seaworld / This is real as it gets /

I'm on a boat motherfucker / Don't you ever forget "