ಠ_ಠ

Heräsin vaivautuen neljännen torkun jälkeen. Kävin rutiininmukaisesti peilin edessä heilauttamassa litteän lettini tuuheammaksi. Siinä sitten iski suurenmoinen niskakipu, jonka kaltaista en ole milloinkaan ennen nähnyt. Se piinasi minua koko aamun ja olin jo vähällä olla menemättä kouluun. No, ensimmäisen tunnin jälkeen minun piti suunnistaa yläasteen terkkarille, sillä lukion oma on paikalla vain keskiviikkoisin ja opettaja sanoi että kannattaa mennä sinne että sieltä voidaan vapauttaa lukiolaisiakin ja menin ja ei oikein voitu ja hän selitti ainakin vartin minulle kuinka on ollut ristiriitaa ja ettei voida ja lopulta suuntasin kotiin lepäämään ja odottamaan sähköposti-ilmoituksia selvittämättömistä poissaoloista. Odottaessani päätin kuluttaa aikaa pesiytymällä valtaistuimelleni nokkos-piparminttuteen kanssa ja heittämällä jonkin hyllystäni löytyneistä kauhu-blu-ray-levyistä PS3:seen ja rentoutua siinä hetki. Käteen tarttui hyvin paljon kehuttu The Hills Have Eyes. Huivi kaulassa lämmittämässä, huopa päällä, niska kipeänä ja yrittämättä liikkua painan leffan päälle.

-----

The Hills Have Eyes (2006)

Jasun Blogi exclusive arvostelu

Yksinkertaisesti sanottuna kamala leffa. Kauhuleffa niin kuin minä kauhuleffan määrittelisin. Ensitunnelmat olivat hieman epäilevät. Ensimmäisten minuuttien aikana sain sellaisen kuvan että kyseessä on tylsä saarnaava leffa ydinkokeiden haittavaikutuksista. Leffa lopulta osoittautui hirveäksi kamalaksi oikeaksi kauhuleffaksi ydinkokeiden haittavaikutuksista. Puolet leffasta nähtyäni olin vähällä laittaa sen pois, sillä ruudulla tapahtui jotain niin hirveää ja kamalaa ja hyi olkoon en tykännyt yhtään mutta onneksi en laittanut sitä pois. Loppua kohden elokuva muuttuu niin mielihyvää tuottavaksi ja mielenkiintoiseksi että huh huh. Se on sen arvoista. Elokuva on kovin upea tekele, jos tietää faktoista ja ymmärtää, että kyseessä on vuonna 2006 julkaistu fiktiivinen elokuva.

-----

Nyt odotan ruokaa ja katson Scrubsia. Niska on vieläkin ihmeellisen kipeä ja harmittaa, kun ohi menee kolme oppituntia. Aamuni oli kovin huono kun englannintunnilla olin koko 75 minuuttia huonossa asennossa ja kivuissa ja huono olo ja ärsyyntyneenä ja kivuissa kävelin tutun käytävän läpi kohti yläasteen terkkarin vastaanottoa saarnausta varten ja käytävällä jollain ihmeen tuurin kaupalla näin sen yhden ihmisen joka olisi voinut edes hieman piristää päivääni hymyllä tai millä vain mutta hän ei edes katsonut minuun päin ja ärsyyntymismittari näytti kirkkaanpunaista ja ehkä nyt lopetan tämän tekstin ennen kuin siitä kehittyy vain harmispäissä kirjoitettu valitusteksti. Jatkot. Toivon voivani huomenna paremmin.

Halloween Spectacular 4 (YDA)

Tuuli ujeltaa raollaan olevasta ikkunasta. Täydellisen hiljaisuuden rikkovat vain kellon tikitys, näppäimistön naputus, ja staattinen rätinä lukuvalosta, joka on yön ainoa valonlähde. Hyvää pyhäinpäivää.

Lopulta vietin Halloweenin kauhuosion yksikseni. Toki olin paremman tekemisen puutteessa pari tuntia kirkolla moikkaamassa kavereita. Kuulin kaunista laulua ja pelasin pastoria vastaan pari biljardia. Hyvä reissu. Aamusta iltapäivään koulussa opin myös itsestäni suhteellisen paljon uusia asioita. Tässä koetin käydä läpi päivän kauhuun liittymättömiä tapahtumia.

Olen kokenut tämän päivän aikana viisi suht merkittävää asiaa kauhuun liittyen, mikä on hyvä asia, kun otetaan huomioon se, että oletin itkeväni itseni uneen jo ennen puoltayötä.

Ensimmäisen asian koin koulussa, maantiedon tunnin alkupuolella. Maantiedon tunneilla opetukseen käytetään sähköistä oppikirjaa sekä yhtä elämäni parhaimmista opettajista. Läppäri on aina tunneilla mukana, joten opettajan höpöttäessä viisauksia voi samalla selata tietokoneella mitä huvittaa. Päätin jostain syystä lukea jonkin creepypastan, kun halusin koettaa suomentaa teille taas sellaisen. Tulin toisiin aatoksiin. Olin kerran jo lukenut kyseisen pastan - ja uskokaa, se oli aika hyvä - mutta siinä oli jotain sen verran epäuskottavaa, että luin loppuosan noin puolisydämellä. En tiedä, mikä oli. Pasta oli oikeasti hyvä ja arvostelutkin yllättävän positiivisia. Ehkä en ollut oikealla tuulella. Mutta jos haluatte lukea yhden parhaiten arvostelluimmista pastoista, niin se löytyy interneteistä nimellä Normal Porn for Normal People (linkki CPwikiin).

Toisen asian koin kotona, olohuoneessa. Sitä latisti hieman perheenjäsenet, jotka tietyin väliajoin ilmestyivät häiritsemään. Olin uppoutunut kuitenkin niin syvälle, ettei se haitannut liikaa. Kyseessä olivat kaksi viimeistä osaa Lucahjinin Trilby's Notes -LP:stä. Lucah on tehnyt jo kolmena vuonna putkeen Halloweenin aikaan yhden Chzo Mythos -LP:n - 5 Days A Stranger ja 7 Days A Sceptic - joista jokaisesta olen nauttinut huimasti. Pelit ovat itsessään mestariteoksia ja Lucahjin merkitsee minulle suht paljon. Hän sanoi yrittävänsä tehdä Chzo-sarjan viimeisen pelin 6 Days A Sacrifice jo ennen seuraavaa Halloweenia. Todennäköisesti siinäkin tapauksessa katson jaksot lähempänä juhlapyhää. Suosittelen katsastamaan pelejä. Ne kaikki voi ladata virallisesti ja ilmaiseksi fullyramblomaticin blogista. Ne ovat hienoja ja laadukkaita kauhupelejä. [Side note: Näköjään sieltä blogista löytyy ensimmäinen peli eli 5 Days A Stranger jopa suomennettuna. Pitänee itse tarkastaa käännöksen laatu.]

Kolmannen asian koin kotona, nojatuolissani noin kello puoli viisi lähtien. Suunnilleen siihen aikaan asetin Eternal Darkness: Sanity's Requiem -levyn Wiini sisään ja aloin pelaamaan. Ja tässä nyt teille taas pitkästä aikaa.

---

ETERNAL DARKNESS:
Sanity's Requiem (2002)

Jasun Blogi exclusive arvostelu

Ennakkotietoa minulla oli pelistä aika vähän. Tiesin, että kyseessä on yhden luotettavimmista lähteistä yksi suosikkipeli. Herra Caddicarus on kuitenkin vain maininnut pelistä pari kertaa, mutta ei kertaakaan ole tehnyt siitä arvostelua. Hänen kertomanaan tiesin myös, että peli voi joissain kohdin vaikuttaa siltä, että se on rikki. Tämä kuulemma auttaa lisäämään kauhua. En vielä päässyt niin pitkälle. Tiesin vielä, että tämä minun kopioni ei välttämättä toimi. Luulen sen väitteen olevan väärä.

Eternal Darkness on peli, johon ihastuin lähes heti sen aloitettuani. Kun ohjat annetaan pelaajalle, ohjaa hän Alex -nimistä tyttöä tämän isoisän kartanossa. Alex koettaa selvittää, miksi ja miten isoisä ollaan murhattu. Pelaaminen on omissa kankeissa sormissani erittäin nautinnollista. Hieman harvassa käytössä ollut GameCube-ohjain mukauttaa käteni sukkelasti sen kauniisiin muotoihin. Pelaaminen on sujuvaa ja tarpeeksi yksinkertaista (ainakin toistaiseksi). Jotenkin onnistuin korvaamaan pelkoni mielenkiinnolla ja tutkin kartanosta kaikki tutkittavissa olevat paikat ennen pelin jatkamista. Huoneissa oli tiettyjä asioita, joita pystyi katsomaan lähempää, joista useista sai lisätietoja ja kuvauksia ja niistä joitain sai manipuloitua jotenkin. Teksti on ytimekästä ja luettavaa.

En ehtinyt pelata kauaa, mutta se vähä jonka pelasin sai aikaan sen, että jatkan peliä huomenna (olen väsynyt nyt). Ehdin kokea kauhua, arvoituksia, nostalgiaa, ennakko-odotuksia, trilleriä, historiaa, kummastusta ja mitä ja vaikka. Arvoitukset ovat ainakin alussa aika helppoja. Ohjattava henkilö vaihtuu välillä. En tiedä, mitä muuta kertoisin. Upea alku. Odotukset korkealla. Kiitos.

---

Pelaamisen jälkeen halusin pikaisesti soittaa kaverille ja kysyä, voisiko hän viettää Halloweenia kanssani. Olin kuitenkin ottanut muutamasta kerrasta opikseni ja söin ruokani ennen soittamista. Puhelu kesti sen verran kauan, että myöhästyin kirkosta hieman. Ja eihän hän tietenkään minun kanssani halua olla.

Neljännen asian koin kirkon jälkeen. Kävin suihkussa ja soitin taas kaverille. Ei vieläkään halua viettää Halloweenia kanssani. No, hän puhui minulle ja minä hänelle ja laitoin samalla itseäni varten leffaa ja leffaevästä valmiiksi. Leffa oli pausella noin 20 minuuttia ennen kuin kaverini päästi minut katsomaan sitä rauhassa. Ja on paljon mahdollista, että kyseinen leffa voipi olla uusi kaikkien aikojen suosikkileffani. Tai ehkä ei. Linnunradan käsikirja on kyllä upea. Ja moni muu. Mutta. Tässä toinen.

---

Uhrilampaat

The Silence of the Lambs (1991)

Jasun Blogi exclusive arvostelu

Puhelimessa ollut kaverini oli joskus sanonut leffaa hyväksi ja sanoi niin vielä tänään illallakin. Mutta sitten kun noin viidennettätoista kertaa sanoin että alkaisin nyt katsomaan tätä niin hän sanoi ettei se edes ole niin hyvä leffa. Väärässä oli.

The Silence of the Lambs ei ehkä luokittaudu minun kirjassani kauhun alle vaan ennemmin psykologisen trillerin. Elokuva oli erittäin erittäin kovin paljon minun mieleeni. Kaunis päänäyttelijä, mahtavat aiheet, hienot grafiikat, musiikki kohdillaan, jne. Yksi piirre elokuvassa sai minut innostumaan aika paljon, ja se on se, että pelätty, vaarallinen ja manipuloiva Hannibal Lecter näyttää ja käyttäytyy leffassa aika lailla samalla tavalla kuin kovasti arvostamani psykologian opettajani.

Mutta siis juu. Kaikin puolin upea elokuva. Mukaan sisältyy jännitystä, arvoitusta, psykologiaa, mielisairautta, manipulointia ja kyllä sitä kauhuakin jonkin verran löytyy. En oikeastaan keksi paljoa lisättävää. Suosittelen.

---

Viidennen asian koin hieman ennen kuin päivä vaihtui toiseen. Olin soittanut leffan jälkeen vielä kerran sille kaverilleni ja kysyin että haluaako hän enää jutella kun paljon juttua riitti yrittäessäni alkaa katsomaan leffaa ja hän sanoi että ei ja se jäi lyhyeksi se puhelu. Tarkoitus oli jatkaa Eternal Darknessia, mutta halusin kirjoittaa tänne Halloween-postin. Jossain kohtaa kirjoittaessani eksyin YouTubeni etusivulle ja siellä päälimmäisenä komeili Ze Frankin uusi video. En muista, milloin olen viimeksi nähnyt häneltä materiaalia. No, nauroin ääneen tälle Halloween-aiheiselle videolle ja katsoin häneltä saman tien muutaman muunkin videon.

Siinä ne viisi olivat. Niitä tulee vielä varmaan kaksi, jos JonTronin nyt juuri äsken tullut uunituore video on niin hyvä kuin voin olettaa ja jos toiveeni toteutuu ja saan nauttia YogPodin Halloween Spac-4-cularista tai sellaisesta, kun he ovat joka vuosi sellaisen tehneet.

Öitä. Ajakaa varovasti.

Laura / The lock is broken.

Varmaankin ainoa kauhupeli, jonka olen läpi pelannut, on The Last Of Us, jota ei kai ihan ensisijaisesti kauhuksi lasketa. Ensisijaisesti kauhupeleiksi laskettavia pelejä olen pelaillut yllättävän vähän, paitsi jos TBoI lasketaan sellaiseksi. Mutta esimerkiksi Slender oli ja on erittäin huono kauhupeli. Muutenkin puhtaasti jump scareihin pohjautuvat "kauhu"pelit ovat liian nk helppoja ja huonoja. Pelasin Nightmare Creaturesia PS1:llä tällä viikolla, ja se on nyt ainakin ensisijaisesti kauhupeliksi lueteltava peli, jota olen pelannut. Kauhu oli "vanhanaikaista goottikauhua", joka ei liikaa pelottanut, mutta nosti sykettä ja piti mielen virkeänä. Nyt, kuten näkyy, noukin hyllystä legendaarisen pelisarjan kolmannen osan. Kädessä olisi toinen tai ensimmäinen osa, jos a) olisin löytänyt ja b) olisi ollut tarpeeksi rahaa. Silent Hill 3:sta pidetään 9-osaisen kauhupelisarjan kolmanneksi parhaana (SH2:sta yleensä parhaana) ja se on ensimmäinen lajiaan PS2-systeemillä.

Nyt haluan taas poistua tästä todellisuudesta muutamasta syystä ja valitsemaani todellisuuteen eli Silent Hillin pikkukaupunkiin pääsen sammuttamalla valot ja napauttamalla klassista X-näppäintä. Hyvää iltaa, lukijat. Kirjoitan tänne hetken kuluttua kokemuksistani ensimmäisestä pelaamastani kunnon kauhupelistä ja tunnelmista. Paitsi, jos kuolen tai nukahdan tai tulen hulluksi tai jotain. Hypoteesina oletan, että ennen ensimmäistäkään tallennuspaikkaa tulen jänistämään ja sammuttamaan telkkarin ja asettamaan ohjaimen pöydälle ja sammuttamaan konsolin ja katsomaan Rainbow Bunchieta muutamaksi tunniksi, jotten tutisisi itseäni hengiltä. Mutta katsotaan nyt. Toivottavasti saan nauttia. Adieu for now.

---

Nautinto ei ehkä ole sana, jota käyttäisin nyt. Olen ainakin kokemussta rikkaampi ja hermostunut. Todellisuudessa pelaamiseni ei loppunut pelon takia tai väsymyksen takia vaan sen takia, että olen saamaton idiootti. Kameran ja ohjaamisen hallinta tässä pelissä on minulle ennennäkemätöntä enkä ole ko. hallinnassa ainakaan luonnonlahjakkuus. Eteneminen alkoi tökkiä ja lopulta kyllästyin tökkimiseen. Pääsin ehkä suht pitkällekin ennen kuin kyllästyin, mutta todennäköisesti en tule pelaamaan tätä ainakaan lähiaikoina ainakaan yksin, sillä unohdin tallentaa enkä jaksaisi pelata alkua uudestaan. Jonkun kanssa voisi huvin ja urheilun vuoksi opetella ohjuksia ja pelata ehkä vähän pidemmällekin. Ehkä ei.

En pysty kokemukseni perusteella pelistä enää kamalasti kertomaan. Pelottava se oli kyllä ja täysin ilman jump scareja. Silent Hill -pelejä kehutaan usein myös niiden arvoitusten takia, ja sen yhden jota vartin verran sain ratkoa perusteella voin sanoa että ne riddlet ovat kyllä jotain muuta. Ehkä joskus yksinkin yritän opetella ohjaamaan paremmin. Ehkä ei tiedä. Ei tiedä. Loppujen lopuksi aivan erittäin upea peli. Öitä nyt minä menen nyt vaikka katsomaan sitä Rainbow Bunchieta. Öitä. Ja hyvää lokakuuta.

KOLME elokuva-arvostelua osa KAKSI

Katsoin eilisen tekstin julkaistuani heti Oculusin loppuun ja sen jälkeen My Bloody Valentinen. Kumpikin leffa oli lopultakin aivan suunnattoman upea, etenkin jälkimmäinen. Katsoin tänään myös Mr. Pipiä jonkin verran, mutta huomiokykyni ei ollut loistavimmillaan ja lopetin filmin siinä suht äkkinäisen juonenkäänteen kohdalla. Eilisestä kuudesta leffasta on ruksittu neljä. Löysin tänään pari uutta, mutta tarkoituksena on katsoa ne kolme jotka jäivät eilisestä. Yhden siis jo katsoin ja katsoin sen kokonaan yhteen soittoon vähän niin kuin leffaa kuuluukin katsoa. Nyt pidän teille huomaamattoman mutta minulle muutaman tunnin tauon kirjoittamisesta. Eli katson ne leffat ja sitten kirjoitan niistä tänne. En kuitenkaan pakota itseäni tähän vain blogia varten, vaan kyllä minä ne haluankin katsoa.

[...]

Noniin, kolme eilen listattua filmiä katseltu. Ja juu nämäkin valittiin lähes täysin niiden näyttelijöiden takia. Tai ei lähes täysin mutta castilla oli vähintäänkin suuri osuus asiaan. Tällä kertaa arvostelut ovat katsomisjärjestyksessä ja senkin mainitseminen oli hyvin tärkeää. Noniin.

-----

The Spectacular Now (2013)

Draamakomedia, jonka päätin katsoa vain naispääosan esittäjän takia. Huono tarina ei ollut, ei missään tapauksessa. Se kertoo pojasta, joka on kaikkien kaveri ja suosittu ja hyvännäköinen ja kaikkea ja sitten hänen parisuhteessa käy hieman kehnosti ja poika jota muuten esittää hienosti Miles Teller tämä poika tutustuu sitten samaa koulua käyvään vähän epäsuosittuun tyttöön ja yllätyksiä on luvassa. Ja tämän tytön näyttelijän takia minä tämän leffan valitsinkin, kuten mainittua. Näin hänet ensimmäistä kertaa kun olin pitkästä aikaa elokuvissa hyvässä seurassa ja olin katsomassa Divergent -leffaa ja tämä kaunis tyttö esitti siinä pääosaa. Hän esittää pääosaa myös tulevassa The Fault In Our Stars -leffassa, jota odotan innolla. Hänen nimensä on Shailene Woodley ja hän on syystäkin suosittu.

Cry_Wolf (2005)

Tämä kauhu-mysteeri-trilleri esiteltiin minulle about kuukausi sitten, kun olin tutustuttanut ystäväni Supernaturaliin ja hän sanoi minulle, että toinen spn-pojista on näytellyt herra Jon Bon Jovin kanssa samassa leffassa. Filmi kertoo opiskelijaporukasta, joka laittaa selvittämättömän murhan jälkeen liikkeelle yksityiskohtaista huhua sarjamurhaajasta kampuksella. Pidin leffasta kovin paljon. Ja se näyttelijäsyy miksi tämän leffan katsoin oli tietysti pitkä ja tumma ja nuori poika Jared Padalecki ja hän tosiaan on pitkä. Melkein kaksi metriä.

The Bling Ring (2013)

Ei saa tuomita. Tämä draama-rikosleffa oli hyvä vaikka se ei siltä päällepäin näyttäisikään. Suht yksinkertainen juoni joka perustuu tositapahtumiin kuuluu niin että joukko hyvännäköisiä nuoria siirtyy pikkuvarkauksista ryöstämään julkimoiden taloja kuten Paris Hiltonin talon. Tälläkin rullalla esiintyi yhden jo tutun hyvän näyttelijän sijaan kaksi syytä sille miksi katsoin sen. Ensimmäiseltä en ole yllättäen yhtään leffaa nähnyt mutta en nyt kuitenkaan ihan sokea ole; Emma Watson on e-rittäin hyvännäköinen ja lahjakas näyttelijä. Ja hänen hahmonsa siskoa esittää minulle American Horror Storysta tuttu ihastus ja ilmestys - joka tuo josain kumman syystä mieleeni erään nätin kaverini - Taissa Farmiga on myöskin harvinaisen kaunis ja hyvä näyttelijä. 

-----

No mutta siinä teille kuusi elokuva-arvostelua. Pidin niiden kirjoittamisesta ja leffojen katselemisesta ja mitään en lupaa. Itse asiassa blogin kirjoittajan tuntien tämä voipi olla viimeinen teksti ennen lokakuuta. Eli hyvää juhannusta kaikille?

KOLME elokuva-arvostelua osa YKSI

Jotka valitsin pääosin puhtaasti pääosan näyttelijän mukaan. Ja joista yhtäkään en ole katsonut loppuun, vaan kaikkia kolmea ehdin katsoa reilun puoli tuntia aikaisemmin [eilen]. Arvostelen elokuvat julkaisujärjestyksessä, ihan kuin sen sanominen olisi yhtään tärkeää. Jokainen arvostelu on tehty puhtaasti näkemäni ja ymmärtämäni mukaan, eli ilman tekstejä ja ilman Googlea. Tämä tarkoittaa myös sitä, että suuria spoilereita ei ole. Mutta mennään suoraan asiaan.

-----

My Bloody Valentine (2009)

Slasher-kauhuleffa, jossa kookas äijä kaasunaamari päässä tappaa hakulla ystävänpäivänä hurjasti porukkaa. 3D:n runsaus näkyy aika selvästi myös kaksdee-versiossa. Kuten osa teistä varmaan tietääkin, minulla on outo pakkomielle kaasumaskeihin ja kauhuun. Mutta niistä nyt toistaiseksi viis. Löysin - ja päätin lopulta myös katsoa - tämän(kin) leffan alkuperäisesti vain sen pääosan näyttelijän takia. En häpeä myöntää, että minäkin olen ihastunut häneen; hyvät naiset ja herrat, Supernaturalin toinen päätähti ja maailman kaunein mies: herra Jensen Ackles. (Katsottu noin 30 minuuttia.)

Mr. Pip (2012)

Draama-sota-leffa, josta en toistaiseksi paljoa sotaa löytänyt. Siinä varmasti olikin, sillä minulta meni aika paljon kerrontaa ja dialogia ohi. Leffa kertoo kuulemani mukaan saaresta, joka on täynnä tummaihoisia ihmisiä ja joka eristetään muusta maailmasta. Paitsi, että saari ei olekaan täynnä tummaihoisia ihmisiä vaan joukossa on yksi valkoinen! Vakavanpuoleinen, mutta viihdyttävä elokuva kertoo miehestä, jota kutsutaan myöhemmin nimellä herra Pip, ja joka ei lähde saarelta, vaan jää sinne, ja lukee lapsille Charles Dickensin kirjaa. Sitten joukkoon heitetään mukaan sotilaita ja raamattua. Ei mitään, erittäin hieno leffa. Ja kuten kuvasta näkyy, tällä kertaa suosimani pääosan näyttelijä on aina yhtä upea mies, jota arvostan ja ihailen mahdollisesti kaikkein eniten tässä maailmassa; arvoisat anonyymit, itse House M.D. ja kiistaton multilahjakkuus: sir Hugh Laurie. (Katsottu noin 40 minuuttia.)

Oculus (2013)

Jännäri(?)-kauhuleffa, joka kertoo peilistä, joka pitää sisällään yliluonnollisen olennon, joka on tappanut joukon ihmisiä. Tarinasta varmasti selviää enemmän, kunhan katson sitä vähän eteenpäin. Tässä nyt on ainakin hypitty kahden sisaruksen lapsuusaikojen ja nykyhetken välillä. Peileistä näkyy kaikkea veikeää ja molemmat sisko ja veli molemmat näkee painajaisia. Palaan elokuvaan heti tämän julkaistuani. Mutta pääosan (eli siskon) näyttelijän tiedän varsin hyvin (yhdestä sarjasta); saanen esitellä erään oman maailmani kauneimmista naisista, Doctor Whon pitkäaikainen kumppani: lass Karen Gillan. (Katsottu noin 30 minuuttia.)

-----

Tuntuu vahvasti siltä, että seuraavakin blogiteksti tulee pitämään sisällään kolme elokuva-arvostelua leffoista, jotka olen valinnut näyttelijän takia. Valkkasin niitä nimittäin yhteensä kuusi ja tarkoitus olisi katsoa ne kaikki aika pian. Katsotaan, mitä tuleman pitää. Jatkot.

"Doctor, welcome back to life." - Arvostelussa Re-Animator

Tämän viikon aikana olen kokenut tavallista kovempaa fyysistä kipua. Enimmäkseen selässä ja nyt myös jaloissa. Luulisi, että kipu saisi minut entistä huonommalle tuulelle. Minä ainakin luulin niin, mutta väärässä olin. Olen jostain syystä varsin iloinen ja positiivinen. Kun olin fyysisesti lievemmissä kivuissa, olin hengellisesti alttiimpi masentumiselle ja pessimistiselle ajattelulle. Olen mielummin fyysisesti kipeä ja mielellisesti iloinen kuin fyysisesti suht kunnossa ja masentunut. Toivon, että tämä iloisuus ei kaikkoa, kun lihassärky lakkaa.

Saattoi johtua iloisuudestani, mutta hetken mielijohteesta katsoin "Rotten Tomatoes"n Top 100 Horror Movies of All Time -listan kärkijoukosta jonkin värillisen, mutta klassisen filmin. Liitin läppärin telkkariin ja kaiuttimiin ja katsoin elämäni ensimmäisen kauhuleffan. Aikaisemmin elämässäni minulla ei ole ollut suuren suurta kiinnostusta kauhua kohtaan, mutta ainakin The Last of Us ja muutama kaveri saivat minut innostumaan aiheesta. Katsomani elokuva oli vuoden 1985 "Re-Animator".

---

RE-ANIMATOR

Jasun Blogi improved exclusive arvostelu

Stuart Gordonin ohjaama "Re-Animator" perustuu H. P. Lovecraftin novelliin "Herbert West - Reanimator". Elokuva on vajaat puolitoista tuntia pitkä kulttikauhuleffa, josta löytyy myös huumoria sekä äärimmäistä gorea. En tosiaan uskonut, että gorelle ei löydy suomenkielistä vastiketta. Se tarkoittaa kuitenkin raakuutta, verta ja sisälmyksiä.

Re-Animator kertoo fiksusta hepusta nimeltä Herbert West, joka kehittää seerumia, jolla kuolleet voidaan herättää henkiin. West siirtyy yliopistoon Uuteen-Englantiin jatkamaan kehittelyä. Hän vuokraa lääketieteen opiskelija Dan Cainilta huoneen laboratoriakäyttöön. Olen vielä toistaiseksi huono kertomaan juonista, mutta tuo saa kelvata.

Näin elokuvasta sensuroimattoman version. Joistakin elokuvista ei aina ymmärrä, miksi niistä tehdään sensuroituja versioita. Tästä elokuvasta kuitenkin ymmärtää. Aika rajua gorea näkyi ruudulla suht kauan ja alastomuuttakin löytyy. Erikoistehosteet olivat oletettavasti monelta osin aika kehnoja, mutta 80-luvun filmiksi "Re-Animator" on erittäin hyvä. Tässä vielä arvostelukaavio, jonka kehittelin pari sekuntia tämän lauseen kirjoittamisen jälkeen.

Tarina: 7/10 - Hieman hämärä ja kliseinen, hyvä aikalaisekseen

Vauhti: 9/10 - Ei paljoa turhuutta tai pitkäveteisyyttä

Omaperäisyys: 9/10 - Tietääkseni tämä oli yksi ensimmäisiä hyviä zombie-leffoja

Näyttely: 9/10 - Eläviä näyttelevät olivat loistavia

Erikoistehosteet: 6/10 - Vieläkin hyvä 80-lukulainen

Keskiarvo: 8.0 - Jännitystä ja tunnelmaa uupui

---

Katsoin tuon leffan jälkeen vielä jakson House M.D.:tä. Se oli 7. kauden kolmanneksi viimeinen jakso. Se tarkoittaa, että jäljellä on vain kaksi jaksoa ja yksi kausi eli 24 jaksoa eli suurin piirtein 16 tuntia eli 960 minuuttia eli 576000 sekuntia. Eli toistaiseksi kaikkien aikojen suosikkisarjastani on ensiavun perus- tai jatkokurssin keston verran minulle ennennäkemätöntä materiaalia. Mitä teenkään, kun 8. kauden finalen jälkeinen hypetys on ohi? No, katson tietysti Mentalistia.

Vielä lyhyesti muita kuulumisia: Kävin sunnuntaina kaverini kanssa lähes 100km road tripillä, tiistaina soitin rumpuja ja eilen osallistuin isoskoulutksen ensimmäiselle oppitunnille. Tänään lähdin koulusta aikaisin kipujeni takia. Huomenna alkaa viikonloppu. Hyvää alkavaa viikonloppua siis kaikille.

" You won't be waiting / For my return /

I promise, baby, you'll burn / Now it snows in hell "

Sudden realization (Audiosurf - Arvostelu)

Hyvää iltaa, rakkaat lukijat. Istun juuri nyt pimeässä huoneessa, joka näyttää siltä, että siellä olisi siivous pahasti kesken. Hyllyt ovat osittain tyhjiä ja pöydällä on vanhoja kirjoja. Siristelen silmiäni LCD-näytön valossa kuunnellen jonkin sortin musiikkia. Olen iloinen.

Olen iloinen siksi, että minulla ei ole ollut tylsää viimeiseen kahteen päivään periaatteessa ollenkaan. Maanantaina heräsin aamulla ajotunnille, jonka jälkeen katsoin Matrixin. Sitten kävin kaupassa, tein ruokaa, söin ruokaa ja katsoin pari videota YouTubesta. Luulin jo, että pian minulla olisi tylsää, mutta onnekseni puhelin soi aika äkkiä ja soiton seurauksena vietin loppupäivän parin kaverin kanssa. Loppuillasta ollessani kahden toisen em. henkilön kanssa sai hän minut tajuamaan, että ajattelen liian negatiivisesti. Ajattelen, että minusta ei välitetä ja että seurastani ei pidetä. Maanantai-illan jälkeen olen yrittänyt hylätä tämänkaltaiset ajatukset ja elää elämääni tietäen, että minulla on muutama todella hyvä ystävä ja että minua ei vihaa (tietääkseni) kukaan. Tiistaina en tehnyt muuta kun katsoin telkkua ja siivosin. Tylsää ei ehtinyt jostain syystä tulla.

Ostin 16. heinäkuuta Steamin kesäalesta Audiosurf -pelin alle kolmella eurolla. Tiesin pelistä etukäteen vain sen, että peli luo musiikkitiedostoista jotain ratoja. Pelattuani hetken ajattelin tehdä siitä arvostelun tänne. Ja tässä se nyt on, kuusi päivää myöhässä.

---

AUDIOSURF

Jasun Blogi exclusive arvostelu

Tuo kuva selittää periaatteessa kaiken, eli tämä arvostelu loppui tähän.

Oikeastaan ei varmaan selitäkkään. Joten minä yritän.

Audiosurf luo musiikkitiedostostasi (esimerkiksi .mp3) kuvan ylävasemmalla näkyvän töherryksen näköisen vuoristoradan äänenvoimakkuuden vaihtelun perustalta. Ylöspäin menevät kohdat ovat hiljaisempia ja rauhallisempia ja alaspäin päinvastaisia. Pelimuotoja on muistaakseni jotain 12 ja en lähde niitä kaikkia selittelemään tässä nyt. Vuoristoradalla on 3-5 kaistaa pelimuodosta riippuen. Pelin idea on erittäin simppeli: kerää mahdollisimman paljon pisteitä. Tietyt toiminnat vähentävät pisteitä ja tietyistä toiminnoista saa enemmän pisteitä. Tutoriaalit ovat erittäin selkeitä, eli pelattavuus ei välttämättä ole taidosta kiinni.

Pelatessani olen todennut, että parhaat radat saa aikaiseksi käyttäen epätasaista musiikkia. Lähes kaikki elektroninen musiikki toimii erittäin hyvin, mutta esimerkiksi monet rock-biisit luovat kohtalaisen tylsän radan. Valitettavasti Steam-ale loppui eilen, mutta jos sinulta löytyy ylimääräinen kymppi, niin anna ihmeessä Audiosurfille mahdollisuus. Yksinkertaisuudessaan peli luo uuden tavan nauttia musiikista.

---

Minä lähden tästä jatkamaan kohtalaisen mukavaa elämääni. Toivottavasti Teidänkin elämänne ovat edes suhteellisen mukavia. Muistakaa, että aina on olemassa joku, joka välittää sinusta, vaikka se olisi kuinka vaikea uskoa.

" The moment's pass / I can't rewind

/ Thinking why / Why I'm the only one / To see you "

Positiivista ajattelua (Astronomy - Arvostelu)

Huomenna lähdemme taas mökille. Sen sijaan, että olisin tälläkin kertaa vain angstannut ja mököttänyt koko ajan, päätin ajatella. Olisin ollut negatiivinen asian suhteen siksi, että olisin halunnut olla sosiaalisissa tekemisissä sellaisten kanssaihmisten kanssa, jotka jaksavat pitää minulle seuraa. Heitä on noin seitsemän kappaletta, ja siitä joukosta ehkä siedettävin on lähdössä myös jonnekin vähän kauemmas vähäksi aikaa. Kolme on myös lähes koko ajan tavoiteltavissa Lehmänkellon takia. Kaksi ko. henkilöistä tapaan mitä todennäköisimmin torstaina, kun saavun takaisin mantereelle, eli ainoita oikeasti harmittavia henkilöitä on vain yksi. Toisaalta se yksi henkilö on muistaakseni tämän vanhempien vihan alla ja muutenkin hieman epävakaa sen suhteen, voiko hän lähteä jonnekin vai ei.

As a summary, mökkireissu ei enää vaikuta niin kamalalta. Varsinkaan, jos muistetaan se, että saan nyt tunkea halutessani suuhuni mm. mustapippuria ja paprikaa. Kun mukaan otetaan vielä juuri muistinkortin alustuksen kokenut järjestelmäkamera ja muutama kannettava mediaviihdelaite, niin hyvä reissu tulee taas olemaan luvassa.

Uhkasin viime tekstissä tekeväni varmaan taas jonkin arvostelun. Koska olen niin luova ja kekseliäs ja etukäteen suunnitelmia tekevä ihminen, niin tässä teille arvostelu juuri nyt CD-soittimessani soivasta biisistä.

---

METALLICA - ASTRONOMY

Jasun Blogi exclusive arvostelu

Astronomy on alunperin Blue Öyster Cult -bändin biisi. Alkuperäinen versio löytyy 1974 julkaistulta albumilta Secret Treaties. En ole alkuperäistä biisiä kuunnellut, sillä vaikka olen Metallican versiota kunnellut jo melkein vuoden, en ole siihen kyllästynyt. Jostain syystä en ole halunnut alkuperäistä kuunnella, eli en voi sanoa siitä mitään toistaiseksi. Ai että menisin nyt kuuntelemaan sen YouTubesta? En mene. En jaksa. En viitsi. End of story.

Kuuntelin Astronomyn kunnolla ensimmäistä kertaa syksyllä 2011 selaillessani CD-kokoelmaani samalla siivotessani huonettani. Biisi on 1998 julkaistun Garage, Inc. -coveralbumin ensimmäisen levyn kahdeksas raita. Se niistä statistikaalisista tiedoista.

Astronomy alkaa haitsukompilla ja rauhallisella kitaranäpytyksellä. Se jatkuu suurin piirtein samanlaisena reilut puolitoista minuuttia. Sitten särö laitetaan päälle, ja lyhyen "soolo-osion" jälkeen alkaa suht raskas kitarariffi. Aikaleimasta 3:05 alkaa lyhyt tiluttelu-bridge, joka laskeutuu aina basson tasolle. Tämän jälkeen rauhallinen osuus jatkuu noin minuutin. Bridge, soolo, lyhyt raskas osuus, näpyttely. Lopuksi varsin upea soolo/kertsi-osio, joka feidaa biisin lopulta kuulumattomiin asti.

Minusta biisi on mielettömän hyvä.

---

Muutama päivä sitten vaihdoin puhelimeni ilmoitusääneksi The Last of Us:sta tutun Clicker-äänen. Siitä lähtien olen pelästynyt varsin mojovasti aina, kun joku lähettää minulle viestin tai sähköpostia. Alan nyt vähitellen tottua ääneen, mutta tuskin koskaan totun siihen kokonaan.

Siinä kaikki tältä erää. Voi olla, että teen huomenna tekstin, mutta ti-ke ei ole tekstiä tulossa. Torstainakin epävakaata. Kuuden tekstin jälkeen onkin sitten vuorossa blogiteksti numero 100. En ole suunnitellut mitään suuria pippaloita, mutta jotain suht hienoa on luvassa. Jos ei muille, niin ainakin yhdelle kaverilleni. Näkemisihin.

" The clock strikes twelve and moondrops burst / Out at you from their hiding place

/ Like acid and oil on a madman's face / His reasons tend to fly away "

Fiilistelyä (The Last of Us - Arvostelu II)

Minulla on nyt mahtava olo. Ehkä jopa niin mahtava, että minun olisi parempi rauhoittua ennen kuin kirjoitan blogiin. Tässä kuitenkin olen, ja minulla on yksi lause sanottavana.

The Last of Us on erittäin upea peli.

Pelasin sitä eilen. Pelasin sitä tänään. Ja Luoja siunatkoon, kuinka nautin siitä. En uskalla sanoa paljoa mitään, sillä se olisi spoileria. Sanon vain, että ko. pelistä nauttii eniten ensimmäisellä kerralla. Toisin kuin muista asioista, kuten sellaisista, joista ei blogissani puhuta. Hint hint nudge nidge wink wink.

Yritän nyt vähän kertoa kokemuksistani välttäen spoilereita. Voitte ottaa tämän peliarvosteluna, vaikka teinkin jo sellaisen ko. pelistä.

The Last of Us -pelin tyyli ja pelattavuus muistuttavat erittäin paljon Uncharted -sarjaa. Pelattavuus on tietyissä kohdissa hieman liian yksinkertaista. Seurassasi olevat NPC:t ovat suht - en tiedä sanaa suomeksi - glitchy. Esimerkiksi, he voivat kävellä vihollisten läpi heidän huomaamattaan ja teleportata eteenpäin. Esineiden heittäminen ja nuolien ampuminen on hieman kehnoa myös. En rakastakaan tätä peliä sen pelattavuuden takia, ehei.

Rakastan tätä peliä tarinan ja hahmojen takia. Joku super-hyper-hauska anonyymi varmaan ajattelee, että hah hah, Jasu on ihastunut Ellieen. Ehkä olen, ehkä en. Todellisuudessa en ole, sillä Ellie tosiaan on fiktiivinen pelihahmo. Kieltämättä Ellie on nätti ja persoonallinen. Pewdiepie agrees.

Unohdin, mitä olin sanomassa. Luulen, että fiilikseni on nyt hiipunut pari promillea. Unohdin muuten mainita 1. arvostelussa erään tärkeän asian: Ensitunnelmat. Etukäteen minulla ei ollut mitään tietoa mistään. Olin nähnyt yhden trailerin ja yhden gameplay trailerin. Tiesin kannen hahmot nimeltä ja tiesin sienistä. Pelin avauduttua menuteksti oli englanniksi. En halunnut vaihtaa sitä ja painoin suoraan New Game tai mitälie siinä luki. Aivan ensimmäiseksi silmääni iski varoittava asia. Latausmäärä oli promilleissa. 00,00% - 100,00%. Pelästyin, että ei kai tämä peli vain lataisi koko ajan joka kohdassa näin kauaa. Helpotuksekseni huomasin, että lataus meni ohi suht nopeasti, ja että latausruutuja ei pelissä ole. Introsta puhuinkin jo.

Tiedän vielä yhden asian, joka saattaa häiritä tietynlaisia pelaajia, ja se on kuolemarangaistus. Jos kuolet The Last of Us:ssa, saat kokea lyhyen viiveen ja sen jälkeen saat jatkaa muutamaa minuuttia aikaisemmin. Jos kuolet useamman kerran, niin vihollisten määrä vähentyy ja saaliin määrä kasvaa. Ymmärrän hyvin, että tämä ärsyttää joitakin pelaajia. Minua tämä ei kuitenkaan haittaa. Pelaan peliä kokemuksen vuoksi, ja jos pelini helpottuu hieman kuollessani pari kertaa, niin hyvä vain. Vinkkinä niille, jotka eivät pidä kehnosta kuolemarangaistuksesta: Älä kuole.

Kuolemasta vielä. Jos sattuu käymään niin, että bloater-asteessa oleva sienisairas hahmo saa sinut edestäpäin kiinni, you're in for a treat. Bloater laittaa kätensä alaleukaasi ja toisen kätensä naamallesi ja alkaa kirjaimellisesti repiä naamaasi irti. Valitettavasti kyseinen mielikuva oli viime yönä päässäni, ja unta odotin taas reilut pari tuntia. En ole varma, mikä on Bloaterin virallinen suomenkielinen nimi, joka löytyy suomenkielisestä tekstityksestä. Katsoin Google-kääntäjästä sanan "bloater" ja sain vastaukseksi savusillin. Olen aika varma, että se ei ole The Last of Us -Bloaterin virallinen käännös. Tässä vielä charmikas kuva Bloaterista, joka repii Joelin suuta auki.

Enjoy.

No niin, fiilis on pudottun huiman määrän promilleja, ainakin viisitoista yksikköä. Huomenna aamupäivällä minulle on jälleen varattu aika AM-teoriakokeelle, jonka jälkeen ajotunnille. Torstaina joudun todennäköisesti kirurgiseen toimenpiteeseen, mikä ei sinänsä ole hyvä asia.

Loppuun vielä pari mainintaa, joita kukaan ei todellakaan pakottanut kirjoittamaan pitämällä puukkoa kurkkuni lähella ja revolveria ohimolla:

Maininta Lehmänkellosta.
Maininta delfiineistä.
Nanna on ylijumalani.

Viimeinen lause on tulkinnanvarainen. Hyvää jatkoa kaikille ja muuta kivaa.

" Crawl from the wreckage one more time / Horrific memory twists the mind "

The Last Of Us - Arvostelu

Todistin äsken mitä tapahtuu, kun angstiselle teinitytölle annetaan kesätyöpaikaksi Itella. Ovelta kuului rapinaa ja pauketta, ja kun kävelin katsomaan, mitä tapahtuu, luukusta putosi pari ryppyistä mainosta ja ryppyinen kirjekuori. Siitä muistin taas bloginikin.

Nimimerkki "Sauli Saurus" kysyi kesäkuun esikoistekstissä että voisinko tehdä arvostelun jostakin kappaleesta, karkista, juomasta, kuvasta, yms. Vastasin että voisin. Tässä se nyt on.

---

THE LAST OF US

Jasun Blogi exclusive arvostelu

The Last Of Us merkitsee minulle henkilökohtaisesti aika paljon, sillä se oli ensimmäinen peli, jonka ostin heti julkaisupäivänä. Sain maksaa siitä kolmekymppiä vaille sata euroa, mutta nyt voin sanoa, että olen ostanut pelin heti sen ilmestyttyä.

En ole itse pelannut peliä kovinkaan pitkälle, mikä on kai hyvä asia, sillä minun on vaikea spoilata mitään.

The Last Of Us sijoittuu maailmanlopun jälkeiseen Amerikkaan, niinkuin aika moni peli nykypäivänä. Tällä kertaa maailma on tuhoutunut sienimäisen sairauden takia. Sairaus saa ihmiset käyttäytymään periaatteessa niin kuin Half-Lifen nopeasti liikkuvat zombiet: Erittäin aggressiivisesti. Sairaus siis leviää sienen lailla itiöiden kautta. Oireina tosiaan ovat aggressiivisuus ja väkivaltaisuus. Kauan kestäneen sairauden vaikutuksena sieni leviää myös ulkoisesti peittäen tartunnan saaneen ihmisen kasvot. Tässä hyvä kuva Gematsusta.

Gematsu on siis osoite, josta löysin kuvan, eikä minkään hahmon nimi tai mitään.

Pelaaja ohjaa Joel-nimistä heppua, jolla on kohtalaisen rankka menneisyys, ja joka on tottunut pitämään huolta itsestään. Hän saa kuitenkin seurakseen Ellie-tytön, jolla on sienestä tartunta, mutta ei mitään kunnollisia oireita.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että pelin intro on upea. Pelattavuus on hyvin paljon Unchartedin kaltainen, jokseenkin hieman realistisempi. The Last Of Us tosiaan on Unchartedin tekijöiden, Naughty Dogin peli. Ja kuten monet tietävät, The Golden Abyss jäi todennäköisesti viimeiseksi Uncharted-peliksi. The Last Of Us näyttää kuitenkin, että Nauhgty Dog pärjää erittäin hienosti myös ilman suurta määrää nokkelaa huumoria tai ristiretkiä.

The Last Of Us nostaa tunteet pintaan heti alussa, ja vaikeustasoa ei paljoa puutu. Vaikka olen pelannut peliä niin vähän, annan arvosanaksi 14/15. Yksi piste vaille maksimia, sillä pieni sisäinen pessimistini jaksaa odottaa jotain latistavaa. Hieno peli.

---

Kuten varmaan näettekin, en ole kovin hyvä kirjoittamaan arvosteluja. Jos joku sai tuosta jotain selvää, niin hyvä on.

Riparitekstiä on odotettavissa. Lähdemme taas huomenna mökille, ja tulemme sunnuntaina takaisin, eli saatte taas odottaa jonkin aikaa.

Sori ja kiitti.

-JASU-

Nu är det Jul igen, och nu är det Jul igen
och Julen varar väl till påska

Elokuva-arvostelu

Kävin katsomassa sunnuntaina elokuvan. Elokuva oli suomennetussa muodossaan nimeltään "Räyhä-Ralf", englanniksi "Wreck-it Ralph". Luulen katselukokemuksen lienevän olleen parempi, jos promenadi olisi näyttänyt ei-dubattua versiota. Kielestä huolimatta elokuva oli erittäin hyvä elokuva. Elokuvaa kuulemma mainostetaan "lastenelokuvana", minkä takia monelta pelaajalta jää kokematta egon takia. Jos joku ajattelee ko. elokuvaa yhä pelkkänä surkeana lastenelokuvana, voi hän lopettaa lukemisen ja halutessaan käydä ulkona hengittämässä kyynisyyttä pois ruumiistaan.

Elokuva oli täynnä viitauksia lukuisiin klassikkopeleihin, joista tässä muutama: Pac-Man, Tomb Raider, Street Fighter, Duck Hunt, Frogger, Mortal Kombat, Metal Gear Solid ja Final Fantasy. Tässä oli siis vain muutama.

----------------- Spoilerivaroitus ------------------

Elokuvassa siis eletään pelimaailman elämää eräässä Arcadessa. Arcaden vanhin ja suosituin peli on luovasti suomennettu "Fiksari-Felix Jr.", jossa Fiksari-Felix Jr. fiksaa taloa, jonka Ralfin olisi pahiksena määrä tuhota. Pikseleiden takaa löytyy maailma, jossa kaikki pelihahmot ovat Pixar-tyyliin animoituja 3D-heppuja, joilla on kaikilla oma elämä. Jostakin syystä hahmot eivät ole kaikki sulassa sovussa, ja Ralf elää kaatopaikalla. Fiksari-Felix -peli täyttää 30 vuotta, jota juhlitaan pelin sisälläkin. Ralf näyttäytyy paikalle, ja häntä paheksutaan ja pelätään. Hänelle kerrotaan, että jos hänellä olisi mitali (jonka saa kun voittaa jonkin pelin) hän saisi kunnioitusta ja muuta sellaista. Ralf lähtee johtoa pitkin etsimään mitalia pelistä "Hero's Duty". Enempää en kerro, sillä kukaan ei jaksa lukea tätä.

----- Spoilerit loppuivat -----

Elokuvaan mahtui paljon hetkiä, jolloin olisi tehnyt mieli huutaa hallelujaa, syystä että viittaukset ja koko elokuva oli niin hieno. Annan elokuvalle viisi tähteä viidestä. Would watch again.

Tuossa teille siis pieni elokuva-arvostelu. Olkaa hyvät.

Eilen sain Gmailiin viestin, että täällä on joku kommentoinut jotakin. Pyysivät lisää aktiivisuutta. Tiedän, että blogini aktiivisuus ei ole nyt parhaimmassa vireessä. Tässä pari syytä:

Autokoulu

Koulu

Kaverit

Univelka

Olemattomat parisuhteet

Jälleen kerran lupaan yrittää tehdä enemmän tekstejä turhista aiheista. Pyydän TAAS taas anteeksi. Tiedän, että koska minulla on blogi, ja koska joku sitä ihan oikeasti lukee, minun tulisi kirjoittaa sinne kohtuullisen usein. Siis useammin kuin kerran viikossa. Nyt kysynkin taas teiltä, vaikka te ette koskaan vastaa näihin kysymyksiini: Haluatteko sellaisia blogitekstejä, joissa ei ole ideaa mutta niiden tekeminen ei vaadi paljoa vai sellaisia, joissa on joku aihe ja jonka tekemiseen tarvitaan aikaa ja mahdollisesti rahaa? Vaikka sanoisitte mitä, minä varmaan teen molempia sekaisin. Tiiviimmässä tahdissa, tottakai.

Ja jos ei blogitekstiä ennen kuulu, niin toukokuu lähestyy uhmaavaa vauhtia. Sen mukana Vappu ja mökkeilykausi. Toukokuun ensimmäinen teksti saattaa olla kirjoitettuna päivää ennen tai päivää jälkeen 1.5. -päivämäärän, sillä minä haluan ja tahdon ja vaadin päästä mökille, jos jäät ovat (toivottavasti) sulaneet silloin. En siis vappupäivänä välttämättä ehdi kirjoittamaan tekstiä ja tekemään muutoksia, mutta siinä lähellä.

Yritän siis tehdä sisältöä ennen ensi kuun alkua. Koettakaa kestää. Minä arvostan kaikkia teitä lukijoita, ja toivoisin, että pitkähkö väli tekstien välillä ei pilaa teidän kiinnostustanne minun valittamisiini.

Kuulemiin.

-JASU-

Keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu?