Varmaankin ainoa kauhupeli, jonka olen läpi pelannut, on The Last Of Us, jota ei kai ihan ensisijaisesti kauhuksi lasketa. Ensisijaisesti kauhupeleiksi laskettavia pelejä olen pelaillut yllättävän vähän, paitsi jos TBoI lasketaan sellaiseksi. Mutta esimerkiksi Slender oli ja on erittäin huono kauhupeli. Muutenkin puhtaasti jump scareihin pohjautuvat "kauhu"pelit ovat liian nk helppoja ja huonoja. Pelasin Nightmare Creaturesia PS1:llä tällä viikolla, ja se on nyt ainakin ensisijaisesti kauhupeliksi lueteltava peli, jota olen pelannut. Kauhu oli "vanhanaikaista goottikauhua", joka ei liikaa pelottanut, mutta nosti sykettä ja piti mielen virkeänä. Nyt, kuten näkyy, noukin hyllystä legendaarisen pelisarjan kolmannen osan. Kädessä olisi toinen tai ensimmäinen osa, jos a) olisin löytänyt ja b) olisi ollut tarpeeksi rahaa. Silent Hill 3:sta pidetään 9-osaisen kauhupelisarjan kolmanneksi parhaana (SH2:sta yleensä parhaana) ja se on ensimmäinen lajiaan PS2-systeemillä.
Nyt haluan taas poistua tästä todellisuudesta muutamasta syystä ja valitsemaani todellisuuteen eli Silent Hillin pikkukaupunkiin pääsen sammuttamalla valot ja napauttamalla klassista X-näppäintä. Hyvää iltaa, lukijat. Kirjoitan tänne hetken kuluttua kokemuksistani ensimmäisestä pelaamastani kunnon kauhupelistä ja tunnelmista. Paitsi, jos kuolen tai nukahdan tai tulen hulluksi tai jotain. Hypoteesina oletan, että ennen ensimmäistäkään tallennuspaikkaa tulen jänistämään ja sammuttamaan telkkarin ja asettamaan ohjaimen pöydälle ja sammuttamaan konsolin ja katsomaan Rainbow Bunchieta muutamaksi tunniksi, jotten tutisisi itseäni hengiltä. Mutta katsotaan nyt. Toivottavasti saan nauttia. Adieu for now.
---
Nautinto ei ehkä ole sana, jota käyttäisin nyt. Olen ainakin kokemussta rikkaampi ja hermostunut. Todellisuudessa pelaamiseni ei loppunut pelon takia tai väsymyksen takia vaan sen takia, että olen saamaton idiootti. Kameran ja ohjaamisen hallinta tässä pelissä on minulle ennennäkemätöntä enkä ole ko. hallinnassa ainakaan luonnonlahjakkuus. Eteneminen alkoi tökkiä ja lopulta kyllästyin tökkimiseen. Pääsin ehkä suht pitkällekin ennen kuin kyllästyin, mutta todennäköisesti en tule pelaamaan tätä ainakaan lähiaikoina ainakaan yksin, sillä unohdin tallentaa enkä jaksaisi pelata alkua uudestaan. Jonkun kanssa voisi huvin ja urheilun vuoksi opetella ohjuksia ja pelata ehkä vähän pidemmällekin. Ehkä ei.
En pysty kokemukseni perusteella pelistä enää kamalasti kertomaan. Pelottava se oli kyllä ja täysin ilman jump scareja. Silent Hill -pelejä kehutaan usein myös niiden arvoitusten takia, ja sen yhden jota vartin verran sain ratkoa perusteella voin sanoa että ne riddlet ovat kyllä jotain muuta. Ehkä joskus yksinkin yritän opetella ohjaamaan paremmin. Ehkä ei tiedä. Ei tiedä. Loppujen lopuksi aivan erittäin upea peli. Öitä nyt minä menen nyt vaikka katsomaan sitä Rainbow Bunchieta. Öitä. Ja hyvää lokakuuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti