Kirjoitin eilen toiseen blogiini lyhyesti vainoharhaisuudestani. Se ei ole ainoa vakava epänormaalius joka päästäni löytyy. Niitä voi olla useitakin, mutta juuri nyt ja lähiaikoina muutamankin kerran pinnalle on noussut ehkä ajoittain ärsyttävin luonteenpiirteeni: herkkyys. Kerronpa Teille nyt tästä päivästä.
Menin nukkumaan joskus puolenyön jälkeen. Tiesin, että seuraavasta päivästä tulisi raskas. Yli kahdeksan tuntia koulua ja kiireellä kaupungille, ennen kuin liikkeet menevät kiinni. Sitten joskus kuuden jälkeen kotiin rentoutumaan Wiin parissa ja illalla ennen suihkua se jokapäiväinen lyhyehkö lenkki. Päivästä tuli suhteellisen paljon raskaampi kuin oletin. Heräsin joskus aamuyöllä ja jäin suht iloisena lepäämään ja nauttimaan selkounista (selkounet ovat muuten ehkä henkilökohtaisen elämän parhaimpia asioita, suosittelen vahvasti). Jotain yli tuntia ennen kuin herätyskelloni olisi soinut, muistin yhtäkkiä, että lukioni opiskelijakunnan hallitus oli antanut minulle edellisellä viikolla suht tärkeän tehtävän. Tai antanut ja antanut, halusinkin sen tavallaan. Tehtävä ei ollut kovin haastava, mutta sen jäljet tulisivat näkymään koko tämän viikon muillekin kuin lukiolaisille. Joten nousin mukavasta, lämpimästä pedistäni ja ihanista unistani todellisuuteen, poimin lipastosta pari A4:sta ja aloin rustaamaan viikon menyytä. Muistin samalla, että minun pitää vielä suunnitella aamunavauspuhe, jonka lupasin pitää tällä viikolla. Ei mikään paras herätys.
Söin huonon aamiaisen ja tähtäsin kohti kaupungin urheilukeskusta. Tässä jaksossa kouluviikkoni alkaa aina liikunnalla, mikä ei todellakaan ole yksi vahvimmista aineistani. No, olin pakannut varusteet valmiiksi ja osallistuin suht innokkaasti opetukseen, vaikka minun täytyi pitää pari lyhyttä taukoa, sillä rintaani sattui sen verran tarpeeksi. Hikisenä ja täysin uupuneena vetäydyin äkkiä kotiin käymään kylmässä suihkussa ja vaihtamassa puhtaat vaatteet.
Kouluun päästyäni mielialani koheni hieman, sillä ollessani menossa keittiöön viemään menyyitä osui matkalleni eräskin nätti, ystävällinen ja uskomattoman mukava opiskelijakunnan vanhempi jäsen, joka lupasi hoitaa menyyt, jotta ehtisin tunnille ajoissa. Olin iloinen, kunnes sain puhelimeen sähköpostia siitä, että minulle oli merkitty poissaolo siltä edelliseltä liikuntatunnilta, jolla olin juuri juossut itseni hengiltä. Kavereiden kanssa jutustelu nosti mielialaa taas hieman ja se ärsyttävä mutta usein mukavakin kaveri, jonka vieressä istun matikantunneilla, käyttäytyi varsin siedettävästi. Pitkän matikan 2. kurssi sujuu aikas hyvin, joten ei siitä kamalasti valittamista. Kouluruoka oli hyvää ja seura sielläkin siedettävää.
Ruotsista oli sanakoe, joka meni aika keskiverrosti ottaen huomioon, että se oli lukion ensimmäinen lajiaan. Ruotsi on sujunut yllättäen hyvin, mutta olen varma, että se muuttuu pian taas kamalaksi haasteeksi, jonka selvittäminen käy työstä.
Englannista oli sanakoe, joka meni aika keskiverrosti ottaen huomioon, että se oli lukion ensimmäinen lajiaan. Englanti on sujunut arvattavasti hyvin, ja olen varma, että se muuttuu vielä mielenkiintoisemmaksi ja mukavaksi ajankuluksi.
Musiikintunti päätti koulupäiväni, ja siellä soitimme taas tuntematonta remixattua musiikkia, mikä ei oikeastaan ole lempipuuhaani. No, selvittyäni siitä juoksin autolle, ajoin kaupungille ja parkeerattuani huonosti huomasin, että kauppa, jonne olin kiirehtimässä, olisi vielä tunnin auki. Kävin siis siirtämässä auton lailliselle paikalle ja kävelin liikkeeseen. Valitettavasti hakemani tuote - tietynlainen (kallis) reppu - oli loppunut. Kiitin ja lähdin jatkamaan asioita.
Kävelin läheisen peliliikkeen luo, kun epäonnekseni huomasin SEN menneen kiinni jo viideltä - kello oli kymmentä yli. Ehkä se ei ollutkaan epäonni. Olisin nimittäin mennyt kysymään jo kolmatta kertaa erästä uutta peliä, jota halusin ostaa kopiot minulle ja veljelleni. Suuntasin siis läheiseen Anttilaan ja sinnehän niitä oli tullut hyvä määrä ja noin viisi euroa halvempana kuin siinä peliliikkeessä. No, otin sellaiset ja parit koulukirjat mukaan ja kävin syömässä.
Olin kovin uupunut ja väsynyt ja kyllästynyt päästyäni kotipihaan. Olin myös jotenkin onnellinen siitä, että pääsisin viimein rentoutumaan huoneeseeni. Asunnon ovenavauksessa sisään pääsivät myös vanhempani. Kerroin, että ne reput olivat loppuneet eikä minulla ollut sellaista kun tarvitsisin huomenna. No, osoittivat oveani, jossa roikkui laadukas retkeilyreppu, joka hinnasta ja laadusta huolimatta ei oikein koulutyöhön soveltuisi. Äitini oli sen käynyt ostamassa, vaikka hän oli aikaisemmin sinä päivänä sanonut, ettei kävisi edes siinä liikkeessä. Siitä pahoitti mielensä äitini ja sitä myöten myös minä entisestäni. Isäni kävi kyselemässä asiasta, jonka jälkeen hän alkoi huutaa äidilleni ja minulle siitä. Vetäydyin huoneeseeni samalla selvästi ilmaisten, etten enää halua ajatellakaan sitä. Isä kävi vielä huoneeni ovella huutamassa, kunnes jätti minut rauhaan.
Tässä sitä nyt ollaan. Mieleni tekee nyt enemmän kuin yhtään mitään muuta edes nähdä eräs tietty minulle tärkeä henkilö. Mutta totta puhuakseni olen niin maissa, etten yksinkertaisesti enää jaksa soittaa kenellekään tai ajatella tätä maailmaa sen enempää. Jos minulle soittaisi joku miellyttävä henkilö, se voisi auttaa oloani, mutta tuskin soittaa. Nyt toivottavasti pääsen pois täältä jonnekin kuvitteelliseen paikkaan ja unohtaa muun. Huomenna tulee olemaan lyhyempi ja rauhallisempi päivä, sillä viimeinen tunti peruttiin eikä minulla ole mitään menoja.
Eli yhteenvetona olen täynnä kyllästymistä, kireyttä, stressiä, halua päästä pois ja, kuten normaalistikin, suhteellisen kokoista ikävää. Hyvää yötä, lukijat. Toivottavasti (ja todennäköisesti) päivänne meni paremmin kuin allekirjoittaneella. Nyt menen haistattamaan maailmalle viskit. Ehkä vaihtoehtomaailmaksi tällä kertaa valitsen antiikin Nipponin tai sienivaltakunnan tai Delfino Islen tai Hyrulen tai Sacred Heartin tai Princeton-Plainsboron tai...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti