♥
En kirjoittanut siitä silloin tänne, mutta viime talvena olin vakavasti rakastunut. Selasin äsken niitä muutamia tekstiviestikeskustelujen pätkiä ja kuvia, joita olin päättänyt tallentaa puhelimeeni. Niiden lukeminen aiheutti uskomattoman suuren parannuksen nykyiseen olotilaani sekä lisäksi nostalgisen ilon ja lämmön tunteen. Ja vaikka tämä suhteenomainen päättyikin viikon kestäneeseen puhtaaseen masennukseen sekä monin kerroin kauemmin kestäneeseen huonoon oloon, muistelen viime talvea loppujen lopuksi ihanana ajanjaksona ja aikana, josta opin kovin paljon uusia asioita mm. elämästä ja rakkaudesta.
Viime talvena pienen vinksahtaneen pääni täyttivät kaksi suurta tunnetta: onnellisuus ja kaipaus. En nimittäin koskaan tavannut suhteenomaiseni toista osapuolta, vaikka erittäin vankasti niin tahdoinkin. Muistan kertoneeni ystävilleni ja perheelleni, että jos 15-vuotias saisi matkustaa itsenäisesti valtameren yli, ostaisin minä yhdensuuntaisen lennon isoon omenaan, kun rahaakin oli yli tarpeiden. No, Suomessahan vielä olen.
Ja nyt äkkäsin että tämä, naiset ja herrat, on aihe, josta yritän olla kertomatta enempää täällä blogissa, sillä se aika oli minulle erittäin tärkeää ja henkilökohtaista ja haluan säästää ne tarinat jollekin, joka ne haluaa kuulla, ja jonka haluan ne kuulevan. Sellaisia ihmisiä kai onkin olemassa, mutta haluan, että se, jolle niistä kerron, olisi minulle tärkeä. Ja niitäkin on, mutta antaa olla. Pointti on, etten kirjoitakaan tänne kaikkea, vaan jätän parhaat palat keskusteltaviksi oikeassa elämässä oikeille ihmisille.
Ja yksinkertaisuudessaan diary-merkintä voisi olla: tämä ilta meni täysin piloille yhden ihmisen takia, mutta toinen ihminen menneisyydestäni pelasti illan ja piristi minua. Öitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti