Halloween Spectacular 4 (YDA)

Tuuli ujeltaa raollaan olevasta ikkunasta. Täydellisen hiljaisuuden rikkovat vain kellon tikitys, näppäimistön naputus, ja staattinen rätinä lukuvalosta, joka on yön ainoa valonlähde. Hyvää pyhäinpäivää.

Lopulta vietin Halloweenin kauhuosion yksikseni. Toki olin paremman tekemisen puutteessa pari tuntia kirkolla moikkaamassa kavereita. Kuulin kaunista laulua ja pelasin pastoria vastaan pari biljardia. Hyvä reissu. Aamusta iltapäivään koulussa opin myös itsestäni suhteellisen paljon uusia asioita. Tässä koetin käydä läpi päivän kauhuun liittymättömiä tapahtumia.

Olen kokenut tämän päivän aikana viisi suht merkittävää asiaa kauhuun liittyen, mikä on hyvä asia, kun otetaan huomioon se, että oletin itkeväni itseni uneen jo ennen puoltayötä.

Ensimmäisen asian koin koulussa, maantiedon tunnin alkupuolella. Maantiedon tunneilla opetukseen käytetään sähköistä oppikirjaa sekä yhtä elämäni parhaimmista opettajista. Läppäri on aina tunneilla mukana, joten opettajan höpöttäessä viisauksia voi samalla selata tietokoneella mitä huvittaa. Päätin jostain syystä lukea jonkin creepypastan, kun halusin koettaa suomentaa teille taas sellaisen. Tulin toisiin aatoksiin. Olin kerran jo lukenut kyseisen pastan - ja uskokaa, se oli aika hyvä - mutta siinä oli jotain sen verran epäuskottavaa, että luin loppuosan noin puolisydämellä. En tiedä, mikä oli. Pasta oli oikeasti hyvä ja arvostelutkin yllättävän positiivisia. Ehkä en ollut oikealla tuulella. Mutta jos haluatte lukea yhden parhaiten arvostelluimmista pastoista, niin se löytyy interneteistä nimellä Normal Porn for Normal People (linkki CPwikiin).

Toisen asian koin kotona, olohuoneessa. Sitä latisti hieman perheenjäsenet, jotka tietyin väliajoin ilmestyivät häiritsemään. Olin uppoutunut kuitenkin niin syvälle, ettei se haitannut liikaa. Kyseessä olivat kaksi viimeistä osaa Lucahjinin Trilby's Notes -LP:stä. Lucah on tehnyt jo kolmena vuonna putkeen Halloweenin aikaan yhden Chzo Mythos -LP:n - 5 Days A Stranger ja 7 Days A Sceptic - joista jokaisesta olen nauttinut huimasti. Pelit ovat itsessään mestariteoksia ja Lucahjin merkitsee minulle suht paljon. Hän sanoi yrittävänsä tehdä Chzo-sarjan viimeisen pelin 6 Days A Sacrifice jo ennen seuraavaa Halloweenia. Todennäköisesti siinäkin tapauksessa katson jaksot lähempänä juhlapyhää. Suosittelen katsastamaan pelejä. Ne kaikki voi ladata virallisesti ja ilmaiseksi fullyramblomaticin blogista. Ne ovat hienoja ja laadukkaita kauhupelejä. [Side note: Näköjään sieltä blogista löytyy ensimmäinen peli eli 5 Days A Stranger jopa suomennettuna. Pitänee itse tarkastaa käännöksen laatu.]

Kolmannen asian koin kotona, nojatuolissani noin kello puoli viisi lähtien. Suunnilleen siihen aikaan asetin Eternal Darkness: Sanity's Requiem -levyn Wiini sisään ja aloin pelaamaan. Ja tässä nyt teille taas pitkästä aikaa.

---

ETERNAL DARKNESS:
Sanity's Requiem (2002)

Jasun Blogi exclusive arvostelu

Ennakkotietoa minulla oli pelistä aika vähän. Tiesin, että kyseessä on yhden luotettavimmista lähteistä yksi suosikkipeli. Herra Caddicarus on kuitenkin vain maininnut pelistä pari kertaa, mutta ei kertaakaan ole tehnyt siitä arvostelua. Hänen kertomanaan tiesin myös, että peli voi joissain kohdin vaikuttaa siltä, että se on rikki. Tämä kuulemma auttaa lisäämään kauhua. En vielä päässyt niin pitkälle. Tiesin vielä, että tämä minun kopioni ei välttämättä toimi. Luulen sen väitteen olevan väärä.

Eternal Darkness on peli, johon ihastuin lähes heti sen aloitettuani. Kun ohjat annetaan pelaajalle, ohjaa hän Alex -nimistä tyttöä tämän isoisän kartanossa. Alex koettaa selvittää, miksi ja miten isoisä ollaan murhattu. Pelaaminen on omissa kankeissa sormissani erittäin nautinnollista. Hieman harvassa käytössä ollut GameCube-ohjain mukauttaa käteni sukkelasti sen kauniisiin muotoihin. Pelaaminen on sujuvaa ja tarpeeksi yksinkertaista (ainakin toistaiseksi). Jotenkin onnistuin korvaamaan pelkoni mielenkiinnolla ja tutkin kartanosta kaikki tutkittavissa olevat paikat ennen pelin jatkamista. Huoneissa oli tiettyjä asioita, joita pystyi katsomaan lähempää, joista useista sai lisätietoja ja kuvauksia ja niistä joitain sai manipuloitua jotenkin. Teksti on ytimekästä ja luettavaa.

En ehtinyt pelata kauaa, mutta se vähä jonka pelasin sai aikaan sen, että jatkan peliä huomenna (olen väsynyt nyt). Ehdin kokea kauhua, arvoituksia, nostalgiaa, ennakko-odotuksia, trilleriä, historiaa, kummastusta ja mitä ja vaikka. Arvoitukset ovat ainakin alussa aika helppoja. Ohjattava henkilö vaihtuu välillä. En tiedä, mitä muuta kertoisin. Upea alku. Odotukset korkealla. Kiitos.

---

Pelaamisen jälkeen halusin pikaisesti soittaa kaverille ja kysyä, voisiko hän viettää Halloweenia kanssani. Olin kuitenkin ottanut muutamasta kerrasta opikseni ja söin ruokani ennen soittamista. Puhelu kesti sen verran kauan, että myöhästyin kirkosta hieman. Ja eihän hän tietenkään minun kanssani halua olla.

Neljännen asian koin kirkon jälkeen. Kävin suihkussa ja soitin taas kaverille. Ei vieläkään halua viettää Halloweenia kanssani. No, hän puhui minulle ja minä hänelle ja laitoin samalla itseäni varten leffaa ja leffaevästä valmiiksi. Leffa oli pausella noin 20 minuuttia ennen kuin kaverini päästi minut katsomaan sitä rauhassa. Ja on paljon mahdollista, että kyseinen leffa voipi olla uusi kaikkien aikojen suosikkileffani. Tai ehkä ei. Linnunradan käsikirja on kyllä upea. Ja moni muu. Mutta. Tässä toinen.

---

Uhrilampaat

The Silence of the Lambs (1991)

Jasun Blogi exclusive arvostelu

Puhelimessa ollut kaverini oli joskus sanonut leffaa hyväksi ja sanoi niin vielä tänään illallakin. Mutta sitten kun noin viidennettätoista kertaa sanoin että alkaisin nyt katsomaan tätä niin hän sanoi ettei se edes ole niin hyvä leffa. Väärässä oli.

The Silence of the Lambs ei ehkä luokittaudu minun kirjassani kauhun alle vaan ennemmin psykologisen trillerin. Elokuva oli erittäin erittäin kovin paljon minun mieleeni. Kaunis päänäyttelijä, mahtavat aiheet, hienot grafiikat, musiikki kohdillaan, jne. Yksi piirre elokuvassa sai minut innostumaan aika paljon, ja se on se, että pelätty, vaarallinen ja manipuloiva Hannibal Lecter näyttää ja käyttäytyy leffassa aika lailla samalla tavalla kuin kovasti arvostamani psykologian opettajani.

Mutta siis juu. Kaikin puolin upea elokuva. Mukaan sisältyy jännitystä, arvoitusta, psykologiaa, mielisairautta, manipulointia ja kyllä sitä kauhuakin jonkin verran löytyy. En oikeastaan keksi paljoa lisättävää. Suosittelen.

---

Viidennen asian koin hieman ennen kuin päivä vaihtui toiseen. Olin soittanut leffan jälkeen vielä kerran sille kaverilleni ja kysyin että haluaako hän enää jutella kun paljon juttua riitti yrittäessäni alkaa katsomaan leffaa ja hän sanoi että ei ja se jäi lyhyeksi se puhelu. Tarkoitus oli jatkaa Eternal Darknessia, mutta halusin kirjoittaa tänne Halloween-postin. Jossain kohtaa kirjoittaessani eksyin YouTubeni etusivulle ja siellä päälimmäisenä komeili Ze Frankin uusi video. En muista, milloin olen viimeksi nähnyt häneltä materiaalia. No, nauroin ääneen tälle Halloween-aiheiselle videolle ja katsoin häneltä saman tien muutaman muunkin videon.

Siinä ne viisi olivat. Niitä tulee vielä varmaan kaksi, jos JonTronin nyt juuri äsken tullut uunituore video on niin hyvä kuin voin olettaa ja jos toiveeni toteutuu ja saan nauttia YogPodin Halloween Spac-4-cularista tai sellaisesta, kun he ovat joka vuosi sellaisen tehneet.

Öitä. Ajakaa varovasti.

Laura / The lock is broken.

Varmaankin ainoa kauhupeli, jonka olen läpi pelannut, on The Last Of Us, jota ei kai ihan ensisijaisesti kauhuksi lasketa. Ensisijaisesti kauhupeleiksi laskettavia pelejä olen pelaillut yllättävän vähän, paitsi jos TBoI lasketaan sellaiseksi. Mutta esimerkiksi Slender oli ja on erittäin huono kauhupeli. Muutenkin puhtaasti jump scareihin pohjautuvat "kauhu"pelit ovat liian nk helppoja ja huonoja. Pelasin Nightmare Creaturesia PS1:llä tällä viikolla, ja se on nyt ainakin ensisijaisesti kauhupeliksi lueteltava peli, jota olen pelannut. Kauhu oli "vanhanaikaista goottikauhua", joka ei liikaa pelottanut, mutta nosti sykettä ja piti mielen virkeänä. Nyt, kuten näkyy, noukin hyllystä legendaarisen pelisarjan kolmannen osan. Kädessä olisi toinen tai ensimmäinen osa, jos a) olisin löytänyt ja b) olisi ollut tarpeeksi rahaa. Silent Hill 3:sta pidetään 9-osaisen kauhupelisarjan kolmanneksi parhaana (SH2:sta yleensä parhaana) ja se on ensimmäinen lajiaan PS2-systeemillä.

Nyt haluan taas poistua tästä todellisuudesta muutamasta syystä ja valitsemaani todellisuuteen eli Silent Hillin pikkukaupunkiin pääsen sammuttamalla valot ja napauttamalla klassista X-näppäintä. Hyvää iltaa, lukijat. Kirjoitan tänne hetken kuluttua kokemuksistani ensimmäisestä pelaamastani kunnon kauhupelistä ja tunnelmista. Paitsi, jos kuolen tai nukahdan tai tulen hulluksi tai jotain. Hypoteesina oletan, että ennen ensimmäistäkään tallennuspaikkaa tulen jänistämään ja sammuttamaan telkkarin ja asettamaan ohjaimen pöydälle ja sammuttamaan konsolin ja katsomaan Rainbow Bunchieta muutamaksi tunniksi, jotten tutisisi itseäni hengiltä. Mutta katsotaan nyt. Toivottavasti saan nauttia. Adieu for now.

---

Nautinto ei ehkä ole sana, jota käyttäisin nyt. Olen ainakin kokemussta rikkaampi ja hermostunut. Todellisuudessa pelaamiseni ei loppunut pelon takia tai väsymyksen takia vaan sen takia, että olen saamaton idiootti. Kameran ja ohjaamisen hallinta tässä pelissä on minulle ennennäkemätöntä enkä ole ko. hallinnassa ainakaan luonnonlahjakkuus. Eteneminen alkoi tökkiä ja lopulta kyllästyin tökkimiseen. Pääsin ehkä suht pitkällekin ennen kuin kyllästyin, mutta todennäköisesti en tule pelaamaan tätä ainakaan lähiaikoina ainakaan yksin, sillä unohdin tallentaa enkä jaksaisi pelata alkua uudestaan. Jonkun kanssa voisi huvin ja urheilun vuoksi opetella ohjuksia ja pelata ehkä vähän pidemmällekin. Ehkä ei.

En pysty kokemukseni perusteella pelistä enää kamalasti kertomaan. Pelottava se oli kyllä ja täysin ilman jump scareja. Silent Hill -pelejä kehutaan usein myös niiden arvoitusten takia, ja sen yhden jota vartin verran sain ratkoa perusteella voin sanoa että ne riddlet ovat kyllä jotain muuta. Ehkä joskus yksinkin yritän opetella ohjaamaan paremmin. Ehkä ei tiedä. Ei tiedä. Loppujen lopuksi aivan erittäin upea peli. Öitä nyt minä menen nyt vaikka katsomaan sitä Rainbow Bunchieta. Öitä. Ja hyvää lokakuuta.

In memory of alkuperäinen Ronald McDonald

Tänään aiheena on klovnit. Eivätkä mitkään iloiset, hauskat ja ystävälliset klovnit, sillä niitä ei ole olemassa. Klovnit ovat pelottavia. Tämä on faktaa. Kaikki klovnit ovat helvetistä nousseita paholaisia, joiden ainoa tehtävä on tehdä ihmisten elämä epämukavaksi. Tämä on tulkinnanvaraista.

Tuo kuva on alkuperäisestä Ronald McDonald -pellestä. 1960-luvulta. Jostain kumman syystä ulkonäköä muutettiin, joten alkuperäinen on quote kuollut. Mutta en ole täällä vain kertomassa McDonaldista. Ei, vaan, kuten aikasemmin lupasin, oikean elämän pelleistä. Tumblria selatessani löysin kuvan ilmapalloja pitävästä pellestä pimeällä kadulla.

Alla oli, kuten Tumblrissä yleensä, tekstiä. Therealleovaldez kirjoitti blogiinsa tekstin alle:

"OKAY SERIOUS TALK GUYS!
This clown has been seen over the past few weeks arond Mansfield, Chesterfield and Doncaster, I haven't seen a post about it on here and I really want people to know about it.
Okay so first of all besides it being really frickin creepy to begin with (designed to look like pennywise the clown) it has been roaming the streets at night time, it was started out by a student film director who was doing it for fun, but it has sparked a few people to take it farther.
Some of the clowns have been tapping windows, trying to get children out of the house (Reportedly) also it is believed that some of them have knives and are marked as dangerous.
Please please please if you live in these areas or know someone who does, especially if they have kids, could you signal boost this? I just really want people to be safe!!"

Eli niille, jotka eivät jostain syystä hyvin englantia ymmärrä, Iso-Britanniassa on liikkunut klovniksi pukeutunut opiskelija, joka yritti olla karmiva ja hermostuttaa ohikulkijoita yöllä kaduilla. Jotkut ihmiset ovat veineet sen pidemmälle, ja koputtelevat ikkunoita ja yrittävät saada lapsia ulos taloista. Joillain on uskottu olevan puukkoja mukana. Zylveons lisäsi:

"I heard friends say that he's been sighted in Nottingham and Lincoln as well. Good thing I live on the 6th floor. Hard to tap on my window."

Minäkin olen iloinen siitä, että asun kerrostalossa. Asun myös Suomessa, mutta silti. Houseofdestiel lisää:

"There's not just one, and they're in sheffield, too, a girl from my year got a picture of one on the road that my school is on. They will follow you home, muggings have been reported, although it is not believed that they go into buildings or actually attack anyone with their knives."

Eli niitä on paljon ja ne joskus seuraavat kotiin tai ryöstävät. Ne eivät kuitenkaan ole tulleet rakennusten sisälle tai käyttäneet puukkojaan. Pizzaspacequeen:

"Apparently there is one in Lancashire and burnley too! Pls be careful!"

Touched-down-there-by-an-angel:

"They walk inside people's houses if the doors aren't locked. They also aren't near my town, but everyone's talking about them."

Tulevat ne sittenkin sisään, jos ovia ei olla lukittu. Näin sanoo 5-seconds-of-christmas:

"there was one at my school a couple of weeks ago and we got told that if you see one to report where they are to the police straight away"

Ja viimeisimpänä band-a-saurusrex ehkä kaikista osuvimmalla lisäyksellään:

"WHAT THE FUCK IS GOING ON IN ENGLAND"

Tästä kerroin teille tänään. Onneksi täällä meillä päin ei ole mitään vastaavaa. Itse asiassa en ole vielä kuullut tai nähnyt mitään samantapaista kaupungissani. Voi olla, että on ollut tai on vieläkin, mutta en ole tietoinen siitä.

Vielä loppuun toistan, että klovnit ovat tosiaan karmivia. Se ei ole pelkuruutta, vaan ihmisen luontaista vaistoa. Suosittelen katsomaan YouTubesta Vsaucen videon nimeltä Why are things creepy? Eipä sitten varmaan enää lisättävää.

" And I / Just wish that I didn't feel like there was something I missed "

Halloween Special: Halloween Spectacular 3: Halloween Manifesto

[Prep.]
Kyllä nyt hieman ottaa nuppiin, kun olisi aikaa ja resursseja väsätä oikein kunnollinen kauhuspessu, mutta mieliala on vääränlainen. Miten oikea mieliala saavutetaan? En tiedä. Mökille lähtö varmaankin auttaisi. Teen sen, jos odottamani puhelu ei saavu vähään aikaan. Toinen asia, jota en tiennyt, on se, että milloin Halloween oikein on. Kuulemma pitäisi olla pyhäinpäivän aattona. Ja sitten sen kuuluisi olla viimeinen päivä lokakuuta. Ongelma vain on se, että pyhäinpäivä on toinen marraskuuta. Lopulta päädyin lokakuun viimeiseen päivään, sillä niin on aina ollut. Nyt siis katson vähän matskua 7 Days a Skepticistä ja ehkä pari muuta hermostuttavaa klippiä ja odotan puhelua ja jos odotan turhaan niin lähden ehkä sinne mökille.

~ Noin kolme tuntia myöhemmin ~

I never got my phone call. It's a bit sad, really. Also, it's the perfect weather for Halloween, on Halloween. Heavy rain, complete darkness and a chilling breeze. Too bad I haven't got any friends with whom I would spend this magical evening. Or then I do, but I haven't been informed of it.

Anteeksi tuosta. Kuuntelin juuri kolmisen tuntia nonstoppina englanninkielisiä podcasteja. Don't judge.

[/Prep.]

Tervoteloa teikät. Tässä blogitekstissä katsastamme muutamaa tavallista lyhkäisempää creepypastaa. Micropasta on se virallisempi nimi. Ei ehkä ihan virallinen, mutta käypä ainakin. Toivottavasti istut mukavasti ja osaat englantia, sillä minä en jaksanut / ehtinyt / ollut tarpeeksi motivoitunut suomentamaan näitä. Aloittakaamme.

Ensimmäinen micropasta on nimeltään "Evening Routine" ja credit on osoitettu nimimerkille "Sangth". Olen tuonut sen, kuten muutkin pastat, suoraan tänne blogiin, jotta Teidän ei tarvi huolehtia epäluotettavista linkeistä ja jotta mobiililukijatkin pääsevät heti lukemaan. Olkaa hyvät:

" Don't look up at the mirror.

You know how that always goes. They look up at the mirror and it's right there behind them. Just stare down and turn the sink handle. Reach over for the towel. No. Whatever you just felt isn't there. Bring your hand back, you don't need to dry them anyway, you're going to bed. Keep your head down, keep your hair over your face like a visor, look at your feet when you turn around. Now pull open the door. Don't look ahead down the hall, of course it'll be standing right there watching you, just keep looking down, act like you're half awake, maybe you can fool it. Turn left and go straight ahead. Don't look down the left or right halls as you reach your door, don't even indulge your peripheral vision, just get there.

Go to your computer and turn off the screen. You know exactly where the switch is. Don't look at what's flashing on the screen. You know that whatever is on there isn't what you left on. Just kneel and hold the power button. It should only take five seconds or so. Come on. Now turn and walk to your dresser just like before. No, don't look at its feet, look at yours. Keep looking down and walking. Don't walk too slow. Don't walk too fast. Pull off your shirt. Don't take forever getting the thing off, just do it quickly. Same with your trousers. Careful. Don't trip yourself. Open the drawer and put them both in. Who cares if it's just one of the shirts, don't look at what else is in there. Just close it. Some of the shirt got caught at the top. Open it again, shove it in, close it.

Ok. Now turn again. Look down. Don't stand too close to the bottom of the bed. Don't let it grab your ankles. Just get on the bed. Now move the pillows and lie on your side with your back to the wall. Keep your eyes closed. Ignore the freezing wall. Grip the covers from the inside tightly, in case it tries to pull them off. Keep your eyes shut.

Don't listen to it.

Keep your eyes shut. Go to sleep. "

Sellainen. Kiva piku tarina aiheellisesta vainoharhaisuudesta ja kliseistä. Stoori löytyi osoitteesta http://www.creepypasta.com/, kuten myös tämä seuraava. Otsikkona "100,000", kirjoittaja tuntematon. Pitemmittä puheitta:

" It might happen one morning that you wake up home alone. This could be normal depending on your situtation, but this morning will be different. While your environment will all seem exactly the same, you'll notice that everything is quieter than normal. If you go outside, you will find a distinct lack of anything like birds, insects... or people. As far as you travel, you will not encounter another sentinent human being. The entire world will be intact, but empty with the exception of yourself.

There are currently over a hundred thousand missing persons cases in the United States alone. Some are just normal cases of murder or kidnappings, but in others, the disappearance cannot be explained and no remains of the person are never located. "

Tätä pastaa mietiskelen joskus, kun olen yksin kotona ja lähden kävelylle. Yleensä illuusion rikkoo joku auto tai muu kadulla liikkuva juttu. Seuraavan tarinan löysin joskus joltain sivustolta, mutta en löydä sitä enää mistään. En voi siis antaa krediittejä kenellekään. En ole edes varma, onko tällä edes otsikkoa. Tiedosto on nimeltään "You never think it will be you", joten se varmaan käy otsikosta.

" You never think it will be you. We grow up hearing about all these horrible stories on the news, watching all these chilling movies, reading horror novels... but after every book or movie, there is always that glimmer of relief that it isn't you. 

I remember that feeling. I miss it, I do. I've lived in the dark for so long now, not knowing what will happen next. I'm scared. I'm alone. I'm confused. Why me? I ask over and over and over again. I've asked so many times now that I'm not sure I even want an answer. Trapped, with no one to help me. I'm just waiting for the next time I see him. It's only a matter of time. I'm unsure what will happen. I suppose it just depends on the mood. With all my pain and suffering, with everything I've gone through, there's one thing I'm thankful for.

I'm glad I never became the victim. "

Vaikuttaa vähän aloittelijan kirjoitukselta, mutta silti erittäin hyvä micropasta. Viimeinen rivi iski kanalta lihat irti. No, siinä oli kolme hyvää pikku tarinaa. Onko tämä teksti valmis? Ei. Seuraava tarina löytyi Redditistä. Nimimerkki Mr_Halloween kirjoitti tarinan "Joking":

" Daddy told me he was coming back. He left with his magic stick and told me to stay inside, no matter what, and wait for him. Daddy is funny. He left me alone with Mommy. And me and Mommy are waiting now, just waiting for Daddy.

Me and Mommy heard noises from outside. It was like a funny groaning. Mommy was scared, but I thought it was funny! Daddy was just joking with us. We heard bangs outside. They hurt my ears. Me and Mommy heard screams, too. They sounded like Daddy's, but Daddy's just joking, I know it! And me and Mommy are waiting now, just waiting for Daddy.

Me and Mommy have been stuck inside for a long long time now, and my tummy hurts. We can hear bangs on the windows now. Me and Mommy can hear groans, too, some even like Daddy's! Mommy is crying now, but I know Daddy is joking. I hope he is. Mommy just gave me some water, she said it was all we had. But I know Mommy is joking. Right?

My tummy rumbled really loudly. It rumbled almost as loud as the door breaking as I saw Daddy tumble through. "

Zombie-maailmanloppu viisivuotiaan näkökulmasta. Vaikka kaikkia alkavat varmaan pikkuhiljaa zombie-tarinat kyllästyttää, ainakin minua, tämä oli varsin hieno. Karmiva ja yllättävä, niin kuin hyvän pastan tulee olla. Vielä yksi micropasta ja sitten pääsette nauttimaan illan pääateriasta. Tämäkin juttu löytyy Redditistä. "Storytelling". Nimimerkki mirand23. 

" 'There was once an attractive woman, walking by her lonesome in the middle of the night. She had no idea what was in store for her, as she strode past the dimmed out coffee shop to her car. I followed close behind, making sure not to alert her of my presence, as that would do no good for either of us. I did not enjoy a struggle, but as I recounted my past missteps, I kicked a can, alarming my prey. However, by the time she knew something was wrong, I had her. Now, she's tied up in my basement, listening to the story of her own de...'

My captor stopped as I began to cry under my blindfold and attempted a muffled scream through my gag.

'Shh, shh, shh, he whispered, as he stroked my sweat-matted hair, 'The story isn't over yet.' "

Meinasin ennen tuota sanoa, että tarina kerrotaan naisen näkökulmasta, mutta se olisi ollut spoileri ja Te olette muutenkiin niin fiksuja, että tajusitte sen varmasti itsekin.

Ja nyt, naiset ja herrat, esitän Teille pikku jalokiven. Tämä ei ole micropasta, vaan ihan laillisen kokoinen creepypasta. Sanoisin jopa, että kyseessä on oma henkilökohtainen suosikkini. Tämä pasta on hyvin tunnettu ja se on kuulemma voittanut joskus jonkun palkinnon(citation needed). Kuulin tarinan ensimmäistä kertaa, kun Simon Lane luki sen YoGPoDin jaksossa 44. Tarina kulkee nimellä "The Smiling Man" ja sen on kirjoittanut Reddit-käyttäjä blue_tidal. Enjoy.

" About five years ago I lived downtown in a major city in the US. I've always been a night person, so I would often find myself bored after my roommate, who was decidedly not a night person, went to sleep. To pass the time, I used to go for long walks and spend the time thinking.

I spent four years like that, walking alone at night, and never once had a reason to feel afraid. I always used to joke with my roommate that even the drug dealers in the city were polite. But all of that changed in just a few minutes of one evening.

It was a Wednesday, somewhere between one and two in the morning, and I was walking near a police patrolled park quite a ways from my apartment. It was a quiet night, even for a week night, with very little traffic and almost no one on foot. The park, as it was most nights, was completely empty.

I turned down a short side street in order to loop back to my apartment when I first noticed him. At the far end of the street, on my side, was the silhouette of a man, dancing. It was a strange dance, similar to a waltz, but he finished each "box" with an odd forward stride. I guess you could say he was dance-walking, headed straight for me.

Deciding he was probably drunk, I stepped as close as I could to the road to give him the majority of the sidewalk to pass me by. The closer he got, the more I realized how gracefully he was moving. He was very tall and lanky, and wearing an old suit. He danced closer still, until I could make out his face. His eyes were open wide and wild, head tilted back slightly, looking off at the sky. His mouth was formed in a painfully wide cartoon of a smile. Between the eyes and the smile, I decided to cross the street before he danced any closer.

I took my eyes off of him to cross the empty street. As I reached the other side, I glanced back... and then stopped dead in my tracks. He had stopped dancing and was standing with one foot in the street, perfectly parallel to me. He was facing me but still looking skyward. Smile still wide on his lips.

I was completely and utterly unnerved by this. I started walking again, but kept my eyes on the man. He didn't move.

Once I had put about half a block between us, I turned away from him for a moment to watch the sidewalk in front of me. The street and sidewalk ahead of me were completely empty. Still unnerved, I looked back to where he had been standing to find him gone. For the briefest of moments I felt relieved, until I noticed him. 

He had crossed the street, and was now slightly crouched down. I couldn't tell for sure due to the distance and the shadows, but I was certain he was facing me. I had looked away from him for no more than 10 seconds, so it was clear that he had moved fast.

I was so shocked that I stood there for some time, staring at him. And then he started moving toward me again. He took giant, exaggerated tip toed steps, as if he were a cartoon character sneaking up on someone. 

Except he was moving very, very quickly.

I'd like to say at this point I ran away or pulled out my pepper spray or my cellphone or anything at all, but I didn't. I just stood there, completely frozen as the smiling man crept toward me.

And then he stopped again, about a car length away from me. Still smiling his smile, still looking to the sky.
When I finally found my voice, I blurted out the first thing that came to mind. What I meant to ask was, "What the fuck do you want?!" in an angry, commanding tone. What came out was a whimper, "What the fuu…?"

Regardless of whether or not humans can smell fear, they can certainly hear it. I heard it in my own voice, and that only made me more afraid. But he didn't react to it at all. He just stood there, smiling.

And then, after what felt like forever, he turned around, very slowly, and started dance-walking away. Just like that. Not wanting to turn my back to him again, I just watched him go, until he was far enough away to almost be out of sight. And then I realized something. He wasn't moving away anymore, nor was he dancing. I watched in horror as the distant shape of him grew larger and larger. He was coming back my way. And this time he was running.

I ran too.

I ran until I was off of the side road and back onto a better lit road with sparse traffic. Looking behind me then, he was nowhere to be found. The rest of the way home, I kept glancing over my shoulder, always expecting to see his stupid smile, but he was never there.

I lived in that city for six months after that night, and I never went out for another walk. There was something about his face that always haunted me. He didn't look drunk, he didn't look high. He looked completely and utterly insane. And that's a very, very scary thing to see. "

Kiitos lukijoille. Hyvää illanjatkoa.

" "

Halloween Spectacular 2: Creepypasta

Lähden pian taas solitary road tripille sille tyhjälle mökille, jonne olen aina ennenkin ajanut. Poikkean ehkä kaupassa hakemassa jotain pientä. Otan mukaan GBA:n, Walkmanin, kännykän ja läppärin. Läppärillä on neljä tekstitiedostoa, jotka aion mökillä ollessani lukea. .txt -tiedostot ovat nimiltään "Abandoned by Disney", "Barbie.avi", "Smile Dog" ja "The Never-Ending Road". Ne ovat Creepypastoja. "In short, a creepypasta is a short story that is posted on the Internet that is designed to unnerve and shock the reader." (c) Creepypasta Wiki. Eli novelleja internetistä, joiden tarkoitus on hermostuttaa ja järkyttää lukijaa. Teen kai arvostelut tai lyhyet previewit kaikista tarinoista tänne, jos selviän takaisin. Muokkaan ne sitten tähän tekstiin. Näkemiin.

~ Noin 24 tuntia myöhemmin ~

Pystyin lukemaan kolme. Väittäisin, että mökillä oli aika kylmä enkä halunnut vilustua, mutta luulen ettette uskoisi. Luin järjestyksessä "The Never-Ending Road", "Smile Dog", "Barbie.avi". Nyt käyn ne läpi. Vältän spoilereita, jotta voitte halutessanne lukea itse pastat. Ne löytyvät helposti Googlesta.

The Never-Ending Road on niin kuin your average Micropasta. About kymmenen riviä tekstiä. Mitään yliluonnollista tai epäuskottavaa ei tapahdu. Tarina kertoo paikallisesta legendasta: "Jos kuljet tätä tietä yöllä, et milloinkaan tule takaisin". Ei niinkään pelottava, mutta tavallaan kiinnostava.

Smile Dog on mielenkiintoinen ja karmiva tarina. Se kertoo kuvasta, jonka näkeminen aiheuttaa näkijälle toistuvia painajaisia. Alkuperäisen kuvan näki noin 400 ihmistä, kun se julkaistiin netissä, mutta se poistettiin nopeasti. Kuvasta löytyy vain kopioita, joista ei saa samaa efektiä. Painajaisista pääsee eroon vain, jos kuvan näyttää jollekin muulle samalla aiheuttaen tälle painajaiset. Ne, jotka kuvan ovat nähneet, ovat joko tappaneet itsensä, kuolleet, mielisairaita tai piilossa. Kuvaa yritetään levittää spämmi e-maililla ja muulla sellaisella. Jos haluat nähdä kopion kuvasta, laitoin sen tänne: smile.dog. Linkki aukeaa uuteen ikkunaan tämän blogin sivulle, jossa kuva on. Kuvia löytyy myös Googlesta haulla "smile.jpg". Tämä pasta on varsin pelottava ja yksi tunnetuimmista. 

Barbie.avi oli tarina, josta en ollut kuullut ikinä mitään, eikä minulla ollut mitään käsitystä, mitä se voisi olla. Tässä pastassa päähenkilö löytää pöytäkoneen, joka ei sisällä mitään muuta kuin noin tunnin kestävän mediatiedoston nimeltä "Barbie.avi". Se on video, jossa itkevää naista haastatellaan jostain. Nainen itkee paljon, eikä puheesta saa paljoa selvää. Videolla näkyy myös kiskot, jotka päähenkilö tunnistaa. Hän lähtee tutkimaan asiaa. Tarina on varsin karmiva ja outo.

Kaikki nämä ovat lukemisen arvoisia. Tässä vielä linkit, jos joku haluaa lukea:
The Never-Ending Road
Smile Dog
Barbie.avi
Linkit aukeavat uuteen ikkunaan Creepypasta Wikin sivuille.

Toivottavasti nautitte näistä pastoista. Minä ainakin nautin. Luen jossain kohdin "Abandoned by Disney" ja pari muuta ja teen niistä samanlaisen preview listan ehkä. Halloweeniksi teen varmaankin pitkän Micropasta spesiaalin, johon kerään lyhyitä, karmivia ja hienoja juttuja netistä.

The Walking Deadin uusi kausi alkaa tänään. Pokémon X saapuu todennäköisesti huomenna. Hyvää lokakuuta kaikille.

" Not dead which eternal lie / Stranger eons death may die /

Drain you of your sanity / Face the thing that should not be "

Halloween Spectacular

[Disclaimer: Tämä blogiteksti sisältää hieman karmivia juttuja, pari kirosanaa sekä suhteellisen paljon shaibaa.]

Siinä meni sekin lupaus somewhat aikataulutetuista blogiteksteistä. 'teeks. Ja nyt, rakkaat ystävät, lopetan kokonaan valitteluni teksteistä or lack thereof. On hyvin mahdollista, että kaksikin viikkoa saattaa vierähtää ilman mitään elonmerkkejä täältä suunnalta. Mikäli mitään ei kuulu kahteen kuukauteen, on tämä blogi mitä todennäköisimmin potkaissut tyhjää. Ja riippuen siitä, missä maailmassa elämme, saattaa se palata takaisin esimerkiksi zombiena, kummituksena tai vaikkapa ouija-laudan avulla.

- Varsinainen Halloween Spectacular alkaa tästä -

Ouijaa käytetään spiritismisissä séanceissa*. Ouija on yleensä puusta tehty ohut lauta, johon on kirjoitettu aakkoset aasta zetaan tai ööhön, numerot nollasta ysiin, symboleja, "YES", "NO", "GOODBYE" sekä joskus sanat "HELLO", "MAYBE", "SOMETIMES" tai vastaavaa.

(*=Yritys kommunikoida tuonpuoleisen kanssa)

Séancen voi pitää kuka tahansa, missä tahansa. Tarvitaan vain hiljainen tila, ouija-lauta ja osoitin, joka on yleensä puinen ja sydämenmuotoinen. Paras aika séancelle on yöllä tai aamuyöllä, sillä silloin henget ja demonit ovat aktiivisimmillaan. Tilan, jossa séance pidetään, tulee olla mahdollisimman hiljainen. Ei musiikkia, ei edes radion staattista ääntä. Vähäinen valaistus auttaa kontaktin saamisessa huomattavasti. Jotta laudasta saa selvää, kannattaa vaikka sytyttä pari kynttilää. Puhelimet ja faksit kannattaa laittaa pois päältä, sillä niistä lähtee yleensä suht kuuluva ääni, joka varmasti häiritsee kontaktia. Legendojen mukaan vastaanotettu puhelu katkaisee kontaktin kokonaan. Eli, jos äitisi soittaa palavasta kerrostalosta, kannattaa siirtyä tilasta ulos vastaamaan puheluun.

Nyt, kun tila on valmis, kannattaa hankkia muutama kanssaihminen seuraksi. Läheisten ystävien kanssa séance on ehkä parhaimmillaan. Muista ottaa mukaan myös heikkouskoinen jänishousu sekä muutama skeptikko. Teoriassa ouija-lautaa voi käyttää yksinkin, mutta mitä hauskaa siinä olisi? Ei mitään. Ei ouija-laudan kuulu olla hauska. 

Lauta asetetaan jonnekin niin, että kaikki séanceen osallistujat voivat osallistua séanceen. Yleensä pöydälle tai lattialle. Kynttilät sytytetään. Ensimmäiseksi kannattaa valita "meedio", joka kysyy kaikki kysymykset. Näin vältetään henkien hämmentämistä. Kysymykset kannattaa kuitenkin valita kaikkien kesken, koska se on kilttiä.

Nyt, kun séance voidaan aloittaa, kaikki osallistujat asettavat etu- ja keskisormensa osoittimen päälle. Jokaisen sormen tulee painaa osoitinta samahkolla voimalla. Ei kuitenkaan kovin suurella. Osoittimen tulee osoittaa alussa G-kirjainta. Osoitinta liikutetaan hitaasti ympyrässä, jotta lauta lämpenisi. Muutaman ympyrän jälkeen kaikki osallistujat tai meedio toivottaa hengen tervetulleeksi. Näin voi tehdä esimerkiksi rukoilemalla, lukemalla raamattua, sytyttäen pari kynttilää, tyhjentäen taskut tai vain sanoa jotain hienolta kuullostavaa. Mikäli yritetään saada kontakti johonkin kuolleeseen läheiseen, tervetulo-toivotuksessa kannattaa asettaa laudan lähelle em. kuolleen läheisen omistamia esineitä tai vastaavaa.

Sitten meedio kysyy kysymyksen. Kannattaa aloittaa yksinkertaisilla kysymyksillä. Mikäli saavutettu henki on paha, kannattaa sanoa hyvästit ja lopettaa séance. Samoin kannattaa toimia, jos hengen vastaukset ovat vulgaarisia. Älä missään nimessä kiroile tai käytä huonoa kieltä puhutellessasi henkeä.

Kuten moni varmaan jo tietää tai voi arvata, henki vastaa laudan avulla. Osoitin liikkuu laudan päällä pysähtyen kysymyksestä riippuen kirjaimille, numeroille tai "YES" tai "NO" -sanoille. Kirjuri on myös fiksua hankkia. Osoitin liikkuu itsestään. Joskus hitaasti, joskus nopeasti, joskus ei ollenkaan. Kuitenkin, jos kaikki osallistujat keskittyvät ja heittävät kyynisyytensä jonnekin muualle, osoittimen tulisi liikkua vähän ajan kuluessa. Jos joku osallistujista ilmiselvästi liikuttaa osoitinta, hänet lähetetään helvetin alimman rotkon pohjalle. Mikäli näin ei tapahdu, hänet tulee poistaa séancesta. Näin tulee myös toimia henkilön suhteen, joka nauraa tai ehdottaa typeriä kysymyksiä.

Jos osoitin alkaa tehdä kahdeksikkoa, luetella aakkosia takaperin tai numeroita yhdeksästä alaspäin, tulee osoitin nopeasti siirtää "GOODBYE" -sanan kohdalle ja täten lopettaa yhteys. Mikäli kontakti oli mieluisa, kannattaa sanoa hengelle hyvästit ja odottaa osoittimen siirtymistä "GOODBYE"lle. Osoittimen siirryttyä tämän sanan päälle séance loppuu.

Séancen jälkeen lauta kannattaa pyyhkiä kuivalla kankaalla.

Vielä muutama käytännön vinkki.

-Hopeakolikko laudalla auttaa ehkäisemään pahoja henkiä.

-Ennen séancea osallistujien kannattaa pitää toisiaan käsistä kiinni ja rukoilla, että pahoja henkiä ei tulisi.

-Jos jotakuta pelottaa liikaa tai jos séance karkaa hallinnasta, sano kohteliaasti lähteväsi ja siirrä osoitin "GOODBYE"lle.

-Kontakti kannattaa lopettaa sanoin "Lähdeme nyt, lepää rauhassa"

-Älä pakota ketään séanceen mukaan. Jokaisen osallistujan olisi parasta olla tietoinen mahdollisista tapahtumista. Niitä löytyy googlesta.

-Älä ikinä kysy kysymyksiä jonkun elävän ihmisen kuolemasta.

-Älä ikinä pyydä henkeä todistamaan olemassaoloaan.

-Älä käytä lautaa päihtyneenä: se houkuttaa pahoja henkiä.

-Ouija-laudat toimivat joskus portaaleina. Ole varovainen, jotta et milloinkaan päästä mitään ouija-laudan kautta oikeaan maailmaan.

Voisin myös kertoa, miten ouija-lauta oikeasti toimii. Mutta mitä hauskaa siinä sitten enää olisi? Ei mitään. Ei ouija-laudan kuulu olla hauska.

Sitten hieman polttoainetta skeptikoille: Ouija-lauta on Hasbro-yhtiön rekisteröity tavaramerkki.

Aikaisemmin tällä viikolla tein hieman karmivan havainnon. Monimutkaisten tapahtumien jälkeen löysin termin "memento mori". Nykyaikoina, kun on sellaisia sarjoja kuin Criminal Minds ja The Walking Dead sekä paljon muuta vastaavaa, tätä valokuvaustapaa ei varmaankaan pidetä erityisen pelottavana. Mutta kerron sen verran, että jos keskellä yötä erehdyt sijoittamaan Googlen kuvahakuun sanat "post-mortem", saatat hätkähtää hieman.

Mitä olettaisit löytäväsi? Minulla ei ollut hurjasti aikaa olettaa mitään. Olisin varmaan luullut löytäväni samankaltaisia puukotushaavoja ja luodinreikiä kuin joissain TV-sarjoissa. En kuitenkaan nähnyt yhtään sellaista. Kuvahaku antaa sinulle joukon mustavalkoisia ja seepiansävyisiä valokuvia 1800-luvulta. Kuvat näyttävät aluksi aivan tavallisilta valokuvilta. Kuvissa näkyy yleensä pieniä lapsia. Näissä lapsissa on kuitenkin jotain hieman levotonta. Toisin kuin muotokuvissa yleensä, melkein yhdessäkään näistä kuvista kohde ei katso suoraan kameraan. Itse asiassa monella on silmät kiinni. Moni Teistä varmaan arvasi jo, mikä kuvissa mättää.

Kuvissa olevat henkilöt ovat kuolleita. Tai, kuten yllä, henkilö esiintyy kuolleen henkilön kanssa. Kuvat eivät ole niinkään karmivia, mutta surullisia. Erittäin surullisia. Ja karmivia myös. Mutta enemmän surullisia. "Memento mori" siis tarkoittaa taidetta, jossa kuolema on läsnä, kuten esimerkiksi juuri tämä "post-mortem photography". Näitä kuvia otettiin muistoiksi vainajista hieman kuoleman jälkeen. Niitä otettiin vielä 1900-luvun alussa.

- ...ja loppuu tähän. -

Siinä Teille tuollainen Halloween Spectacular. Mikäli kokeilette séancea, niin kertokaa ihmeessä kommenttiboksille, miten meni. Ja jos ette kokeilleet, niin kertokaa silti. Minua kiinnostaa tietää, miten se ei mennyt.

Tekstin Memento-puoli saattaa vaikuttaa hieman tylsältä ja mehiltä, sillä tein ensimmäisen puoliskon keskellä yötä. Hasbro-logoon asti pääsin, kunnes alkoi väsymys painaa liikaa. Teen näitä kauhuspessuja varmasti lisää tulevaisuudessa. Kauhu ja pelko ja muut sellaiset jutut kiehtovat minua. Siihen asti heipskutarallaa. Ja jos jotakuta haittaa, että tuli näin pitkä teksti, niin sori.

" Bow Down / Sell your soul to me / I will set you free / Pacify your demons /

Bow Down / Surrender unto me / Submit infectiously / Sanctify your demons / Into abyss / You don't exist "

"Doctor, welcome back to life." - Arvostelussa Re-Animator

Tämän viikon aikana olen kokenut tavallista kovempaa fyysistä kipua. Enimmäkseen selässä ja nyt myös jaloissa. Luulisi, että kipu saisi minut entistä huonommalle tuulelle. Minä ainakin luulin niin, mutta väärässä olin. Olen jostain syystä varsin iloinen ja positiivinen. Kun olin fyysisesti lievemmissä kivuissa, olin hengellisesti alttiimpi masentumiselle ja pessimistiselle ajattelulle. Olen mielummin fyysisesti kipeä ja mielellisesti iloinen kuin fyysisesti suht kunnossa ja masentunut. Toivon, että tämä iloisuus ei kaikkoa, kun lihassärky lakkaa.

Saattoi johtua iloisuudestani, mutta hetken mielijohteesta katsoin "Rotten Tomatoes"n Top 100 Horror Movies of All Time -listan kärkijoukosta jonkin värillisen, mutta klassisen filmin. Liitin läppärin telkkariin ja kaiuttimiin ja katsoin elämäni ensimmäisen kauhuleffan. Aikaisemmin elämässäni minulla ei ole ollut suuren suurta kiinnostusta kauhua kohtaan, mutta ainakin The Last of Us ja muutama kaveri saivat minut innostumaan aiheesta. Katsomani elokuva oli vuoden 1985 "Re-Animator".

---

RE-ANIMATOR

Jasun Blogi improved exclusive arvostelu

Stuart Gordonin ohjaama "Re-Animator" perustuu H. P. Lovecraftin novelliin "Herbert West - Reanimator". Elokuva on vajaat puolitoista tuntia pitkä kulttikauhuleffa, josta löytyy myös huumoria sekä äärimmäistä gorea. En tosiaan uskonut, että gorelle ei löydy suomenkielistä vastiketta. Se tarkoittaa kuitenkin raakuutta, verta ja sisälmyksiä.

Re-Animator kertoo fiksusta hepusta nimeltä Herbert West, joka kehittää seerumia, jolla kuolleet voidaan herättää henkiin. West siirtyy yliopistoon Uuteen-Englantiin jatkamaan kehittelyä. Hän vuokraa lääketieteen opiskelija Dan Cainilta huoneen laboratoriakäyttöön. Olen vielä toistaiseksi huono kertomaan juonista, mutta tuo saa kelvata.

Näin elokuvasta sensuroimattoman version. Joistakin elokuvista ei aina ymmärrä, miksi niistä tehdään sensuroituja versioita. Tästä elokuvasta kuitenkin ymmärtää. Aika rajua gorea näkyi ruudulla suht kauan ja alastomuuttakin löytyy. Erikoistehosteet olivat oletettavasti monelta osin aika kehnoja, mutta 80-luvun filmiksi "Re-Animator" on erittäin hyvä. Tässä vielä arvostelukaavio, jonka kehittelin pari sekuntia tämän lauseen kirjoittamisen jälkeen.

Tarina: 7/10 - Hieman hämärä ja kliseinen, hyvä aikalaisekseen

Vauhti: 9/10 - Ei paljoa turhuutta tai pitkäveteisyyttä

Omaperäisyys: 9/10 - Tietääkseni tämä oli yksi ensimmäisiä hyviä zombie-leffoja

Näyttely: 9/10 - Eläviä näyttelevät olivat loistavia

Erikoistehosteet: 6/10 - Vieläkin hyvä 80-lukulainen

Keskiarvo: 8.0 - Jännitystä ja tunnelmaa uupui

---

Katsoin tuon leffan jälkeen vielä jakson House M.D.:tä. Se oli 7. kauden kolmanneksi viimeinen jakso. Se tarkoittaa, että jäljellä on vain kaksi jaksoa ja yksi kausi eli 24 jaksoa eli suurin piirtein 16 tuntia eli 960 minuuttia eli 576000 sekuntia. Eli toistaiseksi kaikkien aikojen suosikkisarjastani on ensiavun perus- tai jatkokurssin keston verran minulle ennennäkemätöntä materiaalia. Mitä teenkään, kun 8. kauden finalen jälkeinen hypetys on ohi? No, katson tietysti Mentalistia.

Vielä lyhyesti muita kuulumisia: Kävin sunnuntaina kaverini kanssa lähes 100km road tripillä, tiistaina soitin rumpuja ja eilen osallistuin isoskoulutksen ensimmäiselle oppitunnille. Tänään lähdin koulusta aikaisin kipujeni takia. Huomenna alkaa viikonloppu. Hyvää alkavaa viikonloppua siis kaikille.

" You won't be waiting / For my return /

I promise, baby, you'll burn / Now it snows in hell "

Matka maailman ympäri ja takaisin

Kipaisin äsken viemässä koululle TET-vapaa-anomus-lippulappusen, joka tuskin tulee tarpeeseen jos tätä sairautta vielä jatkuu, mikä on todennäköistä. Se oli kuitenkin ensimmäinen kerta koko tällä viikolla kun olen ollut muuten pihalla kuin parvekkeella. Raikas ilma vaikutti jotenkin aivoihini ja nyt minun tekee mieli tehdä kertomus matkastani kouluun ja takaisin.

---

Kello tulee pian 12. Keskipäivän aurinko on paistanut silmääni jo reilut kuusi tuntia. Olin vahingossa avannut silmäni jo kuuden aikoihin kykenemättä niiden sulkemiseen uudelleen. Valkoinen katto ja valkoiset seinät heijastivat auringonvaloa niin hyvin, että lukulampun sytyttäminen olisi kai pimentänyt huonetta vähäsen.

Nousin vuoteestani neljä tuntia myöhemmin ja suunnistin pesuhuoneen puolelle. Katsoin peiliin. Peilistä takaisin tuijotti hahmo, jonka hiukset olivat puoliksi hölmösti pystyssä ja puoliksi hölmösti litteänä. Varmaankin tyynyn vaikutuksesta. Lisäksi havaitsin suurehkon finnin poskessani ja isot, tummat alueet silmieni alapuolella. Vedin hölmösti litteän puolen hiuksistani hölmösti pystyyn ja kävelin keittiöön.

Nostin alakaapista vihreän IKEA -kulhon ja kaadoin siihen aivan liikaa muroja. Päälle heitin laktoositonta maitoa melkein yhtä paljon.

Siivottuani ylivaluneet suklaapallerot ja maitolätäköt kävelin murokulhon kanssa olohuoneeseen. Kävellessäni ajattelin, kuinka olin viettänyt jo vajaat kaksi viikkoa tuossa yhdessä paikassa sohvalla. Siinä oli kasa pieniä tyynyjä ja ohut peitto, jossa oli lumihiutaleen kuvia. Kävin maaten sohvalle laskien kulhon pöydälle ja avasin läppärin.

Windows 7:n avautuessa katsoin pöydälle. Näin TV-kaukosäätimiä, joita en käyttänyt niin paljoa kuin luulisi. Pöydällä oli myös vähän luettu maantiedon kirja, avaamaton Tieteen Kuvalehti, 3DS, vanhat sukat, siskoni minulta lainaama Tuomas Kyrön kirja, Wii-ohjain, kuulokkeet ja PS2-ohjain. Niistä käytetyimmät olivat PS2-ohjain ja likaiset sukat.

Läppärin näyttö valkeni ja käyttöjärjestelmä esitti minulle käyttäjät-listan. Listalla oli vain Aperture Science -logo ja sen alla minun nimeni. Klikkasin sitä ja työpöytä avautui. Klikkasin selaimen päälle, ja se avasi viimeksi suljetun välilehden, jossa oli puoliksi katsottu DBZ-parodiaelokuva. Hain lusikan keittiöstä ja katsoin elokuvan loppuun samalla syöden aamupalaa.

Nyt kello on tasan 12. Katselin viimeiset sekunnit NintendoCapriSunin videosta "Let's Play Mother 3, Pt. 48: I'm So Pretty" ja nousin ylös. Seisoin hetken paikallani ja odotin että päähäni syöksynyt veri tulisi pian alas. Nappasin pöydältä vapaa-anomuslapun ja kävelin eteiseen. Lähtiessäni ulos ensimmäistä kertaa koko viikkona ylläni oli T-paita, musta kevättakki, Mario-lippis, harmaat housut ja talvikengät. Minulla ei ole muita kenkiä. Avasin asunnon oven, kävelin rappukäytävän alas ja avasin ulko-oven.

Kävelin vähän matkaa kädet taskussa ja kiitin Luojaa siitä, että olin jättänyt koti-avaimet juuri tämän takin taskuun. Sitten huomasin, millainen virhe oli pukea juuri tämä takki päälleni. Musta ja suht paksu kevättakki varastoi lämpöä erittäin hyvin. Yritin olla välittämättä siitä ja aloin mulkoilla iloisia ihmisiä, joilla ei ollut paksua takkia päällä.

Lähestyessäni koulua näen oppilaita välitunnilla. Aloin vähän olla peloissani, sillä kaikki, toistan, kaikki ulkona olevat oppilaat ovat istumassa. Kävelin hitaasti pihan läpi välttäen katsekontaktia kehenkään tai mihinkään. Tunsin kuinka he riisuivat minua katseillaan. Tai, no, ehkä joku katsoi minuun päin ja ajatteli että kuka toi on. Kuulin kun joku huusi sukunimeni. Päätin olla reagoimatta.

Kävelin sisälle ja suoraan meidän luokalle suunatuille naulakoille. Niitä oli kaksi. Toinen oli aivan ulko-oven vieressä ja siinä oli monen muunkin luokan oppilaan tamineita. Laiskurit. Toinen naulakkomme oli kauempana ulko-ovesta ja sitä käytti suurin osa luokastamme. Minä jäin ulko-oven lähelle. Naulakossa näkyi parit tuntemani takit ja ajattelin, miten yksi kamuni pärjää tuolla paahteessa talvitakin kanssa. Otin taskustani lapun ja kävelin yläkertaan. Annoin lapun kanslistille ja höpötin jotain omiani hänelle ja hän näytti hämmentyneeltä. Lähdin pois ja ajattelin mitä olen taas mennyt sanomaan.

Kävelin alas naulakoille, otin lakkini ja kävelin ulos. Kukaan ei huutanut sukunimeäni tällä kertaa. Jatkoin matkaa päättäväisesti kertaakaan pysähtymättä aivan kotioveni viereen. Pysähdyin siihen ja ajattelin kuinka hienoa olisikaan jos minulla olisi tässä pieni tuuletin. Ei ollut. Menin sisälle.

Asunnossa oli ihanan viileä. Heitin takin ja lakin jonnekin ja rojahdin sohvalle. Avasin koneen ja katsoin puhelintani. Pari ilmoitusta. Sitten aloin kirjoittaa blogiin.

---

Olen vieläkin pahoillani siitä, että olen sairas ja blogiin kirjoittaminen tuottaa vaikeuksia. Toivon mukaan siellä on vielä joku yksi henkilö, joka jaksaa pysyä kyydissä. Kiitos hänelle.

-JASU-

Are we, we are
Are we, we are the waiting unknown