Kaikki hyvin.

Haluaa ilmoittaa, että mitä olen ajatellut nyt jonkin aikaa tehdä tälle blogille. Tarkoituksena olisi kai lopettaa se. Viedä saunan taakse. Päästää kärsimyksistä. Hylätä sateiselle kadulle. And all that jazz.

Elämässäni kaikki palaset ovat alkaneet yksitellen lohjeta paikoilleen ja olen ollut pitkän aikaa onnellisempi kuin muistan. Kaksi suurinta tekijää tässä olivat yhden ihmisen hylkääminen ja yhden uuden, uskomattoman, ihanan, upean ihmisen tapaaminen. Nämä tapahtumat ovat muuttaneet elämääni suurin iskuin hyvään suuntaan: tunnen oloni vapaaksi, itsevarmaksi, rakastetuksi ja valmiina kohtaamaan elämän kasvotusten. Pettymykset otan vastaan ylpeydellä ja onnistumisia aion ylistää. Minulla on uusi huone, uusia harrastuksia, uusia kavereita, uutta musiikkia, uusia pelejä ja vaikka mitä. Uudet ihmiset elämässäni nostavat onnellisuuttani entisestään. Yksi asia pitänee vielä hoitaa loppuun liittyen siihen hylkäämääni ihmiseen, ja se yksi asia muuttaa vielä omalla tavallaan jokapäiväistä elämääni sekä tulevia tapahtumia. Parempaan suuntaan.

Elämä on upea asia. Nauttikaa siitä.

Ja jos tämä on tämän blogin loppu, niin pakko sanoa sydämestäni ja ehkäpä kornisti, että nämä kaksi vähän päälle vuotta tämän blogin parissa ovat olleet minulle kovin hyödyllisiä ja upeita. Kirjoituksia löytyy turhaakin turhemmasta ja valheista ja vanhentuneista mielipiteistä/asioista aina tärkeiden tunteiden kuvailemiseen ja upeiden muistojen uudelleenelämiseen. En poista tätä sivua, jätän sen tänne muhimaan, sillä tiedän, että jotkut ihmiset lukevat yhä jostain syystä vanhoja tekstejäni.

Lyhyesti sanottuna en tarvitse tätä blogia enää. En halua paljastaa enää mitään ylimääräistä julkisuuteen eikä minun tarvitse enää kirjoittaa muistoja/tunteita ylös. Minulla on nyt paljon ihmisiä, joille puhua, joihin luottaa. Kaikki on hyvin. Tai oikeastaan kaikki on paremmin kuin hyvin.

Kiitokset anonyymeille. Toitte joskus erään yksinäisen, kiusatun ja ylipainoisen pojan elämään paljon hymyä ja naurun aihetta. Nyt tuo poika on kasvanut ja kasvaa edelleen. Täällä ollaan. Kiitos.

En halua edes mainita, että en lupaa tänne ilmestyvän mitään tekstejä enää koskaan. En lupaa mitään. Todennäköisesti ei tule. Sivulla käyminen ei ole kiellettyä, mutta ehkä pidemmän päälle turhaa. Toivottavasti löydätte parempaa tekemistä.

Tähän väliin vielä voin julkaista koko ajalta käyntikerrat sekä eniten yksittäisten sivujen katseluita:

 "TÄMÄ TEKSTI ON OMISTETTU HAAMULLE (Paljon onnea)" näemmä ylitti kaikki muut. Käy minulle. Se oli ainoa omistusteksti koko blogissa ja siinä oli kuva jonka joku oikeasti taiteellinen ihminen oli luonut ja yksin minua varten ja minulla ei varmaan edes ollut lupaa käyttää sitä. Siellä se silti on. Ja tuo teksti lienee yhäkin yksi omista suosikeistani. Paljon onnea indeed.

Pitemmittä puheitta taidan päättää tämän tekstin tähän. Hyvää pääsiäistä.

Kaikki hyvin?

Viime aikoina elämäni on kokenut erinäisiä muutoksia. Toiset muutokset aika lailla pienempiä kuin toiset ja jotkut muutokset tosi isoja. Yksi huomattava muutos on elinympäristöni muuttuminen paljon tilavammaksi ja valoisammaksi. Toinen muutos, ehkäpä mahdollisesti jopa merkittävin, on se, kun vihdoin otin monen hyvän ystävän sanoista opiksi ja pistin välit poikki yhden elämäni tärkeimmän ihmisen kanssa. Ei ole mahdotonta, että tämä muutos olisi lopullinen. Se on kuitenkin ollut paljon, paljon helpompaa kuin olisin olettanut. Luulin, että en pystyisi ajattelemaan mitään muuta, että melkein itkisin itseni uneen muutamana yönä kaipuun ja ikävän takia, että en koskaan edes haluaisi kuvitellakaan liikkuvani eteenpäin elämässä. Toisin kävi. Nyt jo on ollut päiviä, jolloin en ole kertaakaan edes vahingossa ajatellut häntä. Olen yhtä vapaa kuin olin ennen kesäloman puoltaväliä. Se suurenmoinen, valloittava tunne, joka ajoittain murskasi minua pieniksi palasiksi ja ajoittain sai minut luulemaan olevani maailman onnellisin ihminen, se tunne on täysin poissa. Muistot minulla on ja siitä olen iloinen. Olen oppinut paljon ja saanut itseluottamusta muun muassa. Mutta eihän tämä ainoastaan hyvä juttu ole. Ihan lähiaikoina olen jälleen kerran ärsyyntynyt itselleni ja päälleni siitä, että ei suostu pystymään keskittymään tiettyjen ihmisten läheisyydessä. Itsevarmuus heittelee huimasti ja pessimismi sotii optimismin kanssa koulupäivän alusta loppuun asti ja vähän päälle.

Kun viime keväänä mahdottomalla tavalla ajatuksiani varastavia tyttöjä oli tasan neljä niin tällä kertaa niitä on ainakin kolme. Kolme pahinta, joista yhtä näen lähes päivittäin, yhtä en ehkä enää ikinä ja yhtä erittäin satunnaisesti, jos yhtään. Lisäksi on kourallinen muuten vain ihania ihmisiä. Näistä kolmesta kaksi ensimmäistä kuuluivat myös viimevuotiseen nelikkoon. Sen takia olen enemmän tai vähemmän hylännyt aikeet yrittää heidän kanssaan yhtään mitään. Täten jäljelle jää se yksi. Jos hänet vielä joskus sattumalta tapaan, niin ehkäpä elämäni saa uutta sisältöä. Mutta muussa tapauksessa ja todennäköisesti muutenkin tulen pysymään ainakin jonkin aikaa tässä neutraalissa mielentilassa omituisena teinipoikana, joka rakastaa tätä maailmaa ja kaikkia ja kaikkea mitä se kantaa päällään, ja jota kukaan ei rakasta ja josta kukaan ei jaksa välittää. Mutta loppujen lopuksi tulevaisuuteni riippuu erittäin omituisten erinäisten sattumien varassa. Niin kuin aina ennenkin.

Tänään, tarkemmin ottaen noin tunti sitten, koin jotain outoa. Olin viettänyt iltaa kaveriporukassa Suburbian ja 7 Wondersin parissa. Pelien päätyttyä iloisena lähdin kuulokkeet korvilla kävelemään. En kävellyt suoraan kotiin, vaan päätin kiertää tutun kiertoreitin kautta. Korvissa soi My Chemical Romancen The Black Parade -albumi ja mielessäni pyöri muistoja näistä paikoista ja toiveita tulevista tapahtumista. Juuri, kun kappale nimeltään I Don't Love You alkoi vuorostaan tyydyttää kuuloaistiani, satuin katsomaan ylös. Pysähdyin. Oli pilkkopimeää, ja lukuunottamatta muutamia koiranulkoiluttajia, olin yksin. Katuvalot heijastivat uskomattoman kauniisti lumen ja veden sekaista sadetta, joka muistutti enemmän kristalleja ja jalokiviä kuin veden eri olomuotoja. Se ei ollut kamalaa loskasadetta vaan jotain upeaa, hitaasti laskeutuvaa, kimaltelevaa kauneutta. When you go, would you have the guts to say "I don't love you like I loved you yesterday"? Gerard Way laulaa aina yhtä upealla äänellään korvieni juuressa, ja ajatukseni täyttää enemmän tai vähemmän kokonaisuudessaan tämä yksi kuvankaunis ajatukseni varastava tyttö ja päällimmäisenä yksi omituinen, uusi lause, jota en ehkä koskaan olisi sellaisessa tilanteessa edes kuvitellut toteavani:

Kaikki on hyvin.

Olen iloinen. Pystyn jakamaan iloa muille ihmisille. Pystyn puhumaan tuntemattomille ja pystyn pitämään seuraa yksinäisille. Pystyn näkemään selkeästi, pystyn jatkamaan eteenpäin. Pystyn hymyilemään. Minun ei tarvitse pelätä mitään. Olen yksinäinen ja epävarma ja sekaisin, mutta silti onnellinen.

Kuten aina täällä tekstien kanssa, tästä ei välttämättä saa mitään selvää. Pääasia on ehkä se että täällä on ylipäätään jotain uutta luettavaa joskus. Nyt olen kotona ja kaikki on hyvin vieläkin. Tämä on hieno tunne ja toivon sen kestävän vielä hyvän tovin. Emphasis on "toivon".

So long and good night.

For the girls

Uu, tänään on perjantai kolmastoista. Spooky.

Ja tässä kohtaa voin sanoa että teen otsikoita nyt jostain syystä erään My Chemical Romance -kappaleen mukaan jonkin aikaa, eli otsikko saattaa joskus ehkä liittyä enemmän tai vähemmän tekstin sisältöön.

Ja tämä teksti on osittain viesti Teille siitä, että olen kyllä ihan äsken huomannut, että tämä sivu on vaimentunut aika lailla. Syynä ei ole se, ettäkö olisin unohtanut. Ehkä suurin syy on se, että kaikki suuret asiat elämässäni ovat olleet niin henkilökohtaisia, etten halua niitä tänne kirjata ja kaikki pienet asiat ovat olleet niin merkityksettömiä. Viimeisinkin tekstini taisi mennä myös hieman liian henkilökohtaiseksi. On hieman hankalaa tietää, mikä olisi asiallinen tapa/määrä kirjoittaa yksityiskohtia. Toisaalta taas tämän blogin lukijaporukka lienee aika pieni. Paljoa tilastoja minulla ei ole, mutta tuhansia Teitä tuskin on. Toisaalta toisaalta en tiedä juuri nyt varmaksi yhtäkään blogin lukijaa. Tiedän pari ihmistä, jotka ainakin joskus ovat lukeneet, mutta ehkä toivon että ainakin osa heistä on lopettanut.

Jospa vaivihkaa koettaisin erittäin salamyhkäisesti ja epäselvästi selittää elämäni suurimpia ja tärkeimpiä asioita. Ensiksi se, että elämäni kaikki osa-alueet potkivat minua jonkin aikaa sitten samanaikaisesti kovaa päähän. Taisin jopa romahtaa eräänä yönä, kun huomasin itkeväni ilman mitään syytä enkä pystynyt lopettamaan. Keskellä yötä siinä sitten otin yhteyttä erääseen pieneen ihanaan kiukkupussiin, joka huomasi heti, etten ollut kunnossa. Hän puhui minulle iloisista asioista, ja lopulta sain rauhassa nukuttua.

Seuraava tärkeä asia oli kai se kun täytin vuosia. Syntymäpäivät ovat menneet selvästi huonompaan suuntaan viime vuosina. Vihastuin synttäriaattona sille pienelle ihanalle kiukkupussille ja mainitsin hänelle että 2014 syntymäpäivänäni potkaistiin käyntiin elämäni pahin masennuskausi. Hän kertoi sitten syntymäpäivänäni että ajatteli pyytävänsä minua hänen kanssaan katsomaan leffaa, jos synttärini olivat olleet aivan kamalat. Oli kuitenkin jo myöhä, eikä hän enää jaksanut. Ajatus oli kuitenkin minulle tärkeä.

Kaikki huonosti yritän jaksaa elämää eteenpäin. Tukena minulla oli ihmisiä, mikä auttoi asiaa paljon. Viikonloppuna pahat asiat olivat alkaneet vetäytyä ja sain tukeutua ja nähdä hienoja ihmisiä pitkästä aikaa. Lisäksi sain lauantai-yönä mahdollisuuden nukkua hyvin yö tärkeän ihmisen vierellä, ja sen mahdollisuuden munasin oikein perusteellisesti. Huolestuin vakavasti siitä, että hän ei enää haluaisi edes nähdä minua, mutta suureksi yllätyksekseni hän oli niin ikään antanut minulle anteeksi jo melkein ennen kuin olin ehtinyt kävellä kotiin.

Kouluviikoista muistan kovin vähän. Kaikki uuden jakson aineet ovat mieluisia ja opiskeluun riittää motia jostain ihmeestä. Seuraavana viikonloppuna se ihana rakas pikkuinen kiukkupussi antoi minulle uuden mahdollisuuden nukkua kunnolla yö hänen vierellään. Se aika lauantai-keskiyöstä sunnuntai-iltapäivään olivat ihaninta aikaa pitkään, pitkään aikaan. Katsoimme upean SAW II:n huudellen kommentteja, hän sylissäni sen koko ajan. Puhuimme pari tuntia yöllä maailman tärkeimpiä asioita ja hän nukahti käsivarrelleni. Muutaman tunnin unten jälkeen heräsimme ja emme heränneetkään ja sitten heräsimme ja hän jostain syystä antoi minun olla niin suuri ääliö kun vain halusin ja hän tuhosi huoneeni ja minun piti rauhoitella häntä pari tuntia ja hän oli niin ihana ettei mitään rajaa. Lopulta kyyditsin hänet kotiinsa ja käytyäni keskustassa syömässä alkoi ylämäki, kun isäni näytti minulle puhelinlaskuani.

Tämän viikon muistan koulusta jotenkin oudon hyvin. Muistan jutelleeni erään toisen vuosiluokan kaverini kanssa. Mainitsin hänelle siitä päivänsäteestäni, josta kirjoitin viimeksi tänne, ja siitä alkoi keskustelu, jonka seurauksena olen entistäkin ihastuneempi tähän kaukaiseen kaunottareen ja varmistui että ei välttämättä ole syytä epäillä etteikö hän olisi joskus katsellut minua ja että tämä toisen vuosiluokan kaveri jonka kanssa keskustelin pystyi antamaan viidessä minuutissa paljon parempia neuvoja ja kommentteja kuin monet muut puolen vuoden aikana liittyen ihastuksiin ja siihen ihanaan pieneen kiukkupussiin. Nyt tiedän, keneltä pyydän tukea ensimmäisenä, jos asiat alkavat taas kaatua niskaani. Lisäksi tällä viikolla oli penkkarit ja vanhojen tanssit. Penkkareissa meni oppitunteja hukkaan. Yksi oppitunti oli, ja sen kulutin pimeässä luokkahuoneessa kolmen tytön kanssa keskustellen. Vanhojen tanssit olivat noin 6 tuntia sitten ja ne olivat aivan ihanat. Nyt haluan entistä vieläkin enemmän osallistua ensi vuonna.

Jätän tämän nyt tähän. Elämässäni seuraavaksi vuorossa ovat huoneen vaihto, uusi mediakeskus ja hiihtoloma, jolloin en todennäköisesti tee paljoa muuta kuin hakkaan pelejä kuten Kingdom Hearts II Final Mix ja Kingdom Hearts: Birth by Sleep ja Heavy Rain. Ehkä uskallan jotenkuten toivoa, että loman aikana pääsen nauttimaan SAW III:stakin siinä samassa seurassa kuin kaksi ensimmäistäkin. Mitä todennäköisimmin muuta läheisyyttä ei liene edes mahdollisesti saatavilla. Ei siten että valitan. Jos huoneenvaihto onnistuu nopsan ja ongelmitta niin ehkäpä selviän varsin mainiosti yksinkin koko viikon.

Hyvää ensi viikkoa.

For the boys

Olen elänyt jo kauan ajatellen, että tunnen ihmisiä erittäin laajalti. Tarkoitan, että tunnen tai tiedän suhteellisen paljon ihmisiä. Etenkin viime vuonna kaveri/tuttavapiirini kasvoi suurenmoisesti ja se jatkaa vieläkin kasvuaan. Viikonloppuna tutustuin uuteen tyttöön, jonka minun kaiken logiikan mukaan olisi pitänyt tavata edes kerran kesän aikana. Edellispäivänä huomioni kiinnittyi erääseen ihmiseen enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Itse asiassa sain eilenkin täysin uuden tuttavan. Asia oli täysin eri pari vuotta sitten. En silloin kokenut tuntevani ketään. Olin vain yksi kasiluokkalainen ruma poika jolla oli ehkä kaksi hyvää kaveria, joita näki jotenkuten usein. Nykyään en näe heitä melkeinpä koskaan. Toista en välttämättä tahtoisikaan.

Puhuin tästä erään tytön takia. Mitä todennäköisimmin olen jo jotenkin maininnutkin hänet täällä joskus mutten vain muista. Joten suokaa anteeksi, jos toistan nyt jotain juttuja. Näen hänet erittäin kauniina ja aurinkoisena yksilönä. En ole koskaan kuullut hänen puheääntään, mutta suloista naurua kyllä senkin edestä. Hänen pukeutumisensa eroaa muista suht paljon hieman samaan tyyliin kuin omani. Hän on pieni ja kaunisvartaloinen. Ehkä paras ominaisuus hänessä on erikoinen hiusten väri. Hänen näkemisensä on joka kerta saanut minut iloiseksi, etenkin kun äkkään hänen katsovan minua ensin.

Ehkä hänen charmiaan lisäsi se tosiasia, etten koskaan tiennyt hänestä mitään. Olen lukion aikana oppinut pari pikkujuttua hänestä, kuten millä vuosiluokalla hän on ja mihin taideaineisiin hän keskittyy. Yhdistin häneen sen saman jollain kummalla tavalla hurmaavan asian kuin noin vuosi sitten erääseen toiseen kuvaakin kauniimpaan ilmestykseen: en tiennyt nimeä. Vuosi sitten nimettömyys päättyi siihen, kun kysyin eräältä kaveriltani hänen nimeään. Saatuani selitettyä, kenestä puhun, hän kysyi, oliko kyseessä tämä nimi. Tasan sillä hetkellä muistin, että minähän tunsin tämän ihmisen ja olen vapaa-ajallani joskus viettänyt aikaa hänen kanssaan. Unohdin vain aivan täysin.

Tässä lukioani valaisevassa kaunottaressa toistui enemmän tai vähemmän sama juttu. Olin päästänyt itseni puolivahingossa ajattelemaan häntä, ja siitä seurasi että hei, miksi en menisi vähän juttelemaan, tekemään tuttavuutta. Olenhan pari kertaa aikaisemminkin saanut ihastuksestani hyvän ystävän vain juttelemalla hieman. No, asia jäi ajatukseksi, kunnes sattumalta näin häntä lähtiessäni kotoa. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Mietin, että voisiko asia olla näin. Ja olihan se näin. Päivänsäteestäni hävisi mysteerit ja ehkä jotenkin jotkut mahdollisuudetkin, kun huomasin, että minähän tiedän jo, kenestä on kyse. Tiesin hänen nimensä entuudestaan ja ellen aivan väärin muista, olen myös joskus jopa viettänyt iltaa hänen seurassaan. Kyseessä on erään vuosien takaisen varsin hyvän kaverini isosisko. Vaihtaessamme koulua minulta ja kaveriltani katkesi yhteydenpito kokonaan. Nyt minulla on enemmän syytä jättää tämä ihana ilmestys pelkäksi kaukaiseksi haaveeksi, mutta jotenkin mielenkiintoni ja tahtoni vahvistuivat, kun lopultakin minulle selvisi hänen nimensä. Ennen tätä tietoa ajattelin, ettei mikään nimi voisi tehdä oikeutta tuollaiselle olennolle, mutta nyt mietin että eihän mikään nimi voisi sopia paremmin. Täysin sama juttu tapahtui myös silloin vuosi sitten: tyttö oli niin sietämättömän suloinen, ettei mikään nimi sopisi, ja muistettuani nimen se oli hänelle täydellinen.

En tiedä, miksi kirjoitin tästä. Olen ehkä miettinyt näitä asioita liian paljon viime aikoina. Viime tekstistäkin on jo mitä yli kaksi viikkoa aikaa. Jos lyhyesti kerron tapahtumia niin lyhyesti lyhennettynä ja epäjärjestyksessä tärkeimmät tapahtumat lienevät kotoa yöksi pois "karkaaminen", perheelleni tärkeän ihmisen pois nukkuminen, ehkä mahdollisesti uuden parhaan kaverin löytyminen, suht surkeat synttärit, kummieni ihanien lasten kanssa vietetty ilta, ensimmäinen SAW sekä puolen tunnin yöunet rakkaani vierellä, koeviikko ja varmistusta siitä, että perheeni lakkaa välittämästä lapsestaan. Juuri nyt tällä hetkellä oloni on yllättävän hyvä ottaen huomioon sietämättömän väsyn, joka on kestänyt jo monta kuukautta, ja huomenna alkavat analyyttisen geometrian sekä ranskan kurssit. Analyyttinen geometria voisi olla jopa mukavaakin ja ranskakin oli silloin ensimmäisellä kurssilla. Huomisesta en tiedä. 1. kurssilla oli minä, kaksi tyttöä, ranskanopettaja ja se japanilainen vaihto-opettaja. Huomenna alkavalla 2. kurssilla olen minä, yksi tyttö ja uusi ranskanopettaja. Saa nähdä, miten käy. Kaikki taitaa suurin piirtein riippua siitä opettajasta. Mutta nyt menen hakemaan vettä ja soittamaan ehkä yhden puhelun ja ehkä syömään ja nukkumaan ajoissa jos saisin unta ja unelmoimaan asioista jotka ehkä tapahtuvat mutta toisaalta ehkä enemmän eivät tule tapahtumaan, niin kuin yleensä.

Hyvää helmikuuta.

Nyt asiat ovat toisin

Olen jälkikäteen taas hieman pettynyt postin kulkuun. Ymmärtäähän sen, että maailmanlaajuiset tilaukset vievät aikaa, ja siitä ilmoitetaan aina, mutta olen joskus hieman pikkumainen olento. Olisin erittäin paljon halunnut hakata Heavy Rainia viikonlopun putkeen. Arvioidun saapumisajan viimeiseksi päiväksi ilmoitettiin 13. tammikuuta. Tänään on, jos ette huomanneet, 17. päivä. Toisaalta olen erittäin tyytyväinen postin kulkuun. Tilasin Heavy Rainin lisäksi silikoni-kustomointi-skinit 3DS:ääni ja ne saapuivat varsin nopeasti, varsinkin kun kirje lähti Kaliforniasta. Ja vuoden ihan alkupuolella tilasin uuden pipon, joka sekin saapui pari päivää taaksepäin. Vielä odottelen Heavy Rainia ja näemmä helmikuun 10. viimeistään saapuvaa naurettavan halpaa kiinalaista vaatekappaletta. Ebay on taianomainen paikka.

Ja se mikä ei ole taianomaista on akne. Äsken peiliin vilkaistessani huomasin melkein puolet naamastani olevan kuivuneen veren peitossa. Eli hyvää päivää. Toivon mukaan akne lähtee pois kunhan muutaman vuoden vielä kasvan.

Tosiaan, olin tuossa ensimmäistä kertaa elämäni aikana oikeasti vihainen jollekulle. Ensimmäistä kertaa tietyn ihmisen näkeminen aiheutti minulle pahaa oloa. Olin juuri syönyt ja hieman jotain yritti nousta kurkusta ylös. Nyt asiat ovat toisin.

Hieman sen jälkeen, kun olin saanut luvan kanssa, ilman omantunnon tuskia, ensimmäistä kertaa tavallaan huutaa jollekulle, sain oppia asioita, jotka muuttivat näkemykseni suurin piirtein kaikesta. Puhuin yksin puhelimessa suuren osan ajasta, toistin joitain asioita, ja minulle selvisi niin omituisia asioita. Tavallaan uskomattomia, mutta tavallaan järkeenkäyviä. Tämäkin on täysin uusi kokemus elämässäni. Valitan epäselvyyttä, en kirjoita yksityisyyttä rikkovia asioita tänne ilman lupaa liikaa. Enkä edes halua nyt. Loppujen lopuksi minulla oli ollut kuukausien ajan jotain tärkeää sanottavaa tärkeälle ihmiselle, olin valmistautunut oletettavaan reaktioon jonka jälkeen olisin saanut siirtyä rauhallisesti eteenpäin elämässäni ja jättää menneisyyden muistoksi vain, en saanut oletettavaa reaktiota, en saanut oikeastaan kauhean suurta reaktiota ollenkaan. Jatkoin puhumista paljon pidemmälle kuin olin koskaan ajatellut ja minulle selvisi kummallisia asioita. En tiedä, pitäisikö minun olla vihainen vai onnellinen. Enkä tiedä mitä tehdä nyt. Sain puhua eilen illalla luotettavan kaverin kanssa tästä ja se helpotti oloani jonkin verran. Mutta tulevasta en tiedä mitään. En sitä miten minun pitäisi jatkaa tai edes miten haluaisin jatkaa. Ja hänestä tiedän vielä vähemmän. Aika näyttänee.

Sitten asioihin, joista haluan, uskallan ja saan puhua. Keskiviikkoiltapäivällä minulle viestitettiin, että huomiselle tarvittaisiin julkiseen tilaisuuteen musiikkiesitystä. Kyseessä oli lukioni kuvisdiplomitöiden näyttelyn avajaiset. Kaveri oli epävirallisesti ja tavallaan pyytänyt minua jo sinne. No, torstaipäivällä poikkesin musiikinluokassa. Siellä ehdotettiin että esittäisin Sitkeän sydämen kun se olisi helppo. Kerroin, että olen tässä soitellut itsekseni yhtä uutta lempikappalettani, joka ei siis ole enää kovin uusi mutta lempikappaleitteni joukossa kyllä. No, sitä soitin vähän, opettaja ehdotti capoa 1. frettiin ja siihen totuttuani se oli siinä.

Lähdin promenadille alle tunnissa päästyäni koulusta. Paikalle saapui "mukava" määrä väkeä. Jonkinpituisen puheen jälkeen minulle annettiin vuoro. Ja siinä sitten esitin ensimmäistä kertaa elämässäni täysin sooloesityksen. Rämpytin rakasta kitaraani ja lauloin mikkiin. Eikä ollut muuta harhautuksenkohdetta kuin minä itse. Kaikki keskittyivät minuun. Onneksi osaan laulun jo sydämeltäni ja se on lähellä sitä. Kappale oli Tehosekoittimen "Maailma on sun" ja se oli ensimmäinen kappale, jonka kuulin ja halusinkin kuulla tämän vuoden puolella. Niin kaunis kappale. Paikalla oli suuren määrän tuntemattomia lisäksi hyviä tuttujani, opettajia ja itse lukion rehtori. Hänen sanaansa luotin viimein, kun hän vuorostaan sanoi, että hyvin meni. Japanilainen vaihto-opettajamme oli paikalla myös. Keskustelin hänen kanssaan myös muutamista asioista.

Tuntemattomien joukossa oli kuitenkin yksi niin ikään tuntematon. En ole koskaan puhunut hänelle eikä hän minulle. Olemme vaihtaneet katseita vähän väliä. Ainoa asia, jonka tiedän hänestä on se, että aina hänet nähdessäni koulussa tulen iloiseksi. Hän on pienehkön kokoinen, erittäin nätti tyttö, jonka tunnistaisin väkijoukosta silmänräpäyksessä. En tiedä edes hänen nimeään. Enkä välttämättä koskaan halua tietää, sillä olen sitä mieltä, että vain harva nimi voisi tehdä tuolle näylle oikeutta. Saan nauttia hänen aiheuttamasta ilosta vielä jonkin aikaa, kunnes hän lähtee lukiosta kevään lopulla, toivottavasti.

Tulevasta en kai tiedä enää mitään minkään asian suhteen. Onneksi elämä ei ole tylsää. Jatkot.

Hurtful Wooden Boomerang

"Does it throw insults?"

"Pretty much, it's got +14% damage and it knows all your worst emotional secrets."

"Oh, that's terrible."

"Yeah, it is actually an absolute bastard."

Nyt kerron Teille jutun joka ehkä mahdollisesti jopa on näkemästäni unestani peräisin. Ehkä. Ehkä ei. Sillä ei ole väliä. Muistini saattaa pettää.

-----

On lämmin. Ei kostea lämmin eikä kuiva lämmin, vaan mukavan lämmin. Peitto on puoliksi päälläni, tyyny yllättävän pehmeästi pääni alla. Vasen käteni ojennettuna eteeni, kämmenselkä tyynyllä. Kyynärpääni päällä lepää hänen lämmin päänsä. Oikea käteni on hänen kyljellään.

Olemme yhdessä, yksin. Aivan niin kuin silloin joskus.

Hetki sitten olimme hiljentyneet maailman tärkeimmästä ja suurimmasta keskustelusta. Se käsitteli uskomattoman valtavia asioita ja erittäin vaikuttavia aiheita. Se käytiin hiljaa, kuiskaten, vaikka kukaan muu ei ollut kuulemassa. Sen loppua ei kukaan kuullut, sillä äänemme hiljenivät vähitellen ja tauot puheenvuorojen välissä venyivät ja venyivät.

Nyt hiljaisuuden rikkoivat ainoastaan kaksi samantahtista hengitystä ja kellon tikitys. Aivan niin kuin silloin joskus.

Kumpikaan ei nuku. Kumpikaan ei laita silmiään kiinni. Pimeyden keskeltä erotan kaikista näyistä ihanimman näyn. Kaksi suurta, kaunista silmää, jotka katselevat takaisin hiusten takaa. Suun, joka on ahkerasti pysynyt jo kauan hienovaraisessa, valloittavassa hymyssä. Kasvot, joiden katseluun en ole kyllästynyt enkä tulisi kyllästymään. Nostin kättäni ja silitin hänen siroa poskeaan.

Olisin sanonut jotain, mutta jätin sanomatta. Aivan niin kuin silloin joskus.

Molempien silmät alkavat vähitellen sulkeutua. Olen täysin rento. En huolehdi mistään. En pelkää mitään. Vainoharhaisuuteni on poissa, masennukseni on pelkkä muisto vain. Nyt kaikki on hyvin, mikään ei voisi olla paremmin. Mietiskelen häntä, ja itseäni. Mietiskelen meitä. Mittailen häntä vielä hieman katseellani. Vikoja. Huomaan niin paljon vikoja. Olemme rikkinäisiä ihmisiä. Olemme haavoja, traumoja, yksinäisyyttä, hiljaisuutta. Olemme täynnä vikoja. Mutta olen niin onnellinen, sillä ne viat ovat meidän. Ei kenenkään muun.

Ainoastaan meidän vikojamme. Aivan niin kuin silloin joskus.

Olemme kokeneet tämän hetken aikaisemmin. Olimme yhdessä, yksin. Olin turvassa, olin siellä, missä aina halusin olla. Ja olen siellä nyt, taas, odottamatta, yllättäen. Näin ei pitänyt enää koskaan tapahtua. Eikä näin enää koskaan tapahtunutkaan. Tällä upealla hetkellä, jonka haluaisin kestävän ikuisuuden, on eräs tietty ero siihen hetkeen silloin joskus, niihin kauniisiin hetkiin, joista en olisi ikinä halunnut lähteä pois, niihin, joita oli,

silloin joskus.

Tällä kertaa en saa nukahtaa rakkaani vierellä.

Tällä kertaa säpsähdän yksin hereille.

-----

"Is this a trap to throw your hurtful boomerang at me?"

Vessanpaperia jossa on pingviinien kuvia

En loppujen lopuksi varsinaisesti vaihtanutkaan blogin nimeä. "Ilmeen" taisin vaihtaa tai jotain sen tapaista. Koska jos joku ei huomannut niin Jasun Blogi on nykyään violetti. Ja jotkut taide-ihmiset siellä varmaan pudistavat päitään koska kyseessä on oikeasti muka purppura tai lila tai sinipuna tai jokin vastaava. En silti väitä tietäväni oikeaa nimeä. Violetti on hyvä. Ja väri johtuu pääasiassa siitä, että tuo purppura lila violetti mikälie on ollut jostain syystä jo pidemmän aikaa oma lempivärini, jos niin voi vielä tässä iässä sanoa. En vihaa kaikkia muita värejä, violetti on vain jotenkin miellyttävä väri.

Nimeä en siis vaihtanut. Kuten välilehdessä joillakin lukee, blogi on yhä ja löytyy nimellä Jasun Blogi. Yksinkertaisesti vaihdoin vanhan Scrubs-tyylisen logon kuvatiedoston tähän uuteen "Kiitos ei ole kirosana" -kuvatiedostoon. Logossa sana "Kiitos" on kirjoitettu Kingdom Heartsista tutulla fontilla ja "kirosana" Tim Burton's The Nightmare Before Christmas -kirjoitustyylillä. "Ei ole yhtä kuin merkki" -merkki on omaa käsialaa. Lisäksi yritin vaihtaa taas faviconia mutta en tiedä miten siinä onnistuin. Surullista mutta totta, vaihdoin myös kuvauksessa olleen lainauksen pois. Ehkä laitan sen joskus takaisin, mutta jos en laita niin tässä se vielä on.

" Listen to me. What you're feeling right now, it's not death, it's life. A new kind of life.

Open your eyes. See, what I see. Feel, what I feel. And let's go take a howl at that moon. "

Lainaus on peräisin erään suosikkisarjani raskaimmista kohtauksista. Otin parista kohtaa pois nimet, jotta lause kävisi enemmän järkeen. Ja ei, en kerro, mistä tuo lainaus on suoraan lähtöisin. Jos jotenkuten muistat lauseen, niin huomaat varmasti heti, jos se sattuu tulemaan sinua vastaan.

Violettiin väriin voisi mahdollisesti olla osasyyllisenä eräs peli, jonka kirjoitin ORASin tilalle tuonne sivupalkkiin tässä jokin päivä. Kävin ostamassa kummeilta saaduilla rahoilla paikallisesta pelikaupasta Saints Row IV - Game of the Century Edition -levykkeen alkuviikosta ja sitä olen hakannut yllättävän paljon. Muita aikaani vieviä pelejä tällä hetkellä ovat Kingdom Hearts II Final Mix, Hearthstone, Terraria, The Binding of Isaac: Rebirth, Mario & Luigi: Partners In Time ja sitten vielä vaikka se Pokémon ORAS. Ja yhäkin aikaani vie runsaasti näiden lisäksi YouTube sekä Tumblr. Vapaa-aikaa olen päättänyt jättää opiskelulle mahdollisimman vähän. Muun muassa siksi, että työpöytäni on kaatopaikka ja tämänkin tekstin väsäsin nojatuolillani löhöillen. Tässä olen viettänyt viime päivänikin suurilta osin. Jollain kumman tavalla minulla on joka päivä ollut vielä jotain mielekästä menoakin.

Mutta pääosin Saints Row IV on vienyt suuren osan vapaa-aikaani. Eikä harmita yhtään. Peliä on uskomattoman nautinnollista pelata. Vaikka se on ainakin toistaiseksi helppoa kuin heinänteko, niin siitä saamani ilo ja hyvä olo ovat ajan arvoisia. Ja pitkästä aikaa päätin taas antaa päähahmolleni naisen sukupuolen. En muista, olenko Skyrimin jälkeen tehnyt samaa. Mutta en epäröi myöntää, että olen viettänyt vähintään tunnin simulaation erinäisissä vaateliikkeissä ja sen sellaisissa luomassa mahdollisimman kauniin ja mahtavan näköisen ja oloisen hahmon. Tämänhetkinen olomuoto on ollut jo suht kauan; tuuheat mustanpurppurat hiukset, mustanpurppura APOC-kokonaisuus ja täysille kustomoidut .45 Fletcherit molemmissa käsissä. Don't judge.

Sitten loppuun(?) vielä vähän muutakin kuin digitaalista juttua. Tiistaina oli viimeinen lomapäivä ennen lukion jatkumista. Koko päivän minulla oli huono olo ja olin huonommalla tavalla väsynyt. Sinä päivänä päätin, että lähdenpä taas pois kotikaupungista viikonloppuna katsomaan serkkujani ja sinä päivänä olin myös siskonityttären 1-vuotissyntymäpäivillä. Siellä oli mukava olla, vaikka olo oli mitä oli. En saanut illalla/yöllä nukuttua. Oloni oli silloin parantunut. Varasin about 10 tuntia nukkumiselle ja muistan katsoneeni kelloa vielä neljän jälkeen aamupäivällä. Nyt olen päättänyt, että menen sänkyyn vasta kun alkaa väsyttämään. Unirytmiä en edes yritä korjata tarkoituksella. Se on niin rikki kuin olla voi.

Ja mitä tunne-elämään kuuluu, olen ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti vihainen jollekulle. Hän on tuonut elämääni iloa ja piristystä, mutta viime vuoden lopulla hän alkoi enemmän ärsyttäväksi. Käsitykseni mukaan hän on kiihdyttänyt minua turhaan ja on käyttänyt runsaasti hyväkseen sitä, että hän on minulle ollut ainakin jonkin verran tärkeä ihminen ja täten hänellä on erityinen asema minun mielialaani vaikuttamisen suhteen. Vuoden alkupuolella hän kysyi yht'äkkiä jostain että olenko hänelle vihainen, mietiskelin hetken ja keksin heti monta syytä olla. Myöhemmin kysyin haluaisiko hän tietää että olenko hänelle vihainen vai en ja hän luuli jo etukäteen että olin. Ja sen erittäin lyhyen keskustelun aikana hän ärsytti minua todennäköisesti tahallaan ja jälleen asemaansa hyväksi käyttäen niin, että päätin sitten olla suuttunut. Siihen onkin puolen vuoden aikana kertynyt paljon hyviä syitä.

En usko olevani kovin pitkävihainen ihminen. Mitä todennäköisimmin ajattelen asiaa aina vain vähemmän ja lopulta unohdan sen. Ja sen en luulisi kestävän kauaa. Mutta ei sitä koskaan tiedä. Kuten sanoin, en ole muistaakseni koskaan ennen ollut kunnolla vihainen kellekään. Ja voin taata, että tämä henkilö on sen ansainnut. Ja vihaani tulee kai lieventämään se pieni määrä ihmisiä lukiossani, joiden tapaaminen saa minut aina hyvälle tuulelle.

Mutta ei siitä sen enempää. Kello tulee kaksi ja minua ramaisee lievästi. Toivottavasti saan nukutuksi.

03-25-35

Totta puhuakseni olisin keksinyt muutamiakin erilaisia CD-levyn pakkaustapoja, jotka olisivat olleet hieman käytännöllisempiä kuin tämä.

Mutta ei se mitään, täysin uusi tuote saapui minulle melkein lommoitta. Kyseessä on Nightmare Revisited, vuonna 2008 julkaistu Tim Burton's The Nightmare Before Christmas -elokuvan soundtrack monien suosittujen bändien coveroimana. Mukana muiden muassa Rise Against, Amy Lee ja Korn. Ja heti kannen avattuani huomasi selvästi, että kyseessä on vuonna 2008 julkaistu levy.

En edes tiedä, toimisiko tuo älypuhelimella. En kokeillut. Ja nostalgisen lappusen toiselta puolelta löytyy pikkuprintin lisäksi tämmöistä:

Songs from

NIGHTMARE REVISITED

can be purchased as RINGTONES

by texting the keyword below to DISNEY (n:o):

Text [NM2x] to get [kappaleen nimi] by [esittäjä] x10

BONUS RINGTONE AVAILABLE FOR PURCHASE

Text [NM2x] to get OOGIE BOOGIE'S SONG by Tiger Army**

- pikkuprinttiä -

**Song not featured on CD

Pikkupräntin seassa lukee että tarjous käy vain Yhdysvalloissa, joten kokeilkaa rauhassa, jos haluatte. x:n tilalle tulee kirjain A, B, C, E, F, G, H, I, J, K tai L mutta ei D, M tai siitä seuraavia. Älkää kysykö. Ja disclaimer ei ehkä kannata kokeilla. Ja Disneyn onneksi Tiger Armyn kappaleen sain kuunneltua YouTubesta.

Ja kyllä, tässä oli vuoden 2015 ensimmäinen puheenaihe täällä. Välillä 24.12.14 - 4.1.15 on tapahtunut aika paljon kaikenlaista kirjoituksen arvoista. Mutta olin poissa kotoa lomalla enkä oikein sitten näköjään kirjoittanut mitään. Joulupäivä oli ja meni, automatkustus oli minusta, kuten aina, rentouttavaa ja kovin mukavaa. Tampere oli ennallaan. Samoin Lappi. Vuodenvaihde oli verrattuna aikaisempiin varsin rauhallinen. Parkkipaikalla parit padat ja raketit hotellinaapurien kanssa. Kuu pilkotti pilvien raosta mustalla taivaalla. Taisin tehdä ensimmäistä kertaa uudenvuodenlupauksen itselleni ja sen voisin pitääkin. Olin elänyt sen mukaisesti vapaaehtoisesti jo puolisen vuotta ja se onnistuu helposti ja se on hyväksi mielenterveydelleni. Kuten on tapana kaikkien muidenkin elämänohjeitteni kanssa, en haluaisi julkaista sitä täällä. Juuri nyt mieleeni tulee kaksi, mutta olen varma, että niitä on enemmän. En ole koskaan kertonut niitä helpottavia ja avustavia lauseita kellekään. Se voi olla itsekästä, mutta täten minulla on jotain omaa ja tärkeää ja jota en jaa muille. Ehkä joskus jollekin, joka sen ansaitsee. Todennäköisestikin. Mutta nyt pidän ne itselläni.

Lapissa oli paljon pimeämpää ja paljon pahaljon enemmän lunta. Tämä vaatii tottumista. Ja nyt vuorossa on vielä pari lomapäivää, joina minun on määrä tehdä lukiota varten viisi projektia. Ja voin kertoa, että lukion aikana on erittäin vahvasti vahvistunut se ajatukseni, jonka mukaan kotona tehtävät tehtävät eivät hyödytä minua mitenkään. Kävin läpi kaksi jaksoa lukiota tehden läksyjä niin vähän kuin vain mahdollista eikä numeroilleni tapahtunut mitään. Koulussa opin parhaiten. Mutta nyt pitäisi alkaa kirjoittamaan luonnonkatastrofi / riskikirjoitelmaa valitsemastani maasta eli Islannista, jonkin sortin ainetta puhtaasti määrätystä filosofista nimeltä Nietzsche, pitäisi lukea dekkari ja kirjoittaa siitä kuvausta ja rustata aikajana (valitsin kirjan, jonka olen lukenut kahdesti ja tehnyt siitä aikaisemmin kolme ainetta, Hugh Laurien 'Järein Asein'), pitäisi suunnitella puhe / suullinen esitys puhtaasti määrätystä filosofista nimeltä Nietzsche ja pitäisi lukea Apulanta-historiikki loppuun ja tehdä lyhyt ja ytimekäs kertaus siitä kirjasta ja bändistä. Mieluisalta kuullostaa, mutta kotona huomiokykyni voi helposti herpaantua sekunnin murto-osassa. Koetin eilen illalla edes ailoittaa. Ja mitä sainkaan aikaiseksi? No, tiedän ainakin jotenkuten sen että kuka oikein oli Nietzsche ja mitä hän ajatteli, tiedän Islannin tunnetuimmat maantieteelliset riskit, ja kaikista tärkeimpänä sain ensimmäistä kertaa suuren vaivannäön ja monien tuntien jälkeen Ultima Weaponin itselleni Kingdom Hearts Final Mix -pelissä.

Vuosi 2013 oli vuosi, jona sosiaalinen elämäni lähti kunnolla käyntiin. Sain paljon uusia, hyviä ja luotettavia kavereita, vietin paljon aikaa muiden ihmisten kanssa, oli hauskaa. 

Vuosi 2014 oli vielä kaikin puolin parempi kuin 2013. Lukemattomia uusia kavereita, muutamia uusia vihollisia, kolme ihanaa tyttöä muuttamassa elämääni ja ajattelumaailmaani osittain lähes perusteellisesti, valtavasti ikimuistoisia muistoja, ensimmäinen parisuhde, ensimmäinen laillinen työ, ensimmäiset kokeilut huumausaineiden kanssa, ensimmäiset kolarit, ensimmäiset oikeat sydänsurut, ensimmäiset alkoholit, kaksi uutta tyttövauvaa, vanhojen yhteyksien vahvistusta, monia musiikkitapahtumia... Aivan uskomattoman upea vuosi. Luotan siihen, että tästä vuodesta tulee jotenkin vielä parempi, sillä minulla on nyt enemmän kokemusta, rohkeutta ja viisautta. Täydellä optimismilla mennään.

Nyt on vuosi 2015, anonyymit. 2015. Toivotan Teille ikimuistoista sellaista.

200

Otettaessa huomioon myös se, että olen nukkunut tällä viikolla aika vähän ja että olen herännyt kellonsoittoon seitsemänä päivänä putkeen, tämä sunnuntai on ollut kovin mieluisa. Heräsin ennen yhdeksää, matkustin tunniksi pelaamaan sulkapalloa eilisessä seurassa ja saavuin kotiin. Täällä päätin sitten pitää sen oman joulujuhlani johon kutsuttiin vain yksi henkilö eli minä itse. Oikeastaan en olisi halunnut tänne ketään muuta. En ikävöinyt ketään, ja vaikka on olemassa ihmisiä, joita ikävöin ja joiden seuraa kaipaan, niin en olisi ottanut ketään seurakseni. Pidin "juhlan" itseäni varten ja yksin ja olen iloinen siitä. Ehkä jonain vuonna saan ilon pitää samanlaisen hetken jonkun kanssa. Mutta joka tapauksessa.

Tuossa minun "juhlani" pääosin on. Maratooni joulujaksoja suosikkisarjoistani + syötävää. Jaksot nautintojärjestyksessä olivat:

• The Mentalist - Jolly Red Elf (3.10)
• American Horror Story - Unholy Night (2.08)
• Supernatural - A Very Supernatural Christmas (3.08)
• Scrubs - My Best Moment (4.12)
• House M.D. - It's A Wonderful Lie (4.10)

The Vampire Diariesista joulujakso on vasta 6. kaudella ja Doctor Whosta minulla ei ole jouluspessuja DVD:llä. Eikä levyjä ole myöskään How I Met Your Motherista. Nämä kelpasivat ihan hyvin. Ja kylkiäisenä joululeivoksia ja valkosipulipatonkia. Kuvan St. PigeoNation's -muki sisältää lämmintä glögiä, johon on piristykseksi lisätty hieman toffee-minttu-Leijonaa. Myöhemmin uusi muki pelkkää glögiä ja pari leivosta. Ja ennen Housea keitin nuudeleita ja kastiketta. Hyvää ajanviettoa oli.

Jolly Red Elf on jakso, jonka olen nähnyt aika monta kertaa. Erittäin hyvä jakso.

Unholy Night oli toista kertaa silmieni edessä. American Horror Story oli aivan yhtä hyvä kuin muistinkin. Kamalaa. Upeaa.

A Very Supernatural Christmas toi ajatuksiini sen, että Supernaturalin vanhemmat jaksot olivat jonkin verran parempia. Tämä kyseinen jakso herätti monen monia tunteita, aivan puhtaasta naurusta jakson loppuun, joka särki sydämeni ja taisi aiheuttaa pari kyyneltäkin. Ja jos en väärin muista, tämä jakso oli yksi niistä muutamista, jotka katsoin exäni kanssa. En edes muista varmaksi, mikä on ihan hyvä asia.

My Best Moment oli perus Scrubs -jakso. Hauska mutta otti itsensä tarpeeksi vakavasti. Upea jakso.

It's A Wonderful Lie on myös jakso, jonka olen nähnyt useamman kerran. Upea tämäkin.

Ja tämä teksti jäi aika lyhyeksi. On mainitsemisen arvoista, että kyseessä on 200. julkaistu teksti täällä blogissa. Eikä siitä ole kuin puolitoista vuotta kun tuli 100 täyteen. Ha.

Joulut.

Joulujuhlia special ?

Olen viettänyt kolme joulujuhlaa kolmena päivänä peräkkäin.

Torstai, 18.12.

Vietin alaspäin pyöristettynä 11 tuntia koulussa tuona päivänä. Ensin pari oppituntia lukiota, sitten ateria ja sieltä koristelemaan ja valmiselemaan salia juhlaa varten. Viiden aikoihin ehdin  käydä suihkussa. Juhla alkoi kuudelta. Juhlan pääpolttopiste oli jokaisen vuosiluokan tekemä näytelmä plus opettajien näytelmä. Juhla alkoi jollain kappaleella, jossa soitin taas bassoa ja se oli joululaulu. Tämän jälkeen oli vuorossa 1. vuosiluokan näytelmä, jota minäkin olin suunnittelemassa. Bändityön takia jätin näyttelemisen toisaalle. Näytelmämme meni paremmin kuin milloinkaan aikaisemmin harjoituksissa, vaikkakin finaali jäi vähän sotkuiseksi. Seuraavan yhteislaulun jälkeen 2. vuosiluokan näytelmä, jossa painotus oli videolla. Musiikkiesitys, 3. luokan esitys, jota ei ollut, sillä juhlassakaan paikalla ei ollut enempää kuin about kuusi abia. Siispä bändiesitys ja tauko. Tauolla glögiä ja muuta sellaista. Tauon jälkeen taisi olla joko bändiesitys tai sitten opettajien näytelmä, joka sekin oli aikas hieno. Tämän jälkeen yhteislaulun aikana raati koetti päättää, mikä neljästä (kolmesta) esityksestä oli paras ja ansaitsi voittaa kiertopokaalin. Yllätimme jossain vaiheessa sen japanilaisen englanninopettajan pyytämällä hänet lavalle, antamalla supisuomalaisen lahjakorin ja laulamalla paljon onnea suomeksi ja englanniksi. Sitten taisi olla bändiesitys ellen aivan väärin muista? Tai sitten ei ollut ja mentiin suoraan raadin päätökseen ja yllätys, ykköset voittivat. Vielä jäljellä oli ainakin yksi bändiesitys. Tässä kappaleessa basson lisäksi laulauisin ja vierailevana laulajatähtenä oli se tyttö itsenäisyyspäiväjuhlasta joka jännitti hurjasti. Vetomme meni aika nappiin ainakin kaikkien muiden mielestä paitsi ehkä sen naissolistin. Juhla loppui hyvin ja jälleen kerran lähdin kotiin TEKEMÄTTÄ MITÄÄN TYPERÄÄ kun jälleen kävi päässä kaksikin sellaista enemmän tai vähemmän spontaania ajatusta ja mahdollisuuksiakin oli useampia mutta pääsin turvallisesti kotiin.

Perjantai, 19.12.

Jotenkuten normaali lukiopäivä. Viimeisellä tunnilla oli historiaa ja opettaja soitti meille YouTubesta kovaan ääneen Raskasta Joulua (Tulkoon Joulu). Lähdin kotiin iloisin mielin. Kävin korjauttamassa vilkut mopoautosta ja en tehnyt oikein mitään hyödyllistä. Kuudeksi ajoin kirkolle. Siellä oli nuorten joulujuhla. Iloinen meininki, paljon mukavaakin porukkaa ja silleen. Esitin hyvän kaverin kanssa yhden joulusketsin. Pelasin biljardia ja kuuntelin musiikkeja ja vietin aikaa laadukkaasti. Hyvästelin lopuksi hyvät ystäväni ja toivotin joulut ja lähdin kotiin, jossa yllättäen kaikki olivat jo nukkumassa. Ja tästä päivästä vielä että nyt uudemman kerran se omituinen tyttö taisi varastaa yöni. En muista paljoa muuta kuin sen viimeisimmän unen, ja siitä unesta saatoin päätellä että ehkä mahdollisesti koko yön unet oli varastettu. Tämä ei ole hyvä merkki ensinkään, sillä muiden lukuisten syiden muassa luulen, että vaikka kaikki kävisi onnellisesti ja hyvin niin minulla ei varmaankaan ole lupaa tai oikeutta seurustella hänen kanssaan. Enkä välttämättä edes halua. Jostain syystä olen viime aikoina ajatellut kriittisesti sen suhteen, kenen kanssa haluaisin seurustella. Jostain kumman syystä. Ja ne kriittisyydet on vaikeita selittää. Pitää olla tietynlainen henkilö kyseessä. Enkä edes yritä selittää. Itse asiassa antaa olla.

Lauantai, 20.12.

Lukiolaisten oli pakko osallistua yläasteen joulujuhlaan. Ja sanasta 'pakko' johtui se, että tunnelma oli lukiolaisten keskuudessa masentunut ja vastenmielinen ja ärsyyntynyt ainakin joiltain osin. Ainakin minun välittömässä läheisyydessäni. Tämän takia en voinut kunnolla nauttia juhlasta, joka joissain tietyissä kohdissa jopa oli jotenkin nautittavaa. Juhlan jälkeen kaikki lähtivät mahdollisimman äkkiä, jopa ne pari kaveriani, joiden piti kanssani jäädä auttamaan salin siivoamisessa. Lisäksi tunnelmaani pilasi ehkä eniten se, kuinka päätin toteuttaa yhden merkityksettömän ja huonon spontaanin idean ja josta minun ei pitäisi nyt stressata tai ajatella ja ei sillä ole mitään väliä joten pitäisi koittaa rauhoittua. En saanut tänään toivotettua muuta kuin ehkä yhdelle hyvää joulua ja siitäkin jäi kitkerä maku suuhun. Onneksi sain eilen useampia toivotuksia toimitettua ja vastaanotettuakin. Minusta tuntuu, että olen ehkä liian innoissani joulusta. Minulla ei ole syytä olla innoissani. Mutta tässä ollaan. Vaikka olen yksin niin olen iloinen yksin. Ja tästä nyt muistin että tästäkään joulusta ei tule sitä, jota olen elämäni ajan halunnut. Ehkä ensi vuonna, mutta odotukset ovat erittäin matalalla. Tai kyllä tämäkin joulu voisi olla sellainen joulu mutta mahdollisuudet siihen ovat hyvin erittäin pienet. Hyvin matalat odotukset ovat korkeammalla kuin se korkeus johon ne erittäin pienet mahdollisuudet ylettyvät. Puhun nyt joulusta rakkaan kanssa. Ja vielä vielä lisään tämän päivän ihanuuksiin sen, kuinka alle puolen tunnin sisällä kotiutumisestani kuulen vieressäni vanhempieni riitelevän siitä, miten ja miksi meidän huusholliin ei ole tulossa joulua. Ilmaisin kantani ja päätin yrittää luoda sitten oman jouluni tänne sängyn alle.

Nyt yritän rentotua ja rauhoittua. Ja näin se jotenkuten onnistuu. Kuuntelen uskomattoman upean Pentatonix -yhtyeen uskomattoman upeaa That's Christmas To Me -joululevyä. Mukissani on lämmintä glögiä, tuota joulun upean tuoksuista esanssia. Lisäksi minulla on kaksi kappaletta typerryttävän hyvänmakuista leivosta. Nämä joululeivokset ovat aivan omituisia.  Paketissa lukee Gingerbread coated with dark chocolate ja kyllä se maistuukin piparilta. Se on niinkuin pehmeää piparitaikinaa, jossa on joitain ilmakuplia tai sellaisia ja päällystetty tummalla suklaalla ja ai että on hyvää. Tänään illemmalla tapaan näytelmäporukasta osaa ruoan merkeissä ja toivon mukaan tulee nautinnollinen ilta. Ja huomenna pidän kai neljännet joulujuhlat. Kutsuttuja henkilöitä on vain yksi. Aion hankkia lisää näitä piparileivoksia ja glögiä. Ehkä katson Doctor Whon jouluspessuja ja muidenkin sarjojen. Ehkä katson neljättä kertaa The Nightmare Before Christmasin. Ehkä katson kaikki SAWit. Ehkä pelaan Kingdom Heartsia. Mutta nyt menen ja katson The Vampire Diariesia, kun eilen en muistanut katsoa. Toivottavasti oloni ja joulutunnelmani paranee vielä. Hyvää joulua.

TÄMÄ TEKSTI ON OMISTETTU HAAMULLE (Paljon onnea)

Muistilistallani ei läheskään ensimmäinen aihe, mutta lähiaikoina ehkä tärkein. Luultavasti tärkeyden jotenkin laukaisi tänään katkennut putki, jonka aikana en ollut kertaakaan edes nähnyt yhtä tiettyä henkilöä ja totta puhuakseni olen koettanut vältellä häntä syystä että en tiennyt mitä silloin tulee tapahtumaan ja ajattelin että se ei olisi mitään hyvää eikä minun edes oikeasti tarvitsisi nähdä häntä saati ajatella. Mutta tänään koulun ruokalassa huomasin tutun porukan ihmisiä valuvan paikalle ja se porukka merkitsi sitä että välttelemäni henkilö olisi tulossa myöskin ja sitä että nyt olisi parasta livistää paikalta jos halusin olla näkemättä häntä. Jostain syystä päätin olla ns "rohkea" ja en lähtenyt. Se osoittautui huonoksi päätökseksi. Ko. henkilö vilahteli silmäkulmassani keskustellessani kaverien kanssa ja sen pari kertaa mitä katseeni hänen suuntaansa eksyi ja välittömästi siirtyi pois niin silloin aina ajatus katkesi ja keskittyminen ei toiminut ja se vakio-pulssi-verenpaine-adrenaliini-whatnot tunne voimistui ja voimistui ja koin parhaaksi lähteä. Olin onnistunut välttämään hänen näkemistään melkein kuukauden ja nyt putken katketessa taisin jopa ääneenkin huokaista jotain hänen söpöydestään.

Haamut, joista otsikossa puhun, eivät ole sellaisia konkreettisia haamuja jotka ehkä tulee mieleen ensimmäisenä ei vaan haamuja as in muistoja ihmisistä, joita oli ennen ja jotka on nyt muuttunut aivan toisiksi ihmisiksi. Ehkä tuo mennyt ihminen on vielä siellä, mutta sitä ei ole näkynyt ja se on nyt toistaiseksi muisto vain ja sitä muistoa vaalin ja muistan lämmöllä. 

Haamu, josta otsikossa puhun, on erään tietyn tytön haamu. Olin aluksi ja olen yhä vakuuttunut siitä, että olosuhteiden ollessa toiset (lue:suotuisat (lue:mahdottomat)) hän olisi täydellinen minulle ja minä hänelle. En ole puhunut hänelle kunnolla tai edes oikeastaan paljoa nähnytkään kevään lopun jälkeen. Hän lakkasi puhumasta minulle ilman minulle kerrottua syytä ja aina jos edes katsoisin häntä kohti hän näyttäisi vaivautuneelta ja ärsyyntyneeltä. Ei mennyt kauaa ymmärtää, että kyseessä ei enää ole sama tyttö. Hän on hävinnyt elämästäni kokonaan jo muutama kuukausi takaperin ja jostain syystä olen ikävöinyt häntä yllättävän paljon viime aikoina. Jos minulla olisi mahdollisuus nähdä hänet, en tiedä, haluaisinko. Hän on nähdäkseni muuttunut niin paljon.

Silloin, kun häneen tutustuin, oli kyseessä maailman ihanin tyttö. Kaunis, suloinen, iloinen, erittäin ymmärtäväinen. Hän välitti minusta ja minä hänestä. Hän oli silmissäni täydellinen. Täydellinen ulkoa, täydellinen sisältä. Ei mitään muutettavaa, pelkkää rakastettavaa olemusta. Ehkä välitin hänestä liikaa. Nimittäin meille oli kai osittainen mahdottomuus olla pari. Hän kertoi syyn minulle jo ennen kuin tutustuimme. Ja lupasin, etten kertoisi asiasta kenellekään. Ja tämä on yksi lupaus, jonka olen rikkonut. Olen puhunut muutamalle valikoidulle luotettavalle ihmisille asiasta ilman nimiä tai yksityiskohtia, joten tavallaan olen rikkonut lupaukseni. Hän ei tietääkseni rikkonut omaansa. Tästä minun pitää tulla puhtaaksi ja pyytää anteeksi, jos sellaisen mahdollisuuden saan.

Ne kaksi (luotettavaa) ihmistä, joille olen avautunut tästä koko asiayhteydestä ajatuksella ja vastausta odottaen, ovat käyttäytyneet jotenkuten oletetuilla tavoilla. En tiennyt, mikä oletettu tapa olisi, mutta nyt tiedän. Puhuminen auttaa. Ensimmäinen ihminen, jolle kerroin myös kaikesta niinä aikoina tapahtuneista suuremmista asioista on yksinkertaisesti monin tavoin niin kaukana, ettei hän tekisi tiedolla mitään muuta kuin auttaisi oloani. Hän on enkelini valtameren toisella puolella ja molempipuolinen luotto ja rakkaus takaa sen, että olisimme toisiamme varten aina, kun toinen sitä tarvitsee. Näin ei ole muutamaan kuukauteen ollut, mutta silloin oli. Tartuin aina syvästi hänen jokaiseen sanaansa, ja se saattaa johtua siitä, että ne sanat oli suoraan kirjoitettu ja ne voi lukea uudelleen. Olen saanut luvan häneltä käyttää näitä tekstipätkiä keskusteluistamme ja ne eivät riko kenenkään yksityisyyttä patsi ehkä minun mutta minulla ei ole väliä.

(Anteeksi, teksti *hiukan* venähtää) Nämä pitkät tekstit, joita hänelle lähetin, olivat ensimmäisiä keskusteluitamme erään suuren riidan jälkeen. Siitä oli jo jonkin aikaa ja riita oli laantunut. Ensimmäisiin sanomiini kuului "I think I need an outsider opinion on something" (se osoittautui todeksi) johon vastaus "yeah whats up?". Ladoin suurehkon määrän tekstiä osissa, joihin hän heitti väliin aina yhtä rohkaisevaa ja rakastavaa materiaalia mm siitä miten hän piti tekemistäni vaikeahkoista ja hieman oudoista päätöksistä ja tuki niitä. Myöhemmin löytyy keskusteluita siitä, kuinka pelottavaa rakkaus on ja siitä kuinka pidempiaikainen masennukseni oli paranemaan päin tämän tytön takia. Yksi lähettämäni viesti joka pisti silmääni ja sopi silloiseen tilanteeseeni täydellisesti kuuluu "She's awesome dani absolutely amazing im just so scared that ill get hurt" johon hän pyysi minua olemaan pelkäämättä ja kertoi että joskus täytyy päästää ihmisiä lähemmäs ja muuttamaan elämääsi ja he voivat satuttaa mutta pelossa eläminen ei ole elämistä tai jotain sinne päin ja tämä on yksi niistä hänen lukuisista viisauksistaan, joiden mukaan olen osittain elänyt tähänkin asti. Elämäni motto/filosofia/tunnuslause tai mikä lie, tärkein muistettava asiani on lyhyt lause, jota nimenomaan hän toisti useampaan kertaan. Ja nyt lakkaan tämän kolumnin ja jatkan seuraavaan, ettette ihan kyllästy.

Ja toinen, jolle haamustani kerroin reagoi inhimillisellä ja ihanalla tavalla. Kerroin suht uudelle kaverilleni, ihanalle tytölle tätä stressini ja muun sellaisen takia, kun olin kuskaamassa häntä kotiin. Kerroin lyhyesti nimettömänä että mitä oli tapahtunut ja hän nauroi ja kertoi, ettei noin voi tapahtua kenellekään. Tästä vahvistui entisestään se että minulla on erittäin omituinen tuuri.

Ja sitten varmaan jatkan haamustani puhumista, vaikka olen jo puhunut hänestä paljon ja useampaan otteeseen mutta antakaa nyt olla. Olen erittäin väsynyt tätä kirjoittaessani ja seuraava jää yhdeksi viimeisimmistä pätkistä tässä tekstissä koska haluan tekstin valmistuvan tämän päivän puolella.

Jos aloitan haamun pinnallisista ominaisuuksista. Hänen ulkonäköönsä kuuluu paljon sellaisia asioita, joita olen huomannut monissa muissakin mielestäni hyvännäköisissä tytöissä. En paljasta ulkonäöstä mitään yksityisyyden takia, jos sitä enää jäljellä on. Mutta kuten sanottu, hän oli silmissäni täydellinen enkä olisi kyllästynyt siihen näkyyn mahdollisesti ikinä. Hän ei (tietääkseni) enää ole saman näköinen.

Sisäpuolelta löytyi rikkinäinen, pikkuinen mutta omalaatuinen ja uskomattoman ihana sielu. Hänen toimintansa oli ihailtavaa ja monilta osin samaistuttavaa. Hänen olemuksensa ihastutti minua aina suuresti. Hän ei ollut penaalin terävin kynä eikä peitellyt asiaa. Opin hänestä paljon asioita, jotka tekivät minut iloiseksi ja oikeasti halukkaaksi kuulla lisää. Hänestä jäi monia asioita, jotka olisin halunnut oppia. Hän muutti minun elämääni ja luullakseni minä muutin ainakin hieman hänen. Tämän tytön muisto on yksi parhaita muistojani ja tärkeimpiä kokemuksiani.

En tiedä, mitä tapahtui. En tiedä, haluanko tietää. Tiedän todella haluavani tytön sellaisenaan takaisin, mutta se ei ole mahdollista eikä suotavaa. Minun silmissäni maailman suloisin ja ihastuttavin tyttö on toistaiseksi taas vain haamu. En tiedä, lukeeko hän blogiani enää. Mutta jos lukee, niin julkaisuhetkellä on se päivä, joten toivotan erityisen hyvää juhlapäivää. Luultavasti siis myöhässä. Mutta ainakin minä muistin sen.

ding dong joulun kellot soivat radiossa ding dong ding dong

Viime kerralla mainitsin että olin kirjannut ylös aiheita joista haluaisin kirjoittaa tekstin. No, kuten ehkä olette nähneet, en ole kirjoittanut. Sen sijaan lista on kasvanut moninkertaiseksi. Muistan että joskus sanottiin että pidettäisiin enemmän siitä jos kirjoittaisin lyhyitä tekstejä useammin. Ja se menee niin päin että minä itse nautin enemmän isompien tekstien kirjoittamisesta. Äsken mietein, että jospa tekisin useammin pikku tekstejä listan mukaisista aiheista. Ehkä niin tulee tapahtumaan, ehkä ei. Aiheet ovat suht ajankohtaisia. Aiheita on nyt yhteensä 18 ja lista voipi hyvinkin jatkaa kasvuaan vielä. Mutta nyt tähän alkuun(?) heitän neljä kuvaa riipuksistani kun olen sitä päivittäin vaihtanut ja olen kohta laittanut jokaisesta kuvan tänne ja se on jotenkin aika mukavaa. Mutta w/o further ado...

Kingdom Key

Ultima Weapon

One-Winged Angel

Jjja oikealla näkyy kuva jonka halusin ottaa jostain syystä mutta siis siinä kaikki tällä hetkellä pitämäni korut plus kaksi ihan muistojen takia jos ne vaikka häviävät niin että sitten olisi ainakin yksi kuva niistä. Mutta. Nämä 7 enemmän tai vähemmän korua jokainen merkitsee minulle hyvin paljon. Tai ehkä niistä 6, sillä keskimmäisin sininen sormus saapui tasan tänään postissa enkä ole ehtinyt siihen vielä kiintyä. Mutta siinä siis Oathkeeper-riipus, musta ponnari, joku outo vanha kulunut epämuodostunut kuparinen lepakko-pääkallo-sormus, uusi liian iso (upea) sormus, hajoamispisteessä oleva Approaching Nirvana-ranneke sekä kaksi erittäin kulunutta Green Day -ranneketta, joita muuten on yhteensä kolme muistin juuri. Yhden annoin kesällä rakkaalle ystävälleni illaksi lainaan ja se on hänellä yhä ja nyt se tyttö asuu toisella paikkakunnalla ja toivottavasti saan sen rannekkeen takaisin kun se ei tahtonut hevilläkään kulua. Mutta juu. Näistä esineistä mukanani kulkee joka ikinen päivä melkein jokainen ja niiden mukana paljon muistoja ja sitä mitä minä olen. Postissa on tulossa vielä yksi kaksiosainen korusetti, jonka hieman pessimistisesti mahdollisesti ehkä toivon joskus tulevaisuudessa tulevan sisältämään erittäin paljon muistoja koska kyseessä on niin sanottu "Lovers Ring" jonka ostin kun se oli halpa ja aiheellinen ja ehkä en ikinä anna kellekään sitä toista puolta vaan pidän molemmat itselläni.

Tilasin tänään kaksi joulu-CD:tä, joiden toivon hartaasti saapuvan ennen joulua tänne. Ja tilauksen jälkeen panikoin sitä ettei minulla ole enää rahaa. Onneksi käteistä on muutama kymppi jolla saan vielä parit lapsellisen helpot lahjat ostettua tärkeimmille ihmisille jos sellaisia vielä tapaan ennen juhlapyhää. Toivottavasti. Ainakin yritän. Siinä muuten minulle tekemistä. Ensin halpoja helppoja lahjoja jokin kappalemäärä ja niitä jakelen sitten tärkeysjärjestyksessä ja siinä järjestyksessä kun saan ihmisiä kiinni. Juuri nyt mielessäni on kaksi tiettyä ihmistä, joista kummankaan kanssa en ole kunnolla puhunut yli puoleen vuoteen. Jep, siinä minulle hieman tekemistä. Nimittäin tekemiseni vähenivät aika merkittävästi sillä hetkellä, kun läpäisin Re:Chain of Memoriesin Riku's Storyn ja Kingdom Hearts II:sta pääsen onnesta pursuen pelaamaan vasta joulun aikoihin. Joten mitä nyt teen? No, aluksi suunnitelmissa oli pitää taukoa kaikesta siitä, mitä olen tehnyt kuukauden kaksi, eli Kingdom Heartsista, vanhoista YouTube-videoista, The Vampire Diariesista (osittain) ja muutamasta muusta jutusta. The Vampire Diariesia olen nyt katsonut parillisina päivinä, sillä jaksoja on siten juuri sopivasti että kun on jouluaatto niin olen katsonut kaikki tältä kaudelta ja toivon mukaan joululahjaksi saan seuraavan kauden.

No tuli tästäkin jo aika paksu paketti. Mutta jos kaikki menee niin kuin juuri nyt suunnittelen ja haluan niin käyn listaa läpi ja kirjoitan lyhyempiä tekstejä mm aiheista kuten elämänlaatu, jotenkuten yllättävän suuri ikävöinti, järkevän ja selkeän ajattelun salaisuus, "TÄMÄ TEKSTI ON OMISTETTU HAAMULLE", nostalgista positiivista elämänlaatua parantavaa ihastumista, liika onnellisuus ja koeviikko. Ehkä ei kaikesta mutta pari otsikkoa kutkuttaa omaakin mielenkiintoani. Mutta nyt hyvää yötä itse kullekin ♥

Julia

Hyvä ilta kehnohkolle päivälle. Päivän aikana en tehnyt paljoa muuta kuin mietiskelin menneitä, pelasin hyvän määrän Re:CoMia, ORASia ja Rebirthiä, katselin uusia ja vanhoja YouTube-videoita, katsoin myös yhden jakson TVD:tä. Siinä se päivä kai kokonaisuudessaan olikin. Eiliseen kuului enemmän Re:CoMia ja TVD:tä. En erityisemmin juhlistanut itsenäisyyspäivää. Mutta siis tästä illasta otin tuon kuvankin. Fiilikseni on nyt erittäin rento ja huoleton ja se voi mahdollisesti osittain johtua tuon mukin sisällöstä. Nonetheless, minulla on hyvä olo. Ollut jo jonkin aikaa. Ja se on hyvä. Ja mitä tuossa kuvassa on on se mikä tekee tästä illasta minulle kovin mieluisen. Aioin listata ne asiat tähän tekstiin.

Ensimmäinen mainitsemisen arvoinen asia oikealta on vihreä kulho jossa on jotain aika epämääräisen näköistä sisällä. Siellä on isoäitini tänään valmistamaa luumukiisseliä ja uskokaa kun sanon että se on varsin herkullista. Isoäiti vietti viikonlopun kotonani, sillä a hän oli joutunut perjantaina sairaalaan ja b vanhempani olivat lähteneet lauantai-aamupäivällä lappiin ja tulevat joskus ensi viikon loppupuolella takaisin. Se tietää jonkin verran rennompaa alkuviikkoa.

Seuraava mainitsemisen arvoinen asia voisi olla taustalla häämöttävä mustavalkoinen YouTube-logo punaisien kehysten keskellä. Tämä on - kuten ehkä jotkut tunnistavat - YouTubets React -sarjan perinteinen alkuscreeni. Sarja on minulle yhä mieluinen ja katson aika usein vanhoja jaksoja.

Sitten siirrymme keskelle, jossa 3DS -konsolini ruudusta kurkistaa rakas Ponytani. Eilen kun lueskelin vanhoja tekstejäni tägejä varten niin huomasin että olin kerran tai kaksi kertaa heittänyt sekaan tiimini nimineen ja päätin tehdä sen nyt taas kun pelaaminen on relevanttia. En tainnut tehdä sitä pelatessani X:ää. Mutta tässä ORAS-tiimini sekä kertauksen vuoksi W/W2-tiimini koska miksi ei.

ORASissa olen nimennyt kaikki sen Trainer ID:n alaiset tiimin jäsenet niiden väreihin sopivien jalokivien ranskankielisillä vastineilla koska miksi ei. Tiimi ei ole valmis, mutta lopulliseen tulevat mitä todennäköisimmin kuulumaan seuraavat:

• Émeraude (Sceptile) (Alunperinkin ORASista) (Smaragdi)

• Saphir (Kingdra) (Siirretty X:stä munana) (Safiiri)

• Rubis (Ponyta) (Sama) (Rubiini)

• Écho (Eevee) (Siirretty X:stä sellaisenaan) (Nimetty erään Umbreonin kyvyn mukaan sekä suht etäisesti erään kauniin tuttavani mukaan)

Ja W/W2-tiimin olen joskus kertaalleen esitellyt mutta fillerin vuoksi tässä vielä:

• Joshua / Caleb (Samurott) (Raamatunhahmojen mukaan)

• My Balls (Zebstrika) (Lucahjinin mukaan)

• Ish (Conkeldurr) (Perinteen ja ystävättären mukaan)

• Elena (Swoobat) (TVD-hahmon mukaan)

Seuraavaksi pilkottaa läppärin päällä vajaa pakkaus Julia-keksejä. Ei ollut tarkoitus.

Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä St. PigeoNation's -mukini, joka saapui postissa kauniissa paketissa viime viikolla ja olen siitä lähtien juonut siitä melkein kaikkea mitä olen juonut. Toki pesen sen aina aika ajoin. Nyt sieltä löytyy (vielä ainakin puolen mukia) Siti-kolaa johon olen lisännyt erittäin ammattitaitoisesti ja en tippaakaan liikaa Negrita-rommia. Cheers.

Jungle King

Three Wishes

Riipus oli tämän päivän ajan Jungle King ja äsken vaihdoin sen muotoon Three Wishes. Voisin selittää, mikä merkitys näillä on minulle tai ylipäätään, mutta jostain syystä en tee niin. Eilen illalla kirjoitin ylös aiheita seuraavaa blogitekstiä varten. Niitä on viisi. Kaksi niistä ovat oikeita aiheita jotka jotenkuten liittyvätkin toisiinsa ja niistä saisi aika hyvän määrän tekstiä, mutta toivottavasti teen sen sitten kun olen pohtinut asiaa enemmän. Asia on yksinkertaisesti ilmaistuna seurusteluaikojeni osittainen spekulointi retrospektiivistä ja vaikka se on pyörinyt päässäni yllättävän harvoin niin silti sen ajattelu on saanut minut ymmärtämään jänniä asioita melkein kaikesta. Mutta toivottavasti saan pohdittua asiaa ja tehtyä siitä oivallisen tekstin. Toiset kaksi ylös kirjoittamaani asiaa ovat enemmänkin juttuja joista voisin tehdä arvostelun. Toisen vaikka heti ja toisen jonkin ajan kuluttua. Ehkä teen, ehkä en. Ja viimeinen asia on vain Super Mario Galaxyn soundtrackin kehumista. Eli näin. Nyt toivotan Teille hyvää yötä ja jatkoa ja joulua.

Tai, no, vielä loppuun haluan mainita että pidän erittäin paljon uudesta Naminé/Kairi -profiilikuvastani. Lisäksi se hämmentää tuntemattomia ihmisiä sukupuoleni suhteen. Pidän kuvasta erittäin paljon.