Olen elänyt jo kauan ajatellen, että tunnen ihmisiä erittäin laajalti. Tarkoitan, että tunnen tai tiedän suhteellisen paljon ihmisiä. Etenkin viime vuonna kaveri/tuttavapiirini kasvoi suurenmoisesti ja se jatkaa vieläkin kasvuaan. Viikonloppuna tutustuin uuteen tyttöön, jonka minun kaiken logiikan mukaan olisi pitänyt tavata edes kerran kesän aikana. Edellispäivänä huomioni kiinnittyi erääseen ihmiseen enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Itse asiassa sain eilenkin täysin uuden tuttavan. Asia oli täysin eri pari vuotta sitten. En silloin kokenut tuntevani ketään. Olin vain yksi kasiluokkalainen ruma poika jolla oli ehkä kaksi hyvää kaveria, joita näki jotenkuten usein. Nykyään en näe heitä melkeinpä koskaan. Toista en välttämättä tahtoisikaan.
Puhuin tästä erään tytön takia. Mitä todennäköisimmin olen jo jotenkin maininnutkin hänet täällä joskus mutten vain muista. Joten suokaa anteeksi, jos toistan nyt jotain juttuja. Näen hänet erittäin kauniina ja aurinkoisena yksilönä. En ole koskaan kuullut hänen puheääntään, mutta suloista naurua kyllä senkin edestä. Hänen pukeutumisensa eroaa muista suht paljon hieman samaan tyyliin kuin omani. Hän on pieni ja kaunisvartaloinen. Ehkä paras ominaisuus hänessä on erikoinen hiusten väri. Hänen näkemisensä on joka kerta saanut minut iloiseksi, etenkin kun äkkään hänen katsovan minua ensin.
Ehkä hänen charmiaan lisäsi se tosiasia, etten koskaan tiennyt hänestä mitään. Olen lukion aikana oppinut pari pikkujuttua hänestä, kuten millä vuosiluokalla hän on ja mihin taideaineisiin hän keskittyy. Yhdistin häneen sen saman jollain kummalla tavalla hurmaavan asian kuin noin vuosi sitten erääseen toiseen kuvaakin kauniimpaan ilmestykseen: en tiennyt nimeä. Vuosi sitten nimettömyys päättyi siihen, kun kysyin eräältä kaveriltani hänen nimeään. Saatuani selitettyä, kenestä puhun, hän kysyi, oliko kyseessä tämä nimi. Tasan sillä hetkellä muistin, että minähän tunsin tämän ihmisen ja olen vapaa-ajallani joskus viettänyt aikaa hänen kanssaan. Unohdin vain aivan täysin.
Tässä lukioani valaisevassa kaunottaressa toistui enemmän tai vähemmän sama juttu. Olin päästänyt itseni puolivahingossa ajattelemaan häntä, ja siitä seurasi että hei, miksi en menisi vähän juttelemaan, tekemään tuttavuutta. Olenhan pari kertaa aikaisemminkin saanut ihastuksestani hyvän ystävän vain juttelemalla hieman. No, asia jäi ajatukseksi, kunnes sattumalta näin häntä lähtiessäni kotoa. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Mietin, että voisiko asia olla näin. Ja olihan se näin. Päivänsäteestäni hävisi mysteerit ja ehkä jotenkin jotkut mahdollisuudetkin, kun huomasin, että minähän tiedän jo, kenestä on kyse. Tiesin hänen nimensä entuudestaan ja ellen aivan väärin muista, olen myös joskus jopa viettänyt iltaa hänen seurassaan. Kyseessä on erään vuosien takaisen varsin hyvän kaverini isosisko. Vaihtaessamme koulua minulta ja kaveriltani katkesi yhteydenpito kokonaan. Nyt minulla on enemmän syytä jättää tämä ihana ilmestys pelkäksi kaukaiseksi haaveeksi, mutta jotenkin mielenkiintoni ja tahtoni vahvistuivat, kun lopultakin minulle selvisi hänen nimensä. Ennen tätä tietoa ajattelin, ettei mikään nimi voisi tehdä oikeutta tuollaiselle olennolle, mutta nyt mietin että eihän mikään nimi voisi sopia paremmin. Täysin sama juttu tapahtui myös silloin vuosi sitten: tyttö oli niin sietämättömän suloinen, ettei mikään nimi sopisi, ja muistettuani nimen se oli hänelle täydellinen.
En tiedä, miksi kirjoitin tästä. Olen ehkä miettinyt näitä asioita liian paljon viime aikoina. Viime tekstistäkin on jo mitä yli kaksi viikkoa aikaa. Jos lyhyesti kerron tapahtumia niin lyhyesti lyhennettynä ja epäjärjestyksessä tärkeimmät tapahtumat lienevät kotoa yöksi pois "karkaaminen", perheelleni tärkeän ihmisen pois nukkuminen, ehkä mahdollisesti uuden parhaan kaverin löytyminen, suht surkeat synttärit, kummieni ihanien lasten kanssa vietetty ilta, ensimmäinen SAW sekä puolen tunnin yöunet rakkaani vierellä, koeviikko ja varmistusta siitä, että perheeni lakkaa välittämästä lapsestaan. Juuri nyt tällä hetkellä oloni on yllättävän hyvä ottaen huomioon sietämättömän väsyn, joka on kestänyt jo monta kuukautta, ja huomenna alkavat analyyttisen geometrian sekä ranskan kurssit. Analyyttinen geometria voisi olla jopa mukavaakin ja ranskakin oli silloin ensimmäisellä kurssilla. Huomisesta en tiedä. 1. kurssilla oli minä, kaksi tyttöä, ranskanopettaja ja se japanilainen vaihto-opettaja. Huomenna alkavalla 2. kurssilla olen minä, yksi tyttö ja uusi ranskanopettaja. Saa nähdä, miten käy. Kaikki taitaa suurin piirtein riippua siitä opettajasta. Mutta nyt menen hakemaan vettä ja soittamaan ehkä yhden puhelun ja ehkä syömään ja nukkumaan ajoissa jos saisin unta ja unelmoimaan asioista jotka ehkä tapahtuvat mutta toisaalta ehkä enemmän eivät tule tapahtumaan, niin kuin yleensä.
Hyvää helmikuuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti