Kaikki hyvin?

Viime aikoina elämäni on kokenut erinäisiä muutoksia. Toiset muutokset aika lailla pienempiä kuin toiset ja jotkut muutokset tosi isoja. Yksi huomattava muutos on elinympäristöni muuttuminen paljon tilavammaksi ja valoisammaksi. Toinen muutos, ehkäpä mahdollisesti jopa merkittävin, on se, kun vihdoin otin monen hyvän ystävän sanoista opiksi ja pistin välit poikki yhden elämäni tärkeimmän ihmisen kanssa. Ei ole mahdotonta, että tämä muutos olisi lopullinen. Se on kuitenkin ollut paljon, paljon helpompaa kuin olisin olettanut. Luulin, että en pystyisi ajattelemaan mitään muuta, että melkein itkisin itseni uneen muutamana yönä kaipuun ja ikävän takia, että en koskaan edes haluaisi kuvitellakaan liikkuvani eteenpäin elämässä. Toisin kävi. Nyt jo on ollut päiviä, jolloin en ole kertaakaan edes vahingossa ajatellut häntä. Olen yhtä vapaa kuin olin ennen kesäloman puoltaväliä. Se suurenmoinen, valloittava tunne, joka ajoittain murskasi minua pieniksi palasiksi ja ajoittain sai minut luulemaan olevani maailman onnellisin ihminen, se tunne on täysin poissa. Muistot minulla on ja siitä olen iloinen. Olen oppinut paljon ja saanut itseluottamusta muun muassa. Mutta eihän tämä ainoastaan hyvä juttu ole. Ihan lähiaikoina olen jälleen kerran ärsyyntynyt itselleni ja päälleni siitä, että ei suostu pystymään keskittymään tiettyjen ihmisten läheisyydessä. Itsevarmuus heittelee huimasti ja pessimismi sotii optimismin kanssa koulupäivän alusta loppuun asti ja vähän päälle.

Kun viime keväänä mahdottomalla tavalla ajatuksiani varastavia tyttöjä oli tasan neljä niin tällä kertaa niitä on ainakin kolme. Kolme pahinta, joista yhtä näen lähes päivittäin, yhtä en ehkä enää ikinä ja yhtä erittäin satunnaisesti, jos yhtään. Lisäksi on kourallinen muuten vain ihania ihmisiä. Näistä kolmesta kaksi ensimmäistä kuuluivat myös viimevuotiseen nelikkoon. Sen takia olen enemmän tai vähemmän hylännyt aikeet yrittää heidän kanssaan yhtään mitään. Täten jäljelle jää se yksi. Jos hänet vielä joskus sattumalta tapaan, niin ehkäpä elämäni saa uutta sisältöä. Mutta muussa tapauksessa ja todennäköisesti muutenkin tulen pysymään ainakin jonkin aikaa tässä neutraalissa mielentilassa omituisena teinipoikana, joka rakastaa tätä maailmaa ja kaikkia ja kaikkea mitä se kantaa päällään, ja jota kukaan ei rakasta ja josta kukaan ei jaksa välittää. Mutta loppujen lopuksi tulevaisuuteni riippuu erittäin omituisten erinäisten sattumien varassa. Niin kuin aina ennenkin.

Tänään, tarkemmin ottaen noin tunti sitten, koin jotain outoa. Olin viettänyt iltaa kaveriporukassa Suburbian ja 7 Wondersin parissa. Pelien päätyttyä iloisena lähdin kuulokkeet korvilla kävelemään. En kävellyt suoraan kotiin, vaan päätin kiertää tutun kiertoreitin kautta. Korvissa soi My Chemical Romancen The Black Parade -albumi ja mielessäni pyöri muistoja näistä paikoista ja toiveita tulevista tapahtumista. Juuri, kun kappale nimeltään I Don't Love You alkoi vuorostaan tyydyttää kuuloaistiani, satuin katsomaan ylös. Pysähdyin. Oli pilkkopimeää, ja lukuunottamatta muutamia koiranulkoiluttajia, olin yksin. Katuvalot heijastivat uskomattoman kauniisti lumen ja veden sekaista sadetta, joka muistutti enemmän kristalleja ja jalokiviä kuin veden eri olomuotoja. Se ei ollut kamalaa loskasadetta vaan jotain upeaa, hitaasti laskeutuvaa, kimaltelevaa kauneutta. When you go, would you have the guts to say "I don't love you like I loved you yesterday"? Gerard Way laulaa aina yhtä upealla äänellään korvieni juuressa, ja ajatukseni täyttää enemmän tai vähemmän kokonaisuudessaan tämä yksi kuvankaunis ajatukseni varastava tyttö ja päällimmäisenä yksi omituinen, uusi lause, jota en ehkä koskaan olisi sellaisessa tilanteessa edes kuvitellut toteavani:

Kaikki on hyvin.

Olen iloinen. Pystyn jakamaan iloa muille ihmisille. Pystyn puhumaan tuntemattomille ja pystyn pitämään seuraa yksinäisille. Pystyn näkemään selkeästi, pystyn jatkamaan eteenpäin. Pystyn hymyilemään. Minun ei tarvitse pelätä mitään. Olen yksinäinen ja epävarma ja sekaisin, mutta silti onnellinen.

Kuten aina täällä tekstien kanssa, tästä ei välttämättä saa mitään selvää. Pääasia on ehkä se että täällä on ylipäätään jotain uutta luettavaa joskus. Nyt olen kotona ja kaikki on hyvin vieläkin. Tämä on hieno tunne ja toivon sen kestävän vielä hyvän tovin. Emphasis on "toivon".

So long and good night.

For the girls

Uu, tänään on perjantai kolmastoista. Spooky.

Ja tässä kohtaa voin sanoa että teen otsikoita nyt jostain syystä erään My Chemical Romance -kappaleen mukaan jonkin aikaa, eli otsikko saattaa joskus ehkä liittyä enemmän tai vähemmän tekstin sisältöön.

Ja tämä teksti on osittain viesti Teille siitä, että olen kyllä ihan äsken huomannut, että tämä sivu on vaimentunut aika lailla. Syynä ei ole se, ettäkö olisin unohtanut. Ehkä suurin syy on se, että kaikki suuret asiat elämässäni ovat olleet niin henkilökohtaisia, etten halua niitä tänne kirjata ja kaikki pienet asiat ovat olleet niin merkityksettömiä. Viimeisinkin tekstini taisi mennä myös hieman liian henkilökohtaiseksi. On hieman hankalaa tietää, mikä olisi asiallinen tapa/määrä kirjoittaa yksityiskohtia. Toisaalta taas tämän blogin lukijaporukka lienee aika pieni. Paljoa tilastoja minulla ei ole, mutta tuhansia Teitä tuskin on. Toisaalta toisaalta en tiedä juuri nyt varmaksi yhtäkään blogin lukijaa. Tiedän pari ihmistä, jotka ainakin joskus ovat lukeneet, mutta ehkä toivon että ainakin osa heistä on lopettanut.

Jospa vaivihkaa koettaisin erittäin salamyhkäisesti ja epäselvästi selittää elämäni suurimpia ja tärkeimpiä asioita. Ensiksi se, että elämäni kaikki osa-alueet potkivat minua jonkin aikaa sitten samanaikaisesti kovaa päähän. Taisin jopa romahtaa eräänä yönä, kun huomasin itkeväni ilman mitään syytä enkä pystynyt lopettamaan. Keskellä yötä siinä sitten otin yhteyttä erääseen pieneen ihanaan kiukkupussiin, joka huomasi heti, etten ollut kunnossa. Hän puhui minulle iloisista asioista, ja lopulta sain rauhassa nukuttua.

Seuraava tärkeä asia oli kai se kun täytin vuosia. Syntymäpäivät ovat menneet selvästi huonompaan suuntaan viime vuosina. Vihastuin synttäriaattona sille pienelle ihanalle kiukkupussille ja mainitsin hänelle että 2014 syntymäpäivänäni potkaistiin käyntiin elämäni pahin masennuskausi. Hän kertoi sitten syntymäpäivänäni että ajatteli pyytävänsä minua hänen kanssaan katsomaan leffaa, jos synttärini olivat olleet aivan kamalat. Oli kuitenkin jo myöhä, eikä hän enää jaksanut. Ajatus oli kuitenkin minulle tärkeä.

Kaikki huonosti yritän jaksaa elämää eteenpäin. Tukena minulla oli ihmisiä, mikä auttoi asiaa paljon. Viikonloppuna pahat asiat olivat alkaneet vetäytyä ja sain tukeutua ja nähdä hienoja ihmisiä pitkästä aikaa. Lisäksi sain lauantai-yönä mahdollisuuden nukkua hyvin yö tärkeän ihmisen vierellä, ja sen mahdollisuuden munasin oikein perusteellisesti. Huolestuin vakavasti siitä, että hän ei enää haluaisi edes nähdä minua, mutta suureksi yllätyksekseni hän oli niin ikään antanut minulle anteeksi jo melkein ennen kuin olin ehtinyt kävellä kotiin.

Kouluviikoista muistan kovin vähän. Kaikki uuden jakson aineet ovat mieluisia ja opiskeluun riittää motia jostain ihmeestä. Seuraavana viikonloppuna se ihana rakas pikkuinen kiukkupussi antoi minulle uuden mahdollisuuden nukkua kunnolla yö hänen vierellään. Se aika lauantai-keskiyöstä sunnuntai-iltapäivään olivat ihaninta aikaa pitkään, pitkään aikaan. Katsoimme upean SAW II:n huudellen kommentteja, hän sylissäni sen koko ajan. Puhuimme pari tuntia yöllä maailman tärkeimpiä asioita ja hän nukahti käsivarrelleni. Muutaman tunnin unten jälkeen heräsimme ja emme heränneetkään ja sitten heräsimme ja hän jostain syystä antoi minun olla niin suuri ääliö kun vain halusin ja hän tuhosi huoneeni ja minun piti rauhoitella häntä pari tuntia ja hän oli niin ihana ettei mitään rajaa. Lopulta kyyditsin hänet kotiinsa ja käytyäni keskustassa syömässä alkoi ylämäki, kun isäni näytti minulle puhelinlaskuani.

Tämän viikon muistan koulusta jotenkin oudon hyvin. Muistan jutelleeni erään toisen vuosiluokan kaverini kanssa. Mainitsin hänelle siitä päivänsäteestäni, josta kirjoitin viimeksi tänne, ja siitä alkoi keskustelu, jonka seurauksena olen entistäkin ihastuneempi tähän kaukaiseen kaunottareen ja varmistui että ei välttämättä ole syytä epäillä etteikö hän olisi joskus katsellut minua ja että tämä toisen vuosiluokan kaveri jonka kanssa keskustelin pystyi antamaan viidessä minuutissa paljon parempia neuvoja ja kommentteja kuin monet muut puolen vuoden aikana liittyen ihastuksiin ja siihen ihanaan pieneen kiukkupussiin. Nyt tiedän, keneltä pyydän tukea ensimmäisenä, jos asiat alkavat taas kaatua niskaani. Lisäksi tällä viikolla oli penkkarit ja vanhojen tanssit. Penkkareissa meni oppitunteja hukkaan. Yksi oppitunti oli, ja sen kulutin pimeässä luokkahuoneessa kolmen tytön kanssa keskustellen. Vanhojen tanssit olivat noin 6 tuntia sitten ja ne olivat aivan ihanat. Nyt haluan entistä vieläkin enemmän osallistua ensi vuonna.

Jätän tämän nyt tähän. Elämässäni seuraavaksi vuorossa ovat huoneen vaihto, uusi mediakeskus ja hiihtoloma, jolloin en todennäköisesti tee paljoa muuta kuin hakkaan pelejä kuten Kingdom Hearts II Final Mix ja Kingdom Hearts: Birth by Sleep ja Heavy Rain. Ehkä uskallan jotenkuten toivoa, että loman aikana pääsen nauttimaan SAW III:stakin siinä samassa seurassa kuin kaksi ensimmäistäkin. Mitä todennäköisimmin muuta läheisyyttä ei liene edes mahdollisesti saatavilla. Ei siten että valitan. Jos huoneenvaihto onnistuu nopsan ja ongelmitta niin ehkäpä selviän varsin mainiosti yksinkin koko viikon.

Hyvää ensi viikkoa.

For the boys

Olen elänyt jo kauan ajatellen, että tunnen ihmisiä erittäin laajalti. Tarkoitan, että tunnen tai tiedän suhteellisen paljon ihmisiä. Etenkin viime vuonna kaveri/tuttavapiirini kasvoi suurenmoisesti ja se jatkaa vieläkin kasvuaan. Viikonloppuna tutustuin uuteen tyttöön, jonka minun kaiken logiikan mukaan olisi pitänyt tavata edes kerran kesän aikana. Edellispäivänä huomioni kiinnittyi erääseen ihmiseen enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Itse asiassa sain eilenkin täysin uuden tuttavan. Asia oli täysin eri pari vuotta sitten. En silloin kokenut tuntevani ketään. Olin vain yksi kasiluokkalainen ruma poika jolla oli ehkä kaksi hyvää kaveria, joita näki jotenkuten usein. Nykyään en näe heitä melkeinpä koskaan. Toista en välttämättä tahtoisikaan.

Puhuin tästä erään tytön takia. Mitä todennäköisimmin olen jo jotenkin maininnutkin hänet täällä joskus mutten vain muista. Joten suokaa anteeksi, jos toistan nyt jotain juttuja. Näen hänet erittäin kauniina ja aurinkoisena yksilönä. En ole koskaan kuullut hänen puheääntään, mutta suloista naurua kyllä senkin edestä. Hänen pukeutumisensa eroaa muista suht paljon hieman samaan tyyliin kuin omani. Hän on pieni ja kaunisvartaloinen. Ehkä paras ominaisuus hänessä on erikoinen hiusten väri. Hänen näkemisensä on joka kerta saanut minut iloiseksi, etenkin kun äkkään hänen katsovan minua ensin.

Ehkä hänen charmiaan lisäsi se tosiasia, etten koskaan tiennyt hänestä mitään. Olen lukion aikana oppinut pari pikkujuttua hänestä, kuten millä vuosiluokalla hän on ja mihin taideaineisiin hän keskittyy. Yhdistin häneen sen saman jollain kummalla tavalla hurmaavan asian kuin noin vuosi sitten erääseen toiseen kuvaakin kauniimpaan ilmestykseen: en tiennyt nimeä. Vuosi sitten nimettömyys päättyi siihen, kun kysyin eräältä kaveriltani hänen nimeään. Saatuani selitettyä, kenestä puhun, hän kysyi, oliko kyseessä tämä nimi. Tasan sillä hetkellä muistin, että minähän tunsin tämän ihmisen ja olen vapaa-ajallani joskus viettänyt aikaa hänen kanssaan. Unohdin vain aivan täysin.

Tässä lukioani valaisevassa kaunottaressa toistui enemmän tai vähemmän sama juttu. Olin päästänyt itseni puolivahingossa ajattelemaan häntä, ja siitä seurasi että hei, miksi en menisi vähän juttelemaan, tekemään tuttavuutta. Olenhan pari kertaa aikaisemminkin saanut ihastuksestani hyvän ystävän vain juttelemalla hieman. No, asia jäi ajatukseksi, kunnes sattumalta näin häntä lähtiessäni kotoa. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Mietin, että voisiko asia olla näin. Ja olihan se näin. Päivänsäteestäni hävisi mysteerit ja ehkä jotenkin jotkut mahdollisuudetkin, kun huomasin, että minähän tiedän jo, kenestä on kyse. Tiesin hänen nimensä entuudestaan ja ellen aivan väärin muista, olen myös joskus jopa viettänyt iltaa hänen seurassaan. Kyseessä on erään vuosien takaisen varsin hyvän kaverini isosisko. Vaihtaessamme koulua minulta ja kaveriltani katkesi yhteydenpito kokonaan. Nyt minulla on enemmän syytä jättää tämä ihana ilmestys pelkäksi kaukaiseksi haaveeksi, mutta jotenkin mielenkiintoni ja tahtoni vahvistuivat, kun lopultakin minulle selvisi hänen nimensä. Ennen tätä tietoa ajattelin, ettei mikään nimi voisi tehdä oikeutta tuollaiselle olennolle, mutta nyt mietin että eihän mikään nimi voisi sopia paremmin. Täysin sama juttu tapahtui myös silloin vuosi sitten: tyttö oli niin sietämättömän suloinen, ettei mikään nimi sopisi, ja muistettuani nimen se oli hänelle täydellinen.

En tiedä, miksi kirjoitin tästä. Olen ehkä miettinyt näitä asioita liian paljon viime aikoina. Viime tekstistäkin on jo mitä yli kaksi viikkoa aikaa. Jos lyhyesti kerron tapahtumia niin lyhyesti lyhennettynä ja epäjärjestyksessä tärkeimmät tapahtumat lienevät kotoa yöksi pois "karkaaminen", perheelleni tärkeän ihmisen pois nukkuminen, ehkä mahdollisesti uuden parhaan kaverin löytyminen, suht surkeat synttärit, kummieni ihanien lasten kanssa vietetty ilta, ensimmäinen SAW sekä puolen tunnin yöunet rakkaani vierellä, koeviikko ja varmistusta siitä, että perheeni lakkaa välittämästä lapsestaan. Juuri nyt tällä hetkellä oloni on yllättävän hyvä ottaen huomioon sietämättömän väsyn, joka on kestänyt jo monta kuukautta, ja huomenna alkavat analyyttisen geometrian sekä ranskan kurssit. Analyyttinen geometria voisi olla jopa mukavaakin ja ranskakin oli silloin ensimmäisellä kurssilla. Huomisesta en tiedä. 1. kurssilla oli minä, kaksi tyttöä, ranskanopettaja ja se japanilainen vaihto-opettaja. Huomenna alkavalla 2. kurssilla olen minä, yksi tyttö ja uusi ranskanopettaja. Saa nähdä, miten käy. Kaikki taitaa suurin piirtein riippua siitä opettajasta. Mutta nyt menen hakemaan vettä ja soittamaan ehkä yhden puhelun ja ehkä syömään ja nukkumaan ajoissa jos saisin unta ja unelmoimaan asioista jotka ehkä tapahtuvat mutta toisaalta ehkä enemmän eivät tule tapahtumaan, niin kuin yleensä.

Hyvää helmikuuta.

Vessanpaperia jossa on pingviinien kuvia

En loppujen lopuksi varsinaisesti vaihtanutkaan blogin nimeä. "Ilmeen" taisin vaihtaa tai jotain sen tapaista. Koska jos joku ei huomannut niin Jasun Blogi on nykyään violetti. Ja jotkut taide-ihmiset siellä varmaan pudistavat päitään koska kyseessä on oikeasti muka purppura tai lila tai sinipuna tai jokin vastaava. En silti väitä tietäväni oikeaa nimeä. Violetti on hyvä. Ja väri johtuu pääasiassa siitä, että tuo purppura lila violetti mikälie on ollut jostain syystä jo pidemmän aikaa oma lempivärini, jos niin voi vielä tässä iässä sanoa. En vihaa kaikkia muita värejä, violetti on vain jotenkin miellyttävä väri.

Nimeä en siis vaihtanut. Kuten välilehdessä joillakin lukee, blogi on yhä ja löytyy nimellä Jasun Blogi. Yksinkertaisesti vaihdoin vanhan Scrubs-tyylisen logon kuvatiedoston tähän uuteen "Kiitos ei ole kirosana" -kuvatiedostoon. Logossa sana "Kiitos" on kirjoitettu Kingdom Heartsista tutulla fontilla ja "kirosana" Tim Burton's The Nightmare Before Christmas -kirjoitustyylillä. "Ei ole yhtä kuin merkki" -merkki on omaa käsialaa. Lisäksi yritin vaihtaa taas faviconia mutta en tiedä miten siinä onnistuin. Surullista mutta totta, vaihdoin myös kuvauksessa olleen lainauksen pois. Ehkä laitan sen joskus takaisin, mutta jos en laita niin tässä se vielä on.

" Listen to me. What you're feeling right now, it's not death, it's life. A new kind of life.

Open your eyes. See, what I see. Feel, what I feel. And let's go take a howl at that moon. "

Lainaus on peräisin erään suosikkisarjani raskaimmista kohtauksista. Otin parista kohtaa pois nimet, jotta lause kävisi enemmän järkeen. Ja ei, en kerro, mistä tuo lainaus on suoraan lähtöisin. Jos jotenkuten muistat lauseen, niin huomaat varmasti heti, jos se sattuu tulemaan sinua vastaan.

Violettiin väriin voisi mahdollisesti olla osasyyllisenä eräs peli, jonka kirjoitin ORASin tilalle tuonne sivupalkkiin tässä jokin päivä. Kävin ostamassa kummeilta saaduilla rahoilla paikallisesta pelikaupasta Saints Row IV - Game of the Century Edition -levykkeen alkuviikosta ja sitä olen hakannut yllättävän paljon. Muita aikaani vieviä pelejä tällä hetkellä ovat Kingdom Hearts II Final Mix, Hearthstone, Terraria, The Binding of Isaac: Rebirth, Mario & Luigi: Partners In Time ja sitten vielä vaikka se Pokémon ORAS. Ja yhäkin aikaani vie runsaasti näiden lisäksi YouTube sekä Tumblr. Vapaa-aikaa olen päättänyt jättää opiskelulle mahdollisimman vähän. Muun muassa siksi, että työpöytäni on kaatopaikka ja tämänkin tekstin väsäsin nojatuolillani löhöillen. Tässä olen viettänyt viime päivänikin suurilta osin. Jollain kumman tavalla minulla on joka päivä ollut vielä jotain mielekästä menoakin.

Mutta pääosin Saints Row IV on vienyt suuren osan vapaa-aikaani. Eikä harmita yhtään. Peliä on uskomattoman nautinnollista pelata. Vaikka se on ainakin toistaiseksi helppoa kuin heinänteko, niin siitä saamani ilo ja hyvä olo ovat ajan arvoisia. Ja pitkästä aikaa päätin taas antaa päähahmolleni naisen sukupuolen. En muista, olenko Skyrimin jälkeen tehnyt samaa. Mutta en epäröi myöntää, että olen viettänyt vähintään tunnin simulaation erinäisissä vaateliikkeissä ja sen sellaisissa luomassa mahdollisimman kauniin ja mahtavan näköisen ja oloisen hahmon. Tämänhetkinen olomuoto on ollut jo suht kauan; tuuheat mustanpurppurat hiukset, mustanpurppura APOC-kokonaisuus ja täysille kustomoidut .45 Fletcherit molemmissa käsissä. Don't judge.

Sitten loppuun(?) vielä vähän muutakin kuin digitaalista juttua. Tiistaina oli viimeinen lomapäivä ennen lukion jatkumista. Koko päivän minulla oli huono olo ja olin huonommalla tavalla väsynyt. Sinä päivänä päätin, että lähdenpä taas pois kotikaupungista viikonloppuna katsomaan serkkujani ja sinä päivänä olin myös siskonityttären 1-vuotissyntymäpäivillä. Siellä oli mukava olla, vaikka olo oli mitä oli. En saanut illalla/yöllä nukuttua. Oloni oli silloin parantunut. Varasin about 10 tuntia nukkumiselle ja muistan katsoneeni kelloa vielä neljän jälkeen aamupäivällä. Nyt olen päättänyt, että menen sänkyyn vasta kun alkaa väsyttämään. Unirytmiä en edes yritä korjata tarkoituksella. Se on niin rikki kuin olla voi.

Ja mitä tunne-elämään kuuluu, olen ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti vihainen jollekulle. Hän on tuonut elämääni iloa ja piristystä, mutta viime vuoden lopulla hän alkoi enemmän ärsyttäväksi. Käsitykseni mukaan hän on kiihdyttänyt minua turhaan ja on käyttänyt runsaasti hyväkseen sitä, että hän on minulle ollut ainakin jonkin verran tärkeä ihminen ja täten hänellä on erityinen asema minun mielialaani vaikuttamisen suhteen. Vuoden alkupuolella hän kysyi yht'äkkiä jostain että olenko hänelle vihainen, mietiskelin hetken ja keksin heti monta syytä olla. Myöhemmin kysyin haluaisiko hän tietää että olenko hänelle vihainen vai en ja hän luuli jo etukäteen että olin. Ja sen erittäin lyhyen keskustelun aikana hän ärsytti minua todennäköisesti tahallaan ja jälleen asemaansa hyväksi käyttäen niin, että päätin sitten olla suuttunut. Siihen onkin puolen vuoden aikana kertynyt paljon hyviä syitä.

En usko olevani kovin pitkävihainen ihminen. Mitä todennäköisimmin ajattelen asiaa aina vain vähemmän ja lopulta unohdan sen. Ja sen en luulisi kestävän kauaa. Mutta ei sitä koskaan tiedä. Kuten sanoin, en ole muistaakseni koskaan ennen ollut kunnolla vihainen kellekään. Ja voin taata, että tämä henkilö on sen ansainnut. Ja vihaani tulee kai lieventämään se pieni määrä ihmisiä lukiossani, joiden tapaaminen saa minut aina hyvälle tuulelle.

Mutta ei siitä sen enempää. Kello tulee kaksi ja minua ramaisee lievästi. Toivottavasti saan nukutuksi.

Poll

Teki mieli tehdä tämmöinen asiaankuulumaton kysely, jonka eräs uusi tuttavuuteni Tumblrissa oli tänään aikaisemmin postannut. Eli periatteessa tämä on puhdasta filleriä ja samalla minulle jotain tekemistä, joten jos vähääkään mietityttää, niin voit vallan mainiosti skipata tämän tekstin. Kohtia oli yhteensä 102. Valitsin sieltä satunnaisella numerogeneraattorilla ~50 kohtaa joihin vastata enemmän tai vähemmän tarkasti. Tätä tekstiä ei olla suunniteltu tippaakaan etukäteen, joten pituudesta ei hajuakaan. En ala suomentamaan kysymyksiä. Ja nykyinen mielentilani on aika epäselkeä joten jotkut vastaukset eivät välttämättä käy järkeen. Pitemmittä puheitta voisin aloittaa. Ja jos teksti ei näy niin pitäisi olla linkki kuvan alavasemmalla.

TÄMÄ TEKSTI ON OMISTETTU HAAMULLE (Paljon onnea)

Muistilistallani ei läheskään ensimmäinen aihe, mutta lähiaikoina ehkä tärkein. Luultavasti tärkeyden jotenkin laukaisi tänään katkennut putki, jonka aikana en ollut kertaakaan edes nähnyt yhtä tiettyä henkilöä ja totta puhuakseni olen koettanut vältellä häntä syystä että en tiennyt mitä silloin tulee tapahtumaan ja ajattelin että se ei olisi mitään hyvää eikä minun edes oikeasti tarvitsisi nähdä häntä saati ajatella. Mutta tänään koulun ruokalassa huomasin tutun porukan ihmisiä valuvan paikalle ja se porukka merkitsi sitä että välttelemäni henkilö olisi tulossa myöskin ja sitä että nyt olisi parasta livistää paikalta jos halusin olla näkemättä häntä. Jostain syystä päätin olla ns "rohkea" ja en lähtenyt. Se osoittautui huonoksi päätökseksi. Ko. henkilö vilahteli silmäkulmassani keskustellessani kaverien kanssa ja sen pari kertaa mitä katseeni hänen suuntaansa eksyi ja välittömästi siirtyi pois niin silloin aina ajatus katkesi ja keskittyminen ei toiminut ja se vakio-pulssi-verenpaine-adrenaliini-whatnot tunne voimistui ja voimistui ja koin parhaaksi lähteä. Olin onnistunut välttämään hänen näkemistään melkein kuukauden ja nyt putken katketessa taisin jopa ääneenkin huokaista jotain hänen söpöydestään.

Haamut, joista otsikossa puhun, eivät ole sellaisia konkreettisia haamuja jotka ehkä tulee mieleen ensimmäisenä ei vaan haamuja as in muistoja ihmisistä, joita oli ennen ja jotka on nyt muuttunut aivan toisiksi ihmisiksi. Ehkä tuo mennyt ihminen on vielä siellä, mutta sitä ei ole näkynyt ja se on nyt toistaiseksi muisto vain ja sitä muistoa vaalin ja muistan lämmöllä. 

Haamu, josta otsikossa puhun, on erään tietyn tytön haamu. Olin aluksi ja olen yhä vakuuttunut siitä, että olosuhteiden ollessa toiset (lue:suotuisat (lue:mahdottomat)) hän olisi täydellinen minulle ja minä hänelle. En ole puhunut hänelle kunnolla tai edes oikeastaan paljoa nähnytkään kevään lopun jälkeen. Hän lakkasi puhumasta minulle ilman minulle kerrottua syytä ja aina jos edes katsoisin häntä kohti hän näyttäisi vaivautuneelta ja ärsyyntyneeltä. Ei mennyt kauaa ymmärtää, että kyseessä ei enää ole sama tyttö. Hän on hävinnyt elämästäni kokonaan jo muutama kuukausi takaperin ja jostain syystä olen ikävöinyt häntä yllättävän paljon viime aikoina. Jos minulla olisi mahdollisuus nähdä hänet, en tiedä, haluaisinko. Hän on nähdäkseni muuttunut niin paljon.

Silloin, kun häneen tutustuin, oli kyseessä maailman ihanin tyttö. Kaunis, suloinen, iloinen, erittäin ymmärtäväinen. Hän välitti minusta ja minä hänestä. Hän oli silmissäni täydellinen. Täydellinen ulkoa, täydellinen sisältä. Ei mitään muutettavaa, pelkkää rakastettavaa olemusta. Ehkä välitin hänestä liikaa. Nimittäin meille oli kai osittainen mahdottomuus olla pari. Hän kertoi syyn minulle jo ennen kuin tutustuimme. Ja lupasin, etten kertoisi asiasta kenellekään. Ja tämä on yksi lupaus, jonka olen rikkonut. Olen puhunut muutamalle valikoidulle luotettavalle ihmisille asiasta ilman nimiä tai yksityiskohtia, joten tavallaan olen rikkonut lupaukseni. Hän ei tietääkseni rikkonut omaansa. Tästä minun pitää tulla puhtaaksi ja pyytää anteeksi, jos sellaisen mahdollisuuden saan.

Ne kaksi (luotettavaa) ihmistä, joille olen avautunut tästä koko asiayhteydestä ajatuksella ja vastausta odottaen, ovat käyttäytyneet jotenkuten oletetuilla tavoilla. En tiennyt, mikä oletettu tapa olisi, mutta nyt tiedän. Puhuminen auttaa. Ensimmäinen ihminen, jolle kerroin myös kaikesta niinä aikoina tapahtuneista suuremmista asioista on yksinkertaisesti monin tavoin niin kaukana, ettei hän tekisi tiedolla mitään muuta kuin auttaisi oloani. Hän on enkelini valtameren toisella puolella ja molempipuolinen luotto ja rakkaus takaa sen, että olisimme toisiamme varten aina, kun toinen sitä tarvitsee. Näin ei ole muutamaan kuukauteen ollut, mutta silloin oli. Tartuin aina syvästi hänen jokaiseen sanaansa, ja se saattaa johtua siitä, että ne sanat oli suoraan kirjoitettu ja ne voi lukea uudelleen. Olen saanut luvan häneltä käyttää näitä tekstipätkiä keskusteluistamme ja ne eivät riko kenenkään yksityisyyttä patsi ehkä minun mutta minulla ei ole väliä.

(Anteeksi, teksti *hiukan* venähtää) Nämä pitkät tekstit, joita hänelle lähetin, olivat ensimmäisiä keskusteluitamme erään suuren riidan jälkeen. Siitä oli jo jonkin aikaa ja riita oli laantunut. Ensimmäisiin sanomiini kuului "I think I need an outsider opinion on something" (se osoittautui todeksi) johon vastaus "yeah whats up?". Ladoin suurehkon määrän tekstiä osissa, joihin hän heitti väliin aina yhtä rohkaisevaa ja rakastavaa materiaalia mm siitä miten hän piti tekemistäni vaikeahkoista ja hieman oudoista päätöksistä ja tuki niitä. Myöhemmin löytyy keskusteluita siitä, kuinka pelottavaa rakkaus on ja siitä kuinka pidempiaikainen masennukseni oli paranemaan päin tämän tytön takia. Yksi lähettämäni viesti joka pisti silmääni ja sopi silloiseen tilanteeseeni täydellisesti kuuluu "She's awesome dani absolutely amazing im just so scared that ill get hurt" johon hän pyysi minua olemaan pelkäämättä ja kertoi että joskus täytyy päästää ihmisiä lähemmäs ja muuttamaan elämääsi ja he voivat satuttaa mutta pelossa eläminen ei ole elämistä tai jotain sinne päin ja tämä on yksi niistä hänen lukuisista viisauksistaan, joiden mukaan olen osittain elänyt tähänkin asti. Elämäni motto/filosofia/tunnuslause tai mikä lie, tärkein muistettava asiani on lyhyt lause, jota nimenomaan hän toisti useampaan kertaan. Ja nyt lakkaan tämän kolumnin ja jatkan seuraavaan, ettette ihan kyllästy.

Ja toinen, jolle haamustani kerroin reagoi inhimillisellä ja ihanalla tavalla. Kerroin suht uudelle kaverilleni, ihanalle tytölle tätä stressini ja muun sellaisen takia, kun olin kuskaamassa häntä kotiin. Kerroin lyhyesti nimettömänä että mitä oli tapahtunut ja hän nauroi ja kertoi, ettei noin voi tapahtua kenellekään. Tästä vahvistui entisestään se että minulla on erittäin omituinen tuuri.

Ja sitten varmaan jatkan haamustani puhumista, vaikka olen jo puhunut hänestä paljon ja useampaan otteeseen mutta antakaa nyt olla. Olen erittäin väsynyt tätä kirjoittaessani ja seuraava jää yhdeksi viimeisimmistä pätkistä tässä tekstissä koska haluan tekstin valmistuvan tämän päivän puolella.

Jos aloitan haamun pinnallisista ominaisuuksista. Hänen ulkonäköönsä kuuluu paljon sellaisia asioita, joita olen huomannut monissa muissakin mielestäni hyvännäköisissä tytöissä. En paljasta ulkonäöstä mitään yksityisyyden takia, jos sitä enää jäljellä on. Mutta kuten sanottu, hän oli silmissäni täydellinen enkä olisi kyllästynyt siihen näkyyn mahdollisesti ikinä. Hän ei (tietääkseni) enää ole saman näköinen.

Sisäpuolelta löytyi rikkinäinen, pikkuinen mutta omalaatuinen ja uskomattoman ihana sielu. Hänen toimintansa oli ihailtavaa ja monilta osin samaistuttavaa. Hänen olemuksensa ihastutti minua aina suuresti. Hän ei ollut penaalin terävin kynä eikä peitellyt asiaa. Opin hänestä paljon asioita, jotka tekivät minut iloiseksi ja oikeasti halukkaaksi kuulla lisää. Hänestä jäi monia asioita, jotka olisin halunnut oppia. Hän muutti minun elämääni ja luullakseni minä muutin ainakin hieman hänen. Tämän tytön muisto on yksi parhaita muistojani ja tärkeimpiä kokemuksiani.

En tiedä, mitä tapahtui. En tiedä, haluanko tietää. Tiedän todella haluavani tytön sellaisenaan takaisin, mutta se ei ole mahdollista eikä suotavaa. Minun silmissäni maailman suloisin ja ihastuttavin tyttö on toistaiseksi taas vain haamu. En tiedä, lukeeko hän blogiani enää. Mutta jos lukee, niin julkaisuhetkellä on se päivä, joten toivotan erityisen hyvää juhlapäivää. Luultavasti siis myöhässä. Mutta ainakin minä muistin sen.

Julia

Hyvä ilta kehnohkolle päivälle. Päivän aikana en tehnyt paljoa muuta kuin mietiskelin menneitä, pelasin hyvän määrän Re:CoMia, ORASia ja Rebirthiä, katselin uusia ja vanhoja YouTube-videoita, katsoin myös yhden jakson TVD:tä. Siinä se päivä kai kokonaisuudessaan olikin. Eiliseen kuului enemmän Re:CoMia ja TVD:tä. En erityisemmin juhlistanut itsenäisyyspäivää. Mutta siis tästä illasta otin tuon kuvankin. Fiilikseni on nyt erittäin rento ja huoleton ja se voi mahdollisesti osittain johtua tuon mukin sisällöstä. Nonetheless, minulla on hyvä olo. Ollut jo jonkin aikaa. Ja se on hyvä. Ja mitä tuossa kuvassa on on se mikä tekee tästä illasta minulle kovin mieluisen. Aioin listata ne asiat tähän tekstiin.

Ensimmäinen mainitsemisen arvoinen asia oikealta on vihreä kulho jossa on jotain aika epämääräisen näköistä sisällä. Siellä on isoäitini tänään valmistamaa luumukiisseliä ja uskokaa kun sanon että se on varsin herkullista. Isoäiti vietti viikonlopun kotonani, sillä a hän oli joutunut perjantaina sairaalaan ja b vanhempani olivat lähteneet lauantai-aamupäivällä lappiin ja tulevat joskus ensi viikon loppupuolella takaisin. Se tietää jonkin verran rennompaa alkuviikkoa.

Seuraava mainitsemisen arvoinen asia voisi olla taustalla häämöttävä mustavalkoinen YouTube-logo punaisien kehysten keskellä. Tämä on - kuten ehkä jotkut tunnistavat - YouTubets React -sarjan perinteinen alkuscreeni. Sarja on minulle yhä mieluinen ja katson aika usein vanhoja jaksoja.

Sitten siirrymme keskelle, jossa 3DS -konsolini ruudusta kurkistaa rakas Ponytani. Eilen kun lueskelin vanhoja tekstejäni tägejä varten niin huomasin että olin kerran tai kaksi kertaa heittänyt sekaan tiimini nimineen ja päätin tehdä sen nyt taas kun pelaaminen on relevanttia. En tainnut tehdä sitä pelatessani X:ää. Mutta tässä ORAS-tiimini sekä kertauksen vuoksi W/W2-tiimini koska miksi ei.

ORASissa olen nimennyt kaikki sen Trainer ID:n alaiset tiimin jäsenet niiden väreihin sopivien jalokivien ranskankielisillä vastineilla koska miksi ei. Tiimi ei ole valmis, mutta lopulliseen tulevat mitä todennäköisimmin kuulumaan seuraavat:

• Émeraude (Sceptile) (Alunperinkin ORASista) (Smaragdi)

• Saphir (Kingdra) (Siirretty X:stä munana) (Safiiri)

• Rubis (Ponyta) (Sama) (Rubiini)

• Écho (Eevee) (Siirretty X:stä sellaisenaan) (Nimetty erään Umbreonin kyvyn mukaan sekä suht etäisesti erään kauniin tuttavani mukaan)

Ja W/W2-tiimin olen joskus kertaalleen esitellyt mutta fillerin vuoksi tässä vielä:

• Joshua / Caleb (Samurott) (Raamatunhahmojen mukaan)

• My Balls (Zebstrika) (Lucahjinin mukaan)

• Ish (Conkeldurr) (Perinteen ja ystävättären mukaan)

• Elena (Swoobat) (TVD-hahmon mukaan)

Seuraavaksi pilkottaa läppärin päällä vajaa pakkaus Julia-keksejä. Ei ollut tarkoitus.

Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä St. PigeoNation's -mukini, joka saapui postissa kauniissa paketissa viime viikolla ja olen siitä lähtien juonut siitä melkein kaikkea mitä olen juonut. Toki pesen sen aina aika ajoin. Nyt sieltä löytyy (vielä ainakin puolen mukia) Siti-kolaa johon olen lisännyt erittäin ammattitaitoisesti ja en tippaakaan liikaa Negrita-rommia. Cheers.

Jungle King

Three Wishes

Riipus oli tämän päivän ajan Jungle King ja äsken vaihdoin sen muotoon Three Wishes. Voisin selittää, mikä merkitys näillä on minulle tai ylipäätään, mutta jostain syystä en tee niin. Eilen illalla kirjoitin ylös aiheita seuraavaa blogitekstiä varten. Niitä on viisi. Kaksi niistä ovat oikeita aiheita jotka jotenkuten liittyvätkin toisiinsa ja niistä saisi aika hyvän määrän tekstiä, mutta toivottavasti teen sen sitten kun olen pohtinut asiaa enemmän. Asia on yksinkertaisesti ilmaistuna seurusteluaikojeni osittainen spekulointi retrospektiivistä ja vaikka se on pyörinyt päässäni yllättävän harvoin niin silti sen ajattelu on saanut minut ymmärtämään jänniä asioita melkein kaikesta. Mutta toivottavasti saan pohdittua asiaa ja tehtyä siitä oivallisen tekstin. Toiset kaksi ylös kirjoittamaani asiaa ovat enemmänkin juttuja joista voisin tehdä arvostelun. Toisen vaikka heti ja toisen jonkin ajan kuluttua. Ehkä teen, ehkä en. Ja viimeinen asia on vain Super Mario Galaxyn soundtrackin kehumista. Eli näin. Nyt toivotan Teille hyvää yötä ja jatkoa ja joulua.

Tai, no, vielä loppuun haluan mainita että pidän erittäin paljon uudesta Naminé/Kairi -profiilikuvastani. Lisäksi se hämmentää tuntemattomia ihmisiä sukupuoleni suhteen. Pidän kuvasta erittäin paljon.

Tim Burton's The Nightmare Before Independence Day

Spellbinder

Fairy Harp

Tänään on ollut erittäin hyvä päivä. Ehkä paras aikoihin. Ja on mainitsemisen arvoista, ettei tämä päivä ole ollut erittäin hyvä vain yhden ihmisen takia, toisin kuin silloin kun eritt. hyviä päiviä oli lähestulkoon joka päivä. Ehei, tämän päivän tekivät (nopeasti laskettuna) ~20 henkilöä. Aloittakaamme alusta.

Aamulla sotkin vaatteiden ja korujen ja hiusten ja repun ja kaiken kanssa. Oli itsenäisyyspäivän aatto ja koulussa olisi itsenäisyys/lakkiasjuhlat. Siellä minun olisi määrä esiintyä kahdessa musiikkiesityksessä, joista jälkimmäisessä basson lisäksi vastuullani olisi mieslaulajan rooli. Ja näin loppujen lopuksi kävikin.

Niin. Sotkin aamulla koettaen päättää vaatteita ja päädyin siihen samaiseen Linkin Park -t-paitaan, joka minulla oli viimeksikin koululle esiintyessäni yllä. Ja siihen päälle juhlalliseen tapaan Triforce-hupparin sijaan smokkitakki. Tai oikeastaan kävin ensimmäisen tunnin jälkeen vaihtamassa hupparin takkiin. Sitten sotkin aamulla korujen kanssa. Tai korun. Vaihdoin riipuksen Diamond Dustista Spellbinderiin, ja olen huomannut, ettei se riipuksen vaihto ilman työkaluja olekaan niin kovin vaikeaa, jos sen osaa. Eniten sotkin tukan kanssa, sillä jostain syystä se oli mielestäni huonosti koko päivän vaikka muut väittivät toisin ja muutenkin ei se koskaan ole huonosti. Sitten repun kanssa, kun tuumiskelin että tarvinko kirjoja. Otin pari enkä tarvinnut niitä.

Lähdin kiireesti tien toiselle puolelle kuvisluokan eteen. Luulin olevani myöhässä, mutta onnekseni niin oli opettajakin. Sain tämän kuvaamataidon syventävän kurssin kolmesta projektista ensimmäisen valmiiksi ja aloin suunnitella seuraavaa. Voin rehellisesti sanoa olevani erittäin tyytyväinen projektin lopputulokseen. Ja tämä on suht harvinaista. Näytän ehkä sen lopputuloksen kunhan saan siitä kuvan.

Kävelin tunnin jälkeen kotiin vaihtamaan takin ja hakemaan repun. Sitten panikoin hieman ja hätäilin myös kun en muistanut pitikö olla jo kymmeneltä ja missä ja kello oli yli kymmenen ja onneksi musiikinopettaja käveli käytävällä vastaan ja kaikki hyvin. Salissa olivat loput esiintyjät sekä lipunkantajat harjoittelemassa - you guessed it - lipunkantoa. Ja me puolestamme harjoittelimme musiikkiesityksiämme. Ensimmäisessä soitin bassoa ja se harjoiteltiin kahdesti ja toisessa soitin bassoa ja suutani ja se harjoiteltiin kolmasti. Kello oli yksitoista ja kokoonpanomme kaksi tyttöä lähtivät oppitunneille. Me loput jäimme laulamaan satunnaisia Green Dayn kappaleita saliin, kunnes ruokailu alkoi. Myönnän, että se laulamissessio oli yksi upeimmista päivän lukuisista upeista tapahtumista.

Ruoka oli hyvää ja olin joko hukannut kaikki kokoonpanon jäsenet tai sitten he olivat vielä syömässä. Painuin saliin sotkemaan kitaralla ja hetken kuluttua koko kokoonpano oli siellä jälleen. Juhla oli alkamassa ja vieressäni istunut tyttö jännitti ihanan paljon. En härnännyt häntä liikaa siitä. Tämä toi mieleeni sen viimekeväisen konsertin, jossa myös lauloin. Vieressäni istui silloin silloinen ihastukseni, pieni suloinen tyttö, joka jännitti käsittämättömän paljon. Hän kai jännitti vähän minunkin puolestani, mutta minulla oli erittäin paljon jännitettävää. Ensimmäistä kertaa yleisön edessä laulamaan, yhtä silloisista suosikkikappaleistani yhdessä kaikkien aikojen parhaan kaverini kanssa. Minä lauloin kaikki ja hän lauloi kanssani kertosäkeessä ja soitti kitaraa. Yksi parhaista muistoistani.

Saliin kerääntyi koko koulu. Eli 7. luokka, 8. luokka ja lukion kaikki oppilaat tai melkein kaikki plus opettajat ja osa henkilökuntaa. 9. luokka ei ollut silloin koulussa, mikä on osin hyvä juttu mutta osin taas huono. Tunnen sieltä nimittäin monta sellaista, joiden olisin ehkä hieman halunnut kuulevan soittoamme. Toisaalta siellä on myös se yksi, jonka näkeminen olisi todennäköisesti pilannut esiintymiseni. Ehkä kuitenkin olisin enemmän halunnut ysit sinne kuin etten.

Muistaakseni juhla alkoi erään lahjakkaan ja hyvänkuuloisen naislauluyhtyeen kahdella perinteisellä sota-ajan kappaleella, jonka jälkeen saimme kuulla perinteisen loputtoman pitkän puheen. Puhe oli yllättäen mielenkiintoinen, mutta sen pituus kasvatti ympärilläni alati rakentuvaa jännitystä. Sitten ensimmäinen kappale. Minun Maan lauloivat yksi hauskimmista kavereistani uskomattoman upealla äänellään duettoparinaan se kaunis tyttö täynnä jännitystä. Rämpytin bassoa ja kaikki meni hyvin. Jännitys oli vain kuulemma vielä suurempi esityksen jälkeen.

Nyt minäkin aloin jännittää kunnolla. Lakkien jaon ja Maamme-laulun jälkeen oli minun vuoroni. Basso tukevasti käsissä ja mikki nenän alla esitimme kappaleen Niin Korkea Oli Taivas. Duettoparinani kaunisääninen tyttö, rummuissa ja elektroakustisessa skitassa erittäin lahjakkaat muusikot. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Juhlan jälkeen japanilainen "vaihto-opettajamme" tuli henkilökohtaisesti kiittämään minua esityksestä. Olen lukion aikana oppinut arvostamaan häntä yhä enemmän ja tunne on kai molempipuolinen. Arvostukseni häntä kohtaan nousi huimasti sinä hetkenä kun hän eräällä ranskantunnilla osoitti Kingdom Hearts -paitaani ja sanoi että "I love Kingdom Hearts". Hän on hieno ihminen. On kovin harmi, että hän lähtee maastamme pian pois.

Roudausten ja kiitosten jälkeen lähdin kotiin TEKEMÄTTÄ MITÄÄN TYPERÄÄ (spontaani mahdollisesti elämäni muutava ajatus kävi vahvasti mielessäni mutta kumosin sen sillä en juuri nyt tarvitse mitään ylimääräistä elämääni). Kotona ehdin syödä eilistä ruokaa annoksen ja katsomaan yhden jakson The Runaway Guys:n LittleBigPlanet 2 -Let's Playtä kun sain viestin puhelimeeni. Kaveri pyysi minua keilaamaan kahden kesken ja on osittain hänen ansiotaan, että päiväni oli niin hyvä kuin se oli. Keilaamisen jälkeen iloisena kävin kotona tankkaamassa ja suuntasin kirkolle. Siellä tuhosin viimeisetkin äänenrippeeni laulamalla virsien mukana ja rupatellen kavereille niitä näitä. Muutamia biljardimatseja myöhemmin päätin suunnata kotiin. Ostin kirkon erittäin yllättävästä PS1-pelivarastosta muutaman helmen mukavaan hintaan. Nyt hyllystäni löytyvät ehdottomat klassikot Tomb Raider, CTR: Crash Team Racing, Worms ja Ape Escape, joista viimeistä olen äitini kanssa metsästänyt jo käytännössä vuosia.

Nyt olen kotona ja olen niin kovin onnellinen. Väsynyt, mind you, mutta onnellinen. Huomenna aamupäivällä pääsen kaupungille syömään. Vaihdoin riipuksen Spellbinderistä Fairy Harpiin ja aion nyt päättää tämän upean päivän upealla tavalla: Katsomalla jo jonkin aikaa hyllylläni komeilleen Tim Burton's The Nightmare Before Christmas -elokuvan. Hyvää yötä kaikille. Ja hyvää joulua.

1:56:03 - Burning the Lighthouse: Awakening Daybreak

Android 5.0 osoittautui aesteettisesti aika nätiksi, mutta käytännöllisesti ja osittain myös aesteettisesti hankalaksi. Muutos vaatii tottumista, tiedän. Mutta totta puhuakseni Googlen sovelluksissa navigointi on epäkäytännöllistä ja tökkivää. Tämä päivitys poisti käytännöllisen ja tutun vakio-galleria-sovelluksen ja jätti tilalle ainoastaan Googlen sotkuisen Kuvat-sovelluksen. Tämä ja sitten se joskus aikaisemmin tapahtunut sama juttu Musiikkisoitin/Google Play -musiikki -sovellusten kanssa sai minut turvautumaan toisiin vaihtoehtoihin. Latasin siten puhelimeeni kuvasovellukseksi QuickPicin ja musiikkisellaiseksi Music Player PROn. Tämä osoittautui hyväksi valinnaksi. Jotkut aesteettiset ja käytännönkin valinnat vielä tökkivät, mutta ehkäpä totun niihin ajan myötä.

Yksi asia minulla on ollut pinnalla mielessä tätä blogia varten ja en taaskaan ole varma olenko kirjoittanut aiheesta. Ehkä ehkä en. Mutta nyt kirjoitan. Kyseessä on jonkin sortin - mahdollisesti alitajuinen - aistiharha, jota olen potenut nyt kolmatta kertaa. Seuraava saattaa mahdollisesti kuullostaa omituiselta tai joltain mutta en ole itse tahtonut sitä. Mutta siis kyseessä on jokin tietty tuoksu, jonka tunnen joskus täysin satunnaisesti ja ilman varoitusta jollain yhdellä sisäänhengityksellä. Tämä tuoksahdus saa ajatukseni katkeamaan ja mieleeni tupsahtaa se henkilö, josta kyseinen tuoksu on peräisin. Again, en ole valinnut tätä, tämä vain on.

Ensimmäisen kerran koin tätä viime vuoden kesällä / syksyllä. Olin hieman liian paljon ihastunut rippileirillä tapaamaani tyttöön. Tytöllä oli voimakas ja minulle muuten aika tuntematon tuoksu, todnäk peräisin jostain kuivasamppoosta tai jostain en tiedä. Mutta jonkin ajan kuluttua jostain syystä se tuoksu alkoi ilmestyä huomaamatta yhdeksi hetkeksi ja se sai ajatukseni siten muualle siitä mitä silloin oli ajatellut. Joskus huomasin, että jotkut paidoistani ja peitoistani tuoksuivat samalle. Se ei haitannut elämääni vaan piristi sitä. Nykyään olen ollut ko. tytön kanssa hyviä kavereita jo pitkään ja hän on muuttanut toiselle paikkakunnalle.

Toisen kerran koin tätä kevään iltapuolella. Tälläkin kertaa tuoksu oli peräisin tytöstä, johon olin kovasti ihastunut ja jonka ajoittainen ajatteleminen sai minut hyvälle tuulelle. Ja tälläkään kertaa se ei haitannut elämääni tippaakaan. Toisaalta tällä kertaa aloin kunnolla miettiä että miksi näin tapahtuu, että miksi yhtäkkiä ilman syytä tuo tietty tuoksu tuntuu sisäänhengityksessäni. En tuoksun ilmestyessä yleensä edes ollut ajatellut mitään häneen liittyvääkään. Nekin tuoksut jäivät jossain kohdassa olemattomiin ja samoin tyttö. Jälkimmäisestä en ole yhtään iloinen.

Ja Nyt. Nyt, kun olen saanut vihdoin ja viimein ajatusmaailmani irti entisestäni, juuri, kun olen pystynyt jopa viettämään päiviä, jolloin en edes ajattele häntä, niin totta kai, tietysti, se rakkaalleni ominainen ihana tuoksu ilmestyy hetkeksi haikeana hengitykseni tielle. Se tuoksu, joka takasi minulle maittavat ja rauhalliset yöunet, joka kertoi että nyt lähelläni on joku, joka oikeasti välittää, joka välitti sydämeeni rauhaa, lämpöä ja rakkautta. Se tuoksu on yksi niistä harvoista asioista, joiden takia enää kamalasti joudun ajattelemaan menetettyä rakkauttani.

Olen yrittänyt viime aikoina olla ajattelematta häntä ja onnistunutkin aika hyvin. En enää jaksa soitella hänelle, sillä hän jostain syystä on nyt tullut sellaiseksi ettei halua puhua PAITSI jos hän puhumisellaan häiritsee minun suunnitelmiani. Sellainen toiminta on minusta ihanaa, mutta toisaalta tietysti ärsyttävää. Nyt, vaikka minulla olisikin oikeasti tärkeää asiaa ja soitan hänelle, niin hän vaikuttaa siltä ettei halua puhua kanssani. Vastaamattomiin puheluihin ei soiteta takaisin tai sitten vain yksinkertaisesti saan luurin korvaani. Täten olen luovuttanut. Ja hänhän ei soittele minulle, sillä luullakseni hän kuvittelee pelaavansa kanssani peliä, jossa testaan, että kauanko häneltä kestää soittaa minulle. Okei, tässä oli ehkä vähän liikaa turhaa juttua, mutta tulipahan filleriä.

Katsoin Holiday Starin loppuun ja ikävä jäi niitä lintuja, joihin olen investoinut varmasti lähemmäs 40 tuntia (katson streameja enemmän kuin kerran, hyvää taustakuunneltavaa pelatessani Rebirthiä). Aion, kunhan jaksan/viitsin/jotain, niin vähintään ostaa Steamista Hatoful Boyfriendin tukeakseni pelin tekijää. Todennäköisesti tilaan Japanista jotain St. Pigeonations -tuotteita koska miksi ei. En tulisi ainakaan pelaamaan sitä peliä, jos ostaisin sen, sehän on loppujen lopuksi visuaalinen romaani, jonka olen kokenut kannesta kanteen. Ilman katumusta, täynnä iloa ja onnea. Ne streamit olivat kaikki kaiken kaikkiaan aivan mahtavia.

Loppun vielä että minua lievästi häiritsee, etten laittanut kuvaa tekstiini nimeltä Jenna. Se kun jostain syystä löytyy tuolta selatuimpien sivujen listalta vähän orpona kun kaikilla muilla on kuva. Myös tällä. Aika isokin vielä. Tässä teille siis professori Nanaki Kazuaki. Holiday Starista. Ja illanjatkot teille.

BW

Näinä muutamina päivinä olen kokenut jälleen joitain valaistuksenomaisia tai muutoksia tai mitä lie, erilaisia juttuja elämässäni. Olen tykästynyt koulunkäyntiin vaikkakin ehkä hieman liian myöhässä. Olen alkanut ymmärtää koulussa tapahtuvaa sosiaalista elämää enemmän. Olen ehkä viimein luovuttanut sen menneisyyden suhteen ja alkanut odottaa jotain uutta ja ihmeellistä. Tai en ehkä odota vaan ennemmin jätän sen vanhan oven vähemmän raolleen ja avaan uutta ovea enemmän. Vanha ovi on vielä auki, vaikka ristivedon sietäminen on kai turhaa. Ehkä se ei ole. En tiedä. Olen alkanut elää itseäni varten. Olen miettinyt jotenkuten positiivisesti ja jotenkuten uudella tavalla ja tarkoituksena oli kirjoittaa paaaljon tekstiä tänne, mutta en koskaan vain viitsinyt. Ehkä näin on parempi, sillä teksti olisi ollut erittäin henkilökohtaista.

Yhdestä asiasta voin kai tänne kirjoittaa. Nimittäin nukkumisesta ja unesta. Ensin nukkumisesta. Se onnistuu jostain syystä kovin huonosti nykyään. Menee yleensä noin kolme tuntia siitä, kun nousen sänkyyn siihen, kun jotenkin nukahdan. Normaalisti pystyn nukahtamaan noin viidessä minuutissa. Pyörin peiton alla ja päällä ja olen paikallani peiton alla ja päällä ja mietin ja en mieti ja olen hereillä ja tuijotan kattoon ja silmät ovat kiinni ja uneksin ja unelmoin ja en nuku. Unirytmi on ollut tällä viikolla arviolta 3-5h yössä. Yksikin hyvin nukuttu yö voisi avittaa siinä, etten kesken oppitunnin joudu taistelemaan nukahtamista vastaan. Ja olen satavarma, että tiedän, miten saisin nukuttua helposti ja onnellisesti. Olen siitä kertonut täälläkin. Nimittäin se, mitä haluan ja tarvitsen ja olen saanutkin pari kertaa on ollut jo jonkin aikaa päästä nukahtamaan ja nukkua jonkun läheisen vieressä pidemmän aikaa. Vaikken normaalisti nukukaan kovin paljoa niin en kokisi yhtään epämiellyttävänä nukkua iltakahdeksasta seuraavan päivän kello yhteen asti jonkun kanssa. Päinvastoin, se olisi ihanaa ja se virkistäisi elämääni aika lailla. Sillä toki on merkitystä että kenen kanssa. Toisaalta en varmasti nukkuisi kenenkään sellaisen kanssa, jonka kanssa en haluaisi nukkua.

Sitten unesta. Siitä yhdestä kirotusta unesta. Se uni on toistuva painajainen, jota olen nähnyt jo muutaman viikon ajan, joskus pari päivää putkeen, joskus pari päivää väliä. En ole milloinkaan aikaisemmin kokenut toistuvia painajaisia, saati sitten unia. Painajaisetkin ovat elämässäni jääneet harvemmalle. Mutta tämä tulee takaisin milloin haluaa ja piinaa minua sietämättömästi. Jopa sen verran, etten aina edes halua mennä nukkumaan. Lisäksi painajainen on täysin mustavalkoinen ja kovin hämärä, mitä en ole muistaakseni milloinkaan ennen nähnyt unissani.

Toistuva painajaiseni alkaa siitä asetuksesta, jossa olen joskus ollut, nimittäin hieman erikoisessa paikassa makoilemassa ja yrittämässä nukkua. On pimeää ja värejä ei näy. Tyttöni nukkuu vierelläni, hän on nukkunut jo jonkin aikaa. Enempiä yksityiskohtia en halua kertoa, mutta uni muuttuu hitaasti ja tuskallisesti kamalaksi painajaiseksi, jossa teen aivan sietämättömän iljettäviä ja hirveitä asioita rakkaalleni pystymättä hallitsemaan itseäni. Pystyn vain kamalaa inhoa ja häpeää tuntien katsomaan murhenäytelmää, joka kestää kai lähemmäs tuntia. Olen joskus kertonut spontaanisti lyhyen vitsinomaisen tapahtumasta, mutta heitän spontaania läppää lähes 24/7. Painajainen saa minut tuntemaan itseni niin likaiseksi ja täynnä itsehäpeää, etten halua enää ikinä nousta sängystä. Mutta puhelimeni ilmoittaa kello 700 että on aika nousta soittamalla hilpeää joulumusiikkia. Jotenkin aina joskus nousen ylös ja yritän vain unohtaa.

Vielä yhden lisäyksen voin tehdä, nimittäin sen, että kesken koulupäivän huomasin tutun olotilan hiippailevan minua kohden. Tämä epämiellyttävä olotila hallitsi vahvasti mielialaani ja toimintaani 3-4 tunnin verran. Sen ajanjakson verran heikko sydämeni tykytti erittäin vahvasti ja tuntuvasti, ihoni oli kuuma, tärisin sietämättömästi ja olin yli-energinen. Saman tunteen muistan kokeneeni jonkin aikaa sitten, kun oli vielä niitä aikoja, kun keräilin jonkin aikaa rohkeutta mennä puhumaan jollekulle tytölle, josta pidän. Mutta minun ei enää tarvitse kerätä rohkeutta yhtään ja luullakseni tunteen aiheuttanut tyttö on minulle jo ainakin jotenkuten tuttu ja olen hänelle jo pariin otteeseen jutellutkin. En tiedä, aiheuttiko hän sen tunteen minulle vai jokin muu vai olenko vain idiootti. Veikkaan jälkimmäistä. 

Nyt koetan mennä nukkumaan. Paino sanalla koetan.

Alitajunnasta ja silmistä erikseen

Tämä on päivän 2. tekstiyritys. Ensimmäisen tekstin nimi oli "Alt + 3" ja tarkoituksena oli kirjoittaa muutoksesta lähipäivien elämässäni. Kirjoittaminen riistäytyi käsistä ja kirjoitin kirjaimellisesti sitä, mitä päässäni liikkui. Läpilukiessani tajusin jälleen olevani ihmiseksi täysin rikkinäinen ja säälittävä esitys, ja etten halua julkaista sitä täällä varmaankaan ikinä. Tallensin luonnoksen, jos joskus vanhempana haluan katsoa sitä, mutta voi olla, että poistan sen.

Tarkoituksena oli siis kirjoittaa siitä, miten olen huomannut muokkaavani elämääni pienillä asioilla lähiaikoina. Luulen, että todennäköisesti alitajuntani haluaa poistaa niitä asioita, jotka muistuttavat minua entisestäni. Olen repinyt julisteita seiniltä ja heittänyt pieniä asioita pois, mutta en ole tehnyt mitään kovin häikäisevää. Olen vaihtanut kaiken puhelimessani, mitä vaihdettavissa on. Olen muokannut nimiä, vaihtanut taustakuvat, soittoäänet, kaiken, mitä keksin. Sama juttu läppärillä. Taustakuva ja teema vaihtoon, samoin työpöydän, kirjanmerkkien ja kansioiden järjestys. Ei ehkä kuullosta kovin paljolta, mutta minulle muutos vaatii tottumista. Olen hankkinut uusia harrastuksia, pelannut uusia pelejä, kuunnellut uutta musiikkia. Alitajunnassani olen kai halunnut poistaa muistoja, mutta työmuisti ja ajattelumaailmani ei ole pitkään aikaan halunnut mitään muuta niin paljon kuin saada menneisyys takaisin. Edes hetkeksi. Tai edes sanoa sille viimeiset hyvästit. Vainoharhaisuuteni on pelannut suurehkoa roolia, mutta minun on tajuttava, että en voi tehdä mitään. Vain aika tekee.

Tai kai sen luonnoksen ehkä merkittävimmän lainin voin tänne heittää: "...sillä ei ole ikinä mitään väliä, mitä minä teen tai haluan tai ajattelen. Ei mitään. Ei ikinä." Tervetuloa pääni sisään. Se ei ole hauska paikka.

Mutta niin, jo mainitsemani puhelimeni uusi taustakuva; on nykyään kaunis kuva erään tytön kasvojen yläosasta. En tunne tyttöä, en tiedä hänestä yhtään mitään. Haluaisin. Kuva on laajalti levinnyt netissä, eikä sen lähdettä löydy mistään. Etsiessäni lähdettä päädyin lopulta erääseen kuvablogiin. En nähnyt kuvan tyttöä missään. Sen sijaan selasin tätä blogia, joka kertoi pariskunnasta, joka elää ehkä parasta mahdollista elämää. Kuvista käy ilmi, että pariskunta on erittäin intiimi ja rakastunut, he käyttävät reilusti pilveä ja ovat kauniita. Osa kuvista menee pornografian puolelle. Blogissa oli hurjasti rakkaudesta kertovia lyhyitä herkkistekstipätkiä ja suutelukuvia. Tulin onnelliseksi heidän puolestaan ja poistuin blogista.

( Varmuuden vuoksi lähde: http://weheartit.com/galsa1 )

Takaisin taustakuvaan. Uteliaat ihmiset varmasti tulevat ensimmäiseksi kysymään tytön nimeä (jota en tiedä), mutta se ei ole kuvan tärkein asia. Kuva nimittäin välitti tietooni erään piirteen. Olen varma, että jos joskus näen tytön, joka kantaa tätä piirrettä, tulen mitä todennäköisimmin jollakin tasolla ihastumaan häneen (ihastuminen on useimmiten aluksi pinnallista ja te tiedätte sen). Jos minun hurmaamiseeni on heikko kohta, se heikko kohta on varmaankin silmät. En muista, olenko kertonut siitä täällä, mutta rakastuin ensimmäisen tyttöystäväni silmiin ennen kuin edes tiesin hänestä mitään. Niissä esiintyy eräs vika, jonka itse näin enemmän ihanana piirteenä ja mielenkiinnon kohteena. Taustakuvani tytön silmissä on myös vika, mutta se on paljon näkyvämpi ja harvinaisempi. Tytön silmissä esiintyy voimakas Heterochromia iridum, jonka takia oikean silmän iris on kauniin ruskea ja vasemman silmän iris on upea kirkkaan sininen. Sinisen silmän keskellä erottaa pieniä ruskeita juovia. En yllättyisi, jos kukaan ei pystyisi käsittämään, minkä takia tämä efekti on mielestäni niin uskomattoman kaunis.

Toinen hieno efekti silmissä on nimeltään Central heterochromia. Sitä olen nähnyt aika useastikin oikeassa elämässä. Se aiheuttaa sen, että iriksen keskusta on eri värinen kuin ulkoreuna. Ehkä helpompi näyttää kuin yrittää selittää.

En tiedä harvinaisuudesta, mutta itse olen törmännyt efektiin aika usein. Nyt kai luulette, että ihastuisin vain epätavallisiin silmiin. Todellisuudessa pidän kaikista silmistä. Ehkä eniten sellaisista, joiden väri erottuu selkeästi. Sen toivottoman ihastuksenikin silmät ovat perusperus ruskeat mutta mielestäni erittäin kauniit. Nyt päähäni nousi ajatus, että joidenkin mielestä on jotenkin mielisairasta puhua silmistä näin paljon ja tähän tyyliin. En tiedä, miksi, mutta silmät kiehtovat minua huomattavan paljon. Anteeksi, jos ajatusmaailmani ahdistaa. En tee sitä tahallani. Toisaalta jonkun mielestä tämä voi olla hyvääkin tekstiä. Jos muka on, niin voin heittää vielä, että toinen heikkouteni on erikoisen väriset hiukset. On niitä muitakin. Liika on kuitenkin aina liikaa. Ja nyt lopetan ennen kuin ihmiset kuvittelevat minusta liikaa pahaa.

Olen väsynyt, enkä tiedä mitä tekisin seuraavaksi. Tai mitä tekisin yleensä. Huomenna minulla on tekemistä iltaan asti, mutta perjantaina ja viikonloppuna jään kai yksin. Elän vieläkin jostain syystä siinä toivossa, että rakkaani viettäisi Halloweenin kanssani. Vain ajatuskin lämmittää mieltäni. No, ehkä kannattaa valita leffa, jonka katson yksin masentuneena. Tai sitten pitää valita lääke, jota otan sen verran, että nukun koko juhlan yli. Lupaan yrittää tehdä lähiaikoina Halloween-spessun, sillä ne ovat mielestäni harvinaisen hyvää filleriä ja blogintäytettä. Jos sellaista ei kuulu, niin pyydän anteeksi. Suunnitelmia ei minulla oikeastaan ole, joten on suht todennäköistä ettei sellaista tulekaan ihan lähiaikoina. Mutta joskus, sanon. Joskus. Öitä.

Suomen hammaslääkäriliitto suosittelee ksylitolia.

Ostin paketin purkkaa joskus viime keväänä. Noukin sen valtsun hyllyltä, kun olin keräämässä hieman evästä tulevaa yötä varten. Purkki juusto-pringlejä ja muistaakseni jotain suklaata ja pullon Dr. Pepperiä. Unohdin hammasharjan kotiin, joten ajattelin, ettei purkasta mitään haittaa olisi.

Mutustelin sinä yönä useamman laatan. Ja se yö oli osin suhteellisen ikimuistoinen. Hauskaa oli eikä tarvinnut olla yhtään yksin. Yön jälkeen saavuttuani kotiin jätin purkkapaketin autoon. Se oli siellä jonkin aikaa, mutta ei varmaan liian kauaa, muistan nimittäin, kuinka ensi kertaa sain oma-aloitteisesti viedä tytön kanssani ulos syömään, ja kuinka otin laatan joko ennen tai jälkeen tapahtuman. Loppujen lopuksi vietin hänen kanssaan kuitenkin suhteellisen pienen määrän päiviä eikä siitä sitten kai ole konkreettisesti jäänyt muuta kuin kehno kaverisuhde. Tyttö oli minun silmissäni täydellisyyttä hipova ja erittäin ihastuttava ja hänen kanssaan vietetyistä hetkistä mieleeni on painunut kovin monta. Nykyäänkin hän ilmestyy tietyissä olosuhteissa päähäni erään hetken takia, mikä ei sinänsä ole täysin mukavaa. En ole ollut hänen kanssaan tekemisissä pitkähköön aikaan, ja luulen ettei hän pidä minusta enää. En tiedä varmaksi. Muistan kuitenkin mutustelleeni yhden laatan jokaisen hänen kanssaan viettämäni illan "kunniaksi".

Paketti oli lähes tyhjä ja jätin sen unholaan pariksi kuukaudeksi.

Sitten, eräänä kauniina lauantai-päivänä löysin paketin kaapista. Olin kai etsimässä deodoranttia tai erästä korua, mutta löysin purkkaa. No, kai sitä tavallaan voi "perinnettä" jatkaakin. Se lauantai oli nimittäin elämässäni ainakin jotenkuten merkitsevä päivä, se oli ensimmäisten treffieni päivä. Torstai- ja perjantai-illan olin jo viettänyt silloin vielä tulevan tyttöystäväni kanssa, joten lauantaina oli täysin turvallista lähteä treffeille leffaan. Kävimme katsastamassa The Fault In Our Starsin, jonka itse olin kerran jo nähnyt. Ensimmäisellä kerralla olin ainoa poika teatterissa. Mukanani olleet kaksi tyttöä kumpikin vuosivat kyyneleitä filmin loppupuolella. Mielestäni tämä oli kovin suloista. Deittini oli kuitenkin toista maata ja väitti vuorenvarmasti kuvan loputtua, että hänhän ei itkenyt sitten yhtään. Muistan vieläkin, kuinka hänen kostuneet silmänsä kiilsivät kauniisti teatterissa, mutta todennäköisesti hän ei vieläkään väitä itkeneensä. Itse pidättelin ensimmäisellä kerralla kyyneleitä. Silloiset leffaeväni olivat aika huikeat. Pullo halpaa makuvettä ja toisen tytön kanssa puoliksi jaettu suklaalevy. Treffi-iltana annos oli lievästi raskaampi: kahden kesken kilon pussi irtokarkkeja, minulla Supernova-pullo ja deitilläni kokispullo hänen nimellään. About kilon irttareista jäljelle jäi lähes kilo, jonka deittini sitten omin voimin hävittäisi seuraavan viikon aikana. Pitkä, kaunis ilta loppui hölmöön ensisuudelmaan hänen kotinsa portilla.

Loput sen kertaisesta tarinasta suurin piirtein kai tiedättekin jo. Otin uuden laatan aina joskus hänen kanssaan vietetyn illan jälkeen, mutta se jäi sivuprojektiksi ja unohtui. Eivätkä laatat olisi läheskään riittäneet. Mutustan tällä hetkellä nimittäin viimeistä laattaa. Ja ilman mitään syytä. Mutta tässä näemme, miten paljon muistoja voi liittyä pieneen, pikkurahalla ostettuun purkkapakettiin. En miettinyt ostamista melkein yhtään, mutta olen iloinen siitä, että tein sen.

Hyvää yötä.