p

Tänään olisi voinut olla upea päivä. Tänään olisi voinut olla kaksi upeaa päivää.

Tänään olisi pitänyt olla upea päivä. Ehkä tähänastisen elämäni paras päivä.

Tänään voisi vielä olla upea päivä, mutta mahdollisuudet siihen ovat erittäin surkeat.

Tänään oli huono päivä. Tänään oli kaksi huonoa päivää.

En saanut aikaiseksi yhtään mitään. En päässyt edes seuraamissani sarjoissa eteenpäin. Aikoja sitten kuviteltiin, että tänä päivämääränä pääsisin nauttimaan elämästä edes hieman enemmän kuin normaalisti. Mahdollisesti olisin päässyt niinsanotusti rajan yli. Ei siis SEN rajan vaan erään vähemmän vakavan mutta silti monelle tärkeän. Mutta нет, tämän päivän päätti vanha kunnon Jesse pilata. Tai vaihtoehtoisesti itse Perkele. Tai sitten vain eräs erittäin pieni ja mitätön taimi. Aika varmasti joku niistä kolmesta pahasta.

Mitä tänään sitten piti olla? No, kaksi juhlaa, joista toista olen ennen viettänyt suht mukavasti vuosittain ja toinen, paljon pienempi, jota olisin viettänyt ensi kertaa.

Ja mitä olen tehnyt tänään? Heräsin kahdeksalta ilman mitään hyvää syytä. Makasin sängyssä ja tuijotin kattoon kolmisen tuntia. Loput ajasta makasin hiljaa lepotuolissa, pelleilin musiikin kanssa, katsoin telkkaria ja pelasin pätkän pleikkaria. Vaikka voisin toisin luulla, en ole ajatellut tänään kovinkaan paljoa, vaan olen vain yksinkertaisesti ikävöinyt senkin edestä. Ja miettinyt että voi kun tulee huono päivä ja voi kun on ollut huono päivä ja voi kuinka luvassa on nyt huono elämä yhden virheen takia ja voi kuinka voikaan olla ikävä ja voi kun minä tässä taas vain lihon ja voi kun elämä on vaikeaa ja voi ja voi ja voi v--n voi. Pitäisi jonkun olla täällä hakkaamassa minua pystyyn tästä surusta. Mutta ei, olen yksin. Olen yksin ja minulla on kylmä enkä jaksa hakea peittoa. Suoraansanotusti melkeinpä vihaan tätä henkilöä joka olen nyt.

Ja tässä kohtaa olen kiitollinen siitä että tämän blogin katselukerrat ovat hieman laskeneet. Eipähän ihmisten tarvi tuhlata aikaa jatkuvaan valitteluun. Toisaalta jos joku siellä vielä on, niin viime teksti oli mielestäni aika hyvä eli ette te ihan turhaan täällä ole.

Vielä sanon että jos en olisi ollut niin lattialla niin olisin vaivatta voinut järjestää huoneen tai tehdä kouluhommia tai treenata skittaa tai käydä kaupungilla asioilla tai vaikka ja mitä. Täytyy pyytää ihmistä nostamaan minua niskasta kun sellaisen seuraavan kerran näen.

No, oikeastaan tänään oli yhdeltä osin hyvä päivä ja vain yhdeltä. Tänään minä näytin e-rittäin hyvältä. Hiukset olivat aivan fantastisesti koko päivän ja silmissä oli jälleen outo vaaleanharmaa väritys ja finniesiintymät ovat laskemaan päin. Maailma aiheutti minulle huonon päivän joten minä kostan sen siten, etten käy ihmisten ilmoilla. Näin maailma jää paitsi. Ja tässä tekstipätkässä ei ollut yhtään sarkasmia. Ei tippaakaan. Olin tänään oikeasti suhteellisen hyvännäköinen. Ei ole tarkoitus leijua vaan nostaa itseluottamustani tai jotain. Mutta ei tämä kauaa kestä jos maissaolo jatkuu, nimittäin jostain syystä kuntoni nousee mielialani mukana.

Jos lopetankin nyt kirjoittamisen.

Öitä.

Rauman kettu ja Japanin lippu

Katsellessani Vsaucen videota maapallon arvosta, pälkähti päähäni pieni ajatus: Millainen olisi maailma ilman lukkoa? Olen yksinkertaisesti sanoen liian tyhmä puhumaan faktaa näin isosta asiasta, mutta antakaa kun spekuloin.

Konkreettinen lukko on siis jutska, joka pitää toista, yleensä isompaa, jutskaa lukossa eli avaamattomissa tai kiinni kunnes lukko avataan, jolloin toinen juttu aukeaa paitsi ei aina aukea jos vaikka lukko on syöpynyt tai jotain. Lukkoja ovat esimerkiksi ne rautaiset möhkäleet ovissa, joihin työnnetään avain tai sellaiset numeropädit kassakaapin oven vieressä, joka avautuu näppäiltäessä oikea koodi. Lukkoa käytetään yleensä kun halutaan suojata omaisuutta tai pitää ihminen tai jokin muu jossain paikassa jumissa tai jostain paikasta poissa. Ymmärtänette lukon tarkoituksen.

Perimmäinen kysymys oli että miten ilman? Todennäköisesti historia kokonaan ilman lukkoa olisi kovin erilainen. Mutta meillä on lukko enkä ala nyt kirjoittamaan maailmanhistoriaa uusiksi. Sen sijaan spekuloin, millaisia juttuja tapahtuisi jos kaikki lukot saisi auki kuka tahansa. Eli siis niistä ei olisi muuta hyötyä kuin pitää pienet koirat jotka ei osaa avata ovia poissa paikalta.

No ihan ensimmäiseksi tulee mieleen että joka ikiseen asuntoon olisi joka ikisellä henkilöllä täysin esteetön pääsy. Tämä johtaa suoraan mm. yksityisyyden rikkomiseen, väkivalta- ja seksirikollisuuden yleistymiseen sekä ryöstöjen massiiviseen nousuun. Ja nyt hoksasin että kaikki suljetut kaupatkin saisi noin vain auki. Ja muut liiketilat. Ja autot saisi anastettua. Ja lentokoneet. Ja asevarastot sekä armeijan tilat. Ja NASA:n tilat sun muut. Yhtäkkiä iski laiskuus enkä jaksa enää jatkaa.

Muutenkin mieleni tekee kirjoittaa jotain muuta. Ja se jotain muuta on aika tietty juttu. Nimittäin lukko ja erityisesti avaimenreikä toivat mieleeni erään mahtavan creepypastan, joita ei muuten täälläkään ole pitkään aikaan näkynyt. Olen juuri vähän aikaa sitten itsekin palannut näiden kertomusten pariin lukemalla mm. tunnettuja juttuja kuten "The Comfy And Cozy Cabin" ja "The Couch" sekä kiistattoman klassikon "The Russian Sleep Experiment". Mutta siis. Olen päättänyt suomentaa tänne Teitä varten tämän yhden suosikeistani, jota en muuten löytänyt suomeksi oikein mistään. Voi hyvinkin olla että suomennos on olemassa ja en vain etsinyt tarpeeksi kauaa, mutta tämä nyt kuitenkin on täysin oma suomennos, joten laadusta ei ole takeita. Yrittäessäni selvittää kyseisen pastan kirjoittajaa en löytänyt mitään. Sen sijaan löysin tämän.

Ja anteeksi nyt vain mutta 18? Oikeasti? Ymmärrän kyllä että jotkut tarinat saattavat olla hieman rajuja mutta 18 saattaa mennä jo vähän yli. No, keksittyäni luvun joka on 18 pienempi kuin 2014 huomasin ettei tästä sivusta ollut sen enempää iloa. Mutta tässä nyt Teille Creepypasta Wikistä luettu oma suomennos tarinasta nimeltä "White with Red".

Mies saapui erääseen hotelliin ja käveli vastaanottovirkailijan pöydän luo varatakseen huoneen muutamaksi päiväksi. Pöydän takana ollut nainen antoi miehelle avaimen ja kertoi, että käytävällä hieman ennen miehen huonetta olisi huone, jonka ovessa ei olisi numeroa, ja joka olisi lukittu. Ketään ei saanut mennä sinne. Nainen selitti, että kyseessä oli varasto, ja että se oli kiellettyä aluetta. Hän muistutti miestä asiasta muutamaan kertaan ennen kuin päästi tämän yläkertaan. Mies noudatti vastaanottovirkailijan ohjeita ja suunnisti suoraan huoneeseensa ja sänkyynsä.

Naisen oudot vaatimukset olivat kuitenkin herättäneet miehen uteliaisuuden, joten seuraavana yönä hän käveli käytävää pitkin ja kokeili numeroimattoman huoneen ovenkahvaa. Tietysti se oli lukossa. Hän kumartui ja kurkisti sisään leveästä avaimenreiästä. Sen läpi tuli kylmää ilmaa miehen silmään. Mies näki hotellihuoneen, joka oli samanlainen kuin hänen omansa, ja huoneen kulmassa hän näki naisen, jonka iho oli erittäin kalpeaa. Nainen nojasi päätään seinää vasten, kasvot ovesta poispäin suuntautuneina. Mies tuijotti hämmentyneenä vähän aikaa. Oliko kyseessä julkisuuden henkilö? Tai omistajan tytär? Mies melkein koputti oveen uteliaisuuttaan, mutta päätti olla tekemättä niin.

Miehen yhä katsellessa nainen kääntyi yhtäkkiä jyrkästi ja mies hypähti taaksepäin ovesta toivoen, ettei nainen epäilisi tirkistelyä. Mies hiipi pois ovelta ja käveli takaisin huoneeseensa. Seuraavana päivänä hän palasi oven luo ja katsoi leveän avaimenreiän läpi. Tällä kertaa hän ei nähnyt muuta kuin punaista. Hän ei erottanut mitään muuta kuin selvän, liikkumattoman punaisen värin. Ehkäpä huoneen asukkaat tiesivät hänen kurkistelleen edellisenä iltana ja olivat peittäneet avaimenreiän jollain punaisella. Mies tunsi itsensä kovin nolostuneeksi siitä, että oli saanut huoneessa olevan naisen olon niin epämukavaksi, ja toivoi, ettei tämä ollut valittanut asiasta vastaanottovirkailijalle.

Nyt mies päätti kysellä vastaanotossa olleelta naiselta lisää tietoja. Nainen huokasi ja kysyi, "katsoitko avaimenreiän läpi?"

Mies kertoi tehneensä niin ja nainen kertoi, "No, voin kai ihan hyvin kertoa sinulle, mitä siinä huoneessa tapahtui. Kauan aikaa sitten eräs mies murhasi vaimonsa siellä, ja olemme huomanneet, että nykyäänkin, jos joku yöpyy huoneessa, tuntee hän olonsa erittäin epämukavaksi. Eivätkä nämä huoneen ihmiset ole aivan tavanomaisia. He ovat kokonaan kalpeita, täysin valkoisia. Paitsi heidän silmänsä, ne ovat täysin punaiset.."

En tiedä ulkopuolisen näkökulmaa, mutta omasta mielestäni suomennos meni ihan hyvin lukuunottamatta viimeistä sektiota. Toisaalta englannista on aina hieman hankala kääntää suomeksi ja muutenkin creepypastat kirjoitetaan usein hieman huonolla kieliopilla.

Löysin muuten tavallisen epätavallisella tavalla uuden kiehtovan musiikkityylin. Tai, no, yhden bändin, joka soittaa epänormaalia musiikkia. Jotkut varmasti väittäisivät, ettei se ole musiikkia. Sellaista ambience-ääntä, joka sopii uskomattoman hyvin luomaan tunnelmaa vaikkapa juuri kauhujuttuja varten. Nyt vain kuuntelin yhtyettä, mutta YouTubessa erään kappaleen musiikkivideon kommenteissa puhuttiin siitä, kuinka karmiva ja järkyttävä kyseinen video on, ainakin verrattaessa nykyisiin järkytysvideoihin. Nytpä tiedän, mitä taustamusiikkia kuunnellaan ensi kerralla, kun taas joskus porukassa kerrotaan kauhujuttuja. Itse asiassa täytyy pitää tämä mielessä, nimittäin, kaveripiiriini kuuluu nykyään ainakin kaksi sellaista ihmistä, jotka osaavat kertoa karmivia tarinoita. Tai todistettavasti ainakin toinen heistä osaa. Toinen kuitenkin tietää pahaljon erilaisia tapoja saada iho kananlihalle.

Kunhan joukkoa vain keksisin tarpeeksi, niin voisin alkaa oikeasti puhua heille tällaisesta illasta/yöstä. Varsinkin nyt kun illat pimenevät ja pyhäinpäiväkin lähestyy. Sitä odotellessa toivotan teille hyvää päivänjatkoa tai mahdollisesti hyvää yötä. Ja jatkoa. Ja sellaista. Ja hei hei.

Änpärilista

Tämä lista on tarkoitettu täysin omaa itseäni varten, mutta saa sitä muutkin katsoa ja mahdollisesti hyödyntää. Minähän en voi tietää mitä Te muut haluatte elämässänne tehdä. Tässä nyt näitä minun nykyisiä juttuja. Ja ihan tarkennukseksi tämä ei ole ihan virallinen ämpärilista. Tässä on vain asioita joita minun tulisi lähiaikoina tehdä. Minua varten, siis, älkää tuomitko.

Organisoi. Huone on ollut muhkeassa epäjärjestyksessä jo viikkoja. On siinä yhdelle päivälle ainakin tarpeeksi hommaa. Sitä paitsi siisti huone ja muu organisointi auttaa jaksamaan muitakin tärkeitä juttuja.

Ole hereillä. Nämä vuodet tulevat määrittelemään tulevaisuuden, joten ei kannata uppoutua ajatuksiin tai uneen, kun luokan edessä puhutaan tärkeää asiaa. Ja lakkaa oikeasti vilkuilemasta sitä nättiä tyttöä. Nyt ei todellakaan ole sen aika.

Nuku. Vaikka kesätöiden aikana tuli jotenkin todistettua, että pärjään vähintään kuuden tunnin unilla 8,5h päiviä, niin ylimääräinen uni ei ole pahitteeksi. Aamulypsy kymmeneltä olisi varmaan fiksua. Ja sitten joku päivä jos on tylsää niin voi kokeilla sitä kahdentoista tunnin teoriaa, vaikka se aika huuhaalta kuullostaakin.

Huolehdi. Älä koko aikaa syö. Kolme neljä viisi ei-liian-raskasta ateriaa päivässä riittää vallan mainiosti. Sitten voisit hyvin laittaa ne juoksukengät käyttöön. Koulun ja mahdollisesti läksyjen jälkeen pummaat jostain pari kypää ja hyppelehdit rismaan tai jonnekin hakemaan kuulokkeet, kun Sonyn on huonot ja Samsungin rikki. Sitten seuraavina päivinä voi lenkillä kuunnella korporaatiota.

Älä huolehdi. Olet vasta kuudentoista, aikaa on vielä vaikka mihin. Nyt sitä vain pitäisi käyttää vähän fiksummin hei.

Muista. Kaikki tämä saattaa kuullostaa epämiellyttävältä ja prokrastinointi ja murehtiminen ja v-maisuus olisivat paljon helpompia vaihtoehtoja. Mutta lopussa se kiitos seisoo. Ja tiedät, että on olemassa ihmisiä ja asioita, jotka antavat voimia ja kiitosta jo matkalla.

Unohda. Joitain asioita on vain parempi olla ajattelematta. Tai, no, ajatuksille ei aina saa mitään. Mutta jos jotain surullista pääsee pään sisään, niin koeta vain jaksaa päivää eteenpäin. Kohta se on ohi.

Sitten teoreettinen hypoteettinen prototyyppi suunnitelma joka päähäni nyt pälkähti ja jonka voi hyvin laittaa tähän nyt ylös. Eli

• 755 herätys - Tämä saa muuttua myöhemmäksikin sen mukaan, osaako tehdä aamiaista nopeammin tai vastaavaa.
• 815 kouluun - Maanantaisin ainakin. Muuten sitä ehtii vaikka kymmenen minuuttia myöhemmin.
• Hyppäri kahtena päivänä - Tässä ehtii tehdä läksyjä ja rentoutua.
• Iltapäivällä kotiin - Läksyt, jos niitä on (ja onhan niitä). Sen jälkeen suht tukeva välipala ja kengät jalkaan ja lenkille.
• Sen jälkeen vapaa-aika - Aikaisintaan ehkä 1400 ja myöhäisintään kai 1800. On siinäkin silti aikaa hyvin ennen kuin
• 2100 rauhoitus - Suihkut, hampaat, vaatteet, yms yms.
• 2200 Aamulypsy - Tai oikeastaan viimeistään 2200. Iltarituaaleissa ei välttämättä ihan tuntia mene. Aamulypsy on ohi useimmiten siinä 20-30 minuutin jälkeen, ja siitä on hyvä ottaa ne reilut yhdeksän tuntia lepoa.

Viikonloppuisin voisi laittaa kai herätyksen ja käydä aamulenkeillä, niin olisi ehkä kaikkein helpoimmin. Mutta antaa olla, kello on jo 2300 ja en ole edes aloittanut lypsyä.  - Ja tottakai heti hetken mielijohteesta menin ja soitin kaksi (2) upeaa Putron kappaletta kitaralla ja lauloin myös kun mieli teki. Sain muuten uuden paidan tänään, ja se on liian iso, joten käytän sitä yöpaitana, mutta en kertoisi siitä jos siinä ei olisi jotain merkittävää. Ei välttämättä olekaan Teille mutta minulle. Jostain käsittämättömästä syystä paitani tuoksuu samalta kuin eräs minulle rakas ihminen, joka useimmiten tuoksuu ihanalta ja on muutenkin aivan ihana. Eli näillä mielin suuntaan kohti patjaani. Öitä.

Oja ja kantapää

Niiden kautta on hyvä oppia, koska oppimisprosessi ei ole silloin miellyttävä eikä sitä haluta toistaa?

Anteeksi, pääni on ihan sekaisin. Opin nimittäin äsken erään aika merkittävän asian itsestäni. Nimittäin sen, että vainoharhaisuuteni voi ottaa minusta vallan ja jättää sitten taakseen itseään vihaavan tyhjän kuoren. Näin on nyt tapahtunut. Tässä sitä ollaan, tuo tutuksi tullut tyhjyys on jälleen tehnyt olonsa mukavaksi sisimpääni. Ja tässä kohtaa huomioin sen, kuinka alakuloiseksi tämä blogi on lähiaikoina muodostunut. Tämä saattaa johtua siitä, että ollessani maissa minulla ei ole parempaakaan tekemistä. Iloista tekstiä on usein mukavampi lukea minunkin mielestäni. Sanon usein, sillä en siedä lukea erästä tietyn tyyppistä iloista tekstiä. Ainakaan tässä mielentilassa, jossa olen näköjään ollut jo reilun kuukauden.

Lähiajat ovat olleet erittäin eRittäin eRittäin eRittäin hämmentäviä to say the least. Ainakin sen yhden tietyn asian suhteen, asian joka on muuttanut elämäni täy-sin. Minulla ei ole sitten käryäkään mitä ulkopuolinen tästä minun jutustani ajattelee, kun 1) muistini on sen verran laadukas, etten edes muista mitä tänne olen kirjoittanut ja b) en varmasti ole kirjoittanut tänne tarpeeksi sitä varten että joku ymmärtäisi täysin. Yksi niistä yhden käden sormilla laskettavista kerroista jolloin olen blogistani saanut palautetta liittyi juuri tähän aiheeseen. Minulle kerrottiin että kerron täällä aiivan liian vähän yksityiskohtia. En tiedä mainitsinko tästä jo. Mutta näin minulle kerrottiin ja olen aikas lailla samaa mieltä mutta minulla on hyvä syy siihen ja se syy on se että haluan suojella yksityisyyttäni ja ennen kaikkea muiden yksityisyyttä ja myös omaani mutta enimmäkseen muiden ja nyt pari päivää sitten rikoinkin tätä yksityisyyttä ainakin jollain tasolla varmaan hiukan enemmänkin muuttamalla kuvani Red Johnista Pasi Nielikäiseen joka ei ole oikea nimeni vaan jääkiekkoilijan joka muuten pelasi hoopeekoossa kun se voitti mestaruuden silloin joskus 05-06 mutta niin häneen minua ollaan verrattu ulkonäön perusteella eli toisin sanoen nykyään olen ottanut anonyymien maskin pois naamaltani ja paljastanut käkkäräpäisen finninaamaisen itseni, johon en ole itse tyytyväinen mutta josta jotkut henkilöt eivät löydä mitään vikaa.
Olen eRittäin väsynyt ja huonolla tuulella ja sekaisin joten en oleta että ymmärtäisitte taaskaan paljoa tästäkään tekstistä. Ja muistaakseni näin olen sanonut aikaisemminkin. Elämäni on sekamelska ja olen itse liian sekaisin alkaakseni selvittämään sitä yksin. Ja nyt olen myös yksin. Juuri nyt. En ollut vähän aikaa sitten enkä välttämättä vähän ajan kuluttua mutta tällä hetkellä olen yksin. Kiitos ja anteeksi. Hyvää elokuun loppua kaikille.

Viime hetkistä

Ei siis viime niinkuin viimeisimmistä vaan viime niinkuin viimeisistä. Ei siis kaiken kaikkiaan viimeisestä vaan niin kuin viimeisistä. Tai, no. En kai varmaan osaa selittää lyhyesti. Otetaan vaikka esimerkki, joka kuitenkin saattaa pitää pojonsa vain minun päässäni, sillä ajatusmaailmani on jotenkin vinksahtanut ja vainoharhainen.

Okei, otetaan vaikka peruskouluaikainen luokkaretki. Se kohdistuu suht isoon huvipuistoon ja olet matkalla sinne oman ja erään rinnakkaisluokan kanssa. Ja kuinka sattuukaan, tuolla nimenomaisella rinnakkaisluokalla koulua käy se yksi poika/tyttö, joka on kaikkia muita muutaman asteen jotenkin ihanampi. Hän, jonka huomatessasi kaikki muut epätarkentuvat kuvasta hieman. Tiedätte toivottavasti, mistä puhun. Siis ihastuksen kohde, jos ihan suoria ollaan (ja tylsiä).

Olet odottanut matkaa hyvän tovin. Pääsisit lähipiirin kanssa nauttimaan hieman elämästä ja elämyksistä koulunpenkin kuluttamisen sijaan. Pääsisit nauttimaan virvokkeista ja kojuista sekä upeasta säästä, jota ollaan varmaksi jo luvattu. Linja-automatka paikalle kestää tovin, ja tunnelman rauhottelemiseksi ollaan arvottu istumapaikat jo etukäteen. Ja kukas se joutuukaan istumaan em. rinnakkaisluokan ihanuuden vieressä illalla paluumatkalla? Ehkä hieman uskomatonta, mutta kyllä, sinä itse. Pääsisit kaiken päälle vielä tutustumaan lisää tähän ymmärtämättömään ihmiseen.

Päivä sujui täydellisesti. Heräsit pirteänä, muroista ei läikkynyt aamulla maitoa ja ilmakin oli mitä parhain. Matka ei kestänyt liian kauaa kaverin kanssa jutustellen eikä kauaa tarvinnut jonottaakaan. Ketään lähipiiristäsi ei hetkeksikään jätetty ernuilemaan tai yksikseen, tekemistä riitti joka sekunnille ja jälkipolvillekin jäi kerrottavaa siitä, kuinka maailmanpyörä jäi jumiin sinun ollessasi kaikkein korkeimmalla kohdalla. Kävitte syömässä puiston tuolla puolen ennen kuin linja-auto lähtisi kohti kotikaupunkia. Kylläisenä ja oi, niin onnellisena pitkän päivän jälkeen löntystät kaverisi kanssa kohti pääporttia. Kaverit höpöttävät jotain ja sinäkin äännähtelet hieman mukana, mutta ajatuksissasi on vain se yksi ja ainoa henkilö. Mietit, mitä sanot ja teet. Jännität ja hymysi leviää korvasta korvaan. Tämä kruunaisi parhaan päivän ikinä.

Linja-autossa porukka on aika väsynyttä. Vilkuilet ympärillesi, että missä hän on, onko hän täällä, ei näy, ei kuulu. Nouset bussiin hieman huolestuneena ja lähestyessä paikkaasi huomaat tuon enkelin jo omallaan. Hän vain istuu polvillaan ja selkä kohti menosuuntaa. No, kävi hieman kehno tuuri, juuri takananne istuu pari vierustoverisi erittäin hyvää ystävää. Yrität istuutuessasi tervehtiä häntä, mutta hän ei varmaankaan huomannut sinua. Bussi lähtee liikkeelle ja koetat kuunnella, mitä vierelläsi jutellaan. Et oikein ymmärrä asiasta, mutta yrität silti jossain kohtaa jopa liittyä keskusteluun. Turhaan, ei sinua huomata. Olet liian jännittynyt ja hermostunut. "Jes", sanot itsellesi hiljaa mielessäsi, kun opettaja käskee vieruskaveriasi istumaan kunnolla, ja käskee hetken päästä uudelleen. Sitten kuulet, kuinka hänen kaverinsakin nyt kehottavat häntä istumaan ja "koita vaikka nukkua, kun olet niin väsynyt". Jutustelu jatkuu pienen hetken, kunnes hän nopeasti kääntyy ja romahtaa nojaamaan ikkunaan. Silmät kiinni. Taisit sanoa hänelle hei kun hän laskeutui ja ehkä kuulit hänen vastanneen "juu moi vaan" ennen silmien kiinni menoa.

Loppumatkan estät itseäsi herättämästä häntä ja vilkuilet häneen pikkuisen välillä. Hän on taivaallinen ilmestys, mutta et kehtaa katsoa kauaa, sillä olet vielä hieman epävarma itsestäsi ja pelkäät hänen suuttuvan. Päätät odottaa bussimatkan loppuun ja toivoa, että hänellä on aikaa ennen kuin lähtee kotiin. Et ehdi tehdä mitään. Hieman ennen matkan loppua hänen kaverinsa herättää hänet tiheään keskusteluun sinulle tuntemattomasta aiheesta. Pari minuuttia linja-auton pysähtymisen jälkeen hän siirtyy keskustelusta omaan kyytiinsä. Hän jättää katseesi mutta ei mieltäsi.

Ja tämä mitätön pieni vikatikki ihmisen toiminnassa sai aikaan sen, että paluumatkan takia retkestä jäi lopulta onneton ja toivoton muisto. Ehkä kuukausien tai vuosien päästä jäljellä ovat vain merkitsevät, hyvät muistot, mutta mitä väliä sillä on kun nykyhetki on niin maissa. Kun yksi pieni hymy tai yksinkertainen tervehdys olisi muuttanut päivän murheellisesta täydelliseksi.

Tämän pikku tarinan pointti on siis se, kuinka yksi pieni vastoinkäyminen voi muuttaa suuren ilon ainakin joksikin aikaa toivottomaksi murheeksi. Ja näin minun on helpompi lausahtaa, että näin minullekin kävi tämän viikonlopun jälkeen. Siis en ollut huvipuistossa, vaan vietin pari päivää uudessa paikassa, upealla ilmalla ja aika mahtavassa seurassa. Tiedän, että viikonloppu on ollut yksi vuoden parhaimmista ja tiedän, että se tulee olemaan hieno ja onnellinen muisto elämäni kirjassa, mutta nyt mietin vain, kuinka se päättyi läheisen ja ihanan ihmisen tarpeettomaan mutta ehkä jollain tasolla vähän perusteltuunkin vastaukseen pieneen mitättömään pyyntööni.

Olen todennäköisesti jonkin tunnepuuskan vallassa, mutta juuri nyt minusta tuntuu aika pahalta sen lopun takia. En ole varma, miksi ajattelen sitä niin paljon. Nyt koetan siirtää ajatukset mualle purkaen tavaroita ja käyden läpi iltarutiineja. En ehkä onnistu. Huomenna jatkuu koulu ja arki. Ehkä en ole onnellinen enää ikinä. Ehkä tämä hyvä elämä loppui tähän. #lifeisshit

Hyvää elokuuta ihmisille.

6kpl/st. à56g/110ml 336g

Istun yksin tyhjässä huoneessa, tyhjässä asunnossa. Nupit jossain kaakon ja etelän välillä ja ilmanlaatu lämmin ja kostea. Olen hetki sitten saapunut kotiin viimeiseltä festaripäivältä aika masentunein tunnelmin.

Perjantaina festarit alkoivat upeasti. Olin alueella pääasiassa yksin. Odottamieni bändien sijaan/lisäksi lähtemättömän vaikutuksen minuun tekivät über-energinen August Burns Red, jo ennen näkemäni Stam1na sekä tietysti Amaranthe. Sonata Arctica veti upeasti kuin myös Santa Cruz. Lähdin festarielta kikseissä ja Reckless Loven saattamana. Olisi kai heti kotiin päästyäni pitänyt mennä nukkumaan. Päätin kuitenkin jostain syystä jäädä autoon yksin väsyneenä makaamaan ja kuuntelemaan niitä kauniita lauluja, joita paljon soitin parisuhteessa ollessani. Olisi pitänyt mennä nukkumaan.

Heräsin seuraavana päivänä tuntia ennen kuin lähdin katsomaan Eriniä. Lauantai oli ehdottomasti paras päiväni, vaikka sen parasta hetkeä koeteltiin jonkin verran. Artistikattaus oli hyvä, vaikka viime vuonna oli asteittain parempi. Upean Erinin avauksen jälkeen tapasin kaksi kaveriani ja heidän kanssaan lähdimme katsastamaan Nakkilalaista Pennilessiä. Varsin hieno bändi oli kyseessä, ja sen keikan aikana tapasimme ja jututimme Simo Frangenia. Siitä siirryimme päälavalle seuraamaan Nekromantixia ja hyvä luoja se oli upea. Aivan eteeni muodostui kunnon porilainen moshpit solistin ratsastaessa upealla arkku-kontrabassolla ja kauniin naisrumpalin kauniisti paukutellessa. Sitten pyörimme jonkin aikaa alueella kunnes päätin lähteä syömään.

Siinä kanapaellaa mutustellessani aloitti Kolmas Nainen settinsä. Hienoa oli etenkin encorena esitetty Tästä Asti Aikaa. Tämän jälkeen kotiuduin yksin päälavan eteen odottamaan yhtä kaikkien aikojen suosikkiorkesteriani. Siinä istuskellessani tein jotain minkä olisi kai voinut koko festarien ajalta jättää väliin, nimittäin tekstailin entiseni kanssa. Ihan kivaahan se oli, kunnes viitisen minuuttia ennen keikan alkua onnistui hän sanomaan jotain mikä sai minut erittäin maihin. Nonetheless, Apulanta nosti tunnelman katosta pari mailia ylöspäin ja vietin yhden elämäni parhaista hetkistä nyrkkiä heiluttaen ja laulaen Toni Wirtasen kanssa. Päätin siitä lähteä sitten jo kotiin, sillä tunnelmani olivat huikeat ja halusin nukahtaa niiden kanssa ennen kuin ajattelisin liikaa mitään muuta. Lunastin pari Green Dayn sinkkua ja ajoin suoraan kotipihaan.

Sänkyyn päästyäni kymmenen aikoihin halusin vielä kuulla yhden Apulannan biisin, joka oli keikalta jäänyt väliin. Tämän jälkeen koin pienen palan helvettiä, kun sain pyöriä hikisenä ja voimattomana sängyssä monta tuntia vangittuna omien ajatusteni kanssa saamatta unta. Hetkeksi nukahdettuani heräsin ennen kuutta tuijottamaan kattoa ja mietiskelemään. Kirkonkellot kuultuani revin itseni väkisin sängystä vain romahtaakseni uudelleen vanhalle nojatuolilleni, jolla suhde oli edellisenä iltana kokenut loppunsa. Tungin pöydältä nappikuulokkeet tärykalvojen läheisyyteen ja yritin nukahtaa American Idiotin soidessa. Lopun päivää olin masennuksen ja vihan alainen.

Syötyäni lähdin käymään pikaisesti kaupassa. Sieltä suht nopea reitti kulki entiseni talon ohi. Päätin kulkea sitä reittiä, sillä olihan minulla häntä ikävä ja tahdoin vielä hieman nähdä sitä paikkaa. Mutta en olisi halunnut nähdä sitä, mitä lopulta näin. Nimittäin hänet itse. Tunsin samassa muikean viillon sisimmässäni ja lisäsin hieman auton nopeutta. Jatkoin ajamista kauemmin kuin sen olisi pitänyt kestää.

Kävellessäni sillan yli festarialueelle sain kuulla millaista on Hevisauruksen musiikki. Päivän kulutin yksinäni istuen eri puolilla aluetta kuunnellen musiikkia, ajatellen ja hikoillen. Vietin hieman aikaa myös muutaman perhetutun kanssa. Sanni veti, kuten olin odottanutkin, aika hienosti. Toisin kuin JVG. Ja ainakin yhdestä syystä, siitä samasta jonka Cheek teki viime vuonna: ei elävää musiikkia. Kun pojat halusivat, että yleisö laulaa jonkun kohdan, tiskijukka lopetti musiikin kuin seinään. Lisäksi ft.-biisien ft.-osiot soitettiin suoraan nauhalta. Toinen kahdesta artistista olisi hyvin voinut vetää Peten tai Annan kohdat ihan hyvin. Raidalla JVG soittaa varsin hyvin.

Huikean lopetuksen festareille tarjosi ihana Jenni Vartiainen, joka lauloi yleisön kanssa loppuun asti ja nautti olostaan. Festareista jäi loppujen lopuksi upeat fiilikset ja hienot muistot, vaikka mielenlaatuni ei nyt ole ollukaan mitenkään kovin hyvä. Varsinkaan, kun huomenna alkaa lukio, enkä ole hoitanut kirjoja vieläkään. Tai no, kaksi kirjaa seitsemästä on hankittu, kaksi saa sähköisesti netistä ja yhden on kaverini luvannut myydä. Plus kaksi kirjaa on varmaan hieman harvinaisempia ja en ole edes varma, mitä ainetta toinen kirja edustaa. Toivottavasti asiat helpottuvat huomenna. Toivottavasti tämä maissaolo ei kestä koko lukion ajan.

Hyvää alkavaa syksyä. Kyllä, sieltä se jo tulee. Jippii.

Summery -14

Vaikka kesälomani yksi suurimmista tapahtumista alkaa vasta pian, kirjoitan silti tähän taas tämmöisen kesäloma-summaryn itselleni. Olisi oikeasti pitänyt kirjoittaa tänne enemmän kesän aikana, sillä koin varsin paljon ihania hetkiä ja upeita tunteita, joita en nyt voi koskaan muistella tai elää uudelleen koska a) minulla on huono muisti ja b) ajatusmaailmani on kärsinyt aika mojovasti ihan tässä lähi-lähiaikoina. Mutta koetan kirjoittaa mitä muistan.

Olin peruskoulun päättötodistukseeni ihan tyytyväinen. Kutosia ei ollut yhtään ja kymppejä kaksi. Viimeisinä minuutteina yläasteella vietin vielä hieman aikaa kavereiden kanssa, jotka räpsivät kuvia ja joista osa päästi kyyneleitä. Hyvästelin porukkaa ja lähdettyäni rakennuksesta oli alkanut sataa. Sinä lauantaina ihmiset tietysti juhlivat koulun päätöstä. Taisin olla yksin, kunnes päähäni tuli soittaa hyvälle kaverilleni, joka todennäköisesti menisi syksyllä eri kouluun kuin minä. Vietimme siinä sitten illan kuunnellen Klamydiaa.

Ensimmäisen lomaviikkoni kolmesta vietin muistaakseni uusien kavereiden seurassa. Grillailimme ja ajelimme hieman. Kun oli vahvempaa juomista, toimin kuskina. Se viikko oli aika hienoa aikaa, vaikka siitä en paljoa muistakaan.

Seuraavalla viikolla toimin isosena Junnilassa tämän vuoden LP2-leirillä. Olin itse samalla leirillä viime vuonna ja isoskolleegani olivat lähes kaikki sieltä jo ennestään tuttuja. Yhtä heistä en aluksi tuntenut, mutta lopulta olin myös hänen kanssaan varsin hyvää pataa. Leiriviikko oli äkkiä ohi ja sain tutustua siellä liutaan mahtavia ihmisiä. Ja sen leirin aikana sain kuulla mihin kouluun pääsen ja kenen kanssa. Siedettävältä näyttää.

Seurasi kaksi viimeistä lomaviikkoani. Nekin vietin suurimmaksi osaksi erinäisissä kaveriporukoissa. Tönkkö muistini pettää taas, että mitä silloin oikeasti tapahtui, mutta mitään kamalaa en muistaisi tapahtuneen. Muistan kuitenkin hyvin viimeisen lomaviikkoni viikonlopun, jolloin minun piti nukkua seuravaa viikkoa varten kunnolla, mutta päädyin ruisailemaan keskiyön ohi moneenkin otteeseen. Katumuksia ei ole. LP2-porukan konfirmaatio ja -harjoitus olivat myös tänä aikana mikäli oikein muistan.

Sitten vuorossa oli toinen viikkoni isosena, leirillä LP5, joka pidettiin minulle suht vieraassa leirikeskuksessa. Fellow-isoset olivat tällä kertaa pari suht hyvää kaveria, yksi puolituttu ja yksi uusi ihminen, joka osoittautui mahtavaksi sellaiseksi. LP5 oli hyvä leiri, ihmiset olivat ystävällisiä ja läheisiä ja tuli siinä samalla tuo leirikeskuskin tutuksi. Minun oli lähdettävä jo toiseksi viimeisenä päivänä ehtiäkseni töihin seuraavana päivänä eli maanantaina.

Eli maanantaina alkoi kesätyöni kiinteistöhullossa. Ensimmäinen viikko oli raskain. Töiden jälkeen taisi joka päivä olla jotain menoa. Maanantaista en muista, tiistaina vietin vähän aikaa pienehkön LP5-porukan kanssa. Keskiviikkona käpertelin sohvalla ja kävin kahvilassa. Sitten en muista mitä muuta. Myöhään taisi mennä viikonlopulla. Lauantaina ja sunnuntaina näin kaikkia LP5-leiriläisiä konfismerkeissä. Sinä sunnuntaina spontaanista mielijohteesta muutin hetkessä koko loppuelämäni. Pyysin nimittäin erästä ihastuttavaa tyttöä treffeille lauantaina. Hän suostui.

 ♥ 

Seuraavalla viikolla vaihtui töissä päämaja ja työmäärä. Luppoaikaa löytyi enemmän kuin tarpeeksi, ja se oli osittain myös hyvä asia, sillä sää oli töissäoloaikani ajan ollut lähes pelkkää hellettä. Ja pihahommia ei aina ole kiva paahteessa tehdä. Menoa riitti kai taas joka päivälle. Tapasimme sen tytön kanssa jo torstaina ja vietimme lähes koko loppuviikon kahdestaan. Kävelimme jazz-kaduilla ja muilla kaduilla ja liikuimme ja olimme paikallamme. Kävimme katsastamassa The Fault In Our Starsin silloin lauantaina. Elämä oli ihanaa. Ja olemme sittemmin päättäneet laskea suhteemme alkaneen siitä torstaista.

Hän lähti suurin piirtein koko seuraavaksi viikoksi kauemmas pois. Sain nukuttua kolmisen tuntia ennen maanantai-aamua ja sanomattakin on kai selvää että olin seuraavalla viikolla hieman väsynyt. Enkä taaskaan oikein muista mitä sillä viikolla tein. Viikonloppuna pääsin kuitenkin pitkästä aikaa mökille. Siellä oli aivan fantastista. Pääsin kunnolla rentoutumaan mereen ja aurinkoon ja petiin ja oi kuinka se oli mukavaa. Palasin kaupunkiin sunnuntaina ja näin tyttöäni uudelleen jo samana päivänä.

Seuraava viikko oli myös tukahduttavan kuuma. Töissä hikoilin neljä päivää osin trimmerin varressa, osin klipon, osin noukkian, osin autossa tauolla. Tiistain pidin vapaata. Tyttöni piti minulle seuraa ja antoi voimia. Taisin nähdä häntä melkein joka päivä. Ja taas viikonlopuksi mökille. Ah.

Sitten ollaankin tässä viikossa. Vietin maanantai-illan pitkästä aikaa kaveriporukassa ja mukavaa seuraa riitti aamukahteen asti. Onneksi tiistai oli taas vapaa. Nukuin pitkään ja olin hetken tietokoneella. Hieman myöhemmin lähdin moikkaamaan tyttöäni. Vartti venyi pariksi tunniksi ja elämä oli ihanaa. Keskiviikkona annoin kaverin lainata hiukan moppea kun hän oli sitä jonkin aikaa jo pyytänytkin. Ja sitten kävin taas kahvilassa.

Eilen päästyäni töistä kävin suihkussa ja kuskasin kaverin metsästä kotiin. Sitten ajoin tyttöni talolle odottamaan häntä, kun olimme sopineet jonkin sortin leffaillan. Katsoimme mahdollisesti kaikkien aikojen suosikkileffani Linnunradan Käsikirja Liftareille ja sen jälkeen jakson Supernaturalia ja jakson Doctor Whota.

Ilta oli ihana, mutta se jäi sitten suhteemme viimeiseksi. Hän jäi vielä syliini ja oli siinä hyvän tovin, aamuyöhon asti. Hän lähti kotiin ja minä jäin taas yksin. Olin jo ehtinyt unohtaa, millaista se on. Se on kuitenkin jo niin tutuksi tullut tunne, että oli melkein hieman kotoisaa jäädä yksin. Ei se kivaa ole, mutta minkäs teet. Elämä on vaikeaa. Toivottavasti tiemme eivät eronneet vielä. Ne kolme viikkoa olivat todennäköisesti tähänastisen elämäni kolme parasta ja pisintä viikkoa.

 ♡ 

Tässä sitä nyt ollaan. Huono olo on ollut aamusta asti. Pääsin töistäkin neljä tuntia normaalia aikaisemmin, mutta minua ei hymyilytä. Tänään alkaa Porispere, jonne minulla on kolmen päivän lippu. Tänään odotan eniten ehkä Sonata Arcticaa tai Reckless Lovea. Huomenna Erin, Kolmas Nainen ja Apulanta ja sunnuntainahan on vain neljä artistia. En ole vielä ihan varma menenkö Hevisaurusta katsomaan.

Oloni on rikkinäinen ja ennen kaikkea yksinäinen. Vaikka kaikki olisikin nyt oikeastaan ihan hyvin niin en näe sitä. Listasin juuri lukiokirjoja, joita tarvitsen ensimmäistä jaksoa varten, joka alkaa jo maanantaina. En ole niitä vielä hankkinut. En tiedä miksi. Nyt menen suihkuun ja sitten etsin parkkipaikkaa Kirjurinluodon läheisyydestä.

Pojat ei tanssi.