Okei, otetaan vaikka peruskouluaikainen luokkaretki. Se kohdistuu suht isoon huvipuistoon ja olet matkalla sinne oman ja erään rinnakkaisluokan kanssa. Ja kuinka sattuukaan, tuolla nimenomaisella rinnakkaisluokalla koulua käy se yksi poika/tyttö, joka on kaikkia muita muutaman asteen jotenkin ihanampi. Hän, jonka huomatessasi kaikki muut epätarkentuvat kuvasta hieman. Tiedätte toivottavasti, mistä puhun. Siis ihastuksen kohde, jos ihan suoria ollaan (ja tylsiä).
Olet odottanut matkaa hyvän tovin. Pääsisit lähipiirin kanssa nauttimaan hieman elämästä ja elämyksistä koulunpenkin kuluttamisen sijaan. Pääsisit nauttimaan virvokkeista ja kojuista sekä upeasta säästä, jota ollaan varmaksi jo luvattu. Linja-automatka paikalle kestää tovin, ja tunnelman rauhottelemiseksi ollaan arvottu istumapaikat jo etukäteen. Ja kukas se joutuukaan istumaan em. rinnakkaisluokan ihanuuden vieressä illalla paluumatkalla? Ehkä hieman uskomatonta, mutta kyllä, sinä itse. Pääsisit kaiken päälle vielä tutustumaan lisää tähän ymmärtämättömään ihmiseen.
Päivä sujui täydellisesti. Heräsit pirteänä, muroista ei läikkynyt aamulla maitoa ja ilmakin oli mitä parhain. Matka ei kestänyt liian kauaa kaverin kanssa jutustellen eikä kauaa tarvinnut jonottaakaan. Ketään lähipiiristäsi ei hetkeksikään jätetty ernuilemaan tai yksikseen, tekemistä riitti joka sekunnille ja jälkipolvillekin jäi kerrottavaa siitä, kuinka maailmanpyörä jäi jumiin sinun ollessasi kaikkein korkeimmalla kohdalla. Kävitte syömässä puiston tuolla puolen ennen kuin linja-auto lähtisi kohti kotikaupunkia. Kylläisenä ja oi, niin onnellisena pitkän päivän jälkeen löntystät kaverisi kanssa kohti pääporttia. Kaverit höpöttävät jotain ja sinäkin äännähtelet hieman mukana, mutta ajatuksissasi on vain se yksi ja ainoa henkilö. Mietit, mitä sanot ja teet. Jännität ja hymysi leviää korvasta korvaan. Tämä kruunaisi parhaan päivän ikinä.
Linja-autossa porukka on aika väsynyttä. Vilkuilet ympärillesi, että missä hän on, onko hän täällä, ei näy, ei kuulu. Nouset bussiin hieman huolestuneena ja lähestyessä paikkaasi huomaat tuon enkelin jo omallaan. Hän vain istuu polvillaan ja selkä kohti menosuuntaa. No, kävi hieman kehno tuuri, juuri takananne istuu pari vierustoverisi erittäin hyvää ystävää. Yrität istuutuessasi tervehtiä häntä, mutta hän ei varmaankaan huomannut sinua. Bussi lähtee liikkeelle ja koetat kuunnella, mitä vierelläsi jutellaan. Et oikein ymmärrä asiasta, mutta yrität silti jossain kohtaa jopa liittyä keskusteluun. Turhaan, ei sinua huomata. Olet liian jännittynyt ja hermostunut. "Jes", sanot itsellesi hiljaa mielessäsi, kun opettaja käskee vieruskaveriasi istumaan kunnolla, ja käskee hetken päästä uudelleen. Sitten kuulet, kuinka hänen kaverinsakin nyt kehottavat häntä istumaan ja "koita vaikka nukkua, kun olet niin väsynyt". Jutustelu jatkuu pienen hetken, kunnes hän nopeasti kääntyy ja romahtaa nojaamaan ikkunaan. Silmät kiinni. Taisit sanoa hänelle hei kun hän laskeutui ja ehkä kuulit hänen vastanneen "juu moi vaan" ennen silmien kiinni menoa.
Loppumatkan estät itseäsi herättämästä häntä ja vilkuilet häneen pikkuisen välillä. Hän on taivaallinen ilmestys, mutta et kehtaa katsoa kauaa, sillä olet vielä hieman epävarma itsestäsi ja pelkäät hänen suuttuvan. Päätät odottaa bussimatkan loppuun ja toivoa, että hänellä on aikaa ennen kuin lähtee kotiin. Et ehdi tehdä mitään. Hieman ennen matkan loppua hänen kaverinsa herättää hänet tiheään keskusteluun sinulle tuntemattomasta aiheesta. Pari minuuttia linja-auton pysähtymisen jälkeen hän siirtyy keskustelusta omaan kyytiinsä. Hän jättää katseesi mutta ei mieltäsi.
Ja tämä mitätön pieni vikatikki ihmisen toiminnassa sai aikaan sen, että paluumatkan takia retkestä jäi lopulta onneton ja toivoton muisto. Ehkä kuukausien tai vuosien päästä jäljellä ovat vain merkitsevät, hyvät muistot, mutta mitä väliä sillä on kun nykyhetki on niin maissa. Kun yksi pieni hymy tai yksinkertainen tervehdys olisi muuttanut päivän murheellisesta täydelliseksi.
Tämän pikku tarinan pointti on siis se, kuinka yksi pieni vastoinkäyminen voi muuttaa suuren ilon ainakin joksikin aikaa toivottomaksi murheeksi. Ja näin minun on helpompi lausahtaa, että näin minullekin kävi tämän viikonlopun jälkeen. Siis en ollut huvipuistossa, vaan vietin pari päivää uudessa paikassa, upealla ilmalla ja aika mahtavassa seurassa. Tiedän, että viikonloppu on ollut yksi vuoden parhaimmista ja tiedän, että se tulee olemaan hieno ja onnellinen muisto elämäni kirjassa, mutta nyt mietin vain, kuinka se päättyi läheisen ja ihanan ihmisen tarpeettomaan mutta ehkä jollain tasolla vähän perusteltuunkin vastaukseen pieneen mitättömään pyyntööni.
Olen todennäköisesti jonkin tunnepuuskan vallassa, mutta juuri nyt minusta tuntuu aika pahalta sen lopun takia. En ole varma, miksi ajattelen sitä niin paljon. Nyt koetan siirtää ajatukset mualle purkaen tavaroita ja käyden läpi iltarutiineja. En ehkä onnistu. Huomenna jatkuu koulu ja arki. Ehkä en ole onnellinen enää ikinä. Ehkä tämä hyvä elämä loppui tähän. #lifeisshit
Hyvää elokuuta ihmisille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti