tiistai 13. tammikuuta 2015

About the aesthetic

Eli ei muuta kuin pari pikku päivitystä blogiin.

Ensiksi olen tässä viime aikojen aikana koettanut jotenkin tehdä tätä blogia varten tunnisteet-sivun, jonka ehkä on tarkoitus helpottaa sitä, jos haet täältä jotain tiettyä. Pääasiassa tein sitä vain ajankuluksi ja siksi, että ajattelin blogini hieman hyötyvän siitä ja siksikin että aloin ylipäätään käyttämään tunnisteita. Se on nyt siis toistaiseksi valmis ja se linkki on ovelasti piilotettu tuonne vasemmalle kuvaukseen.

Toiseksiksi, kuten joku ehkä huomailikin, olen päivittänyt "Taustamusiikkia for you" -widgetin. Tarkoituksena oli päivittää se jonkin ajan kuluttua, mutta valmistellessani uutta listaa huomasin blogin päivittävän ensimmäistä sitä tahtia. No, tässä teille nyt jonkin verran uuttakin musiikkia taustameluksi. En tiedä, käyttikö kukaan muu kuin minä itse tuota soittolistaa, mutta ei sillä väliä. Filleriksi kerron vielä jokaisesta biisistä erikseen hieman.
Xion's Theme nostaa minun tunteeni pintaan, ja mitä todennäköisimmin sinunkin, JOS olet pelannut 358/2 Daysin tarinatilan loppuun.
Even If You Feel Sad on yksi kolmesta biisistä vanhalta listalta. Holiday Starin yhdestä kliimaksista.
Ray#001 on toinen tuttu. Sillä ei BBL:ssä ole niin kamalan suurta merkitystä, mutta melodia on minulle miellyttävä.
Steampowered on duurivoittoinen tiluttelu-ish-inen kappale Approaching Nirvanalta. Tuo minulle hymyn ja muistoja.
Sacrifical on The Binding of Isaacin ehkä tunnistettavin sävelmä. Kappaleen remix oli soittoäänenänikin aika kauan.
Drought on syy siihen, miksi ostin OmegaRubyn enkä AlphaSapphireä. Rakastan tätä melodiaa.
Spanish Flean olet toivottavasti jo joskus kuullut.
Lights tuo ehkä vähän liikaa rojua muuten suht rauhalliseen listaan, mutta eh, antaa tuoda. Poistan sen, jos sitä ei siedetä.
Nate's Theme 3.0 on kolmas versio Uncharted -pelisarjan teemamusiikista. Oi, kuinka tämä tuo muistoja vanhasta kodista.
Mount Olympus on vain upea kappale. Pääasiassa lisäsin listaan filleriksi. Ettei jää liian lyhyeksi.
Ethan Mars' Main Theme -nimellä tuo kappale ainakin YouTubessa on. Ihastuin siihen sattumalta sen kuultuani, ja peli on jo matkalla luokseni.
Simple and Clean on Kingdom Hearts -pelisarjan ensimmäinen "teemamusiikki" (jos Dearly Belovedia ei lasketa). Tämän pidemmän version löysin vasta lähipäivinä. En keksi kirveelläkään, miksen ole aikaisemmin kuunnellut kokoversiota. Joka tapauksessa käsittämättömän upea kappale allekirjoittaneen mielestä.

Eiköhän siinä kaikki. Ja laittaessani tunnisteita huomasin kommenttien paljouden joissakin teksteissä. Luulen, että ne kommentoijat ovat lakanneet lukemasta, kun ei ole pitkään aikaan kuulunut mitään. Hymy nousi niitä lukiessa. Enkä panisi pahakseni, jos kommentteja saisin edes yhden. Mutta ei sen niin väliä. Ei Teidän aivan välttämättä tarvi kertoa minulle olevanne siellä. Jos olette. Anonyymi-yhteisön olemassaolostakaan en enää ole varma. Mutta ei siitä sen enempää. Hyvää nuutipukinpäivää vai mikä se olikaan.

lauantai 10. tammikuuta 2015

Hurtful Wooden Boomerang

"Does it throw insults?"
"Pretty much, it's got +14% damage and it knows all your worst emotional secrets."
"Oh, that's terrible."
"Yeah, it is actually an absolute bastard."

Nyt kerron Teille jutun joka ehkä mahdollisesti jopa on näkemästäni unestani peräisin. Ehkä. Ehkä ei. Sillä ei ole väliä. Muistini saattaa pettää.

-----

On lämmin. Ei kostea lämmin eikä kuiva lämmin, vaan mukavan lämmin. Peitto on puoliksi päälläni, tyyny yllättävän pehmeästi pääni alla. Vasen käteni ojennettuna eteeni, kämmenselkä tyynyllä. Kyynärpääni päällä lepää hänen lämmin päänsä. Oikea käteni on hänen kyljellään.
Olemme yhdessä, yksin. Aivan niin kuin silloin joskus.

Hetki sitten olimme hiljentyneet maailman tärkeimmästä ja suurimmasta keskustelusta. Se käsitteli uskomattoman valtavia asioita ja erittäin vaikuttavia aiheita. Se käytiin hiljaa, kuiskaten, vaikka kukaan muu ei ollut kuulemassa. Sen loppua ei kukaan kuullut, sillä äänemme hiljenivät vähitellen ja tauot puheenvuorojen välissä venyivät ja venyivät.
Nyt hiljaisuuden rikkoivat ainoastaan kaksi samantahtista hengitystä ja kellon tikitys. Aivan niin kuin silloin joskus.

Kumpikaan ei nuku. Kumpikaan ei laita silmiään kiinni. Pimeyden keskeltä erotan kaikista näyistä ihanimman näyn. Kaksi suurta, kaunista silmää, jotka katselevat takaisin hiusten takaa. Suun, joka on ahkerasti pysynyt jo kauan hienovaraisessa, valloittavassa hymyssä. Kasvot, joiden katseluun en ole kyllästynyt enkä tulisi kyllästymään. Nostin kättäni ja silitin hänen siroa poskeaan.
Olisin sanonut jotain, mutta jätin sanomatta. Aivan niin kuin silloin joskus.

Molempien silmät alkavat vähitellen sulkeutua. Olen täysin rento. En huolehdi mistään. En pelkää mitään. Vainoharhaisuuteni on poissa, masennukseni on pelkkä muisto vain. Nyt kaikki on hyvin, mikään ei voisi olla paremmin. Mietiskelen häntä, ja itseäni. Mietiskelen meitä. Mittailen häntä vielä hieman katseellani. Vikoja. Huomaan niin paljon vikoja. Olemme rikkinäisiä ihmisiä. Olemme haavoja, traumoja, yksinäisyyttä, hiljaisuutta. Olemme täynnä vikoja. Mutta olen niin onnellinen, sillä ne viat ovat meidän. Ei kenenkään muun.
Ainoastaan meidän vikojamme. Aivan niin kuin silloin joskus.

Olemme kokeneet tämän hetken aikaisemmin. Olimme yhdessä, yksin. Olin turvassa, olin siellä, missä aina halusin olla. Ja olen siellä nyt, taas, odottamatta, yllättäen. Näin ei pitänyt enää koskaan tapahtua. Eikä näin enää koskaan tapahtunutkaan. Tällä upealla hetkellä, jonka haluaisin kestävän ikuisuuden, on eräs tietty ero siihen hetkeen silloin joskus, niihin kauniisiin hetkiin, joista en olisi ikinä halunnut lähteä pois, niihin, joita oli,
silloin joskus.

Tällä kertaa en saa nukahtaa rakkaani vierellä.
Tällä kertaa säpsähdän yksin hereille.

-----

"Is this a trap to throw your hurtful boomerang at me?"

torstai 8. tammikuuta 2015

Vessanpaperia jossa on pingviinien kuvia


En loppujen lopuksi varsinaisesti vaihtanutkaan blogin nimeä. "Ilmeen" taisin vaihtaa tai jotain sen tapaista. Koska jos joku ei huomannut niin Jasun Blogi on nykyään violetti. Ja jotkut taide-ihmiset siellä varmaan pudistavat päitään koska kyseessä on oikeasti muka purppura tai lila tai sinipuna tai jokin vastaava. En silti väitä tietäväni oikeaa nimeä. Violetti on hyvä. Ja väri johtuu pääasiassa siitä, että tuo purppura lila violetti mikälie on ollut jostain syystä jo pidemmän aikaa oma lempivärini, jos niin voi vielä tässä iässä sanoa. En vihaa kaikkia muita värejä, violetti on vain jotenkin miellyttävä väri.

Nimeä en siis vaihtanut. Kuten välilehdessä joillakin lukee, blogi on yhä ja löytyy nimellä Jasun Blogi. Yksinkertaisesti vaihdoin vanhan Scrubs-tyylisen logon kuvatiedoston tähän uuteen "Kiitos ei ole kirosana" -kuvatiedostoon. Logossa sana "Kiitos" on kirjoitettu Kingdom Heartsista tutulla fontilla ja "kirosana" Tim Burton's The Nightmare Before Christmas -kirjoitustyylillä. "Ei ole yhtä kuin merkki" -merkki on omaa käsialaa. Lisäksi yritin vaihtaa taas faviconia mutta en tiedä miten siinä onnistuin. Surullista mutta totta, vaihdoin myös kuvauksessa olleen lainauksen pois. Ehkä laitan sen joskus takaisin, mutta jos en laita niin tässä se vielä on.

" Listen to me. What you're feeling right now, it's not death, it's life. A new kind of life.
Open your eyes. See, what I see. Feel, what I feel. And let's go take a howl at that moon. "

Lainaus on peräisin erään suosikkisarjani raskaimmista kohtauksista. Otin parista kohtaa pois nimet, jotta lause kävisi enemmän järkeen. Ja ei, en kerro, mistä tuo lainaus on suoraan lähtöisin. Jos jotenkuten muistat lauseen, niin huomaat varmasti heti, jos se sattuu tulemaan sinua vastaan.

Violettiin väriin voisi mahdollisesti olla osasyyllisenä eräs peli, jonka kirjoitin ORASin tilalle tuonne sivupalkkiin tässä jokin päivä. Kävin ostamassa kummeilta saaduilla rahoilla paikallisesta pelikaupasta Saints Row IV - Game of the Century Edition -levykkeen alkuviikosta ja sitä olen hakannut yllättävän paljon. Muita aikaani vieviä pelejä tällä hetkellä ovat Kingdom Hearts II Final Mix, Hearthstone, Terraria, The Binding of Isaac: Rebirth, Mario & Luigi: Partners In Time ja sitten vielä vaikka se Pokémon ORAS. Ja yhäkin aikaani vie runsaasti näiden lisäksi YouTube sekä Tumblr. Vapaa-aikaa olen päättänyt jättää opiskelulle mahdollisimman vähän. Muun muassa siksi, että työpöytäni on kaatopaikka ja tämänkin tekstin väsäsin nojatuolillani löhöillen. Tässä olen viettänyt viime päivänikin suurilta osin. Jollain kumman tavalla minulla on joka päivä ollut vielä jotain mielekästä menoakin.

Mutta pääosin Saints Row IV on vienyt suuren osan vapaa-aikaani. Eikä harmita yhtään. Peliä on uskomattoman nautinnollista pelata. Vaikka se on ainakin toistaiseksi helppoa kuin heinänteko, niin siitä saamani ilo ja hyvä olo ovat ajan arvoisia. Ja pitkästä aikaa päätin taas antaa päähahmolleni naisen sukupuolen. En muista, olenko Skyrimin jälkeen tehnyt samaa. Mutta en epäröi myöntää, että olen viettänyt vähintään tunnin simulaation erinäisissä vaateliikkeissä ja sen sellaisissa luomassa mahdollisimman kauniin ja mahtavan näköisen ja oloisen hahmon. Tämänhetkinen olomuoto on ollut jo suht kauan; tuuheat mustanpurppurat hiukset, mustanpurppura APOC-kokonaisuus ja täysille kustomoidut .45 Fletcherit molemmissa käsissä. Don't judge.

Sitten loppuun(?) vielä vähän muutakin kuin digitaalista juttua. Tiistaina oli viimeinen lomapäivä ennen lukion jatkumista. Koko päivän minulla oli huono olo ja olin huonommalla tavalla väsynyt. Sinä päivänä päätin, että lähdenpä taas pois kotikaupungista viikonloppuna katsomaan serkkujani ja sinä päivänä olin myös siskonityttären 1-vuotissyntymäpäivillä. Siellä oli mukava olla, vaikka olo oli mitä oli. En saanut illalla/yöllä nukuttua. Oloni oli silloin parantunut. Varasin about 10 tuntia nukkumiselle ja muistan katsoneeni kelloa vielä neljän jälkeen aamupäivällä. Nyt olen päättänyt, että menen sänkyyn vasta kun alkaa väsyttämään. Unirytmiä en edes yritä korjata tarkoituksella. Se on niin rikki kuin olla voi.

Ja mitä tunne-elämään kuuluu, olen ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti vihainen jollekulle. Hän on tuonut elämääni iloa ja piristystä, mutta viime vuoden lopulla hän alkoi enemmän ärsyttäväksi. Käsitykseni mukaan hän on kiihdyttänyt minua turhaan ja on käyttänyt runsaasti hyväkseen sitä, että hän on minulle ollut ainakin jonkin verran tärkeä ihminen ja täten hänellä on erityinen asema minun mielialaani vaikuttamisen suhteen. Vuoden alkupuolella hän kysyi yht'äkkiä jostain että olenko hänelle vihainen, mietiskelin hetken ja keksin heti monta syytä olla. Myöhemmin kysyin haluaisiko hän tietää että olenko hänelle vihainen vai en ja hän luuli jo etukäteen että olin. Ja sen erittäin lyhyen keskustelun aikana hän ärsytti minua todennäköisesti tahallaan ja jälleen asemaansa hyväksi käyttäen niin, että päätin sitten olla suuttunut. Siihen onkin puolen vuoden aikana kertynyt paljon hyviä syitä.

En usko olevani kovin pitkävihainen ihminen. Mitä todennäköisimmin ajattelen asiaa aina vain vähemmän ja lopulta unohdan sen. Ja sen en luulisi kestävän kauaa. Mutta ei sitä koskaan tiedä. Kuten sanoin, en ole muistaakseni koskaan ennen ollut kunnolla vihainen kellekään. Ja voin taata, että tämä henkilö on sen ansainnut. Ja vihaani tulee kai lieventämään se pieni määrä ihmisiä lukiossani, joiden tapaaminen saa minut aina hyvälle tuulelle.

Mutta ei siitä sen enempää. Kello tulee kaksi ja minua ramaisee lievästi. Toivottavasti saan nukutuksi.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

03-25-35

Totta puhuakseni olisin keksinyt muutamiakin erilaisia CD-levyn pakkaustapoja, jotka olisivat olleet hieman käytännöllisempiä kuin tämä.


Mutta ei se mitään, täysin uusi tuote saapui minulle melkein lommoitta. Kyseessä on Nightmare Revisited, vuonna 2008 julkaistu Tim Burton's The Nightmare Before Christmas -elokuvan soundtrack monien suosittujen bändien coveroimana. Mukana muiden muassa Rise Against, Amy Lee ja Korn. Ja heti kannen avattuani huomasi selvästi, että kyseessä on vuonna 2008 julkaistu levy.


En edes tiedä, toimisiko tuo älypuhelimella. En kokeillut. Ja nostalgisen lappusen toiselta puolelta löytyy pikkuprintin lisäksi tämmöistä:

Songs from
NIGHTMARE REVISITED
can be purchased as RINGTONES
by texting the keyword below to DISNEY (n:o):
Text [NM2x] to get [kappaleen nimi] by [esittäjä] x10
BONUS RINGTONE AVAILABLE FOR PURCHASE
Text [NM2x] to get OOGIE BOOGIE'S SONG by Tiger Army**
- pikkuprinttiä -
**Song not featured on CD

Pikkupräntin seassa lukee että tarjous käy vain Yhdysvalloissa, joten kokeilkaa rauhassa, jos haluatte. x:n tilalle tulee kirjain A, B, C, E, F, G, H, I, J, K tai L mutta ei D, M tai siitä seuraavia. Älkää kysykö. Ja disclaimer ei ehkä kannata kokeilla. Ja Disneyn onneksi Tiger Armyn kappaleen sain kuunneltua YouTubesta.

Ja kyllä, tässä oli vuoden 2015 ensimmäinen puheenaihe täällä. Välillä 24.12.14 - 4.1.15 on tapahtunut aika paljon kaikenlaista kirjoituksen arvoista. Mutta olin poissa kotoa lomalla enkä oikein sitten näköjään kirjoittanut mitään. Joulupäivä oli ja meni, automatkustus oli minusta, kuten aina, rentouttavaa ja kovin mukavaa. Tampere oli ennallaan. Samoin Lappi. Vuodenvaihde oli verrattuna aikaisempiin varsin rauhallinen. Parkkipaikalla parit padat ja raketit hotellinaapurien kanssa. Kuu pilkotti pilvien raosta mustalla taivaalla. Taisin tehdä ensimmäistä kertaa uudenvuodenlupauksen itselleni ja sen voisin pitääkin. Olin elänyt sen mukaisesti vapaaehtoisesti jo puolisen vuotta ja se onnistuu helposti ja se on hyväksi mielenterveydelleni. Kuten on tapana kaikkien muidenkin elämänohjeitteni kanssa, en haluaisi julkaista sitä täällä. Juuri nyt mieleeni tulee kaksi, mutta olen varma, että niitä on enemmän. En ole koskaan kertonut niitä helpottavia ja avustavia lauseita kellekään. Se voi olla itsekästä, mutta täten minulla on jotain omaa ja tärkeää ja jota en jaa muille. Ehkä joskus jollekin, joka sen ansaitsee. Todennäköisestikin. Mutta nyt pidän ne itselläni.

Lapissa oli paljon pimeämpää ja paljon pahaljon enemmän lunta. Tämä vaatii tottumista. Ja nyt vuorossa on vielä pari lomapäivää, joina minun on määrä tehdä lukiota varten viisi projektia. Ja voin kertoa, että lukion aikana on erittäin vahvasti vahvistunut se ajatukseni, jonka mukaan kotona tehtävät tehtävät eivät hyödytä minua mitenkään. Kävin läpi kaksi jaksoa lukiota tehden läksyjä niin vähän kuin vain mahdollista eikä numeroilleni tapahtunut mitään. Koulussa opin parhaiten. Mutta nyt pitäisi alkaa kirjoittamaan luonnonkatastrofi / riskikirjoitelmaa valitsemastani maasta eli Islannista, jonkin sortin ainetta puhtaasti määrätystä filosofista nimeltä Nietzsche, pitäisi lukea dekkari ja kirjoittaa siitä kuvausta ja rustata aikajana (valitsin kirjan, jonka olen lukenut kahdesti ja tehnyt siitä aikaisemmin kolme ainetta, Hugh Laurien 'Järein Asein'), pitäisi suunnitella puhe / suullinen esitys puhtaasti määrätystä filosofista nimeltä Nietzsche ja pitäisi lukea Apulanta-historiikki loppuun ja tehdä lyhyt ja ytimekäs kertaus siitä kirjasta ja bändistä. Mieluisalta kuullostaa, mutta kotona huomiokykyni voi helposti herpaantua sekunnin murto-osassa. Koetin eilen illalla edes ailoittaa. Ja mitä sainkaan aikaiseksi? No, tiedän ainakin jotenkuten sen että kuka oikein oli Nietzsche ja mitä hän ajatteli, tiedän Islannin tunnetuimmat maantieteelliset riskit, ja kaikista tärkeimpänä sain ensimmäistä kertaa suuren vaivannäön ja monien tuntien jälkeen Ultima Weaponin itselleni Kingdom Hearts Final Mix -pelissä.

Vuosi 2013 oli vuosi, jona sosiaalinen elämäni lähti kunnolla käyntiin. Sain paljon uusia, hyviä ja luotettavia kavereita, vietin paljon aikaa muiden ihmisten kanssa, oli hauskaa. 

Vuosi 2014 oli vielä kaikin puolin parempi kuin 2013. Lukemattomia uusia kavereita, muutamia uusia vihollisia, kolme ihanaa tyttöä muuttamassa elämääni ja ajattelumaailmaani osittain lähes perusteellisesti, valtavasti ikimuistoisia muistoja, ensimmäinen parisuhde, ensimmäinen laillinen työ, ensimmäiset kokeilut huumausaineiden kanssa, ensimmäiset kolarit, ensimmäiset oikeat sydänsurut, ensimmäiset alkoholit, kaksi uutta tyttövauvaa, vanhojen yhteyksien vahvistusta, monia musiikkitapahtumia... Aivan uskomattoman upea vuosi. Luotan siihen, että tästä vuodesta tulee jotenkin vielä parempi, sillä minulla on nyt enemmän kokemusta, rohkeutta ja viisautta. Täydellä optimismilla mennään.

Nyt on vuosi 2015, anonyymit. 2015. Toivotan Teille ikimuistoista sellaista.

torstai 25. joulukuuta 2014

This Christmas I wanna give you my heeaaAArt...

Minulla ei ole koskaan ollut huonoa joulua. Olen varma, ettei tänäkään vuonna oikeasti ollut. Mutta juuri nyt minusta tuntuu, että tämä joulu oli erityisen kehno esitys. Tai ennemmin jouluaatto. Joulu kokonaisuutena on ollut mukava, mitä nyt neljä ja puoli joulujuhlaa plus muuta sählinkiä. Ehkä tämän joulun erilaisuus johtuu siitä, että olen kasvanut vanhemmaksi ja kasvan edelleen. Juuri tällä hetkellä olen kuitenkin varma, että se johtuu perheestäni. En väitä tämän joulun olleen aivan surkea, vaan ennemmin kertoisin, miksi tunnen oloni  mm pettyneeksi juuri nyt. Siis tähän päivään. Oloni on nyt aika hyvä, kun kirjoittaessani taustalla soi niin ikään joulu-CD ja odotan lähtöä kauaksi kotoa perjantaina.


Vaikka olin 23. päivä sanonut moneen kertaan, ettei sasi herättää minua aattona, niin minut herätettiin joskus ennen yhdeksää. Yöllä olin herännyt ja päättänyt katsoa kaikki jäljellä olevat The Vampire Diaries -jaksot ja väsätä joulukoristeita karkkipapereista ja naruista. En noussut silloin ennen yhdeksää vaan koetin mennä takaisin nukkumaan. Nousin hieman ennen kahtatoista. Puin ylleni, siistiydyin ja olin valmiina lähtemään siskoni luo jouluaaton viettoon. Veljeni ei ollut. Hänen herättämiseensä meni puolisen tuntia ja hän oli huonolla tuulella siskoni luokse päästyämme. No, siellä sitten odottelimme ruokaa ja söimme ruokaa. Ja ruoka oli, kuten voi olettaa, erittäin hyvää. Valitettavasti en jostain syystä jaksanut syödä yhtä annosta enempää. Jälkiruokaakin jäi lautaselle. Mutta kaikki oli erinomaista ja maukasta. Sain toimia juhlien DJ:nä ja sehän tarkoitti sitä että kuuntelimme päivän aikana Pentatonixia, Elvis Presleytä, ruotsalaisia joululauluja, Turmion Kätilöitä ja Green Daytä.

Sitten olisi vuorossa lahjojen jako ja avaaminen. En tiedä käytännöstä muissa perheissä, mutta meillä lahjat jaetaan ensiksi ja sitten kierretään myötäpäivään siten että jokainen avaa vuorollaan yhden lahjoistaan. En saanut paljoa lahjoja, mikä ei ollut mitenkään huono asia. Minulla oli tänä jouluna vain yksi ja ainoa lahjatoive täksi jouluksi. Olin ilmoitellut vanhemmilleni jo kuukauden ajan, että toivoisin joululahjaksi Kingdom Hearts II.5:n enkä välttämättä edes tarvitsisi muuta. Lisäksi olin siskoni pyynnöstä ilmoittanut, mitä haluaisin hänen tilaavan minulle lahjaksi netistä. Lahjojeni joukossa oli pari lupaavan muotoista pakettia, ja olin tyytyväinen. Pääosa lahjoista meni siskontyttärelle.

Lahjojen avaamisesta päälimmäisenä mieleeni muistuu se, kuinka minulle vain huudettiin ja minua hoputettiin. Sain loppujen lopuksi Porispere 2015 -liput, rannekellon, kitaratelineen, suklaata ja rahaa. Siskoni oli ainakin luulojeni mukaan tilannut minulle ne kolme asiaa, joita pyysinkin. Sain lahjaksi niistä kaksi. En muistanut kysyä, missä se kolmas on, mutta veikkaan, että se ei ehtinyt jouluksi saapua, sillä se taisi lähteä ulkomailta. Ja se yksi ja ainoa oikea joululahjatoiveeni? Ei missään näkyvissä. Ilmaisin pettymykseni lahjan poissaolon ymmärrettyäni. Tehdessäni lähtöä siskoni luota äitini tuli kysymään, että onko minulla nyt huono mieli ja sanoin että on ja sen jälkeen hän sitten kaiken lisäksi vielä syytti minua siitä, etteivät he olleet joko uskaltaneet/osanneet ostaa sitä lahjaa minulle. Ja tässä esiin nousee se yksi ihmisen luonteenpiirre, jota inhoan suuresti. Nimittäin se, ettei kysytä, kun on kysyttävää. Itse yritän aina, kun mahdollista, kysyä. Ja nyt, poistettuani tästä kohtaa muutaman rivin valitusta, päätän olla valittamatta enempää.

Lähdin siskoni luota lahjojeni kanssa huono-oloisena oma-aloitteisesti ja yksin. Suuntasin suoraan huoneeseeni ja sänkyyn. Makailin siellä ja mietin, että mitä minä teen huomenna. Suunnitelmana oli pelata koko päivä. Mutta nyt saan odottaa ensi vuoteen saakka, että voin edes päästä käsiksi peliin. Yksi ajatus olisi nukkua päivä pois. Valitettavasti olen usein kovin huono nukkumaan yksin, varsinkin päivällä. Normaalisti minulla olisi yksi tai kaksi tai muutamia lahjoja, joiden parissa innokkaasti ja jännittyneesti ja onnellisesti kuluttaisin aikani, mutta tänä jouluna sellaisia lahjoja en saanut yhtään. Todennäköisesti tulen nukkumaan mahdollisimman paljon huomisesta, ja ne hetket, kun en nuku, syön, pelailen The Binding of Isaac: Rebirthiä, katselen Monty Pythonin lentävää sirkusta tai vain kuuntelen musiikkia. Ehkä pirautan parille kaverille, jos voisin kuluttaa aikaani heidän kanssaan, mutta vahvasti luulen, että heillä on parempaa tekemistä.

Ajattelusession jälkeen meille oli saapunut sukulaisia vierailemaan. Olin niin huonolla tuulella, että päätin jäädä huoneeseeni sänkyyn, jotten olisi vain huutamassa kaikille. Tein myös päätöksen soittaa eräälle henkilölle, jolle soittaminen osoittautui erittäin hyväksi päätökseksi. Puhelu piristi minua mukavasti. Juttelin siinä hänen kanssaan joulusta ja lahjoista ja sen sellaisista, vaikka olen viettänyt viimeiset pari kuukautta inhoten ja vältellen ja melkein vihaten tätä henkilöä ja enkä ollut puhunutkaan hänen kanssaan pitkään aikaan.

Toivottavasti huominen menee hyvin. Perjantaina lähden pois kaupungista. Toivottavasti matkasta tulee mukava. Toivottavasti Teillä oli hyvät joulut. Toivottavasti. Minä tästä menenkin nukkumaan, kun kello näyttää olevan aikas monta.


Murry chrsmus
toivotan minä

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

200

Otettaessa huomioon myös se, että olen nukkunut tällä viikolla aika vähän ja että olen herännyt kellonsoittoon seitsemänä päivänä putkeen, tämä sunnuntai on ollut kovin mieluisa. Heräsin ennen yhdeksää, matkustin tunniksi pelaamaan sulkapalloa eilisessä seurassa ja saavuin kotiin. Täällä päätin sitten pitää sen oman joulujuhlani johon kutsuttiin vain yksi henkilö eli minä itse. Oikeastaan en olisi halunnut tänne ketään muuta. En ikävöinyt ketään, ja vaikka on olemassa ihmisiä, joita ikävöin ja joiden seuraa kaipaan, niin en olisi ottanut ketään seurakseni. Pidin "juhlan" itseäni varten ja yksin ja olen iloinen siitä. Ehkä jonain vuonna saan ilon pitää samanlaisen hetken jonkun kanssa. Mutta joka tapauksessa.

Tuossa minun "juhlani" pääosin on. Maratooni joulujaksoja suosikkisarjoistani + syötävää. Jaksot nautintojärjestyksessä olivat:
  • The Mentalist - Jolly Red Elf (3.10)
  • American Horror Story - Unholy Night (2.08)
  • Supernatural - A Very Supernatural Christmas (3.08)
  • Scrubs - My Best Moment (4.12)
  • House M.D. - It's A Wonderful Lie (4.10)
The Vampire Diariesista joulujakso on vasta 6. kaudella ja Doctor Whosta minulla ei ole jouluspessuja DVD:llä. Eikä levyjä ole myöskään How I Met Your Motherista. Nämä kelpasivat ihan hyvin. Ja kylkiäisenä joululeivoksia ja valkosipulipatonkia. Kuvan St. PigeoNation's -muki sisältää lämmintä glögiä, johon on piristykseksi lisätty hieman toffee-minttu-Leijonaa. Myöhemmin uusi muki pelkkää glögiä ja pari leivosta. Ja ennen Housea keitin nuudeleita ja kastiketta. Hyvää ajanviettoa oli.

Jolly Red Elf on jakso, jonka olen nähnyt aika monta kertaa. Erittäin hyvä jakso.

Unholy Night oli toista kertaa silmieni edessä. American Horror Story oli aivan yhtä hyvä kuin muistinkin. Kamalaa. Upeaa.

A Very Supernatural Christmas toi ajatuksiini sen, että Supernaturalin vanhemmat jaksot olivat jonkin verran parempia. Tämä kyseinen jakso herätti monen monia tunteita, aivan puhtaasta naurusta jakson loppuun, joka särki sydämeni ja taisi aiheuttaa pari kyyneltäkin. Ja jos en väärin muista, tämä jakso oli yksi niistä muutamista, jotka katsoin exäni kanssa. En edes muista varmaksi, mikä on ihan hyvä asia.

My Best Moment oli perus Scrubs -jakso. Hauska mutta otti itsensä tarpeeksi vakavasti. Upea jakso.

It's A Wonderful Lie on myös jakso, jonka olen nähnyt useamman kerran. Upea tämäkin.

Ja tämä teksti jäi aika lyhyeksi. On mainitsemisen arvoista, että kyseessä on 200. julkaistu teksti täällä blogissa. Eikä siitä ole kuin puolitoista vuotta kun tuli 100 täyteen. Ha.

Joulut.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulujuhlia special ?

Olen viettänyt kolme joulujuhlaa kolmena päivänä peräkkäin.

Torstai, 18.12.
Vietin alaspäin pyöristettynä 11 tuntia koulussa tuona päivänä. Ensin pari oppituntia lukiota, sitten ateria ja sieltä koristelemaan ja valmiselemaan salia juhlaa varten. Viiden aikoihin ehdin  käydä suihkussa. Juhla alkoi kuudelta. Juhlan pääpolttopiste oli jokaisen vuosiluokan tekemä näytelmä plus opettajien näytelmä. Juhla alkoi jollain kappaleella, jossa soitin taas bassoa ja se oli joululaulu. Tämän jälkeen oli vuorossa 1. vuosiluokan näytelmä, jota minäkin olin suunnittelemassa. Bändityön takia jätin näyttelemisen toisaalle. Näytelmämme meni paremmin kuin milloinkaan aikaisemmin harjoituksissa, vaikkakin finaali jäi vähän sotkuiseksi. Seuraavan yhteislaulun jälkeen 2. vuosiluokan näytelmä, jossa painotus oli videolla. Musiikkiesitys, 3. luokan esitys, jota ei ollut, sillä juhlassakaan paikalla ei ollut enempää kuin about kuusi abia. Siispä bändiesitys ja tauko. Tauolla glögiä ja muuta sellaista. Tauon jälkeen taisi olla joko bändiesitys tai sitten opettajien näytelmä, joka sekin oli aikas hieno. Tämän jälkeen yhteislaulun aikana raati koetti päättää, mikä neljästä (kolmesta) esityksestä oli paras ja ansaitsi voittaa kiertopokaalin. Yllätimme jossain vaiheessa sen japanilaisen englanninopettajan pyytämällä hänet lavalle, antamalla supisuomalaisen lahjakorin ja laulamalla paljon onnea suomeksi ja englanniksi. Sitten taisi olla bändiesitys ellen aivan väärin muista? Tai sitten ei ollut ja mentiin suoraan raadin päätökseen ja yllätys, ykköset voittivat. Vielä jäljellä oli ainakin yksi bändiesitys. Tässä kappaleessa basson lisäksi laulauisin ja vierailevana laulajatähtenä oli se tyttö itsenäisyyspäiväjuhlasta joka jännitti hurjasti. Vetomme meni aika nappiin ainakin kaikkien muiden mielestä paitsi ehkä sen naissolistin. Juhla loppui hyvin ja jälleen kerran lähdin kotiin TEKEMÄTTÄ MITÄÄN TYPERÄÄ kun jälleen kävi päässä kaksikin sellaista enemmän tai vähemmän spontaania ajatusta ja mahdollisuuksiakin oli useampia mutta pääsin turvallisesti kotiin.

Perjantai, 19.12.
Jotenkuten normaali lukiopäivä. Viimeisellä tunnilla oli historiaa ja opettaja soitti meille YouTubesta kovaan ääneen Raskasta Joulua (Tulkoon Joulu). Lähdin kotiin iloisin mielin. Kävin korjauttamassa vilkut mopoautosta ja en tehnyt oikein mitään hyödyllistä. Kuudeksi ajoin kirkolle. Siellä oli nuorten joulujuhla. Iloinen meininki, paljon mukavaakin porukkaa ja silleen. Esitin hyvän kaverin kanssa yhden joulusketsin. Pelasin biljardia ja kuuntelin musiikkeja ja vietin aikaa laadukkaasti. Hyvästelin lopuksi hyvät ystäväni ja toivotin joulut ja lähdin kotiin, jossa yllättäen kaikki olivat jo nukkumassa. Ja tästä päivästä vielä että nyt uudemman kerran se omituinen tyttö taisi varastaa yöni. En muista paljoa muuta kuin sen viimeisimmän unen, ja siitä unesta saatoin päätellä että ehkä mahdollisesti koko yön unet oli varastettu. Tämä ei ole hyvä merkki ensinkään, sillä muiden lukuisten syiden muassa luulen, että vaikka kaikki kävisi onnellisesti ja hyvin niin minulla ei varmaankaan ole lupaa tai oikeutta seurustella hänen kanssaan. Enkä välttämättä edes halua. Jostain syystä olen viime aikoina ajatellut kriittisesti sen suhteen, kenen kanssa haluaisin seurustella. Jostain kumman syystä. Ja ne kriittisyydet on vaikeita selittää. Pitää olla tietynlainen henkilö kyseessä. Enkä edes yritä selittää. Itse asiassa antaa olla.

Lauantai, 20.12.
Lukiolaisten oli pakko osallistua yläasteen joulujuhlaan. Ja sanasta 'pakko' johtui se, että tunnelma oli lukiolaisten keskuudessa masentunut ja vastenmielinen ja ärsyyntynyt ainakin joiltain osin. Ainakin minun välittömässä läheisyydessäni. Tämän takia en voinut kunnolla nauttia juhlasta, joka joissain tietyissä kohdissa jopa oli jotenkin nautittavaa. Juhlan jälkeen kaikki lähtivät mahdollisimman äkkiä, jopa ne pari kaveriani, joiden piti kanssani jäädä auttamaan salin siivoamisessa. Lisäksi tunnelmaani pilasi ehkä eniten se, kuinka päätin toteuttaa yhden merkityksettömän ja huonon spontaanin idean ja josta minun ei pitäisi nyt stressata tai ajatella ja ei sillä ole mitään väliä joten pitäisi koittaa rauhoittua. En saanut tänään toivotettua muuta kuin ehkä yhdelle hyvää joulua ja siitäkin jäi kitkerä maku suuhun. Onneksi sain eilen useampia toivotuksia toimitettua ja vastaanotettuakin. Minusta tuntuu, että olen ehkä liian innoissani joulusta. Minulla ei ole syytä olla innoissani. Mutta tässä ollaan. Vaikka olen yksin niin olen iloinen yksin. Ja tästä nyt muistin että tästäkään joulusta ei tule sitä, jota olen elämäni ajan halunnut. Ehkä ensi vuonna, mutta odotukset ovat erittäin matalalla. Tai kyllä tämäkin joulu voisi olla sellainen joulu mutta mahdollisuudet siihen ovat hyvin erittäin pienet. Hyvin matalat odotukset ovat korkeammalla kuin se korkeus johon ne erittäin pienet mahdollisuudet ylettyvät. Puhun nyt joulusta rakkaan kanssa. Ja vielä vielä lisään tämän päivän ihanuuksiin sen, kuinka alle puolen tunnin sisällä kotiutumisestani kuulen vieressäni vanhempieni riitelevän siitä, miten ja miksi meidän huusholliin ei ole tulossa joulua. Ilmaisin kantani ja päätin yrittää luoda sitten oman jouluni tänne sängyn alle.

Nyt yritän rentotua ja rauhoittua. Ja näin se jotenkuten onnistuu. Kuuntelen uskomattoman upean Pentatonix -yhtyeen uskomattoman upeaa That's Christmas To Me -joululevyä. Mukissani on lämmintä glögiä, tuota joulun upean tuoksuista esanssia. Lisäksi minulla on kaksi kappaletta typerryttävän hyvänmakuista leivosta. Nämä joululeivokset ovat aivan omituisia.  Paketissa lukee Gingerbread coated with dark chocolate ja kyllä se maistuukin piparilta. Se on niinkuin pehmeää piparitaikinaa, jossa on joitain ilmakuplia tai sellaisia ja päällystetty tummalla suklaalla ja ai että on hyvää. Tänään illemmalla tapaan näytelmäporukasta osaa ruoan merkeissä ja toivon mukaan tulee nautinnollinen ilta. Ja huomenna pidän kai neljännet joulujuhlat. Kutsuttuja henkilöitä on vain yksi. Aion hankkia lisää näitä piparileivoksia ja glögiä. Ehkä katson Doctor Whon jouluspessuja ja muidenkin sarjojen. Ehkä katson neljättä kertaa The Nightmare Before Christmasin. Ehkä katson kaikki SAWit. Ehkä pelaan Kingdom Heartsia. Mutta nyt menen ja katson The Vampire Diariesia, kun eilen en muistanut katsoa. Toivottavasti oloni ja joulutunnelmani paranee vielä. Hyvää joulua.