Muistilistallani ei läheskään ensimmäinen aihe, mutta lähiaikoina ehkä tärkein. Luultavasti tärkeyden jotenkin laukaisi tänään katkennut putki, jonka aikana en ollut kertaakaan edes nähnyt yhtä tiettyä henkilöä ja totta puhuakseni olen koettanut vältellä häntä syystä että en tiennyt mitä silloin tulee tapahtumaan ja ajattelin että se ei olisi mitään hyvää eikä minun edes oikeasti tarvitsisi nähdä häntä saati ajatella. Mutta tänään koulun ruokalassa huomasin tutun porukan ihmisiä valuvan paikalle ja se porukka merkitsi sitä että välttelemäni henkilö olisi tulossa myöskin ja sitä että nyt olisi parasta livistää paikalta jos halusin olla näkemättä häntä. Jostain syystä päätin olla ns "rohkea" ja en lähtenyt. Se osoittautui huonoksi päätökseksi. Ko. henkilö vilahteli silmäkulmassani keskustellessani kaverien kanssa ja sen pari kertaa mitä katseeni hänen suuntaansa eksyi ja välittömästi siirtyi pois niin silloin aina ajatus katkesi ja keskittyminen ei toiminut ja se vakio-pulssi-verenpaine-adrenaliini-whatnot tunne voimistui ja voimistui ja koin parhaaksi lähteä. Olin onnistunut välttämään hänen näkemistään melkein kuukauden ja nyt putken katketessa taisin jopa ääneenkin huokaista jotain hänen söpöydestään.
Haamut, joista otsikossa puhun, eivät ole sellaisia konkreettisia haamuja jotka ehkä tulee mieleen ensimmäisenä ei vaan haamuja as in muistoja ihmisistä, joita oli ennen ja jotka on nyt muuttunut aivan toisiksi ihmisiksi. Ehkä tuo mennyt ihminen on vielä siellä, mutta sitä ei ole näkynyt ja se on nyt toistaiseksi muisto vain ja sitä muistoa vaalin ja muistan lämmöllä.
Haamu, josta otsikossa puhun, on erään tietyn tytön haamu. Olin aluksi ja olen yhä vakuuttunut siitä, että olosuhteiden ollessa toiset (lue:suotuisat (lue:mahdottomat)) hän olisi täydellinen minulle ja minä hänelle. En ole puhunut hänelle kunnolla tai edes oikeastaan paljoa nähnytkään kevään lopun jälkeen. Hän lakkasi puhumasta minulle ilman minulle kerrottua syytä ja aina jos edes katsoisin häntä kohti hän näyttäisi vaivautuneelta ja ärsyyntyneeltä. Ei mennyt kauaa ymmärtää, että kyseessä ei enää ole sama tyttö. Hän on hävinnyt elämästäni kokonaan jo muutama kuukausi takaperin ja jostain syystä olen ikävöinyt häntä yllättävän paljon viime aikoina. Jos minulla olisi mahdollisuus nähdä hänet, en tiedä, haluaisinko. Hän on nähdäkseni muuttunut niin paljon.
Silloin, kun häneen tutustuin, oli kyseessä maailman ihanin tyttö. Kaunis, suloinen, iloinen, erittäin ymmärtäväinen. Hän välitti minusta ja minä hänestä. Hän oli silmissäni täydellinen. Täydellinen ulkoa, täydellinen sisältä. Ei mitään muutettavaa, pelkkää rakastettavaa olemusta. Ehkä välitin hänestä liikaa. Nimittäin meille oli kai osittainen mahdottomuus olla pari. Hän kertoi syyn minulle jo ennen kuin tutustuimme. Ja lupasin, etten kertoisi asiasta kenellekään. Ja tämä on yksi lupaus, jonka olen rikkonut. Olen puhunut muutamalle valikoidulle luotettavalle ihmisille asiasta ilman nimiä tai yksityiskohtia, joten tavallaan olen rikkonut lupaukseni. Hän ei tietääkseni rikkonut omaansa. Tästä minun pitää tulla puhtaaksi ja pyytää anteeksi, jos sellaisen mahdollisuuden saan.
Ne kaksi (luotettavaa) ihmistä, joille olen avautunut tästä koko asiayhteydestä ajatuksella ja vastausta odottaen, ovat käyttäytyneet jotenkuten oletetuilla tavoilla. En tiennyt, mikä oletettu tapa olisi, mutta nyt tiedän. Puhuminen auttaa. Ensimmäinen ihminen, jolle kerroin myös kaikesta niinä aikoina tapahtuneista suuremmista asioista on yksinkertaisesti monin tavoin niin kaukana, ettei hän tekisi tiedolla mitään muuta kuin auttaisi oloani. Hän on enkelini valtameren toisella puolella ja molempipuolinen luotto ja rakkaus takaa sen, että olisimme toisiamme varten aina, kun toinen sitä tarvitsee. Näin ei ole muutamaan kuukauteen ollut, mutta silloin oli. Tartuin aina syvästi hänen jokaiseen sanaansa, ja se saattaa johtua siitä, että ne sanat oli suoraan kirjoitettu ja ne voi lukea uudelleen. Olen saanut luvan häneltä käyttää näitä tekstipätkiä keskusteluistamme ja ne eivät riko kenenkään yksityisyyttä patsi ehkä minun mutta minulla ei ole väliä.
(Anteeksi, teksti *hiukan* venähtää) Nämä pitkät tekstit, joita hänelle lähetin, olivat ensimmäisiä keskusteluitamme erään suuren riidan jälkeen. Siitä oli jo jonkin aikaa ja riita oli laantunut. Ensimmäisiin sanomiini kuului "I think I need an outsider opinion on something" (se osoittautui todeksi) johon vastaus "yeah whats up?". Ladoin suurehkon määrän tekstiä osissa, joihin hän heitti väliin aina yhtä rohkaisevaa ja rakastavaa materiaalia mm siitä miten hän piti tekemistäni vaikeahkoista ja hieman oudoista päätöksistä ja tuki niitä. Myöhemmin löytyy keskusteluita siitä, kuinka pelottavaa rakkaus on ja siitä kuinka pidempiaikainen masennukseni oli paranemaan päin tämän tytön takia. Yksi lähettämäni viesti joka pisti silmääni ja sopi silloiseen tilanteeseeni täydellisesti kuuluu "She's awesome dani absolutely amazing im just so scared that ill get hurt" johon hän pyysi minua olemaan pelkäämättä ja kertoi että joskus täytyy päästää ihmisiä lähemmäs ja muuttamaan elämääsi ja he voivat satuttaa mutta pelossa eläminen ei ole elämistä tai jotain sinne päin ja tämä on yksi niistä hänen lukuisista viisauksistaan, joiden mukaan olen osittain elänyt tähänkin asti. Elämäni motto/filosofia/tunnuslause tai mikä lie, tärkein muistettava asiani on lyhyt lause, jota nimenomaan hän toisti useampaan kertaan. Ja nyt lakkaan tämän kolumnin ja jatkan seuraavaan, ettette ihan kyllästy.
Ja toinen, jolle haamustani kerroin reagoi inhimillisellä ja ihanalla tavalla. Kerroin suht uudelle kaverilleni, ihanalle tytölle tätä stressini ja muun sellaisen takia, kun olin kuskaamassa häntä kotiin. Kerroin lyhyesti nimettömänä että mitä oli tapahtunut ja hän nauroi ja kertoi, ettei noin voi tapahtua kenellekään. Tästä vahvistui entisestään se että minulla on erittäin omituinen tuuri.
Ja sitten varmaan jatkan haamustani puhumista, vaikka olen jo puhunut hänestä paljon ja useampaan otteeseen mutta antakaa nyt olla. Olen erittäin väsynyt tätä kirjoittaessani ja seuraava jää yhdeksi viimeisimmistä pätkistä tässä tekstissä koska haluan tekstin valmistuvan tämän päivän puolella.
Jos aloitan haamun pinnallisista ominaisuuksista. Hänen ulkonäköönsä kuuluu paljon sellaisia asioita, joita olen huomannut monissa muissakin mielestäni hyvännäköisissä tytöissä. En paljasta ulkonäöstä mitään yksityisyyden takia, jos sitä enää jäljellä on. Mutta kuten sanottu, hän oli silmissäni täydellinen enkä olisi kyllästynyt siihen näkyyn mahdollisesti ikinä. Hän ei (tietääkseni) enää ole saman näköinen.
Sisäpuolelta löytyi rikkinäinen, pikkuinen mutta omalaatuinen ja uskomattoman ihana sielu. Hänen toimintansa oli ihailtavaa ja monilta osin samaistuttavaa. Hänen olemuksensa ihastutti minua aina suuresti. Hän ei ollut penaalin terävin kynä eikä peitellyt asiaa. Opin hänestä paljon asioita, jotka tekivät minut iloiseksi ja oikeasti halukkaaksi kuulla lisää. Hänestä jäi monia asioita, jotka olisin halunnut oppia. Hän muutti minun elämääni ja luullakseni minä muutin ainakin hieman hänen. Tämän tytön muisto on yksi parhaita muistojani ja tärkeimpiä kokemuksiani.
En tiedä, mitä tapahtui. En tiedä, haluanko tietää. Tiedän todella haluavani tytön sellaisenaan takaisin, mutta se ei ole mahdollista eikä suotavaa. Minun silmissäni maailman suloisin ja ihastuttavin tyttö on toistaiseksi taas vain haamu. En tiedä, lukeeko hän blogiani enää. Mutta jos lukee, niin julkaisuhetkellä on se päivä, joten toivotan erityisen hyvää juhlapäivää. Luultavasti siis myöhässä. Mutta ainakin minä muistin sen.
