torstai 13. marraskuuta 2014

BW

Näinä muutamina päivinä olen kokenut jälleen joitain valaistuksenomaisia tai muutoksia tai mitä lie, erilaisia juttuja elämässäni. Olen tykästynyt koulunkäyntiin vaikkakin ehkä hieman liian myöhässä. Olen alkanut ymmärtää koulussa tapahtuvaa sosiaalista elämää enemmän. Olen ehkä viimein luovuttanut sen menneisyyden suhteen ja alkanut odottaa jotain uutta ja ihmeellistä. Tai en ehkä odota vaan ennemmin jätän sen vanhan oven vähemmän raolleen ja avaan uutta ovea enemmän. Vanha ovi on vielä auki, vaikka ristivedon sietäminen on kai turhaa. Ehkä se ei ole. En tiedä. Olen alkanut elää itseäni varten. Olen miettinyt jotenkuten positiivisesti ja jotenkuten uudella tavalla ja tarkoituksena oli kirjoittaa paaaljon tekstiä tänne, mutta en koskaan vain viitsinyt. Ehkä näin on parempi, sillä teksti olisi ollut erittäin henkilökohtaista.

Yhdestä asiasta voin kai tänne kirjoittaa. Nimittäin nukkumisesta ja unesta. Ensin nukkumisesta. Se onnistuu jostain syystä kovin huonosti nykyään. Menee yleensä noin kolme tuntia siitä, kun nousen sänkyyn siihen, kun jotenkin nukahdan. Normaalisti pystyn nukahtamaan noin viidessä minuutissa. Pyörin peiton alla ja päällä ja olen paikallani peiton alla ja päällä ja mietin ja en mieti ja olen hereillä ja tuijotan kattoon ja silmät ovat kiinni ja uneksin ja unelmoin ja en nuku. Unirytmi on ollut tällä viikolla arviolta 3-5h yössä. Yksikin hyvin nukuttu yö voisi avittaa siinä, etten kesken oppitunnin joudu taistelemaan nukahtamista vastaan. Ja olen satavarma, että tiedän, miten saisin nukuttua helposti ja onnellisesti. Olen siitä kertonut täälläkin. Nimittäin se, mitä haluan ja tarvitsen ja olen saanutkin pari kertaa on ollut jo jonkin aikaa päästä nukahtamaan ja nukkua jonkun läheisen vieressä pidemmän aikaa. Vaikken normaalisti nukukaan kovin paljoa niin en kokisi yhtään epämiellyttävänä nukkua iltakahdeksasta seuraavan päivän kello yhteen asti jonkun kanssa. Päinvastoin, se olisi ihanaa ja se virkistäisi elämääni aika lailla. Sillä toki on merkitystä että kenen kanssa. Toisaalta en varmasti nukkuisi kenenkään sellaisen kanssa, jonka kanssa en haluaisi nukkua.

Sitten unesta. Siitä yhdestä kirotusta unesta. Se uni on toistuva painajainen, jota olen nähnyt jo muutaman viikon ajan, joskus pari päivää putkeen, joskus pari päivää väliä. En ole milloinkaan aikaisemmin kokenut toistuvia painajaisia, saati sitten unia. Painajaisetkin ovat elämässäni jääneet harvemmalle. Mutta tämä tulee takaisin milloin haluaa ja piinaa minua sietämättömästi. Jopa sen verran, etten aina edes halua mennä nukkumaan. Lisäksi painajainen on täysin mustavalkoinen ja kovin hämärä, mitä en ole muistaakseni milloinkaan ennen nähnyt unissani.

Toistuva painajaiseni alkaa siitä asetuksesta, jossa olen joskus ollut, nimittäin hieman erikoisessa paikassa makoilemassa ja yrittämässä nukkua. On pimeää ja värejä ei näy. Tyttöni nukkuu vierelläni, hän on nukkunut jo jonkin aikaa. Enempiä yksityiskohtia en halua kertoa, mutta uni muuttuu hitaasti ja tuskallisesti kamalaksi painajaiseksi, jossa teen aivan sietämättömän iljettäviä ja hirveitä asioita rakkaalleni pystymättä hallitsemaan itseäni. Pystyn vain kamalaa inhoa ja häpeää tuntien katsomaan murhenäytelmää, joka kestää kai lähemmäs tuntia. Olen joskus kertonut spontaanisti lyhyen vitsinomaisen tapahtumasta, mutta heitän spontaania läppää lähes 24/7. Painajainen saa minut tuntemaan itseni niin likaiseksi ja täynnä itsehäpeää, etten halua enää ikinä nousta sängystä. Mutta puhelimeni ilmoittaa kello 700 että on aika nousta soittamalla hilpeää joulumusiikkia. Jotenkin aina joskus nousen ylös ja yritän vain unohtaa.

Vielä yhden lisäyksen voin tehdä, nimittäin sen, että kesken koulupäivän huomasin tutun olotilan hiippailevan minua kohden. Tämä epämiellyttävä olotila hallitsi vahvasti mielialaani ja toimintaani 3-4 tunnin verran. Sen ajanjakson verran heikko sydämeni tykytti erittäin vahvasti ja tuntuvasti, ihoni oli kuuma, tärisin sietämättömästi ja olin yli-energinen. Saman tunteen muistan kokeneeni jonkin aikaa sitten, kun oli vielä niitä aikoja, kun keräilin jonkin aikaa rohkeutta mennä puhumaan jollekulle tytölle, josta pidän. Mutta minun ei enää tarvitse kerätä rohkeutta yhtään ja luullakseni tunteen aiheuttanut tyttö on minulle jo ainakin jotenkuten tuttu ja olen hänelle jo pariin otteeseen jutellutkin. En tiedä, aiheuttiko hän sen tunteen minulle vai jokin muu vai olenko vain idiootti. Veikkaan jälkimmäistä. 

Nyt koetan mennä nukkumaan. Paino sanalla koetan.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Halloween Spectacular 4 (YDA)

Tuuli ujeltaa raollaan olevasta ikkunasta. Täydellisen hiljaisuuden rikkovat vain kellon tikitys, näppäimistön naputus, ja staattinen rätinä lukuvalosta, joka on yön ainoa valonlähde. Hyvää pyhäinpäivää.


Lopulta vietin Halloweenin kauhuosion yksikseni. Toki olin paremman tekemisen puutteessa pari tuntia kirkolla moikkaamassa kavereita. Kuulin kaunista laulua ja pelasin pastoria vastaan pari biljardia. Hyvä reissu. Aamusta iltapäivään koulussa opin myös itsestäni suhteellisen paljon uusia asioita. Tässä koetin käydä läpi päivän kauhuun liittymättömiä tapahtumia.

Olen kokenut tämän päivän aikana viisi suht merkittävää asiaa kauhuun liittyen, mikä on hyvä asia, kun otetaan huomioon se, että oletin itkeväni itseni uneen jo ennen puoltayötä.

Ensimmäisen asian koin koulussa, maantiedon tunnin alkupuolella. Maantiedon tunneilla opetukseen käytetään sähköistä oppikirjaa sekä yhtä elämäni parhaimmista opettajista. Läppäri on aina tunneilla mukana, joten opettajan höpöttäessä viisauksia voi samalla selata tietokoneella mitä huvittaa. Päätin jostain syystä lukea jonkin creepypastan, kun halusin koettaa suomentaa teille taas sellaisen. Tulin toisiin aatoksiin. Olin kerran jo lukenut kyseisen pastan - ja uskokaa, se oli aika hyvä - mutta siinä oli jotain sen verran epäuskottavaa, että luin loppuosan noin puolisydämellä. En tiedä, mikä oli. Pasta oli oikeasti hyvä ja arvostelutkin yllättävän positiivisia. Ehkä en ollut oikealla tuulella. Mutta jos haluatte lukea yhden parhaiten arvostelluimmista pastoista, niin se löytyy interneteistä nimellä Normal Porn for Normal People (linkki CPwikiin).

Toisen asian koin kotona, olohuoneessa. Sitä latisti hieman perheenjäsenet, jotka tietyin väliajoin ilmestyivät häiritsemään. Olin uppoutunut kuitenkin niin syvälle, ettei se haitannut liikaa. Kyseessä olivat kaksi viimeistä osaa Lucahjinin Trilby's Notes -LP:stä. Lucah on tehnyt jo kolmena vuonna putkeen Halloweenin aikaan yhden Chzo Mythos -LP:n - 5 Days A Stranger ja 7 Days A Sceptic - joista jokaisesta olen nauttinut huimasti. Pelit ovat itsessään mestariteoksia ja Lucahjin merkitsee minulle suht paljon. Hän sanoi yrittävänsä tehdä Chzo-sarjan viimeisen pelin 6 Days A Sacrifice jo ennen seuraavaa Halloweenia. Todennäköisesti siinäkin tapauksessa katson jaksot lähempänä juhlapyhää. Suosittelen katsastamaan pelejä. Ne kaikki voi ladata virallisesti ja ilmaiseksi fullyramblomaticin blogista. Ne ovat hienoja ja laadukkaita kauhupelejä. [Side note: Näköjään sieltä blogista löytyy ensimmäinen peli eli 5 Days A Stranger jopa suomennettuna. Pitänee itse tarkastaa käännöksen laatu.]

Kolmannen asian koin kotona, nojatuolissani noin kello puoli viisi lähtien. Suunnilleen siihen aikaan asetin Eternal Darkness: Sanity's Requiem -levyn Wiini sisään ja aloin pelaamaan. Ja tässä nyt teille taas pitkästä aikaa.

---

ETERNAL DARKNESS:
Sanity's Requiem (2002)
Jasun Blogi exclusive arvostelu


Ennakkotietoa minulla oli pelistä aika vähän. Tiesin, että kyseessä on yhden luotettavimmista lähteistä yksi suosikkipeli. Herra Caddicarus on kuitenkin vain maininnut pelistä pari kertaa, mutta ei kertaakaan ole tehnyt siitä arvostelua. Hänen kertomanaan tiesin myös, että peli voi joissain kohdin vaikuttaa siltä, että se on rikki. Tämä kuulemma auttaa lisäämään kauhua. En vielä päässyt niin pitkälle. Tiesin vielä, että tämä minun kopioni ei välttämättä toimi. Luulen sen väitteen olevan väärä.

Eternal Darkness on peli, johon ihastuin lähes heti sen aloitettuani. Kun ohjat annetaan pelaajalle, ohjaa hän Alex -nimistä tyttöä tämän isoisän kartanossa. Alex koettaa selvittää, miksi ja miten isoisä ollaan murhattu. Pelaaminen on omissa kankeissa sormissani erittäin nautinnollista. Hieman harvassa käytössä ollut GameCube-ohjain mukauttaa käteni sukkelasti sen kauniisiin muotoihin. Pelaaminen on sujuvaa ja tarpeeksi yksinkertaista (ainakin toistaiseksi). Jotenkin onnistuin korvaamaan pelkoni mielenkiinnolla ja tutkin kartanosta kaikki tutkittavissa olevat paikat ennen pelin jatkamista. Huoneissa oli tiettyjä asioita, joita pystyi katsomaan lähempää, joista useista sai lisätietoja ja kuvauksia ja niistä joitain sai manipuloitua jotenkin. Teksti on ytimekästä ja luettavaa.

En ehtinyt pelata kauaa, mutta se vähä jonka pelasin sai aikaan sen, että jatkan peliä huomenna (olen väsynyt nyt). Ehdin kokea kauhua, arvoituksia, nostalgiaa, ennakko-odotuksia, trilleriä, historiaa, kummastusta ja mitä ja vaikka. Arvoitukset ovat ainakin alussa aika helppoja. Ohjattava henkilö vaihtuu välillä. En tiedä, mitä muuta kertoisin. Upea alku. Odotukset korkealla. Kiitos.

---

Pelaamisen jälkeen halusin pikaisesti soittaa kaverille ja kysyä, voisiko hän viettää Halloweenia kanssani. Olin kuitenkin ottanut muutamasta kerrasta opikseni ja söin ruokani ennen soittamista. Puhelu kesti sen verran kauan, että myöhästyin kirkosta hieman. Ja eihän hän tietenkään minun kanssani halua olla.

Neljännen asian koin kirkon jälkeen. Kävin suihkussa ja soitin taas kaverille. Ei vieläkään halua viettää Halloweenia kanssani. No, hän puhui minulle ja minä hänelle ja laitoin samalla itseäni varten leffaa ja leffaevästä valmiiksi. Leffa oli pausella noin 20 minuuttia ennen kuin kaverini päästi minut katsomaan sitä rauhassa. Ja on paljon mahdollista, että kyseinen leffa voipi olla uusi kaikkien aikojen suosikkileffani. Tai ehkä ei. Linnunradan käsikirja on kyllä upea. Ja moni muu. Mutta. Tässä toinen.

---

Uhrilampaat
The Silence of the Lambs (1991)
Jasun Blogi exclusive arvostelu


Puhelimessa ollut kaverini oli joskus sanonut leffaa hyväksi ja sanoi niin vielä tänään illallakin. Mutta sitten kun noin viidennettätoista kertaa sanoin että alkaisin nyt katsomaan tätä niin hän sanoi ettei se edes ole niin hyvä leffa. Väärässä oli.

The Silence of the Lambs ei ehkä luokittaudu minun kirjassani kauhun alle vaan ennemmin psykologisen trillerin. Elokuva oli erittäin erittäin kovin paljon minun mieleeni. Kaunis päänäyttelijä, mahtavat aiheet, hienot grafiikat, musiikki kohdillaan, jne. Yksi piirre elokuvassa sai minut innostumaan aika paljon, ja se on se, että pelätty, vaarallinen ja manipuloiva Hannibal Lecter näyttää ja käyttäytyy leffassa aika lailla samalla tavalla kuin kovasti arvostamani psykologian opettajani.

Mutta siis juu. Kaikin puolin upea elokuva. Mukaan sisältyy jännitystä, arvoitusta, psykologiaa, mielisairautta, manipulointia ja kyllä sitä kauhuakin jonkin verran löytyy. En oikeastaan keksi paljoa lisättävää. Suosittelen.

---

Viidennen asian koin hieman ennen kuin päivä vaihtui toiseen. Olin soittanut leffan jälkeen vielä kerran sille kaverilleni ja kysyin että haluaako hän enää jutella kun paljon juttua riitti yrittäessäni alkaa katsomaan leffaa ja hän sanoi että ei ja se jäi lyhyeksi se puhelu. Tarkoitus oli jatkaa Eternal Darknessia, mutta halusin kirjoittaa tänne Halloween-postin. Jossain kohtaa kirjoittaessani eksyin YouTubeni etusivulle ja siellä päälimmäisenä komeili Ze Frankin uusi video. En muista, milloin olen viimeksi nähnyt häneltä materiaalia. No, nauroin ääneen tälle Halloween-aiheiselle videolle ja katsoin häneltä saman tien muutaman muunkin videon.

Siinä ne viisi olivat. Niitä tulee vielä varmaan kaksi, jos JonTronin nyt juuri äsken tullut uunituore video on niin hyvä kuin voin olettaa ja jos toiveeni toteutuu ja saan nauttia YogPodin Halloween Spac-4-cularista tai sellaisesta, kun he ovat joka vuosi sellaisen tehneet.

Öitä. Ajakaa varovasti.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Alitajunnasta ja silmistä erikseen

Tämä on päivän 2. tekstiyritys. Ensimmäisen tekstin nimi oli "Alt + 3" ja tarkoituksena oli kirjoittaa muutoksesta lähipäivien elämässäni. Kirjoittaminen riistäytyi käsistä ja kirjoitin kirjaimellisesti sitä, mitä päässäni liikkui. Läpilukiessani tajusin jälleen olevani ihmiseksi täysin rikkinäinen ja säälittävä esitys, ja etten halua julkaista sitä täällä varmaankaan ikinä. Tallensin luonnoksen, jos joskus vanhempana haluan katsoa sitä, mutta voi olla, että poistan sen.

Tarkoituksena oli siis kirjoittaa siitä, miten olen huomannut muokkaavani elämääni pienillä asioilla lähiaikoina. Luulen, että todennäköisesti alitajuntani haluaa poistaa niitä asioita, jotka muistuttavat minua entisestäni. Olen repinyt julisteita seiniltä ja heittänyt pieniä asioita pois, mutta en ole tehnyt mitään kovin häikäisevää. Olen vaihtanut kaiken puhelimessani, mitä vaihdettavissa on. Olen muokannut nimiä, vaihtanut taustakuvat, soittoäänet, kaiken, mitä keksin. Sama juttu läppärillä. Taustakuva ja teema vaihtoon, samoin työpöydän, kirjanmerkkien ja kansioiden järjestys. Ei ehkä kuullosta kovin paljolta, mutta minulle muutos vaatii tottumista. Olen hankkinut uusia harrastuksia, pelannut uusia pelejä, kuunnellut uutta musiikkia. Alitajunnassani olen kai halunnut poistaa muistoja, mutta työmuisti ja ajattelumaailmani ei ole pitkään aikaan halunnut mitään muuta niin paljon kuin saada menneisyys takaisin. Edes hetkeksi. Tai edes sanoa sille viimeiset hyvästit. Vainoharhaisuuteni on pelannut suurehkoa roolia, mutta minun on tajuttava, että en voi tehdä mitään. Vain aika tekee.

Tai kai sen luonnoksen ehkä merkittävimmän lainin voin tänne heittää: "...sillä ei ole ikinä mitään väliä, mitä minä teen tai haluan tai ajattelen. Ei mitään. Ei ikinä." Tervetuloa pääni sisään. Se ei ole hauska paikka.

Mutta niin, jo mainitsemani puhelimeni uusi taustakuva; on nykyään kaunis kuva erään tytön kasvojen yläosasta. En tunne tyttöä, en tiedä hänestä yhtään mitään. Haluaisin. Kuva on laajalti levinnyt netissä, eikä sen lähdettä löydy mistään. Etsiessäni lähdettä päädyin lopulta erääseen kuvablogiin. En nähnyt kuvan tyttöä missään. Sen sijaan selasin tätä blogia, joka kertoi pariskunnasta, joka elää ehkä parasta mahdollista elämää. Kuvista käy ilmi, että pariskunta on erittäin intiimi ja rakastunut, he käyttävät reilusti pilveä ja ovat kauniita. Osa kuvista menee pornografian puolelle. Blogissa oli hurjasti rakkaudesta kertovia lyhyitä herkkistekstipätkiä ja suutelukuvia. Tulin onnelliseksi heidän puolestaan ja poistuin blogista.

( Varmuuden vuoksi lähde: http://weheartit.com/galsa1 )

Takaisin taustakuvaan. Uteliaat ihmiset varmasti tulevat ensimmäiseksi kysymään tytön nimeä (jota en tiedä), mutta se ei ole kuvan tärkein asia. Kuva nimittäin välitti tietooni erään piirteen. Olen varma, että jos joskus näen tytön, joka kantaa tätä piirrettä, tulen mitä todennäköisimmin jollakin tasolla ihastumaan häneen (ihastuminen on useimmiten aluksi pinnallista ja te tiedätte sen). Jos minun hurmaamiseeni on heikko kohta, se heikko kohta on varmaankin silmät. En muista, olenko kertonut siitä täällä, mutta rakastuin ensimmäisen tyttöystäväni silmiin ennen kuin edes tiesin hänestä mitään. Niissä esiintyy eräs vika, jonka itse näin enemmän ihanana piirteenä ja mielenkiinnon kohteena. Taustakuvani tytön silmissä on myös vika, mutta se on paljon näkyvämpi ja harvinaisempi. Tytön silmissä esiintyy voimakas Heterochromia iridum, jonka takia oikean silmän iris on kauniin ruskea ja vasemman silmän iris on upea kirkkaan sininen. Sinisen silmän keskellä erottaa pieniä ruskeita juovia. En yllättyisi, jos kukaan ei pystyisi käsittämään, minkä takia tämä efekti on mielestäni niin uskomattoman kaunis.

Toinen hieno efekti silmissä on nimeltään Central heterochromia. Sitä olen nähnyt aika useastikin oikeassa elämässä. Se aiheuttaa sen, että iriksen keskusta on eri värinen kuin ulkoreuna. Ehkä helpompi näyttää kuin yrittää selittää.


En tiedä harvinaisuudesta, mutta itse olen törmännyt efektiin aika usein. Nyt kai luulette, että ihastuisin vain epätavallisiin silmiin. Todellisuudessa pidän kaikista silmistä. Ehkä eniten sellaisista, joiden väri erottuu selkeästi. Sen toivottoman ihastuksenikin silmät ovat perusperus ruskeat mutta mielestäni erittäin kauniit. Nyt päähäni nousi ajatus, että joidenkin mielestä on jotenkin mielisairasta puhua silmistä näin paljon ja tähän tyyliin. En tiedä, miksi, mutta silmät kiehtovat minua huomattavan paljon. Anteeksi, jos ajatusmaailmani ahdistaa. En tee sitä tahallani. Toisaalta jonkun mielestä tämä voi olla hyvääkin tekstiä. Jos muka on, niin voin heittää vielä, että toinen heikkouteni on erikoisen väriset hiukset. On niitä muitakin. Liika on kuitenkin aina liikaa. Ja nyt lopetan ennen kuin ihmiset kuvittelevat minusta liikaa pahaa.

Olen väsynyt, enkä tiedä mitä tekisin seuraavaksi. Tai mitä tekisin yleensä. Huomenna minulla on tekemistä iltaan asti, mutta perjantaina ja viikonloppuna jään kai yksin. Elän vieläkin jostain syystä siinä toivossa, että rakkaani viettäisi Halloweenin kanssani. Vain ajatuskin lämmittää mieltäni. No, ehkä kannattaa valita leffa, jonka katson yksin masentuneena. Tai sitten pitää valita lääke, jota otan sen verran, että nukun koko juhlan yli. Lupaan yrittää tehdä lähiaikoina Halloween-spessun, sillä ne ovat mielestäni harvinaisen hyvää filleriä ja blogintäytettä. Jos sellaista ei kuulu, niin pyydän anteeksi. Suunnitelmia ei minulla oikeastaan ole, joten on suht todennäköistä ettei sellaista tulekaan ihan lähiaikoina. Mutta joskus, sanon. Joskus. Öitä.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Press Balls To Continue

Tästä illasta tuli jostain syystä jonkin sortin musailta. Todennäköisesti johtuu siitä, että a asensin läppärin pitkästä aikaa subbariin kiinni ja b päätin väsätä musiikinesitelmän nyt kun on aikaa.

Ensimmäiseksi soitin perinteisiä Linkin Parkia ja Metallicaa siivotessani hieman huonettani. Sitten katsoin yhden uuden ja kaksi vanhaa jaksoa Doctor Whota koska miksi ei. Muistin musiikintehtävän ja siirryin takaisin koneelle. Aloittaessani esitelmääni Irlantilaisesta musiikista kuuntelin taustalla Tapani Kansaa ja Olavi Virtaa. Siirryin luonnollisesti irlannin kansanmusiikkiin, josta nautin odottamattoman paljon. Keksin hakea perinteisiä suomalaisia musiikkeja ja löysin onnekseni taas Daruden, Beats&Stylesin ja Don Johnson Big Bandin. Kouluhommien jälkeen (ei läheskään valmistuttua, olen laiska ihminen) teki mieli taas katsastaa vähän lisää sitä korealaista poppia, ja se soi nyttenkin taustalla. Jälleen tekee hurjasti mieli keskustella aiheesta sen tietyn ihmisen kanssa, joka ei vissiin enää edes puhu minulle. Tietäisinpä vain miksi ja kuinka kauan. Kaduttaa ehkä hieman, olisi nimittäin varmaan kannattanut kiinnostua ko musiikkilajista silloin, kun sitä soitettiin minulle melkein puoliväkisin. No, aina ei voi voittaa. Ainakin tästä tulee jälleen lisää värikkyyttä musiikkimaulleni. Se on asia, jota jokainen voisi edes yrittää. Ennen olin kiinnostunut ainoastaan hevistä ja kunnon rockista, mutta avattuani silmäni sain moninkertaisesti enemmän iloa elämääni. On upeaa huomata, että saan sitä vieläkin.

Paljon mielessäni on viime päivinä pyörinyt se, että mitä teen, kun on Halloween. Ensimmäinen alkuperäinen absoluuttinen unelma -suunnitelma oli viettää ilta ihanan tyttöni kanssa, katsoisimme Uhrilampaat tai The Cabin In The Woods tai The Hills Have Eyes tai jonkun SAWin tai mitä vain vastaavaa, minkä jälkeen olisimme pelanneet yhteishengessä Eternal Darknessia joko siihen asti, että hän nukahtaisi tai siihen, että joku kyllästyisi ja tekisimme jotain muuta. Jos kaikki menisi niin kuin eniten haluan (ja ei muuten ikinä ole mennyt tai tule menemään), niin lähtisimme yöllä pois kaupungista merenrannalle mökille, johon minulla on pääsy. Siellä olisi kauhutunnelma parhaimmillaan ja... En pysty kirjoittamaan enää, en halua kiduttaa itseäni ajattelemalla, mitä voisi olla, ja mitä en kai koskaan tule saamaan. Halloween on minulle tärkeä juhla, mutta vain minulle, sillä ketään, jota tunnen, ei vietä Halloweenia niin kuin ehkä kuuluisi. Suurimmalla osalla ei ole mitään suunnitelmia ja joidenkin suunnitelmat eivät liity kauhuun mitenkään. Kaikki saavat toki viettää juhlan niin kuin haluavat. Tahtoisin vain kovasti, etten tuntisi taas itseäni niin yksinäiseksi, kuin joskus olen tuntenut.

Sanovat, että tieto lisää tuskaa. Niin se usein onkin, mutta sanon kokemuksesta, että tietämättömyys usein on sitä tuskaa itseään. Ja niin on myös joskus ajattelu. Pessimistinen ajattelu etenkin. Optimistinen ei aina niinkään, paitsi jos on varma että on hakoteillä. Huomasin nyt vasta itsekin, että olen taas vaihteeksi vajoamassa alas. 2. jakso on loppupuolella enkä tiedä yhtään mitään. Elämäni tärkein ihminen ei kai jostain syystä enää puhu minulle. Toivoton kuvankaunis ihastukseni on varattu, so that's that. Huoneeni on sekaisin. Aikatauluni on suht sekaisin. Kouluni on sekaisin. Pääni on durr. Eniten hymyä kasvoilleni tuo enää Lucahjin. Juu. No, tervetuloa taas vaihteeksi tämäntyyliseen blogiin, siis jos en pysty hallitsemaan sitä etten taas kirjoittaisi tänne masisjuttua ihan liikaa.

Artistis(tis)tistinen puoli aivoistani on toisaalta alkanut heräillä syksyn myötä. Löysin vanhan kovakantisen vihon, jossa oli viime keväällä kirjoittamani rakkaustarina. Luin sen ja hymyilin. Pidin lukemastani ja mieleni tekee hurjasti jatkaa tarinaa. En tosin ole kovin varma, miten. Ehkä joskus julkaisen valmiin tarinan, jos sellaista edes tulee. Lisäksi yksi Kpop-kappale sai minut suunnittelemaan uutta mollivoittoista kappaletta mieleni syövereissä. Tottakai päässäni nyt kappaleeni vaikuttaa upealta, mutta saa nähdä, vienkö tämänkin idean loppuun asti.

Ja tuossa ihan äsken kirjoitin kolme komppia sille teoreettiselle kappaleelle, koska olen huono ihminen enkä osaa laittaa konetta tai kitaraa pois ja mennä nukkumaan.

Nyt kuitenkin yritän sulkemalla Bloggerin. Öit.

maanantai 27. lokakuuta 2014

You have to use your f***ing imagination

Sain juuri sähköpostia opettajalta. Huomenna pääsen näköjään aikaisemmin koulusta. Jotain hyvää tähän viikkoon. Tai, no, on sitä enemmänkin. Esim. musiikintunnit ja se, että pääsen taas pian nukkumaan. Tällä kertaa otan riskin ja jätän puhelimen pois pedistä. Pääsen nukkumaan aiemmin ja aamulla pitää nousta ja juosta sammuttamaan herätys.

Nexus on tosiaan pitänyt minua tukevasti hereillä aiivan liian kauan joka ilta. Eilen illalla/yöllä olin maannut sängyssä tunteja internetin ihmeellisessä maailmassa, kunnes erään rajan rikkoutuessa oma pääni päätti asettaa puhelimen kauniisti paikalleen. Rajana toimi tällä kertaa K-poppiin vapaaehtoisesti tutustuminen. Tarkemmin sanottuna yhdeltä bändiltä kolme biisiä putkeen oli se viimeinen tikki. Tai se hattutemppu plus suurenmoinen halu jutella ko. musiikista tietyn henkilön kanssa, mutta kello oli puoli kolme yöllä. Jätin asian sikseen ja painuin pehkuihin.

Tämä viikko ei tarkemmin ajatellen ole mennyt liian huonosti. Vielä. Onhan nyt vasta maanantai. Heräsin kellon soidessa, nukahdin, heräsin uudelleen, söin aamiaista, kävin liikkumassa, kävin suihkussa, lähdin kouluun. Vaihdoin päivän aikana epämääräisiä merkityksettömiä katsekontakteja toivottoman ihastuksen kanssa, pelasin Whitea pitkin päivää, söin hyvää ruokaa, sain laulaa ja rämpyttää bassoa musiikintunnilla, kotona hieman W2:a ja hieman enemmän Lucahjinin The Sims 3 -streamia. Illemmalla viimeinen puolikas viime viikon The Walking Dead -jaksosta ja nyt tämänviikkoista. Yhdeltätoista petiin, ellei joku keskeytä. Sitä toivoisin, oikeastaan, sillä yllätys, yllätys, olen jälleen kovasti ikävöimässä sitä yhtä pikku pirua.


Jakso loppui nyt ja suuntaan kai kohti petiä. Oikeastaan otan sittenkin puhelimen petiin ja harjoitan paljon viimeaikoina olemattomammaksi muuttunutta itsehillintääni. Itsekuri on asia, jota tarvitsen nyt todella paljon, sillä elämäni ei vieläkään ole palannut raiteiden läheisyyteen, sillä olen turvannut enemmän maailmaan kuin itseeni. Nyt on aika muutoksen, ja vaikka sanon niin, niin todennäköisesti löhöän koko huomisen vapaa-ajan kotona tehden f*** all.

Ja nyt minun on nälkä.

...

Öitä.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Giant Butt Plug In Paris Is Supposed To Be A Christmas Tree But Clearly Isn't

Tänään on vuoden ainoa päivä, jossa on 25 tuntia. Ja käytin sen aika upeasti. Kolmeen asiaan tiivistettynä Pokémon White 2, Lucahjin ja ruoka. Viimeöinen illanviettoni oli myös suht mukavaa.


Päätin jostain syystä pelata molemmissa peleissä samoilla tiimeillä. Whitessä 12 ja puoli tuntia peliaikaa ja pelaaminen mukavaa, kun tiimi on rakennettu aika hyvin. Aloitin Oshawottilla, jonka nimesin Joshuaksi a) Lucahjinin Oshawottin Joshthesltin mukaan ja b) raamatunhenkilön mukaan. Tämänhetkinen tiimi koostuu neljästä jäsenestä: Dewott Joshua, Zebstrika My Balls (Lucahjinin Zebstrikan mukaan), Conkeldurr Ish (hämärästi erään kaverin mukaan, käytän nimeä todella usein) ja Swoobat Elena (TV-hahmon ja sitä kautta ystävän mukaan). Niin, päätin käyttää White 2:ssa samaa tiimiä, joten pyydystin 10-13 -tasoiset Blitzlen, Timburrin ja Woobatin ja nimesin ne My Balls, Ish ja Elena. Oshawottia en voinut breedata, sillä Joshua on poika eikä Dittoa saa ennen jälkipeliä. Aloitin White 2:sen alusta, valitsin Oshawottin, annoin nimeksi Caleb raamatunhahmon mukaan, päihitin 1. salin, jotta vaihdetut Pokét tottelisivat hahmoa, pyydystin Ranchilta kolme muskettisoturia ja vaihdoin ne uuteen tiimiin. Ja nyt White 2:ssa olen lähes yhtä pitkällä kuin Whitessa, peliaikaa 9 ja puoli tuntia. Muistutan vielä, että aloitin pelin alusta viime yönä. Tänään oli hyvä päivä.

Huomenna ehkä ei ole. Unirytmi on sekaisin kuin seinä ja kouluviikko alkaa ainakin minulle suht rajulla liikunnalla. Unirytmistä selvennän, että olen ollut koko viikon erittäin väsynyt, nukuin lauantai-aamuna ajankohdat 2:20-2:50 ja ~7:00-12:00 ja sunnuntain puolella ~2:30-11:30 eli unta viikonlopun aikana yhteensä rapiat 14,5h. Ei huonosti, mutta epämääräisesti. Kai. Muilla voi mennä hullumminkin. Itselleni aika epänormaalia. Tällä viikolla oli syyslomakin, enkä oikein tehnyt paljon mitään. Tänään olisi vielä ehtinyt, mutta meh. Suurimmaksi osaksi pelasin Whitea, W2:a, KH:ReCoM:a, TBoI:a, SAWA:a  ja SSB4:a, katsoin YouTubea ja telkkaria, olin mökillä pari yötä ja olen voivotellut sitä, kuinka olin hävittänyt rakkaan piponi jonnekin tiistaina. Siitä lähtien lähes kaikki elämässäni on mennyt siihen huonompaan suuntaan. Nyt toivon, että löydän huomenna koulusta kalliin, lämpimän päähineeni ja että sen myötä elämänlaatu paranee niillä aloilla, joilla se nyt on huonontunut. Ja huomenna pitää muistaa ilmoittautua festareille. Pfft. Hyvää iltaa.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Camilla / Heartful Boyfriend

"Nageki. Nageki. Nageki. Nageki. Nageki. Nageki. Nageki. Nageki. Nageki. Nageki. Nageki. Nageki."
-Kazuaki Nanaki

Juu. Uskokaa tai älkää, tuo laini oli yksi niistä lukuisista laineista, jotka nostivat fiilikseni katosta puoli kilometriä ylöspäin viime yönä. Tai aamuyönä. Nimittäin tuo iki-ihana piristäjäni Lucahjin piti kuuden tunnin Hatoful Boyfriend -finaalilivestreamin alkaen neljältä aamuyöllä. Hänen puolellaan maapalloa oli kello kuusi iltapäivällä.

Alkuperäinen suunnitelmani oli mennä aikaisin nukkumaan, herätä neljältä ja mennä takaisin nukkumaan lähetyksen loputtua.

Lopullisessa versiossa lähdin kuudelta kaupungille "chillaamaan" kaverini kanssa. Pyörimme pitkin poikin ja pääsin yhdeksältä kotiin. Pääsin uudelleen puoli kymmeneltä kotiin, kun olin vienyt kaverilleni hänen puhelimensa. Kävin suihkussa ja jäin jostain syystä katsomaan Lucahjinin aikaisempia Hatoful Boyfriend -jaksoja, jotka olin jo kertaalleen nähnyt. Yhden aikoihin taisin olla harvinaisen väsynyt, mutta uneton, sillä päätin jostain syystä kytkeä läppärin telkkariin ja alkaa katsoa The Vampire Diariesia, josta en oikeastaan aivan kamalasti välittänyt. Olin katsonut kaksi jaksoa erittäin puolisydämmellä ja tabi oli jäänyt auki, joten ajattelin, että miksikäs ei. Katsoin sitä kaksi jaksoa keskittymisellä ja jutustelin hieman samalla ko. sarjan suhteellisen suuren fanin kanssa ja hän selvensi asioita ja minä aloin pikkuhiljaa kiinnostua sarjasta. Ehkä en katso sitä enää ikinä.

Kello oli lähempänä kolmea, kun aloin selitellä itselleni, että pitäisi mennä vielä edes hetkeksi nukkumaan ennen streamin alkua. Elvytin Twitter-tilini vähentämällä seurauksia ja uusimalla nimiä ja muita. Lähetin Lucahjinille viestin koskien erästä streamiin liittyvää asiaa. En olettanut saavani vastausta. En kuitenkaan tiedä, voitteko kuvitella, kuinka suuren innostuksen ja ilon sai aikaan se yhtäkkinen ilmoitus, kun noin 12 sekunnin kuluttua sain vastauksen. No, koin siinä suht lyhyen onnenpätkän, kun vaihdoin muutaman sanan miss Lucahjinin kanssa. Ei mitään kovin merkittävää, mutta minä tykkään oudoista asioista. Lähetin myös Approaching Nirvanalle twiitin. OIin lähettänyt samaisen twiitin heille jo aikaisemmin, mutta tällä kertaa sain minuutin sisään vastauksen ja aikas iloisen suuren yllätyksen. Kysyin, että kuka laulaa Imperfection -kappaleessa, kun sitä ei mainita missään. Vastasivat kehuskellen, että Veela laulaa. Olin arvellutkin sitä. Veelalla on aivan upea ääni, ja hänen debyyttialbuminsa Prelude on muuten viimeisin esine, jonka olen netistä tilannut. Kuitenkin, heti AN:n vastauksen jälkeen lähetti Veela minulle ja heille vastaukseksi helpon ja pessimistien mielestä arvottoman twiitin "love you!! <3". Yllätyin ja tulin vielä iloisemmaksi. Ja kello oli n. 2:50 yöllä. Ja Twitterini on muuten @nasujaba , jos jotakuta kiinnostaa.

Niin, tosiaan, kello oli jotain 2:50 ja minä onnesta soikea. Olin ollut Lucahjinin streamin chatissa jo kello 00:00, joten olin tavallaan odottanut kauan. Kello 00:00 aloitti Approaching Nirvana oman DJ-streaminsa. Prestreamia kuuntelin hieman, ja sieltä hymyn toivat mm. Sandstorm ja I'm Blue. Nomutta. Jutustelin sen TVD-fanin kanssa ja sain nukuttua ehkä noin puoli tuntia. N. 3:50 lähdin hakemaan leffaevästä. Pesiydyin ihanalle nojatuolilleni peiton, tyynyn ja läppärin kanssa. Sylissäni oli myös puoli purkkia Pringles Originaleja, puoli pakettia jaffakeksejä, ranskalaisia pastilleja ja kahden litran vesipullo. No, tietysti puoli minuuttia ennen streamin alkua kaadan vahingossa vesipullon päälleni. Voivottelin ja nauroin sattumalle. En jaksanut keskittyä siihen. Nyt se alkaa.

Hurtful Boyfriend: Bad Boys Love käynnistyi ajallaan osoitteessa twitch.tv/lucahjins n. kello neljä aamuyöllä. Olin innoissani ja kastunut ja juttelin ihmisille chatissä. Lucahjin aloitti streamin perinteisesti lukemalla lahjoituksia. Ja yours truly oli tietenkin heittänyt internettiin rahaa jo aikaisemmin. $35 lähti miss Lucahjinille ja mukana oli myös ajatuksella kirjoitettu viesti. Hänen lukiessaan sitä olin onnellisempi kuin olin ollut muutamaan viikkoon. Lucah varmisti, että hänen aikoinaan väärinlausumanaan Twitch-käyttäjänimeni oli huikea. Tästä sain jo yön kolmannen lempinimeni. Olin aikaisemmin, ennen kolmea, saanut ensimmäisen, kun eräs ystävällinen sielu chatissa toivotti minulle hyvää yötä ja kirjoitti nimeni kauniisti väärin. Nimeäni lyhennettiin aika usein myös uuteen muotoon, jota voisin käyttää elävässäkin elämässä. Twitch-nimeni on siis Jasubuscus, joka on jäänyt siitä, kun joskus pidin yli kaiken Tobuscusista (nykyään en niinkään). Hyvänyöntoivotuksessa nimi kirjoitettiin Jakovasaurubuscus. Se iski huumoriini suht hyvin. Nimen lyhenne, jota en muistaisi, että koskaan ollaan ennen käytetty, oli yksinkertainen Jas. Ja Lucahjinin itsensä keksimä Jabootycus varmistui ja vakiintui Twitter -käyttäjänimekseni, Halloween-twistillä tämän kuun loppuun.

Unta sain noin viisi tuntia. Stream oli tosiaan yksi parhaita kokemuksiani vähään aikaan. Ja niille, jotka eivät tiedä, niin Hatoful Boyfriend on lintudeittisimulaattori. Siinä ei oikein ole muuta kuin tekstiä ja kuvia ja valintoja. Kyllä, siinä treffataan lintuja. Humoristisen ja hupaisan ulkokuoren pinnan alta paljastuu kuitenkin upea, mahtava ja erittäin syvällinen saaga. Se on julma, väkivaltainen, pelottava ja aivan käsittämättömän hieno. Ja lukemani mukaan saan nauttia vielä jonkin sortin jatko-osasta, Holiday Starista, á la Lucahjin. Tässä pari spoiler-vapaata otetta pelistä, jotka nostivat mukavasti tunteita.

Streamin loputtua ja tuntien kestäneiden paniikkikohtausten jälkeen Lucahjin twiittaa ystävällisen muistutuksen.


Nyt rukoilen unirytmini puolesta ja hoidan kouluhommia sopivasti näin loman viimeisinä tunteina. Ja rukoilen myös sosiaalisten suhteitteni puolesta, ihan näin asiaankuulumattomasti. Hyvää iltaa, kaikki.