Kaikki hyvin.

Haluaa ilmoittaa, että mitä olen ajatellut nyt jonkin aikaa tehdä tälle blogille. Tarkoituksena olisi kai lopettaa se. Viedä saunan taakse. Päästää kärsimyksistä. Hylätä sateiselle kadulle. And all that jazz.

Elämässäni kaikki palaset ovat alkaneet yksitellen lohjeta paikoilleen ja olen ollut pitkän aikaa onnellisempi kuin muistan. Kaksi suurinta tekijää tässä olivat yhden ihmisen hylkääminen ja yhden uuden, uskomattoman, ihanan, upean ihmisen tapaaminen. Nämä tapahtumat ovat muuttaneet elämääni suurin iskuin hyvään suuntaan: tunnen oloni vapaaksi, itsevarmaksi, rakastetuksi ja valmiina kohtaamaan elämän kasvotusten. Pettymykset otan vastaan ylpeydellä ja onnistumisia aion ylistää. Minulla on uusi huone, uusia harrastuksia, uusia kavereita, uutta musiikkia, uusia pelejä ja vaikka mitä. Uudet ihmiset elämässäni nostavat onnellisuuttani entisestään. Yksi asia pitänee vielä hoitaa loppuun liittyen siihen hylkäämääni ihmiseen, ja se yksi asia muuttaa vielä omalla tavallaan jokapäiväistä elämääni sekä tulevia tapahtumia. Parempaan suuntaan.

Elämä on upea asia. Nauttikaa siitä.

Ja jos tämä on tämän blogin loppu, niin pakko sanoa sydämestäni ja ehkäpä kornisti, että nämä kaksi vähän päälle vuotta tämän blogin parissa ovat olleet minulle kovin hyödyllisiä ja upeita. Kirjoituksia löytyy turhaakin turhemmasta ja valheista ja vanhentuneista mielipiteistä/asioista aina tärkeiden tunteiden kuvailemiseen ja upeiden muistojen uudelleenelämiseen. En poista tätä sivua, jätän sen tänne muhimaan, sillä tiedän, että jotkut ihmiset lukevat yhä jostain syystä vanhoja tekstejäni.

Lyhyesti sanottuna en tarvitse tätä blogia enää. En halua paljastaa enää mitään ylimääräistä julkisuuteen eikä minun tarvitse enää kirjoittaa muistoja/tunteita ylös. Minulla on nyt paljon ihmisiä, joille puhua, joihin luottaa. Kaikki on hyvin. Tai oikeastaan kaikki on paremmin kuin hyvin.

Kiitokset anonyymeille. Toitte joskus erään yksinäisen, kiusatun ja ylipainoisen pojan elämään paljon hymyä ja naurun aihetta. Nyt tuo poika on kasvanut ja kasvaa edelleen. Täällä ollaan. Kiitos.

En halua edes mainita, että en lupaa tänne ilmestyvän mitään tekstejä enää koskaan. En lupaa mitään. Todennäköisesti ei tule. Sivulla käyminen ei ole kiellettyä, mutta ehkä pidemmän päälle turhaa. Toivottavasti löydätte parempaa tekemistä.

Tähän väliin vielä voin julkaista koko ajalta käyntikerrat sekä eniten yksittäisten sivujen katseluita:

 "TÄMÄ TEKSTI ON OMISTETTU HAAMULLE (Paljon onnea)" näemmä ylitti kaikki muut. Käy minulle. Se oli ainoa omistusteksti koko blogissa ja siinä oli kuva jonka joku oikeasti taiteellinen ihminen oli luonut ja yksin minua varten ja minulla ei varmaan edes ollut lupaa käyttää sitä. Siellä se silti on. Ja tuo teksti lienee yhäkin yksi omista suosikeistani. Paljon onnea indeed.

Pitemmittä puheitta taidan päättää tämän tekstin tähän. Hyvää pääsiäistä.

Kaikki hyvin?

Viime aikoina elämäni on kokenut erinäisiä muutoksia. Toiset muutokset aika lailla pienempiä kuin toiset ja jotkut muutokset tosi isoja. Yksi huomattava muutos on elinympäristöni muuttuminen paljon tilavammaksi ja valoisammaksi. Toinen muutos, ehkäpä mahdollisesti jopa merkittävin, on se, kun vihdoin otin monen hyvän ystävän sanoista opiksi ja pistin välit poikki yhden elämäni tärkeimmän ihmisen kanssa. Ei ole mahdotonta, että tämä muutos olisi lopullinen. Se on kuitenkin ollut paljon, paljon helpompaa kuin olisin olettanut. Luulin, että en pystyisi ajattelemaan mitään muuta, että melkein itkisin itseni uneen muutamana yönä kaipuun ja ikävän takia, että en koskaan edes haluaisi kuvitellakaan liikkuvani eteenpäin elämässä. Toisin kävi. Nyt jo on ollut päiviä, jolloin en ole kertaakaan edes vahingossa ajatellut häntä. Olen yhtä vapaa kuin olin ennen kesäloman puoltaväliä. Se suurenmoinen, valloittava tunne, joka ajoittain murskasi minua pieniksi palasiksi ja ajoittain sai minut luulemaan olevani maailman onnellisin ihminen, se tunne on täysin poissa. Muistot minulla on ja siitä olen iloinen. Olen oppinut paljon ja saanut itseluottamusta muun muassa. Mutta eihän tämä ainoastaan hyvä juttu ole. Ihan lähiaikoina olen jälleen kerran ärsyyntynyt itselleni ja päälleni siitä, että ei suostu pystymään keskittymään tiettyjen ihmisten läheisyydessä. Itsevarmuus heittelee huimasti ja pessimismi sotii optimismin kanssa koulupäivän alusta loppuun asti ja vähän päälle.

Kun viime keväänä mahdottomalla tavalla ajatuksiani varastavia tyttöjä oli tasan neljä niin tällä kertaa niitä on ainakin kolme. Kolme pahinta, joista yhtä näen lähes päivittäin, yhtä en ehkä enää ikinä ja yhtä erittäin satunnaisesti, jos yhtään. Lisäksi on kourallinen muuten vain ihania ihmisiä. Näistä kolmesta kaksi ensimmäistä kuuluivat myös viimevuotiseen nelikkoon. Sen takia olen enemmän tai vähemmän hylännyt aikeet yrittää heidän kanssaan yhtään mitään. Täten jäljelle jää se yksi. Jos hänet vielä joskus sattumalta tapaan, niin ehkäpä elämäni saa uutta sisältöä. Mutta muussa tapauksessa ja todennäköisesti muutenkin tulen pysymään ainakin jonkin aikaa tässä neutraalissa mielentilassa omituisena teinipoikana, joka rakastaa tätä maailmaa ja kaikkia ja kaikkea mitä se kantaa päällään, ja jota kukaan ei rakasta ja josta kukaan ei jaksa välittää. Mutta loppujen lopuksi tulevaisuuteni riippuu erittäin omituisten erinäisten sattumien varassa. Niin kuin aina ennenkin.

Tänään, tarkemmin ottaen noin tunti sitten, koin jotain outoa. Olin viettänyt iltaa kaveriporukassa Suburbian ja 7 Wondersin parissa. Pelien päätyttyä iloisena lähdin kuulokkeet korvilla kävelemään. En kävellyt suoraan kotiin, vaan päätin kiertää tutun kiertoreitin kautta. Korvissa soi My Chemical Romancen The Black Parade -albumi ja mielessäni pyöri muistoja näistä paikoista ja toiveita tulevista tapahtumista. Juuri, kun kappale nimeltään I Don't Love You alkoi vuorostaan tyydyttää kuuloaistiani, satuin katsomaan ylös. Pysähdyin. Oli pilkkopimeää, ja lukuunottamatta muutamia koiranulkoiluttajia, olin yksin. Katuvalot heijastivat uskomattoman kauniisti lumen ja veden sekaista sadetta, joka muistutti enemmän kristalleja ja jalokiviä kuin veden eri olomuotoja. Se ei ollut kamalaa loskasadetta vaan jotain upeaa, hitaasti laskeutuvaa, kimaltelevaa kauneutta. When you go, would you have the guts to say "I don't love you like I loved you yesterday"? Gerard Way laulaa aina yhtä upealla äänellään korvieni juuressa, ja ajatukseni täyttää enemmän tai vähemmän kokonaisuudessaan tämä yksi kuvankaunis ajatukseni varastava tyttö ja päällimmäisenä yksi omituinen, uusi lause, jota en ehkä koskaan olisi sellaisessa tilanteessa edes kuvitellut toteavani:

Kaikki on hyvin.

Olen iloinen. Pystyn jakamaan iloa muille ihmisille. Pystyn puhumaan tuntemattomille ja pystyn pitämään seuraa yksinäisille. Pystyn näkemään selkeästi, pystyn jatkamaan eteenpäin. Pystyn hymyilemään. Minun ei tarvitse pelätä mitään. Olen yksinäinen ja epävarma ja sekaisin, mutta silti onnellinen.

Kuten aina täällä tekstien kanssa, tästä ei välttämättä saa mitään selvää. Pääasia on ehkä se että täällä on ylipäätään jotain uutta luettavaa joskus. Nyt olen kotona ja kaikki on hyvin vieläkin. Tämä on hieno tunne ja toivon sen kestävän vielä hyvän tovin. Emphasis on "toivon".

So long and good night.

Vain aikuisille suunnattua sisältöä koskeva käytäntö Bloggerissa.

Kirjautuessani sisään tänne minut toivotettiin tervetulleeksi tämän laatikon kera:

Klik. 23. maaliskuuta lähtien Blogger ei anna jakaa avoimesti seksuaalista video- tai kuvamateriaalia. Mikäli blogista löytyy tällaista matskua vielä 23.5., tulee blogista yksityinen. Jos nykyisessä blogissa ei ole tällaisia videoita tai kuvia, mitään muutosta ei huomaa. Tähän voisin tehdä poikkeuksen ja totta puhuakseni taistelin hetken vastaan sitä kiusausta, että tästä ilmoituksesta lähtien julkaisisin päivittäistä pornoa tuonne maaliskuun puoliväliin asti. En tee näin.

Sivulta löytyy myös huomautus: "hyväksymme alastomuuden edelleen, jos sisällöstä on merkittävää julkista etua esimerkiksi taiteellisessa, opetukseen liittyvässä, dokumentaarisessa tai tieteellisessä yhteydessä." Lue: niin ikään taideblogit, jotka pitävät korkealaatuisia lähivalokuvia alastomasta vartalosta suurenmoisina taideteoksina, eivät tule kokemaan muutoksia. Nuo kaikki muut ymmärrän. Mutta kukin tavallaan. En tuomitse. Kaikki on taidetta. Jees.

Vielä loppuun toinen suora lainaus, jota en kokenut tippaakaan kaksimieliseksi ja jonka otin täysin asiallisesti ja kunnioittaen vastaan: "Jos 23.5.2015 jälkeen luoduissa blogeissa on avoimen seksuaalista sisältöä tai niissä näytetään alastomuutta sisältökäytännössä kuvatulla tavalla, saatamme poistaa blogin tai ryhtyä muihin hommiin." Heh, heh, muihin hommiin. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Tai vaihtoehtoisesti sen voi ottaa kirjaimellisesti, eli jos tämmöinen blogi löytyy, niin ryhdytään muihin hommiin eli vaihdetaan työpaikkaa. Tai ehkä sieltä otetaan yhteyttä ja laitetaan varoitusta ja sen sellaista. Älkää syyttäkö minua tästä, olen väsynyt ja sain tästä hieman iloa muuten ärsyyntyneeseen pikku elämääni.

Tehdäkseni tästä tekstistä hieman pidemmän ilmoitan tähän väliin olevani iloisesti yllättynyt siitä tosiasiasta, että joulukuinen tekstini "TÄMÄ TEKSTI ON OMISTETTU HAAMULLE (Paljon onnea)" on noussut blogin 2. luetuimmaksi tekstiksi. Kyseinen teksti on minulle tärkeä, sillä sen käsittelemä aihe on minulle tärkeä. Samainen haamu oli muuten käsittelyssä myös tekstissä "Suomen hammaslääkäriliitto suosittelee ksylitolia.", joka pitää vahvasti yllä 4. luetuimman tekstin sijaa. Näemmä ihmiset tykkäävät lukea, kun kirjoitan tästä tytöstä. Valitettavasti kirjoitettavaa ei enää löytyne, sillä vahvasti epäilen, että hän koskaan enää palaisi elämääni. Ja kun luetuimmat tekstit ovat puheenaiheena, niin voin heittää Top 10 -listalta vielä sellaiset työni kuten "Attente", "Halloween Special: Halloween Spectacular 3: Halloween Manifesto" sekä "Harava Luonto: Tohvelieläin ja kesykyyhky". Ei järjestyksessä. Ja tämä tekstipalsta on vieläkin vain filleriä siitä, kuinka olen huomannut, että ihmiset lukevat kai mielellään minun näkemystäni tästä tytöstä, jonka olemassaolosta en enää ole varma.

Kaikki ei ole hyvin. Toivon mukaan saan huomenna vaihdettua kelkkani suunnan. Siihen asti toivon mukaan nukun. Hyvää yötä.

For the girls

Uu, tänään on perjantai kolmastoista. Spooky.

Ja tässä kohtaa voin sanoa että teen otsikoita nyt jostain syystä erään My Chemical Romance -kappaleen mukaan jonkin aikaa, eli otsikko saattaa joskus ehkä liittyä enemmän tai vähemmän tekstin sisältöön.

Ja tämä teksti on osittain viesti Teille siitä, että olen kyllä ihan äsken huomannut, että tämä sivu on vaimentunut aika lailla. Syynä ei ole se, ettäkö olisin unohtanut. Ehkä suurin syy on se, että kaikki suuret asiat elämässäni ovat olleet niin henkilökohtaisia, etten halua niitä tänne kirjata ja kaikki pienet asiat ovat olleet niin merkityksettömiä. Viimeisinkin tekstini taisi mennä myös hieman liian henkilökohtaiseksi. On hieman hankalaa tietää, mikä olisi asiallinen tapa/määrä kirjoittaa yksityiskohtia. Toisaalta taas tämän blogin lukijaporukka lienee aika pieni. Paljoa tilastoja minulla ei ole, mutta tuhansia Teitä tuskin on. Toisaalta toisaalta en tiedä juuri nyt varmaksi yhtäkään blogin lukijaa. Tiedän pari ihmistä, jotka ainakin joskus ovat lukeneet, mutta ehkä toivon että ainakin osa heistä on lopettanut.

Jospa vaivihkaa koettaisin erittäin salamyhkäisesti ja epäselvästi selittää elämäni suurimpia ja tärkeimpiä asioita. Ensiksi se, että elämäni kaikki osa-alueet potkivat minua jonkin aikaa sitten samanaikaisesti kovaa päähän. Taisin jopa romahtaa eräänä yönä, kun huomasin itkeväni ilman mitään syytä enkä pystynyt lopettamaan. Keskellä yötä siinä sitten otin yhteyttä erääseen pieneen ihanaan kiukkupussiin, joka huomasi heti, etten ollut kunnossa. Hän puhui minulle iloisista asioista, ja lopulta sain rauhassa nukuttua.

Seuraava tärkeä asia oli kai se kun täytin vuosia. Syntymäpäivät ovat menneet selvästi huonompaan suuntaan viime vuosina. Vihastuin synttäriaattona sille pienelle ihanalle kiukkupussille ja mainitsin hänelle että 2014 syntymäpäivänäni potkaistiin käyntiin elämäni pahin masennuskausi. Hän kertoi sitten syntymäpäivänäni että ajatteli pyytävänsä minua hänen kanssaan katsomaan leffaa, jos synttärini olivat olleet aivan kamalat. Oli kuitenkin jo myöhä, eikä hän enää jaksanut. Ajatus oli kuitenkin minulle tärkeä.

Kaikki huonosti yritän jaksaa elämää eteenpäin. Tukena minulla oli ihmisiä, mikä auttoi asiaa paljon. Viikonloppuna pahat asiat olivat alkaneet vetäytyä ja sain tukeutua ja nähdä hienoja ihmisiä pitkästä aikaa. Lisäksi sain lauantai-yönä mahdollisuuden nukkua hyvin yö tärkeän ihmisen vierellä, ja sen mahdollisuuden munasin oikein perusteellisesti. Huolestuin vakavasti siitä, että hän ei enää haluaisi edes nähdä minua, mutta suureksi yllätyksekseni hän oli niin ikään antanut minulle anteeksi jo melkein ennen kuin olin ehtinyt kävellä kotiin.

Kouluviikoista muistan kovin vähän. Kaikki uuden jakson aineet ovat mieluisia ja opiskeluun riittää motia jostain ihmeestä. Seuraavana viikonloppuna se ihana rakas pikkuinen kiukkupussi antoi minulle uuden mahdollisuuden nukkua kunnolla yö hänen vierellään. Se aika lauantai-keskiyöstä sunnuntai-iltapäivään olivat ihaninta aikaa pitkään, pitkään aikaan. Katsoimme upean SAW II:n huudellen kommentteja, hän sylissäni sen koko ajan. Puhuimme pari tuntia yöllä maailman tärkeimpiä asioita ja hän nukahti käsivarrelleni. Muutaman tunnin unten jälkeen heräsimme ja emme heränneetkään ja sitten heräsimme ja hän jostain syystä antoi minun olla niin suuri ääliö kun vain halusin ja hän tuhosi huoneeni ja minun piti rauhoitella häntä pari tuntia ja hän oli niin ihana ettei mitään rajaa. Lopulta kyyditsin hänet kotiinsa ja käytyäni keskustassa syömässä alkoi ylämäki, kun isäni näytti minulle puhelinlaskuani.

Tämän viikon muistan koulusta jotenkin oudon hyvin. Muistan jutelleeni erään toisen vuosiluokan kaverini kanssa. Mainitsin hänelle siitä päivänsäteestäni, josta kirjoitin viimeksi tänne, ja siitä alkoi keskustelu, jonka seurauksena olen entistäkin ihastuneempi tähän kaukaiseen kaunottareen ja varmistui että ei välttämättä ole syytä epäillä etteikö hän olisi joskus katsellut minua ja että tämä toisen vuosiluokan kaveri jonka kanssa keskustelin pystyi antamaan viidessä minuutissa paljon parempia neuvoja ja kommentteja kuin monet muut puolen vuoden aikana liittyen ihastuksiin ja siihen ihanaan pieneen kiukkupussiin. Nyt tiedän, keneltä pyydän tukea ensimmäisenä, jos asiat alkavat taas kaatua niskaani. Lisäksi tällä viikolla oli penkkarit ja vanhojen tanssit. Penkkareissa meni oppitunteja hukkaan. Yksi oppitunti oli, ja sen kulutin pimeässä luokkahuoneessa kolmen tytön kanssa keskustellen. Vanhojen tanssit olivat noin 6 tuntia sitten ja ne olivat aivan ihanat. Nyt haluan entistä vieläkin enemmän osallistua ensi vuonna.

Jätän tämän nyt tähän. Elämässäni seuraavaksi vuorossa ovat huoneen vaihto, uusi mediakeskus ja hiihtoloma, jolloin en todennäköisesti tee paljoa muuta kuin hakkaan pelejä kuten Kingdom Hearts II Final Mix ja Kingdom Hearts: Birth by Sleep ja Heavy Rain. Ehkä uskallan jotenkuten toivoa, että loman aikana pääsen nauttimaan SAW III:stakin siinä samassa seurassa kuin kaksi ensimmäistäkin. Mitä todennäköisimmin muuta läheisyyttä ei liene edes mahdollisesti saatavilla. Ei siten että valitan. Jos huoneenvaihto onnistuu nopsan ja ongelmitta niin ehkäpä selviän varsin mainiosti yksinkin koko viikon.

Hyvää ensi viikkoa.

For the boys

Olen elänyt jo kauan ajatellen, että tunnen ihmisiä erittäin laajalti. Tarkoitan, että tunnen tai tiedän suhteellisen paljon ihmisiä. Etenkin viime vuonna kaveri/tuttavapiirini kasvoi suurenmoisesti ja se jatkaa vieläkin kasvuaan. Viikonloppuna tutustuin uuteen tyttöön, jonka minun kaiken logiikan mukaan olisi pitänyt tavata edes kerran kesän aikana. Edellispäivänä huomioni kiinnittyi erääseen ihmiseen enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Itse asiassa sain eilenkin täysin uuden tuttavan. Asia oli täysin eri pari vuotta sitten. En silloin kokenut tuntevani ketään. Olin vain yksi kasiluokkalainen ruma poika jolla oli ehkä kaksi hyvää kaveria, joita näki jotenkuten usein. Nykyään en näe heitä melkeinpä koskaan. Toista en välttämättä tahtoisikaan.

Puhuin tästä erään tytön takia. Mitä todennäköisimmin olen jo jotenkin maininnutkin hänet täällä joskus mutten vain muista. Joten suokaa anteeksi, jos toistan nyt jotain juttuja. Näen hänet erittäin kauniina ja aurinkoisena yksilönä. En ole koskaan kuullut hänen puheääntään, mutta suloista naurua kyllä senkin edestä. Hänen pukeutumisensa eroaa muista suht paljon hieman samaan tyyliin kuin omani. Hän on pieni ja kaunisvartaloinen. Ehkä paras ominaisuus hänessä on erikoinen hiusten väri. Hänen näkemisensä on joka kerta saanut minut iloiseksi, etenkin kun äkkään hänen katsovan minua ensin.

Ehkä hänen charmiaan lisäsi se tosiasia, etten koskaan tiennyt hänestä mitään. Olen lukion aikana oppinut pari pikkujuttua hänestä, kuten millä vuosiluokalla hän on ja mihin taideaineisiin hän keskittyy. Yhdistin häneen sen saman jollain kummalla tavalla hurmaavan asian kuin noin vuosi sitten erääseen toiseen kuvaakin kauniimpaan ilmestykseen: en tiennyt nimeä. Vuosi sitten nimettömyys päättyi siihen, kun kysyin eräältä kaveriltani hänen nimeään. Saatuani selitettyä, kenestä puhun, hän kysyi, oliko kyseessä tämä nimi. Tasan sillä hetkellä muistin, että minähän tunsin tämän ihmisen ja olen vapaa-ajallani joskus viettänyt aikaa hänen kanssaan. Unohdin vain aivan täysin.

Tässä lukioani valaisevassa kaunottaressa toistui enemmän tai vähemmän sama juttu. Olin päästänyt itseni puolivahingossa ajattelemaan häntä, ja siitä seurasi että hei, miksi en menisi vähän juttelemaan, tekemään tuttavuutta. Olenhan pari kertaa aikaisemminkin saanut ihastuksestani hyvän ystävän vain juttelemalla hieman. No, asia jäi ajatukseksi, kunnes sattumalta näin häntä lähtiessäni kotoa. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Mietin, että voisiko asia olla näin. Ja olihan se näin. Päivänsäteestäni hävisi mysteerit ja ehkä jotenkin jotkut mahdollisuudetkin, kun huomasin, että minähän tiedän jo, kenestä on kyse. Tiesin hänen nimensä entuudestaan ja ellen aivan väärin muista, olen myös joskus jopa viettänyt iltaa hänen seurassaan. Kyseessä on erään vuosien takaisen varsin hyvän kaverini isosisko. Vaihtaessamme koulua minulta ja kaveriltani katkesi yhteydenpito kokonaan. Nyt minulla on enemmän syytä jättää tämä ihana ilmestys pelkäksi kaukaiseksi haaveeksi, mutta jotenkin mielenkiintoni ja tahtoni vahvistuivat, kun lopultakin minulle selvisi hänen nimensä. Ennen tätä tietoa ajattelin, ettei mikään nimi voisi tehdä oikeutta tuollaiselle olennolle, mutta nyt mietin että eihän mikään nimi voisi sopia paremmin. Täysin sama juttu tapahtui myös silloin vuosi sitten: tyttö oli niin sietämättömän suloinen, ettei mikään nimi sopisi, ja muistettuani nimen se oli hänelle täydellinen.

En tiedä, miksi kirjoitin tästä. Olen ehkä miettinyt näitä asioita liian paljon viime aikoina. Viime tekstistäkin on jo mitä yli kaksi viikkoa aikaa. Jos lyhyesti kerron tapahtumia niin lyhyesti lyhennettynä ja epäjärjestyksessä tärkeimmät tapahtumat lienevät kotoa yöksi pois "karkaaminen", perheelleni tärkeän ihmisen pois nukkuminen, ehkä mahdollisesti uuden parhaan kaverin löytyminen, suht surkeat synttärit, kummieni ihanien lasten kanssa vietetty ilta, ensimmäinen SAW sekä puolen tunnin yöunet rakkaani vierellä, koeviikko ja varmistusta siitä, että perheeni lakkaa välittämästä lapsestaan. Juuri nyt tällä hetkellä oloni on yllättävän hyvä ottaen huomioon sietämättömän väsyn, joka on kestänyt jo monta kuukautta, ja huomenna alkavat analyyttisen geometrian sekä ranskan kurssit. Analyyttinen geometria voisi olla jopa mukavaakin ja ranskakin oli silloin ensimmäisellä kurssilla. Huomisesta en tiedä. 1. kurssilla oli minä, kaksi tyttöä, ranskanopettaja ja se japanilainen vaihto-opettaja. Huomenna alkavalla 2. kurssilla olen minä, yksi tyttö ja uusi ranskanopettaja. Saa nähdä, miten käy. Kaikki taitaa suurin piirtein riippua siitä opettajasta. Mutta nyt menen hakemaan vettä ja soittamaan ehkä yhden puhelun ja ehkä syömään ja nukkumaan ajoissa jos saisin unta ja unelmoimaan asioista jotka ehkä tapahtuvat mutta toisaalta ehkä enemmän eivät tule tapahtumaan, niin kuin yleensä.

Hyvää helmikuuta.

Nyt asiat ovat toisin

Olen jälkikäteen taas hieman pettynyt postin kulkuun. Ymmärtäähän sen, että maailmanlaajuiset tilaukset vievät aikaa, ja siitä ilmoitetaan aina, mutta olen joskus hieman pikkumainen olento. Olisin erittäin paljon halunnut hakata Heavy Rainia viikonlopun putkeen. Arvioidun saapumisajan viimeiseksi päiväksi ilmoitettiin 13. tammikuuta. Tänään on, jos ette huomanneet, 17. päivä. Toisaalta olen erittäin tyytyväinen postin kulkuun. Tilasin Heavy Rainin lisäksi silikoni-kustomointi-skinit 3DS:ääni ja ne saapuivat varsin nopeasti, varsinkin kun kirje lähti Kaliforniasta. Ja vuoden ihan alkupuolella tilasin uuden pipon, joka sekin saapui pari päivää taaksepäin. Vielä odottelen Heavy Rainia ja näemmä helmikuun 10. viimeistään saapuvaa naurettavan halpaa kiinalaista vaatekappaletta. Ebay on taianomainen paikka.

Ja se mikä ei ole taianomaista on akne. Äsken peiliin vilkaistessani huomasin melkein puolet naamastani olevan kuivuneen veren peitossa. Eli hyvää päivää. Toivon mukaan akne lähtee pois kunhan muutaman vuoden vielä kasvan.

Tosiaan, olin tuossa ensimmäistä kertaa elämäni aikana oikeasti vihainen jollekulle. Ensimmäistä kertaa tietyn ihmisen näkeminen aiheutti minulle pahaa oloa. Olin juuri syönyt ja hieman jotain yritti nousta kurkusta ylös. Nyt asiat ovat toisin.

Hieman sen jälkeen, kun olin saanut luvan kanssa, ilman omantunnon tuskia, ensimmäistä kertaa tavallaan huutaa jollekulle, sain oppia asioita, jotka muuttivat näkemykseni suurin piirtein kaikesta. Puhuin yksin puhelimessa suuren osan ajasta, toistin joitain asioita, ja minulle selvisi niin omituisia asioita. Tavallaan uskomattomia, mutta tavallaan järkeenkäyviä. Tämäkin on täysin uusi kokemus elämässäni. Valitan epäselvyyttä, en kirjoita yksityisyyttä rikkovia asioita tänne ilman lupaa liikaa. Enkä edes halua nyt. Loppujen lopuksi minulla oli ollut kuukausien ajan jotain tärkeää sanottavaa tärkeälle ihmiselle, olin valmistautunut oletettavaan reaktioon jonka jälkeen olisin saanut siirtyä rauhallisesti eteenpäin elämässäni ja jättää menneisyyden muistoksi vain, en saanut oletettavaa reaktiota, en saanut oikeastaan kauhean suurta reaktiota ollenkaan. Jatkoin puhumista paljon pidemmälle kuin olin koskaan ajatellut ja minulle selvisi kummallisia asioita. En tiedä, pitäisikö minun olla vihainen vai onnellinen. Enkä tiedä mitä tehdä nyt. Sain puhua eilen illalla luotettavan kaverin kanssa tästä ja se helpotti oloani jonkin verran. Mutta tulevasta en tiedä mitään. En sitä miten minun pitäisi jatkaa tai edes miten haluaisin jatkaa. Ja hänestä tiedän vielä vähemmän. Aika näyttänee.

Sitten asioihin, joista haluan, uskallan ja saan puhua. Keskiviikkoiltapäivällä minulle viestitettiin, että huomiselle tarvittaisiin julkiseen tilaisuuteen musiikkiesitystä. Kyseessä oli lukioni kuvisdiplomitöiden näyttelyn avajaiset. Kaveri oli epävirallisesti ja tavallaan pyytänyt minua jo sinne. No, torstaipäivällä poikkesin musiikinluokassa. Siellä ehdotettiin että esittäisin Sitkeän sydämen kun se olisi helppo. Kerroin, että olen tässä soitellut itsekseni yhtä uutta lempikappalettani, joka ei siis ole enää kovin uusi mutta lempikappaleitteni joukossa kyllä. No, sitä soitin vähän, opettaja ehdotti capoa 1. frettiin ja siihen totuttuani se oli siinä.

Lähdin promenadille alle tunnissa päästyäni koulusta. Paikalle saapui "mukava" määrä väkeä. Jonkinpituisen puheen jälkeen minulle annettiin vuoro. Ja siinä sitten esitin ensimmäistä kertaa elämässäni täysin sooloesityksen. Rämpytin rakasta kitaraani ja lauloin mikkiin. Eikä ollut muuta harhautuksenkohdetta kuin minä itse. Kaikki keskittyivät minuun. Onneksi osaan laulun jo sydämeltäni ja se on lähellä sitä. Kappale oli Tehosekoittimen "Maailma on sun" ja se oli ensimmäinen kappale, jonka kuulin ja halusinkin kuulla tämän vuoden puolella. Niin kaunis kappale. Paikalla oli suuren määrän tuntemattomia lisäksi hyviä tuttujani, opettajia ja itse lukion rehtori. Hänen sanaansa luotin viimein, kun hän vuorostaan sanoi, että hyvin meni. Japanilainen vaihto-opettajamme oli paikalla myös. Keskustelin hänen kanssaan myös muutamista asioista.

Tuntemattomien joukossa oli kuitenkin yksi niin ikään tuntematon. En ole koskaan puhunut hänelle eikä hän minulle. Olemme vaihtaneet katseita vähän väliä. Ainoa asia, jonka tiedän hänestä on se, että aina hänet nähdessäni koulussa tulen iloiseksi. Hän on pienehkön kokoinen, erittäin nätti tyttö, jonka tunnistaisin väkijoukosta silmänräpäyksessä. En tiedä edes hänen nimeään. Enkä välttämättä koskaan halua tietää, sillä olen sitä mieltä, että vain harva nimi voisi tehdä tuolle näylle oikeutta. Saan nauttia hänen aiheuttamasta ilosta vielä jonkin aikaa, kunnes hän lähtee lukiosta kevään lopulla, toivottavasti.

Tulevasta en kai tiedä enää mitään minkään asian suhteen. Onneksi elämä ei ole tylsää. Jatkot.

About the aesthetic

Eli ei muuta kuin pari pikku päivitystä blogiin.

Ensiksi olen tässä viime aikojen aikana koettanut jotenkin tehdä tätä blogia varten tunnisteet-sivun, jonka ehkä on tarkoitus helpottaa sitä, jos haet täältä jotain tiettyä. Pääasiassa tein sitä vain ajankuluksi ja siksi, että ajattelin blogini hieman hyötyvän siitä ja siksikin että aloin ylipäätään käyttämään tunnisteita. Se on nyt siis toistaiseksi valmis ja se linkki on ovelasti piilotettu tuonne vasemmalle kuvaukseen.

Toiseksiksi, kuten joku ehkä huomailikin, olen päivittänyt "Taustamusiikkia for you" -widgetin. Tarkoituksena oli päivittää se jonkin ajan kuluttua, mutta valmistellessani uutta listaa huomasin blogin päivittävän ensimmäistä sitä tahtia. No, tässä teille nyt jonkin verran uuttakin musiikkia taustameluksi. En tiedä, käyttikö kukaan muu kuin minä itse tuota soittolistaa, mutta ei sillä väliä. Filleriksi kerron vielä jokaisesta biisistä erikseen hieman.

Xion's Theme nostaa minun tunteeni pintaan, ja mitä todennäköisimmin sinunkin, JOS olet pelannut 358/2 Daysin tarinatilan loppuun.

Even If You Feel Sad on yksi kolmesta biisistä vanhalta listalta. Holiday Starin yhdestä kliimaksista.

Ray#001 on toinen tuttu. Sillä ei BBL:ssä ole niin kamalan suurta merkitystä, mutta melodia on minulle miellyttävä.

Steampowered on duurivoittoinen tiluttelu-ish-inen kappale Approaching Nirvanalta. Tuo minulle hymyn ja muistoja.

Sacrifical on The Binding of Isaacin ehkä tunnistettavin sävelmä. Kappaleen remix oli soittoäänenänikin aika kauan.

Drought on syy siihen, miksi ostin OmegaRubyn enkä AlphaSapphireä. Rakastan tätä melodiaa.

Spanish Flean olet toivottavasti jo joskus kuullut.

Lights tuo ehkä vähän liikaa rojua muuten suht rauhalliseen listaan, mutta eh, antaa tuoda. Poistan sen, jos sitä ei siedetä.

Nate's Theme 3.0 on kolmas versio Uncharted -pelisarjan teemamusiikista. Oi, kuinka tämä tuo muistoja vanhasta kodista.

Mount Olympus on vain upea kappale. Pääasiassa lisäsin listaan filleriksi. Ettei jää liian lyhyeksi.

Ethan Mars' Main Theme -nimellä tuo kappale ainakin YouTubessa on. Ihastuin siihen sattumalta sen kuultuani, ja peli on jo matkalla luokseni.

Simple and Clean on Kingdom Hearts -pelisarjan ensimmäinen "teemamusiikki" (jos Dearly Belovedia ei lasketa). Tämän pidemmän version löysin vasta lähipäivinä. En keksi kirveelläkään, miksen ole aikaisemmin kuunnellut kokoversiota. Joka tapauksessa käsittämättömän upea kappale allekirjoittaneen mielestä.

Eiköhän siinä kaikki. Ja laittaessani tunnisteita huomasin kommenttien paljouden joissakin teksteissä. Luulen, että ne kommentoijat ovat lakanneet lukemasta, kun ei ole pitkään aikaan kuulunut mitään. Hymy nousi niitä lukiessa. Enkä panisi pahakseni, jos kommentteja saisin edes yhden. Mutta ei sen niin väliä. Ei Teidän aivan välttämättä tarvi kertoa minulle olevanne siellä. Jos olette. Anonyymi-yhteisön olemassaolostakaan en enää ole varma. Mutta ei siitä sen enempää. Hyvää nuutipukinpäivää vai mikä se olikaan.

Hurtful Wooden Boomerang

"Does it throw insults?"

"Pretty much, it's got +14% damage and it knows all your worst emotional secrets."

"Oh, that's terrible."

"Yeah, it is actually an absolute bastard."

Nyt kerron Teille jutun joka ehkä mahdollisesti jopa on näkemästäni unestani peräisin. Ehkä. Ehkä ei. Sillä ei ole väliä. Muistini saattaa pettää.

-----

On lämmin. Ei kostea lämmin eikä kuiva lämmin, vaan mukavan lämmin. Peitto on puoliksi päälläni, tyyny yllättävän pehmeästi pääni alla. Vasen käteni ojennettuna eteeni, kämmenselkä tyynyllä. Kyynärpääni päällä lepää hänen lämmin päänsä. Oikea käteni on hänen kyljellään.

Olemme yhdessä, yksin. Aivan niin kuin silloin joskus.

Hetki sitten olimme hiljentyneet maailman tärkeimmästä ja suurimmasta keskustelusta. Se käsitteli uskomattoman valtavia asioita ja erittäin vaikuttavia aiheita. Se käytiin hiljaa, kuiskaten, vaikka kukaan muu ei ollut kuulemassa. Sen loppua ei kukaan kuullut, sillä äänemme hiljenivät vähitellen ja tauot puheenvuorojen välissä venyivät ja venyivät.

Nyt hiljaisuuden rikkoivat ainoastaan kaksi samantahtista hengitystä ja kellon tikitys. Aivan niin kuin silloin joskus.

Kumpikaan ei nuku. Kumpikaan ei laita silmiään kiinni. Pimeyden keskeltä erotan kaikista näyistä ihanimman näyn. Kaksi suurta, kaunista silmää, jotka katselevat takaisin hiusten takaa. Suun, joka on ahkerasti pysynyt jo kauan hienovaraisessa, valloittavassa hymyssä. Kasvot, joiden katseluun en ole kyllästynyt enkä tulisi kyllästymään. Nostin kättäni ja silitin hänen siroa poskeaan.

Olisin sanonut jotain, mutta jätin sanomatta. Aivan niin kuin silloin joskus.

Molempien silmät alkavat vähitellen sulkeutua. Olen täysin rento. En huolehdi mistään. En pelkää mitään. Vainoharhaisuuteni on poissa, masennukseni on pelkkä muisto vain. Nyt kaikki on hyvin, mikään ei voisi olla paremmin. Mietiskelen häntä, ja itseäni. Mietiskelen meitä. Mittailen häntä vielä hieman katseellani. Vikoja. Huomaan niin paljon vikoja. Olemme rikkinäisiä ihmisiä. Olemme haavoja, traumoja, yksinäisyyttä, hiljaisuutta. Olemme täynnä vikoja. Mutta olen niin onnellinen, sillä ne viat ovat meidän. Ei kenenkään muun.

Ainoastaan meidän vikojamme. Aivan niin kuin silloin joskus.

Olemme kokeneet tämän hetken aikaisemmin. Olimme yhdessä, yksin. Olin turvassa, olin siellä, missä aina halusin olla. Ja olen siellä nyt, taas, odottamatta, yllättäen. Näin ei pitänyt enää koskaan tapahtua. Eikä näin enää koskaan tapahtunutkaan. Tällä upealla hetkellä, jonka haluaisin kestävän ikuisuuden, on eräs tietty ero siihen hetkeen silloin joskus, niihin kauniisiin hetkiin, joista en olisi ikinä halunnut lähteä pois, niihin, joita oli,

silloin joskus.

Tällä kertaa en saa nukahtaa rakkaani vierellä.

Tällä kertaa säpsähdän yksin hereille.

-----

"Is this a trap to throw your hurtful boomerang at me?"

Vessanpaperia jossa on pingviinien kuvia

En loppujen lopuksi varsinaisesti vaihtanutkaan blogin nimeä. "Ilmeen" taisin vaihtaa tai jotain sen tapaista. Koska jos joku ei huomannut niin Jasun Blogi on nykyään violetti. Ja jotkut taide-ihmiset siellä varmaan pudistavat päitään koska kyseessä on oikeasti muka purppura tai lila tai sinipuna tai jokin vastaava. En silti väitä tietäväni oikeaa nimeä. Violetti on hyvä. Ja väri johtuu pääasiassa siitä, että tuo purppura lila violetti mikälie on ollut jostain syystä jo pidemmän aikaa oma lempivärini, jos niin voi vielä tässä iässä sanoa. En vihaa kaikkia muita värejä, violetti on vain jotenkin miellyttävä väri.

Nimeä en siis vaihtanut. Kuten välilehdessä joillakin lukee, blogi on yhä ja löytyy nimellä Jasun Blogi. Yksinkertaisesti vaihdoin vanhan Scrubs-tyylisen logon kuvatiedoston tähän uuteen "Kiitos ei ole kirosana" -kuvatiedostoon. Logossa sana "Kiitos" on kirjoitettu Kingdom Heartsista tutulla fontilla ja "kirosana" Tim Burton's The Nightmare Before Christmas -kirjoitustyylillä. "Ei ole yhtä kuin merkki" -merkki on omaa käsialaa. Lisäksi yritin vaihtaa taas faviconia mutta en tiedä miten siinä onnistuin. Surullista mutta totta, vaihdoin myös kuvauksessa olleen lainauksen pois. Ehkä laitan sen joskus takaisin, mutta jos en laita niin tässä se vielä on.

" Listen to me. What you're feeling right now, it's not death, it's life. A new kind of life.

Open your eyes. See, what I see. Feel, what I feel. And let's go take a howl at that moon. "

Lainaus on peräisin erään suosikkisarjani raskaimmista kohtauksista. Otin parista kohtaa pois nimet, jotta lause kävisi enemmän järkeen. Ja ei, en kerro, mistä tuo lainaus on suoraan lähtöisin. Jos jotenkuten muistat lauseen, niin huomaat varmasti heti, jos se sattuu tulemaan sinua vastaan.

Violettiin väriin voisi mahdollisesti olla osasyyllisenä eräs peli, jonka kirjoitin ORASin tilalle tuonne sivupalkkiin tässä jokin päivä. Kävin ostamassa kummeilta saaduilla rahoilla paikallisesta pelikaupasta Saints Row IV - Game of the Century Edition -levykkeen alkuviikosta ja sitä olen hakannut yllättävän paljon. Muita aikaani vieviä pelejä tällä hetkellä ovat Kingdom Hearts II Final Mix, Hearthstone, Terraria, The Binding of Isaac: Rebirth, Mario & Luigi: Partners In Time ja sitten vielä vaikka se Pokémon ORAS. Ja yhäkin aikaani vie runsaasti näiden lisäksi YouTube sekä Tumblr. Vapaa-aikaa olen päättänyt jättää opiskelulle mahdollisimman vähän. Muun muassa siksi, että työpöytäni on kaatopaikka ja tämänkin tekstin väsäsin nojatuolillani löhöillen. Tässä olen viettänyt viime päivänikin suurilta osin. Jollain kumman tavalla minulla on joka päivä ollut vielä jotain mielekästä menoakin.

Mutta pääosin Saints Row IV on vienyt suuren osan vapaa-aikaani. Eikä harmita yhtään. Peliä on uskomattoman nautinnollista pelata. Vaikka se on ainakin toistaiseksi helppoa kuin heinänteko, niin siitä saamani ilo ja hyvä olo ovat ajan arvoisia. Ja pitkästä aikaa päätin taas antaa päähahmolleni naisen sukupuolen. En muista, olenko Skyrimin jälkeen tehnyt samaa. Mutta en epäröi myöntää, että olen viettänyt vähintään tunnin simulaation erinäisissä vaateliikkeissä ja sen sellaisissa luomassa mahdollisimman kauniin ja mahtavan näköisen ja oloisen hahmon. Tämänhetkinen olomuoto on ollut jo suht kauan; tuuheat mustanpurppurat hiukset, mustanpurppura APOC-kokonaisuus ja täysille kustomoidut .45 Fletcherit molemmissa käsissä. Don't judge.

Sitten loppuun(?) vielä vähän muutakin kuin digitaalista juttua. Tiistaina oli viimeinen lomapäivä ennen lukion jatkumista. Koko päivän minulla oli huono olo ja olin huonommalla tavalla väsynyt. Sinä päivänä päätin, että lähdenpä taas pois kotikaupungista viikonloppuna katsomaan serkkujani ja sinä päivänä olin myös siskonityttären 1-vuotissyntymäpäivillä. Siellä oli mukava olla, vaikka olo oli mitä oli. En saanut illalla/yöllä nukuttua. Oloni oli silloin parantunut. Varasin about 10 tuntia nukkumiselle ja muistan katsoneeni kelloa vielä neljän jälkeen aamupäivällä. Nyt olen päättänyt, että menen sänkyyn vasta kun alkaa väsyttämään. Unirytmiä en edes yritä korjata tarkoituksella. Se on niin rikki kuin olla voi.

Ja mitä tunne-elämään kuuluu, olen ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti vihainen jollekulle. Hän on tuonut elämääni iloa ja piristystä, mutta viime vuoden lopulla hän alkoi enemmän ärsyttäväksi. Käsitykseni mukaan hän on kiihdyttänyt minua turhaan ja on käyttänyt runsaasti hyväkseen sitä, että hän on minulle ollut ainakin jonkin verran tärkeä ihminen ja täten hänellä on erityinen asema minun mielialaani vaikuttamisen suhteen. Vuoden alkupuolella hän kysyi yht'äkkiä jostain että olenko hänelle vihainen, mietiskelin hetken ja keksin heti monta syytä olla. Myöhemmin kysyin haluaisiko hän tietää että olenko hänelle vihainen vai en ja hän luuli jo etukäteen että olin. Ja sen erittäin lyhyen keskustelun aikana hän ärsytti minua todennäköisesti tahallaan ja jälleen asemaansa hyväksi käyttäen niin, että päätin sitten olla suuttunut. Siihen onkin puolen vuoden aikana kertynyt paljon hyviä syitä.

En usko olevani kovin pitkävihainen ihminen. Mitä todennäköisimmin ajattelen asiaa aina vain vähemmän ja lopulta unohdan sen. Ja sen en luulisi kestävän kauaa. Mutta ei sitä koskaan tiedä. Kuten sanoin, en ole muistaakseni koskaan ennen ollut kunnolla vihainen kellekään. Ja voin taata, että tämä henkilö on sen ansainnut. Ja vihaani tulee kai lieventämään se pieni määrä ihmisiä lukiossani, joiden tapaaminen saa minut aina hyvälle tuulelle.

Mutta ei siitä sen enempää. Kello tulee kaksi ja minua ramaisee lievästi. Toivottavasti saan nukutuksi.

03-25-35

Totta puhuakseni olisin keksinyt muutamiakin erilaisia CD-levyn pakkaustapoja, jotka olisivat olleet hieman käytännöllisempiä kuin tämä.

Mutta ei se mitään, täysin uusi tuote saapui minulle melkein lommoitta. Kyseessä on Nightmare Revisited, vuonna 2008 julkaistu Tim Burton's The Nightmare Before Christmas -elokuvan soundtrack monien suosittujen bändien coveroimana. Mukana muiden muassa Rise Against, Amy Lee ja Korn. Ja heti kannen avattuani huomasi selvästi, että kyseessä on vuonna 2008 julkaistu levy.

En edes tiedä, toimisiko tuo älypuhelimella. En kokeillut. Ja nostalgisen lappusen toiselta puolelta löytyy pikkuprintin lisäksi tämmöistä:

Songs from

NIGHTMARE REVISITED

can be purchased as RINGTONES

by texting the keyword below to DISNEY (n:o):

Text [NM2x] to get [kappaleen nimi] by [esittäjä] x10

BONUS RINGTONE AVAILABLE FOR PURCHASE

Text [NM2x] to get OOGIE BOOGIE'S SONG by Tiger Army**

- pikkuprinttiä -

**Song not featured on CD

Pikkupräntin seassa lukee että tarjous käy vain Yhdysvalloissa, joten kokeilkaa rauhassa, jos haluatte. x:n tilalle tulee kirjain A, B, C, E, F, G, H, I, J, K tai L mutta ei D, M tai siitä seuraavia. Älkää kysykö. Ja disclaimer ei ehkä kannata kokeilla. Ja Disneyn onneksi Tiger Armyn kappaleen sain kuunneltua YouTubesta.

Ja kyllä, tässä oli vuoden 2015 ensimmäinen puheenaihe täällä. Välillä 24.12.14 - 4.1.15 on tapahtunut aika paljon kaikenlaista kirjoituksen arvoista. Mutta olin poissa kotoa lomalla enkä oikein sitten näköjään kirjoittanut mitään. Joulupäivä oli ja meni, automatkustus oli minusta, kuten aina, rentouttavaa ja kovin mukavaa. Tampere oli ennallaan. Samoin Lappi. Vuodenvaihde oli verrattuna aikaisempiin varsin rauhallinen. Parkkipaikalla parit padat ja raketit hotellinaapurien kanssa. Kuu pilkotti pilvien raosta mustalla taivaalla. Taisin tehdä ensimmäistä kertaa uudenvuodenlupauksen itselleni ja sen voisin pitääkin. Olin elänyt sen mukaisesti vapaaehtoisesti jo puolisen vuotta ja se onnistuu helposti ja se on hyväksi mielenterveydelleni. Kuten on tapana kaikkien muidenkin elämänohjeitteni kanssa, en haluaisi julkaista sitä täällä. Juuri nyt mieleeni tulee kaksi, mutta olen varma, että niitä on enemmän. En ole koskaan kertonut niitä helpottavia ja avustavia lauseita kellekään. Se voi olla itsekästä, mutta täten minulla on jotain omaa ja tärkeää ja jota en jaa muille. Ehkä joskus jollekin, joka sen ansaitsee. Todennäköisestikin. Mutta nyt pidän ne itselläni.

Lapissa oli paljon pimeämpää ja paljon pahaljon enemmän lunta. Tämä vaatii tottumista. Ja nyt vuorossa on vielä pari lomapäivää, joina minun on määrä tehdä lukiota varten viisi projektia. Ja voin kertoa, että lukion aikana on erittäin vahvasti vahvistunut se ajatukseni, jonka mukaan kotona tehtävät tehtävät eivät hyödytä minua mitenkään. Kävin läpi kaksi jaksoa lukiota tehden läksyjä niin vähän kuin vain mahdollista eikä numeroilleni tapahtunut mitään. Koulussa opin parhaiten. Mutta nyt pitäisi alkaa kirjoittamaan luonnonkatastrofi / riskikirjoitelmaa valitsemastani maasta eli Islannista, jonkin sortin ainetta puhtaasti määrätystä filosofista nimeltä Nietzsche, pitäisi lukea dekkari ja kirjoittaa siitä kuvausta ja rustata aikajana (valitsin kirjan, jonka olen lukenut kahdesti ja tehnyt siitä aikaisemmin kolme ainetta, Hugh Laurien 'Järein Asein'), pitäisi suunnitella puhe / suullinen esitys puhtaasti määrätystä filosofista nimeltä Nietzsche ja pitäisi lukea Apulanta-historiikki loppuun ja tehdä lyhyt ja ytimekäs kertaus siitä kirjasta ja bändistä. Mieluisalta kuullostaa, mutta kotona huomiokykyni voi helposti herpaantua sekunnin murto-osassa. Koetin eilen illalla edes ailoittaa. Ja mitä sainkaan aikaiseksi? No, tiedän ainakin jotenkuten sen että kuka oikein oli Nietzsche ja mitä hän ajatteli, tiedän Islannin tunnetuimmat maantieteelliset riskit, ja kaikista tärkeimpänä sain ensimmäistä kertaa suuren vaivannäön ja monien tuntien jälkeen Ultima Weaponin itselleni Kingdom Hearts Final Mix -pelissä.

Vuosi 2013 oli vuosi, jona sosiaalinen elämäni lähti kunnolla käyntiin. Sain paljon uusia, hyviä ja luotettavia kavereita, vietin paljon aikaa muiden ihmisten kanssa, oli hauskaa. 

Vuosi 2014 oli vielä kaikin puolin parempi kuin 2013. Lukemattomia uusia kavereita, muutamia uusia vihollisia, kolme ihanaa tyttöä muuttamassa elämääni ja ajattelumaailmaani osittain lähes perusteellisesti, valtavasti ikimuistoisia muistoja, ensimmäinen parisuhde, ensimmäinen laillinen työ, ensimmäiset kokeilut huumausaineiden kanssa, ensimmäiset kolarit, ensimmäiset oikeat sydänsurut, ensimmäiset alkoholit, kaksi uutta tyttövauvaa, vanhojen yhteyksien vahvistusta, monia musiikkitapahtumia... Aivan uskomattoman upea vuosi. Luotan siihen, että tästä vuodesta tulee jotenkin vielä parempi, sillä minulla on nyt enemmän kokemusta, rohkeutta ja viisautta. Täydellä optimismilla mennään.

Nyt on vuosi 2015, anonyymit. 2015. Toivotan Teille ikimuistoista sellaista.