GBA-kokeiluja

Viime tekstistä on taas kivasti aikaa, joten sori yms. Ei ole ollut tarpeeksi asiattomia aiheita, pää toimii taas huonohkosti ja yada-yada-yada.

Torstaina (edellispäivänä) postiluukusta tungettiin eräs paketti, ja aina yhtä luotettavasti se kopsahti kovaan lattiaan. Paketissa oli kuplamuoviin kääritty Game Boy Advance, jonka olin taskurahalla huutanut nettihuutokaupasta. Paristokansi ei ole aito, kuoret ovat melko heikosti kiinni ja taustavalo puuttuu. Konsoli toimii moitteettomasti.

Päätin sitten samana päivänä tehdä eräänlaisen kokeilun. Käynnistin GBA:n ja painelin kävelylenkille ulkoilmaan. Tarkoituksena oli havainnoida miten ihmiset reagoivat murrosikäiseen poikaan, joka ei kovin usein irrota katsettaan 2000-luvun alkupuolen käsikonsolistaan, jossa on äänet täysillä. Siitä voitte luoda skenarion ja tehdä hypoteesin. Tulokset eivät sinänsä järkyttäneet minua.

Koska katseeni oli peliruudussa kiinni suurimman osan ajasta, oli minun vaikea havainnoida ihmisten ilmeitä ja katseita. Pari juttua kuitenkin huomasin.

-Kävely on yllättävän hankalaa jos ei yhtään katso eteensä.

-Ihmiset eivät katsoneet paheksuen tai oikeastaan mitenkään minua tai konettani. Tämä oli sinänsä yllättävää, sillä oletin muuta.

-Jotkut ihmiset ärsyyntyivät tahallisesti. Esimerkiksi kävellessäni naama ruudussa erästä parkkipaikkaa kiertäen näin, kuinka n. kymmenen metrin päässä minusta auto vilkutti kääntymistään parkkipaikalle suojatien vieressä. Kuski katsoi minua turhautuneesti. Hänellä olisi ollut hyvin aikaa ajaa parkille ennen kuin ylitin suojatien. Katsoin häntä, hymyilin ja took my sweet time.

-Tutut ja kaverit moikkasivat minulle kaikesta huolimatta.

Olin myös niin keskittynyt peliin, etten havainnoinut kovin tarkasti kaikkea.

Seuraavana päivänä otin konsolin kouluun. Aamulla pelasin käytävällä ja kukaan ei katsonut happamasti. Pelasin myös vähän kotitaulouden tunnilla, eikä opettaja tuntunut välittävän. Tämä on ymmärrettävää, sillä kotitalous on yleensä aika rento aine. Matematiikan tunnilla kokeilin, kauanka ehdin pelata, ennen kuin opettaja huomaa. Pelasin koko tunnin ja opettaja ei huomauttanut yhtään. Yllätyin iloisesti.

Välitunneilla pelailin myös. Huomasin, että on olemassa kolmenlaisia ihmisiä. 

1. Ihmiset, jotka huomauttavat pelistä ja ilmaisevat mielipiteensä kohteliaasti.

2. Ihmiset, jotka huomauttavat pelistä ja ilmaisevat mielipiteensä käyttäen negatiivisia sanoja ja huvittavan huonoja vastaväitteitä.

3. Ihmiset, jotka eivät huomauta pelistä.

Sain tältä välitunnilta muutamat hyvät naurut ja lohduttavan tiedon siitä, että minulla on myös fiksuja ystäviä.

Seuraavalla tunnilla ystäväni Rudolph huusi vieressäni opettajan kuullen minulle että laita se pois, laita se pois. Siksi emme saa ikinä tietää, miten herkästi suuttuva äidinkielen opettaja olisi suhtautunut asiaan. Lopetin kokeilut toistaiseksi siihen.

Eilen illalla aloitin uuden sarjan katselun netistä, sillä saatavilla olevat "how i met your mother" -jaksot olivat loppuneet. Pienen henkisen kamppailun jälkeen päätin aloittaa "The Walking Dead":n katselun, sillä olin kuullut sitä kehuttavan monta kertaa enkä ollut siitä nähnyt vielä yhtään mitään. Tämä päätös osoittautui hyväksi. Olen tämän tekstin jälkeen katsomassa 2. kauden kolmatta jaksoa. Päätelkää siitä, jäinkö koukkuun.

Ainoa huono puoli "The Walking Dead":ssa on se, että yksi jakso kestää 40-70min. "how i met your mother" kesti 20-22min, eli ehdin hyvin katsoa yhden jakson aamulla ennen koulua. Täten päätin aloittaa sivussa myös toisen sarjan. Se on todennäköisesti joko "The Big Bang Theory" tai "That 70's Show". Olen vain molempia sarjoja seurannut telkkarista eli olen tietoinen monista juonenkäänteistä ja vitseistä eli en välttämättä tulisi nauttimaan kummastakaan niin paljon kuin himymistä.

Filleriä. Luulen, että siirryn pikkuhiljaa säännöllisiin teksteihin. Ajattelin ehkä yksi tai kaksi tekstiä per viikko plus kuun ensimmäinen teksti. Silloin ei olisi epävarmuutta siitä, onko tämä blogi kuollut. Mutta huomioitavaa on myös se, että matsku saattaa vaikuttaa osin pakotetulta. Nyt kuitenkin yritän kirjoittaa vähintään yhden tekstin joka viikko. Kiitos taas kyydissä pysyneille lukijoille.

" But now it's the real deal / No one's gonna pitty you know

/ So come on / Just let it in - let it out "

"Doctor, welcome back to life." - Arvostelussa Re-Animator

Tämän viikon aikana olen kokenut tavallista kovempaa fyysistä kipua. Enimmäkseen selässä ja nyt myös jaloissa. Luulisi, että kipu saisi minut entistä huonommalle tuulelle. Minä ainakin luulin niin, mutta väärässä olin. Olen jostain syystä varsin iloinen ja positiivinen. Kun olin fyysisesti lievemmissä kivuissa, olin hengellisesti alttiimpi masentumiselle ja pessimistiselle ajattelulle. Olen mielummin fyysisesti kipeä ja mielellisesti iloinen kuin fyysisesti suht kunnossa ja masentunut. Toivon, että tämä iloisuus ei kaikkoa, kun lihassärky lakkaa.

Saattoi johtua iloisuudestani, mutta hetken mielijohteesta katsoin "Rotten Tomatoes"n Top 100 Horror Movies of All Time -listan kärkijoukosta jonkin värillisen, mutta klassisen filmin. Liitin läppärin telkkariin ja kaiuttimiin ja katsoin elämäni ensimmäisen kauhuleffan. Aikaisemmin elämässäni minulla ei ole ollut suuren suurta kiinnostusta kauhua kohtaan, mutta ainakin The Last of Us ja muutama kaveri saivat minut innostumaan aiheesta. Katsomani elokuva oli vuoden 1985 "Re-Animator".

---

RE-ANIMATOR

Jasun Blogi improved exclusive arvostelu

Stuart Gordonin ohjaama "Re-Animator" perustuu H. P. Lovecraftin novelliin "Herbert West - Reanimator". Elokuva on vajaat puolitoista tuntia pitkä kulttikauhuleffa, josta löytyy myös huumoria sekä äärimmäistä gorea. En tosiaan uskonut, että gorelle ei löydy suomenkielistä vastiketta. Se tarkoittaa kuitenkin raakuutta, verta ja sisälmyksiä.

Re-Animator kertoo fiksusta hepusta nimeltä Herbert West, joka kehittää seerumia, jolla kuolleet voidaan herättää henkiin. West siirtyy yliopistoon Uuteen-Englantiin jatkamaan kehittelyä. Hän vuokraa lääketieteen opiskelija Dan Cainilta huoneen laboratoriakäyttöön. Olen vielä toistaiseksi huono kertomaan juonista, mutta tuo saa kelvata.

Näin elokuvasta sensuroimattoman version. Joistakin elokuvista ei aina ymmärrä, miksi niistä tehdään sensuroituja versioita. Tästä elokuvasta kuitenkin ymmärtää. Aika rajua gorea näkyi ruudulla suht kauan ja alastomuuttakin löytyy. Erikoistehosteet olivat oletettavasti monelta osin aika kehnoja, mutta 80-luvun filmiksi "Re-Animator" on erittäin hyvä. Tässä vielä arvostelukaavio, jonka kehittelin pari sekuntia tämän lauseen kirjoittamisen jälkeen.

Tarina: 7/10 - Hieman hämärä ja kliseinen, hyvä aikalaisekseen

Vauhti: 9/10 - Ei paljoa turhuutta tai pitkäveteisyyttä

Omaperäisyys: 9/10 - Tietääkseni tämä oli yksi ensimmäisiä hyviä zombie-leffoja

Näyttely: 9/10 - Eläviä näyttelevät olivat loistavia

Erikoistehosteet: 6/10 - Vieläkin hyvä 80-lukulainen

Keskiarvo: 8.0 - Jännitystä ja tunnelmaa uupui

---

Katsoin tuon leffan jälkeen vielä jakson House M.D.:tä. Se oli 7. kauden kolmanneksi viimeinen jakso. Se tarkoittaa, että jäljellä on vain kaksi jaksoa ja yksi kausi eli 24 jaksoa eli suurin piirtein 16 tuntia eli 960 minuuttia eli 576000 sekuntia. Eli toistaiseksi kaikkien aikojen suosikkisarjastani on ensiavun perus- tai jatkokurssin keston verran minulle ennennäkemätöntä materiaalia. Mitä teenkään, kun 8. kauden finalen jälkeinen hypetys on ohi? No, katson tietysti Mentalistia.

Vielä lyhyesti muita kuulumisia: Kävin sunnuntaina kaverini kanssa lähes 100km road tripillä, tiistaina soitin rumpuja ja eilen osallistuin isoskoulutksen ensimmäiselle oppitunnille. Tänään lähdin koulusta aikaisin kipujeni takia. Huomenna alkaa viikonloppu. Hyvää alkavaa viikonloppua siis kaikille.

" You won't be waiting / For my return /

I promise, baby, you'll burn / Now it snows in hell "

Lyhykäinen XVIII: Viidestoista kahdeksatta

Tänään oli taas sellainen päivä, josta ei löytynyt yhtään tylsää hetkeä. Aamulla heräsin 7.02 sillä herätyskello ei soinut. Heräsin paniikissa luullen etten ehdi käydä läpi aamurutiineja, mutta sitten muistin, että herätyskello olisi soinut tasan seitsemältä. Kävin rituaalit läpi ja lähdin koululle. Siellähän on tunnetusti tekemistä. Tai on ollut. Ainakin keväällä oli. Näinä ensimmäisinä päivinä tunnit ovat olleet entistä vetelämpiä. Kuitenkaan ihan laillisesti tylsää ei ehtinyt tulemaan.

Koulun jälkeen luvassa oli joku koulujenvälinen triathlon-juttu. En pystynyt osallistumaan, mutta kului siellä kisaa seuratessa vajaat puolitoista tuntia. Paikalta lähdettyäni kävin hieman ajelemassa uuden korttini siivellä.

Olin kotona noin neljän aikoihin. Ei huvittanut heti tehdä läksyjä, joten katselin netistä parisen tuntia muutamia videoita ja katselin tabulatuureja. Tämän jälkeen päätin ottaa vanhan MP3-soittimeni hyötykäyttöön. Alustin tikun muistin ja täytin sen puolilleen jotain musiikkia, jota koneeltani löytyi. Kävin kokeilemassa, toimiiko tikku mopoauton radiossa, ja toimiihan se. Säätelin radion asetuksia jonkin aikaa ja luin manuaalia. Sen jälkeen tein illallista ja katsoin jakson House M.D.:tä. Sitten aloin kirjoittamaan blogiin. Tämän jälkeen teen ne läksyt.

Katselin päivällä myös, että millainen määritelmä annetaan Wikipediasta sanalle "blogi". Löysin listan. jolla luetellaan yleisimpiä blogityyppejä. Tuon listan, jonka mukaan tämä blogi olisi jokin sekoitus lifestyleblogia ja blogikirjaa. En ole ajatellut asiaa kovin paljoa. Mennään lifestyleblogilla toistaiseksi, vaikka täällä on aika paljon muutakin kuin juttuja minun elämästä.

Kuten yleensä, toivon, että tässä piakkoin keksin lisää aiheita, joista voisin täällä puhua. Siihen asti tai sitä ennen, adios.

" You know the feeling / When adrenaline takes control
/ Can't beat the rush / That leaves a suicidal hold "

Kesäloma 2013 miniature summary

Huomenna se koulu taas alkaa. Oloni on hieman syrjäytynyt, sillä toisin kuin monet muut, olen iloinen opinahjoon paluusta. Motiivina se, että saan vihdoin muuta ajateltavaa kuin omat ajatukseni.

Kesäloma 2013 oli yksi parhaita kesälomia pitkään aikaan. Tutustuin uusiin, ihaniin ihmisiin ja opin tuntemaan myös itseäni vähän paremmin. Ja tästä kaikesta saan kiittää yhtä henkilöä, joka ajatteli, että kannattaa hakea kesän ensimmäiselle rippileirille, niin ei tarvitsisi sitä paljoa odotella.

Kevättodistukset jaettiin lauantaina, 1. päivä. Leirille pakattiin 2. päivä ja leiri alkoi 3. päivä. Olin hieman tyytymätön todistukseeni, sillä sairastelun takia numeroni eivät olleet totuttua tasoa. Kuitenkaan en murehtinut asiasta sen enempää, vaan lähdin leirille. Leirin alussa tunsin etukäteen vain viisi heppua, ja leirin lopussa jokainen ihminen, joka leiriin otti osaa, oli minulle luotettava ystävä. Toiset tutumpia ja tärkeämpiä kuin toiset, mutta kaikki aivan upeita ihmisiä.

Leirin jälkeinen aika oli sitä, mitä mielestäni kesäloman tulisi olla. Olin kavereiden kanssa, pelasin hyviä pelejä, olin mökkeilemässä ja ajattelin asioita. Viimeinen ei välttämättä ole hyvä juttu. Tai on se, mutta ajattelin yleensä asioita jotenkin väärin. Lopulta se kostautuisi siten, että minusta ajatellaan pahaa, mutta en tiedä varmaksi mitä, sillä pahoinajattelija(t) ei(vät) suostu puhumaan aiheesta minulle.

Viime viikon viikonloppuna oli Porispere, ja tiedättekin jo, että siellä oli upeaa.

Tänään oli siis viimeinen kesälomapäivä. Mökiltä kaupungille ja sieltä parhaan kaverini rippijuhliin.

Loppujen lopuksi, kuten sanottu, tämä kesäloma oli yksi parhaimpia. Vaikka löysin ja koin sitä maailman vähemmän valoista puolta, kaiken kaikkiaan loma jää reilusti plussan puolelle. Ja jos tulevaisuuden Jasu lukee tätä ja on saanut asiat selvitettyä em. pahoinajattelij[a/oide]n kanssa, niin kiitän sinua.

Kiitos myös lukijoille kärsivällisyydestä ja (vähäisestä) palautteesta. Blogin osalta minusta heinäkuu oli yksi parhaimpia bloggautuskuukausia tähän mennessä. Kommenttiboksiin saa kirjoittaa jotain omia muistoja tältä kesältä tai muuta mukavaa tai jotain vähemmän mukavaa, jos sattuu olemaan sillä tuulella. 

Hyvää tulevaa syksyä kaikille.

" Summer has come and passed / The innocent can never last "

Voisinks mä olla olla olla se sulle.

Tänään alkoi kesäloman viimeinen viikko. Se olisi hyvä syy listata tähän kaikkea, jota on kesästä 2013 jäänyt muistoihini. En kuitenkaan tee sitä vielä, sillä vielä on kesää jäljellä. Toivottavasti muistan tehdä sen ennen kuin koulu alkaa. Sen sijaan teen eräänlaisen arvostelun viime viikonlopusta, jolloin pidettiin paikallinen musiikkifestivaali Porispere.

Olen ollut jokaisella Porisperellä tähän asti. Tämä oli muistaakseni kolmas. Tänä vuonna olin kuitenkin kahden päivän sijaan jokaisena kolmena esiintymispäivänä läsnä, ja hyvä niin. Jokaisena päivänä oli meininki varsin mahtavaa.

Perjantaina saavuin festarialueelle hieman ennen kuin Viikate aloitti 15:15, ja lähdin kun The 69 Eyes lopetti noin kahdeksan aikoihin. Omat suosikkini kyseiseltä päivältä olivat jo edellämainitut Viikate ja The 69 Eyes, ja heidän lisäkseen keharibändi Pertti Kurikan Nimipäivät. 

Lauantaina saavuin ennen kolmea ja lähdin hieman yhdeksän jälkeen. Lauantaina tarjonta oli ainakin jokseenkin parempaa. Mielestäni mahtavimmat olivat CMX, Disco Ensemble ja Von Hertzen Brothers. Viimeisin oli ehdottomasti paras. Olin myös vähän aikaa paikalla kun Jukka Poika & Sound Explosion Band esiintyi. En oikein pitänyt heidän musiikistaan, mutta esiintyivät kyllä todella hyvin.

Sunnuntaina oli lastenpäivä / Perhepäivä. Saavuimme puoli tuntia ennen kuin ensimmäinen esiintyjä aloitti. Kirjurinluodossa oli aivan eri meininki kuin aikaisempina päivinä. Ruohikkoalueet oli peitetty lähes kokonaan peitoilla ja piknik-huovilla. Joka puolella vilisi pieniä lapsia ja tunsin oloni ahdistuneeksi. Ensimmäinen esiintyjä oli Tuuli. En tiennyt Tuulista yhtään mitään muuta kuin salaisuudet aha aha aha aha. Hän on jotain 13-15 vuotias ja se näkyi. Tuuli ei tehnyt oikein mitään muuta kuin seisoi hieman hermostuneena väkijoukon edessä ja lauloi. Ymmärtäähän sen toisaalta. Hän on kovin nuori. Tuulin jälkeen lavan valtasi Justimus, jolla oli huomattavasti enemmän kokemusta esiintymisestä. He hyppivät ja tanssivat ja esiintyivät hienosti. Vaikka en oikein pitänyt heidän(kään) musiikista, esiintyminen sujui onnistuneesti. 

Justimuksen jälkeen oli vuorossa Cheek. Cheek, Cheek, Cheek. Minä en ollut oiken milloinkaan innostunut Cheekistä. Pidin erittäin paljon vuoden 2004 biisistä "Avaimet mun kiesiin", mutta sen jälkeen ei oikein ole tullut kuunneltua. Tämä keikka varmaankin muutti asian. Cheek esiintyi erittäin hyvin ja veti yleisön mukaan joka ralliin. Parhaiten muistan, kuinka esiintyjä pyysi ennen biisiä tyttöjä laulamaan mukana, ja kyllähän he lauloivat. "Syypää sun hymyyn" oli kappaleen nimi. Hienoa oli. Minä en laulanut mukana. Kuulemma joku oli pyörtynyt, kun Cheek oli hypähtänyt yleisön sekaan sateen alkaessa.

Cheekin jälkeen viimeisenä esiintyjänä oli Haloo Helsinki. Heti huomasi, että Elli (laulaja) osaa duuninsa ja nauttii siitä. Hän loi katsekontakteja yksittäisiin henkilöihin yleisössä, mukaanlukien minuun, ja jostain syystä se oli hienoa. Yleisö lauloi mukana ja minäkin tein niin, sillä suurin osa kappaleisa oli niin tunnettuja, että allekirjoittanutkin osasi sanat ulkoa. Kävelin parkkipaikalle loputtoman kertosäkeen toiston saattelemana ja hymy kasvoilla. Porisperestä jäi suurimmaksi osaksi positiivinen kuva. Ensi vuonna varmasti uusiksi.

" Isä olen täällä / Maailman toisella puolen / Ja laulan pappa daduda papa daduda dappa

/ Äiti älä pelkää / Kyllä pidän itsestä huolen / Ja laulan pappa daduda papa daduda dappa "

Kauraa

Ja sitten saapui se kuukausi, jolloin koulut alkavat. Ja sen mukana jokakuinen jokakuisten asioiden päivitys.

Kyselytesti tuntui onnistuneen onnistuneesti. Vastauksia tuli yhdeksän ja valituksia nolla. Tässä tulokset:

Mikä puhelin sinulla on?
Samsung - 5 ääntä (55%)
iPhone - 1 ääni (11%)
Nokia - 2 ääntä (22%)
Joku muu - 1 ääni (11%)

Tekisin mielelläni sellaisen kyselyn, johon vastaus kirjoitetaan itse, mutta Blogger ei ainakaan toistaiseksi tarjoa sellaista mahdollisuutta. Edelleenkin, jos gadget ei jostain syystä laske ääntäsi, niin ilmoita asiasta. Kiitos.

Elokuun henkilönä on eläin, jota Ze Frank kuvailee sanoin "Mother natures cruelest predator, the hedgehog." Ze Frankin lainaukset loppuvat, kunnes tuodaan julki että joku ei enää oikein tykkää niistä. Minä tykkään, mutta internetin maailmassa on sananvapaus. Ja vielä sen varalta, että joku ei tykkää, niin tässä vielä yksi Ze Frankin lainaus kuukauden henkilöstä: "The sense of smell of a hedgehog is so acute it can smell a single drop of fish in an entire swimming pool filled with human blood." Ja  niille, joiden englannintaito on alkuvaiheessa tai muuten ruosteessa, elokuun henkilö on siili.

Sitten se ehkä mahdollisesti kaikista turhin, eli joka tekstin lyriikat. Heinäkuussa oli 13 tekstiä, eli tästä tulee kohtalaisen kokoinen lista.

Peipon läiskijäiset // Green Day - Brutal Love
Fiilistelyä (The Last of Us - Arvostelu II) // Metallica - All Nightmare Long
Lyhykäinen XVII: You can't deny the view, though. // Green Day - Lazy Bones
Positiivista ajattelua (Astronomy - Arvostelu) // Metallica - Astronomy
Filleriä ! // Metallica - Nothing Else Matters
Höyryinen kesäale // Apulanta - Trauma
Hybriditeoria // Linkin Park - With You
Attente // Green Day - Waiting
Ajattelun sivuvaikutuksia // Linkin Park - Numb
Tilastoja // Green Day - 99 Revolutions
Sadas bloggautus special // Taylor Swift - Picture to Burn
Sudden realization (Audiosurf - Arvostelu) // Approaching Nirvana - Illusion
Elämän suuret kysymykset // Ze Frank - Tough Love

Noita en tule poistamaan, sillä niiden kokoaminen on minusta varsin mukavaa puuhaa.

Mielelläni tekisin jonkin sortin listabloggautuksen esimerkiksi nykyhetken suosikkpeleistäni tai -tv-sarjoista. Jos Teillä on minkäänlaista kiinnostusta sellaiseen, niin let me know. Jos on, kertokaa myös, mitä listoja haluaisitte nähdä.

Nyt minä uppoudun lepotuoliin kookosjäätelön ja Lipton-teen kanssa ja katson maratoonin jostain amerikkalaisesta komediasta. Adios.

" It's been so long, I've been out of my body with you

/ I feel alone, feel at home, feel like nothing is true "