Voisinks mä olla olla olla se sulle.

Tänään alkoi kesäloman viimeinen viikko. Se olisi hyvä syy listata tähän kaikkea, jota on kesästä 2013 jäänyt muistoihini. En kuitenkaan tee sitä vielä, sillä vielä on kesää jäljellä. Toivottavasti muistan tehdä sen ennen kuin koulu alkaa. Sen sijaan teen eräänlaisen arvostelun viime viikonlopusta, jolloin pidettiin paikallinen musiikkifestivaali Porispere.

Olen ollut jokaisella Porisperellä tähän asti. Tämä oli muistaakseni kolmas. Tänä vuonna olin kuitenkin kahden päivän sijaan jokaisena kolmena esiintymispäivänä läsnä, ja hyvä niin. Jokaisena päivänä oli meininki varsin mahtavaa.

Perjantaina saavuin festarialueelle hieman ennen kuin Viikate aloitti 15:15, ja lähdin kun The 69 Eyes lopetti noin kahdeksan aikoihin. Omat suosikkini kyseiseltä päivältä olivat jo edellämainitut Viikate ja The 69 Eyes, ja heidän lisäkseen keharibändi Pertti Kurikan Nimipäivät. 

Lauantaina saavuin ennen kolmea ja lähdin hieman yhdeksän jälkeen. Lauantaina tarjonta oli ainakin jokseenkin parempaa. Mielestäni mahtavimmat olivat CMX, Disco Ensemble ja Von Hertzen Brothers. Viimeisin oli ehdottomasti paras. Olin myös vähän aikaa paikalla kun Jukka Poika & Sound Explosion Band esiintyi. En oikein pitänyt heidän musiikistaan, mutta esiintyivät kyllä todella hyvin.

Sunnuntaina oli lastenpäivä / Perhepäivä. Saavuimme puoli tuntia ennen kuin ensimmäinen esiintyjä aloitti. Kirjurinluodossa oli aivan eri meininki kuin aikaisempina päivinä. Ruohikkoalueet oli peitetty lähes kokonaan peitoilla ja piknik-huovilla. Joka puolella vilisi pieniä lapsia ja tunsin oloni ahdistuneeksi. Ensimmäinen esiintyjä oli Tuuli. En tiennyt Tuulista yhtään mitään muuta kuin salaisuudet aha aha aha aha. Hän on jotain 13-15 vuotias ja se näkyi. Tuuli ei tehnyt oikein mitään muuta kuin seisoi hieman hermostuneena väkijoukon edessä ja lauloi. Ymmärtäähän sen toisaalta. Hän on kovin nuori. Tuulin jälkeen lavan valtasi Justimus, jolla oli huomattavasti enemmän kokemusta esiintymisestä. He hyppivät ja tanssivat ja esiintyivät hienosti. Vaikka en oikein pitänyt heidän(kään) musiikista, esiintyminen sujui onnistuneesti. 

Justimuksen jälkeen oli vuorossa Cheek. Cheek, Cheek, Cheek. Minä en ollut oiken milloinkaan innostunut Cheekistä. Pidin erittäin paljon vuoden 2004 biisistä "Avaimet mun kiesiin", mutta sen jälkeen ei oikein ole tullut kuunneltua. Tämä keikka varmaankin muutti asian. Cheek esiintyi erittäin hyvin ja veti yleisön mukaan joka ralliin. Parhaiten muistan, kuinka esiintyjä pyysi ennen biisiä tyttöjä laulamaan mukana, ja kyllähän he lauloivat. "Syypää sun hymyyn" oli kappaleen nimi. Hienoa oli. Minä en laulanut mukana. Kuulemma joku oli pyörtynyt, kun Cheek oli hypähtänyt yleisön sekaan sateen alkaessa.

Cheekin jälkeen viimeisenä esiintyjänä oli Haloo Helsinki. Heti huomasi, että Elli (laulaja) osaa duuninsa ja nauttii siitä. Hän loi katsekontakteja yksittäisiin henkilöihin yleisössä, mukaanlukien minuun, ja jostain syystä se oli hienoa. Yleisö lauloi mukana ja minäkin tein niin, sillä suurin osa kappaleisa oli niin tunnettuja, että allekirjoittanutkin osasi sanat ulkoa. Kävelin parkkipaikalle loputtoman kertosäkeen toiston saattelemana ja hymy kasvoilla. Porisperestä jäi suurimmaksi osaksi positiivinen kuva. Ensi vuonna varmasti uusiksi.

" Isä olen täällä / Maailman toisella puolen / Ja laulan pappa daduda papa daduda dappa

/ Äiti älä pelkää / Kyllä pidän itsestä huolen / Ja laulan pappa daduda papa daduda dappa "