Aleksandra

Jostain syystä lähiaikoina olen ajatellut kiroilua jotenkin tavallista enemmän. Sitä, minkä takia sitä tehdään ja kuinka se on lähes kokonaan jo menettänyt tehonsa. Olen itse yrittänyt vähentää kiroilua, sillä teen sitä mielestäni liikaa ja mielestäni ne ihmiset, jotka eivät turhaan kiroile, ovat jotenkin mukavampaa seuraa.

Nyt mieleni tekee kiroilla, enkä tiedä, miksi. Sama juttu kuin yleensä kun olen tarpeeksi innoissani jostain. Kävin tänään kaupungilla ostoksilla pitkästä aikaa, hemmottelin itseäni eikä rahaakaan palanut yhtään liikaa. Löysin kohtuuhintaan pari hienoa kauhupeliä aikaisemmilta vuosikymmeniltä sekä pari kuulemma oikeasti hyvää kauhuleffaa. Ja nyt jostain syystä tekee mieli kiroilla. En tiedä, miksi kirjoitan tästä tänne.

Elämäni ensimmäinen koeviikko on mennyt aika lailla poskelleen. Vielä kaksi koetta jäljellä, joista toiseen minun pitäisi nytkin olla lukemassa. Laiskuus on ottanut ohjat pahemman kerran, ja/tai minulla ei ole enää yhtään itsekuria. Lukemisen sijaan olen mm. käynyt kirkossa ja leirillä, päättänyt siivota huoneeni, alkanut harrastaa (jälleen) retropelausta, olen hankkimassa TV-tasoa, jota ei mistään löydy, olen käynyt kaupungilla ja tehnyt musiikkia ja kuunnellut musiikkia ja pelannut törkeän määrän The Binding Of Isaacia ja mitä vielä. Ja tekemistä riittää - Hyllyssäni on tällä hetkellä 6 herkullista leffaa, joita en ole ikinä nähnyt; minut kai pakotetaan jokin ilta katsomaan Titanic ensimmäistä kertaa; kokoelmassani on myös 4 hienoa peliä, joita en ole aloittanut; pitäisi katsoa suht pian Supernaturalin 9. kausi loppuun, ennen kuin 10. alkaa ja vaikka ja mitä muuta. Tällä viikolla julkaistaan vielä Super Smash Bros. for 3DS. Sheesh.

Shh. Tuo on vieläkin hyvä kuva.

Olin viikonloppuna tosiaan taas leirillä. Se oli ensimmäinen leiri, jossa suuri osa porukasta pysyi tuntemattomana. Liikuin jo tuttujen (hienojen) ihmisten kanssa ja sain pari uutta hyvää kaveria. Tarkoitus oli kai lukea aika paljon kokeisiin, mutta enpä tainnut hetkeäkään saanut opiskeltua. Sen sijaan opettelin mm. seitsemän kuolemansyntiä. Ja toisena yönä sain hetken taas tuntea sen kauniin tunteen, jota olin ikävöinyt sekä tiedostaen että tiedostamatta. Sen tunteen, kun pääsee jonkun viereen nukkumaan, jonkun ihanan joka välittää sinusta. Sitten tunnin kuluttua kateellinen kaverini haki valvojan hakemaan minut pois, kun pojat eivät saaneet nukkua tyttöjen huoneissa. Nukuin sinä yönä viisi tuntia. Se on enemmän kuin jonain öinä kesällä käydessäni kesätöissä, mutta aamulla oli paha olo. Viikonloppu oli mahtava. Nyt pitäisi osata rentoutua ja ujuttautua arkeen. Ja nyt nyt oikeasti luen niihin kokeisiin. Kunhan olen syönyt ensin.

Suomen hammaslääkäriliitto suosittelee ksylitolia.

Ostin paketin purkkaa joskus viime keväänä. Noukin sen valtsun hyllyltä, kun olin keräämässä hieman evästä tulevaa yötä varten. Purkki juusto-pringlejä ja muistaakseni jotain suklaata ja pullon Dr. Pepperiä. Unohdin hammasharjan kotiin, joten ajattelin, ettei purkasta mitään haittaa olisi.

Mutustelin sinä yönä useamman laatan. Ja se yö oli osin suhteellisen ikimuistoinen. Hauskaa oli eikä tarvinnut olla yhtään yksin. Yön jälkeen saavuttuani kotiin jätin purkkapaketin autoon. Se oli siellä jonkin aikaa, mutta ei varmaan liian kauaa, muistan nimittäin, kuinka ensi kertaa sain oma-aloitteisesti viedä tytön kanssani ulos syömään, ja kuinka otin laatan joko ennen tai jälkeen tapahtuman. Loppujen lopuksi vietin hänen kanssaan kuitenkin suhteellisen pienen määrän päiviä eikä siitä sitten kai ole konkreettisesti jäänyt muuta kuin kehno kaverisuhde. Tyttö oli minun silmissäni täydellisyyttä hipova ja erittäin ihastuttava ja hänen kanssaan vietetyistä hetkistä mieleeni on painunut kovin monta. Nykyäänkin hän ilmestyy tietyissä olosuhteissa päähäni erään hetken takia, mikä ei sinänsä ole täysin mukavaa. En ole ollut hänen kanssaan tekemisissä pitkähköön aikaan, ja luulen ettei hän pidä minusta enää. En tiedä varmaksi. Muistan kuitenkin mutustelleeni yhden laatan jokaisen hänen kanssaan viettämäni illan "kunniaksi".

Paketti oli lähes tyhjä ja jätin sen unholaan pariksi kuukaudeksi.

Sitten, eräänä kauniina lauantai-päivänä löysin paketin kaapista. Olin kai etsimässä deodoranttia tai erästä korua, mutta löysin purkkaa. No, kai sitä tavallaan voi "perinnettä" jatkaakin. Se lauantai oli nimittäin elämässäni ainakin jotenkuten merkitsevä päivä, se oli ensimmäisten treffieni päivä. Torstai- ja perjantai-illan olin jo viettänyt silloin vielä tulevan tyttöystäväni kanssa, joten lauantaina oli täysin turvallista lähteä treffeille leffaan. Kävimme katsastamassa The Fault In Our Starsin, jonka itse olin kerran jo nähnyt. Ensimmäisellä kerralla olin ainoa poika teatterissa. Mukanani olleet kaksi tyttöä kumpikin vuosivat kyyneleitä filmin loppupuolella. Mielestäni tämä oli kovin suloista. Deittini oli kuitenkin toista maata ja väitti vuorenvarmasti kuvan loputtua, että hänhän ei itkenyt sitten yhtään. Muistan vieläkin, kuinka hänen kostuneet silmänsä kiilsivät kauniisti teatterissa, mutta todennäköisesti hän ei vieläkään väitä itkeneensä. Itse pidättelin ensimmäisellä kerralla kyyneleitä. Silloiset leffaeväni olivat aika huikeat. Pullo halpaa makuvettä ja toisen tytön kanssa puoliksi jaettu suklaalevy. Treffi-iltana annos oli lievästi raskaampi: kahden kesken kilon pussi irtokarkkeja, minulla Supernova-pullo ja deitilläni kokispullo hänen nimellään. About kilon irttareista jäljelle jäi lähes kilo, jonka deittini sitten omin voimin hävittäisi seuraavan viikon aikana. Pitkä, kaunis ilta loppui hölmöön ensisuudelmaan hänen kotinsa portilla.

Loput sen kertaisesta tarinasta suurin piirtein kai tiedättekin jo. Otin uuden laatan aina joskus hänen kanssaan vietetyn illan jälkeen, mutta se jäi sivuprojektiksi ja unohtui. Eivätkä laatat olisi läheskään riittäneet. Mutustan tällä hetkellä nimittäin viimeistä laattaa. Ja ilman mitään syytä. Mutta tässä näemme, miten paljon muistoja voi liittyä pieneen, pikkurahalla ostettuun purkkapakettiin. En miettinyt ostamista melkein yhtään, mutta olen iloinen siitä, että tein sen.

Hyvää yötä.

Pigeon Poopenheimer

Olin menossa nukkumaan, olin pessyt hampaat, käynyt suihkussa, lukenut hetken kirjaa, olin väsynyt ja tyytyväinen ja vetäydyin petiin. Asetin herätyksen ja huomasin ilokseni, että minulla on mukavat yhdeksän tuntia ja kolme varttia aikaa nauttia unten maista.

Vaan ei, aivan yhtäkkiä ilman mitään ennakkovaroitusta tai syytä sisimpääni iskee vihlova ja kivulias ikävä ja sen takia en saanut nukuttua ja piti nousta sängystä kun tuntui epämukavalta ja yh. En ymmärrä, mistä se tuli. Olen viettänyt tämän ikävöinnin kohteen kanssa viime aikoina suht paljon aikaa ja todennäköisesti tulen lähiakoina ehkä viettämäänkin ja en ollut ajatellutkaan häntä hyvään toviin. Mutta buu, yllättäen ja syyttä ikävä tuli takaisin ja jotenkin pahempana kuin aiemmin.

Mutta ei siitä sen enempää. Pitää varmaan kohta lisätä tuonne sivuun "havaintoja elämästä" ja "päiväkirjaa" -kohtien lisäksi "jatkuvaa valitusta sydänsuruista". En tee sitä tahallani, se vain yleensä on se asia päälimmäisenä ajatuksissani silloin kun tekee mieli kirjoittaa tänne.

Ja se päivä ilman kiinteää ravintoa kesti about puoli tuntia, sillä heräsin nälkäisenä ja viisaana. Nimittäin se oli typerä ajatus ainakin näin kipeänä.

Ja nyt loppuun vielä pistän muistiin jostain syystä ja ilman syytä, että odotukset tuleville päiville ovat kovin pienet. Toivon mukaan eräs päivä/ilta katson hyvässä* seurassa sellaisia leffoja kuin Pompeijjii tai Harmageddon tai Titenic. Enempää en keksi. Hyvää yötä.

LD

Pieni koe hetken mielijohteesta: huomenna 10. syyskuuta 2014 koetan olla syömättä mitään kiinteää ravintoa ja yritän kuntoilla ja liikkua edes hieman normaalia enemmän. Ruoansulatuselimistön tyhjäkäynnin estämiseksi joisin runsaasti vettä ja mahdollisesti hieman teetä. Tuntuu siltä, että todennäköisesti tämä on erittäin huono ajatus. Varsinkin nyt kun poden flunssaa. Mutta uskon vahvasti pystyväni tähän. Ja ihan varmuuden vuoksi yritän pitää jonkun läheisen läsnä aina, kun liikun paljon tai jos oloni on hurjan heikko. Jos olotila laskee liian alas, niin tottakai vedän jotain raskaampaa naamariin. Ja tämä mielijohde todennäköisesti juontaa juurensa tuosta vellovasta materiasta, joka melkein pursuaa rintalastan ja vyötärön välistä. Voisin olla paremmassakin kunnossa. Ilmoittelen sitten tänne, miten kävi, jos kävi, ja jos pystyn. Jatkot.

Viikon jälkimmäinen puolikas

Tämän viikon, to be precise, mukaanlukien jeudi eli torsdag, oli erityisen hyvä ja tapahtumarikas. Kirjaan tänne pienen kertauksen.

Jeudi. Quatre-zero-neuf.

Herätys puoli kahdeksalta. Tunnin kuluttua ranskan sanakoe. Jonkin ajan kuluttua matikantunti. Olin aktiivisempi kuin aikaisemmilla tunneilla. Matikan jälkeen lounas ja linja-automatka. Kyseessä oli "ykkösten päivä", jonka vietimme puolisydämmellä johdettujen aktiviteettien parissa epämääräisissä ryhmissä. Ei mikään paras päivä. Avaimeni olivat jääneet koululle ja palasin hakemaan niitä. Kävellessäni ulos törmäsin tyttööni, a.k.a. viimeviikkoisen maissaolon aiheuttajaan ja ikävöinnin kohteeseen. Vietin päivän hänen kanssaan. Kävi ilmi, että olin maissa ilman kunnon syytä ja, kuten aavistinkin, suru aiheutui oman ajatuksenkulkuni takia. Illalla puolijuoksin hakemaan kotoa kulkupelin ja hurautin teatterille seuraamaan sinfoniakonserttia. Siitä nautin yllättävän paljon. Konsertin aikana löysin käsistäni ja hupparistani muutamia muistoja iltapäivän jäljiltä. Pääsin kotiin yhdeltätoista ja nukahdin kahdelta.

Vendredi. Cinq-zero-neuf.

Heräsin puoli seitsemältä, kävin suihkussa ja nukahdin uudelleen. Kymmeneltä lähdin matikantunnille. Sinä perjantaina olin pitkästä aikaa iloinen. Psykantunnin jälkeen suuntasin kotiin. Aloin siivota huonettani ja nälän herättyä tein leipää. Sitten prokrastinaation vuoksi lähdin kaupungille. Vietin loppupäivän hyvän kaverini kanssa ajellen ja laulaen ja rupatellen ja what not. Vastaanotin muutaman sosiaalisen yheydenoton, ja se sai minut ilahtumaan. Ehdin illalla saunaan. Taisin nukkua jo yhdeltätoista.

Samedi. Six-zero-neuf.

Heräsin puoli yhdeksältä, kurkku tuntui kipeältä, kävin puoliltapäivin syömässä ja lähdin veljeni kanssa mökille jonkin ajan kuluttua. Kuusitoista ja puoli vuotta olen tottunut näkemään siellä saunan siinä kohtaa, missä sauna on. Nyt sitä oltiin siirretty, ja se hankaloitti suunnistustani tuolla tontilla, jolla olen siis koko ikäni käynyt. Mökkitontista oli muuttunut työmaa. Illalla/yöllä taisin olla aika mukavasti, vaikka olin yksin talossa ja en saanut unta. Join paljon vettä, kun olin kerran tulossa kipeäksi. Kuuntelin upeaa musiikkia ja näin lyhyitä mutta sitäkin kauniimpia toistuvia unia tytöstäni ja ikävöin häntä mutta hetkeäkään en ollut onneton. Itse asiassa koin yhden erittäinkin hienon hetken, kun kävin ulkona. Kävelin pikku lenkin hankalasti hengittäen ja Walkman niskan ympäriltä roikkuen. Yksi kuuloke korvassa ihmettelin, että Jeesus, kuinka tuo kuu on kirkas. Se valaisi taivasta ja maata puunraoista. Arttu Wiskari lauloi mökkitietä ja minä jäin euforiassa hetkeksi ihmettelemään. En saanut vieläkään unta, joten katsoin pari YouTube-videota. Pikkutuntien aikana toistuvien pikku-unelmien ja lämpimän ikävän saattelemana ajauduin pikkuhiljaa unten maille.

Dimanche. Sept-zero-neuf.

Heräsin pöpperöisenä ja kipeänä. Tallustin kauniissa aamussa iloisena tontin poikki päärakennukseen hakemaan syömistä. Olin tylsistynyt, kunnes saavuimme rantaan. Päätin siitä saman tien lähteä hieman ajelemaan. Parin tunnin kuluttua pääsin kotiin. Oloni oli varsin flunssainen, joten kävin lämpimässä suihkussa, puin ylleni mukavimmat vaatteeni ja käynnistin koneelta The Binding of Isaacin sekä Co-Optional -podcastin. Siitä hetken kuluttua pääsin olohuoneeseen läpäisemään Hades Cupin Kingdom Heartsissa.

Nyt olen viettänyt synkkää iltaa mukavassa lääkehuuruisessa ja pöpperöisessä mielentilassa mutta fyysisesti kovin kipeänä. Nenä tukossa, minua yskittää ja minuun sattuu. Katsoin pitkästä aikaa jakson Supernaturalia ja nyt katson vielä pidemmästä aikaa Housea, sillä se kuuluu jostain syystä niihin juttuihin, joita teen aina kun olen kipeä ja jostain syystä se auttaa oloani. Ihmeellisesti vielä enemmän oloani auttaa toistuvat mielikuvat, joista en pääse eroon. Kävi ilmi, että asia, jota eniten haluan maailmassa, on juuri nyt tällä hetkellä hyvin yksinkertainen ja kaunis. Haluan tyttöni viereen, haluan tuntea hänet lähelläni ja haluan nukahtaa hänen syliinsä. Haluan kuulla hänen äänensä ja pidellä hänen kättään. Ehkä haluan myös tuntea hänen huulensa omillani, mutta tyttöni ei kai enää varsinaisesti ole minun. Mutta ikävöinti ja unelmointi eivät kai toistaiseksi ole kiellettyjä ja näihin mielikuviin toivottavasti tulen nukahtamaan aivan pian.

Herättyäni saan katsoa, olenko tarpeeksi hyvässä kunnossa lähtemään kouluun. Pahoin pelkään, etten ole, mutta toivon, että olen. Mutta nyt toivotan hyvää yötä ja kohtaamisiin. Lähden tästä uppoutumaan unelmiin ja toiveisiin. Paipai.