Tämän viikon, to be precise, mukaanlukien jeudi eli torsdag, oli erityisen hyvä ja tapahtumarikas. Kirjaan tänne pienen kertauksen.
Jeudi. Quatre-zero-neuf.
Herätys puoli kahdeksalta. Tunnin kuluttua ranskan sanakoe. Jonkin ajan kuluttua matikantunti. Olin aktiivisempi kuin aikaisemmilla tunneilla. Matikan jälkeen lounas ja linja-automatka. Kyseessä oli "ykkösten päivä", jonka vietimme puolisydämmellä johdettujen aktiviteettien parissa epämääräisissä ryhmissä. Ei mikään paras päivä. Avaimeni olivat jääneet koululle ja palasin hakemaan niitä. Kävellessäni ulos törmäsin tyttööni, a.k.a. viimeviikkoisen maissaolon aiheuttajaan ja ikävöinnin kohteeseen. Vietin päivän hänen kanssaan. Kävi ilmi, että olin maissa ilman kunnon syytä ja, kuten aavistinkin, suru aiheutui oman ajatuksenkulkuni takia. Illalla puolijuoksin hakemaan kotoa kulkupelin ja hurautin teatterille seuraamaan sinfoniakonserttia. Siitä nautin yllättävän paljon. Konsertin aikana löysin käsistäni ja hupparistani muutamia muistoja iltapäivän jäljiltä. Pääsin kotiin yhdeltätoista ja nukahdin kahdelta.
Vendredi. Cinq-zero-neuf.
Heräsin puoli seitsemältä, kävin suihkussa ja nukahdin uudelleen. Kymmeneltä lähdin matikantunnille. Sinä perjantaina olin pitkästä aikaa iloinen. Psykantunnin jälkeen suuntasin kotiin. Aloin siivota huonettani ja nälän herättyä tein leipää. Sitten prokrastinaation vuoksi lähdin kaupungille. Vietin loppupäivän hyvän kaverini kanssa ajellen ja laulaen ja rupatellen ja what not. Vastaanotin muutaman sosiaalisen yheydenoton, ja se sai minut ilahtumaan. Ehdin illalla saunaan. Taisin nukkua jo yhdeltätoista.
Samedi. Six-zero-neuf.
Heräsin puoli yhdeksältä, kurkku tuntui kipeältä, kävin puoliltapäivin syömässä ja lähdin veljeni kanssa mökille jonkin ajan kuluttua. Kuusitoista ja puoli vuotta olen tottunut näkemään siellä saunan siinä kohtaa, missä sauna on. Nyt sitä oltiin siirretty, ja se hankaloitti suunnistustani tuolla tontilla, jolla olen siis koko ikäni käynyt. Mökkitontista oli muuttunut työmaa. Illalla/yöllä taisin olla aika mukavasti, vaikka olin yksin talossa ja en saanut unta. Join paljon vettä, kun olin kerran tulossa kipeäksi. Kuuntelin upeaa musiikkia ja näin lyhyitä mutta sitäkin kauniimpia toistuvia unia tytöstäni ja ikävöin häntä mutta hetkeäkään en ollut onneton. Itse asiassa koin yhden erittäinkin hienon hetken, kun kävin ulkona. Kävelin pikku lenkin hankalasti hengittäen ja Walkman niskan ympäriltä roikkuen. Yksi kuuloke korvassa ihmettelin, että Jeesus, kuinka tuo kuu on kirkas. Se valaisi taivasta ja maata puunraoista. Arttu Wiskari lauloi mökkitietä ja minä jäin euforiassa hetkeksi ihmettelemään. En saanut vieläkään unta, joten katsoin pari YouTube-videota. Pikkutuntien aikana toistuvien pikku-unelmien ja lämpimän ikävän saattelemana ajauduin pikkuhiljaa unten maille.
Dimanche. Sept-zero-neuf.
Heräsin pöpperöisenä ja kipeänä. Tallustin kauniissa aamussa iloisena tontin poikki päärakennukseen hakemaan syömistä. Olin tylsistynyt, kunnes saavuimme rantaan. Päätin siitä saman tien lähteä hieman ajelemaan. Parin tunnin kuluttua pääsin kotiin. Oloni oli varsin flunssainen, joten kävin lämpimässä suihkussa, puin ylleni mukavimmat vaatteeni ja käynnistin koneelta The Binding of Isaacin sekä Co-Optional -podcastin. Siitä hetken kuluttua pääsin olohuoneeseen läpäisemään Hades Cupin Kingdom Heartsissa.
Nyt olen viettänyt synkkää iltaa mukavassa lääkehuuruisessa ja pöpperöisessä mielentilassa mutta fyysisesti kovin kipeänä. Nenä tukossa, minua yskittää ja minuun sattuu. Katsoin pitkästä aikaa jakson Supernaturalia ja nyt katson vielä pidemmästä aikaa Housea, sillä se kuuluu jostain syystä niihin juttuihin, joita teen aina kun olen kipeä ja jostain syystä se auttaa oloani. Ihmeellisesti vielä enemmän oloani auttaa toistuvat mielikuvat, joista en pääse eroon. Kävi ilmi, että asia, jota eniten haluan maailmassa, on juuri nyt tällä hetkellä hyvin yksinkertainen ja kaunis. Haluan tyttöni viereen, haluan tuntea hänet lähelläni ja haluan nukahtaa hänen syliinsä. Haluan kuulla hänen äänensä ja pidellä hänen kättään. Ehkä haluan myös tuntea hänen huulensa omillani, mutta tyttöni ei kai enää varsinaisesti ole minun. Mutta ikävöinti ja unelmointi eivät kai toistaiseksi ole kiellettyjä ja näihin mielikuviin toivottavasti tulen nukahtamaan aivan pian.
Herättyäni saan katsoa, olenko tarpeeksi hyvässä kunnossa lähtemään kouluun. Pahoin pelkään, etten ole, mutta toivon, että olen. Mutta nyt toivotan hyvää yötä ja kohtaamisiin. Lähden tästä uppoutumaan unelmiin ja toiveisiin. Paipai.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti