torstai 11. joulukuuta 2014

ding dong joulun kellot soivat radiossa ding dong ding dong

Viime kerralla mainitsin että olin kirjannut ylös aiheita joista haluaisin kirjoittaa tekstin. No, kuten ehkä olette nähneet, en ole kirjoittanut. Sen sijaan lista on kasvanut moninkertaiseksi. Muistan että joskus sanottiin että pidettäisiin enemmän siitä jos kirjoittaisin lyhyitä tekstejä useammin. Ja se menee niin päin että minä itse nautin enemmän isompien tekstien kirjoittamisesta. Äsken mietein, että jospa tekisin useammin pikku tekstejä listan mukaisista aiheista. Ehkä niin tulee tapahtumaan, ehkä ei. Aiheet ovat suht ajankohtaisia. Aiheita on nyt yhteensä 18 ja lista voipi hyvinkin jatkaa kasvuaan vielä. Mutta nyt tähän alkuun(?) heitän neljä kuvaa riipuksistani kun olen sitä päivittäin vaihtanut ja olen kohta laittanut jokaisesta kuvan tänne ja se on jotenkin aika mukavaa. Mutta w/o further ado...

Kingdom Key
Ultima Weapon
One-Winged Angel


Jjja oikealla näkyy kuva jonka halusin ottaa jostain syystä mutta siis siinä kaikki tällä hetkellä pitämäni korut plus kaksi ihan muistojen takia jos ne vaikka häviävät niin että sitten olisi ainakin yksi kuva niistä. Mutta. Nämä 7 enemmän tai vähemmän korua jokainen merkitsee minulle hyvin paljon. Tai ehkä niistä 6, sillä keskimmäisin sininen sormus saapui tasan tänään postissa enkä ole ehtinyt siihen vielä kiintyä. Mutta siinä siis Oathkeeper-riipus, musta ponnari, joku outo vanha kulunut epämuodostunut kuparinen lepakko-pääkallo-sormus, uusi liian iso (upea) sormus, hajoamispisteessä oleva Approaching Nirvana-ranneke sekä kaksi erittäin kulunutta Green Day -ranneketta, joita muuten on yhteensä kolme muistin juuri. Yhden annoin kesällä rakkaalle ystävälleni illaksi lainaan ja se on hänellä yhä ja nyt se tyttö asuu toisella paikkakunnalla ja toivottavasti saan sen rannekkeen takaisin kun se ei tahtonut hevilläkään kulua. Mutta juu. Näistä esineistä mukanani kulkee joka ikinen päivä melkein jokainen ja niiden mukana paljon muistoja ja sitä mitä minä olen. Postissa on tulossa vielä yksi kaksiosainen korusetti, jonka hieman pessimistisesti mahdollisesti ehkä toivon joskus tulevaisuudessa tulevan sisältämään erittäin paljon muistoja koska kyseessä on niin sanottu "Lovers Ring" jonka ostin kun se oli halpa ja aiheellinen ja ehkä en ikinä anna kellekään sitä toista puolta vaan pidän molemmat itselläni.

Tilasin tänään kaksi joulu-CD:tä, joiden toivon hartaasti saapuvan ennen joulua tänne. Ja tilauksen jälkeen panikoin sitä ettei minulla ole enää rahaa. Onneksi käteistä on muutama kymppi jolla saan vielä parit lapsellisen helpot lahjat ostettua tärkeimmille ihmisille jos sellaisia vielä tapaan ennen juhlapyhää. Toivottavasti. Ainakin yritän. Siinä muuten minulle tekemistä. Ensin halpoja helppoja lahjoja jokin kappalemäärä ja niitä jakelen sitten tärkeysjärjestyksessä ja siinä järjestyksessä kun saan ihmisiä kiinni. Juuri nyt mielessäni on kaksi tiettyä ihmistä, joista kummankaan kanssa en ole kunnolla puhunut yli puoleen vuoteen. Jep, siinä minulle hieman tekemistä. Nimittäin tekemiseni vähenivät aika merkittävästi sillä hetkellä, kun läpäisin Re:Chain of Memoriesin Riku's Storyn ja Kingdom Hearts II:sta pääsen onnesta pursuen pelaamaan vasta joulun aikoihin. Joten mitä nyt teen? No, aluksi suunnitelmissa oli pitää taukoa kaikesta siitä, mitä olen tehnyt kuukauden kaksi, eli Kingdom Heartsista, vanhoista YouTube-videoista, The Vampire Diariesista (osittain) ja muutamasta muusta jutusta. The Vampire Diariesia olen nyt katsonut parillisina päivinä, sillä jaksoja on siten juuri sopivasti että kun on jouluaatto niin olen katsonut kaikki tältä kaudelta ja toivon mukaan joululahjaksi saan seuraavan kauden.

No tuli tästäkin jo aika paksu paketti. Mutta jos kaikki menee niin kuin juuri nyt suunnittelen ja haluan niin käyn listaa läpi ja kirjoitan lyhyempiä tekstejä mm aiheista kuten elämänlaatu, jotenkuten yllättävän suuri ikävöinti, järkevän ja selkeän ajattelun salaisuus, "TÄMÄ TEKSTI ON OMISTETTU HAAMULLE", nostalgista positiivista elämänlaatua parantavaa ihastumista, liika onnellisuus ja koeviikko. Ehkä ei kaikesta mutta pari otsikkoa kutkuttaa omaakin mielenkiintoani. Mutta nyt hyvää yötä itse kullekin ♥

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Julia


Hyvä ilta kehnohkolle päivälle. Päivän aikana en tehnyt paljoa muuta kuin mietiskelin menneitä, pelasin hyvän määrän Re:CoMia, ORASia ja Rebirthiä, katselin uusia ja vanhoja YouTube-videoita, katsoin myös yhden jakson TVD:tä. Siinä se päivä kai kokonaisuudessaan olikin. Eiliseen kuului enemmän Re:CoMia ja TVD:tä. En erityisemmin juhlistanut itsenäisyyspäivää. Mutta siis tästä illasta otin tuon kuvankin. Fiilikseni on nyt erittäin rento ja huoleton ja se voi mahdollisesti osittain johtua tuon mukin sisällöstä. Nonetheless, minulla on hyvä olo. Ollut jo jonkin aikaa. Ja se on hyvä. Ja mitä tuossa kuvassa on on se mikä tekee tästä illasta minulle kovin mieluisen. Aioin listata ne asiat tähän tekstiin.

Ensimmäinen mainitsemisen arvoinen asia oikealta on vihreä kulho jossa on jotain aika epämääräisen näköistä sisällä. Siellä on isoäitini tänään valmistamaa luumukiisseliä ja uskokaa kun sanon että se on varsin herkullista. Isoäiti vietti viikonlopun kotonani, sillä a hän oli joutunut perjantaina sairaalaan ja b vanhempani olivat lähteneet lauantai-aamupäivällä lappiin ja tulevat joskus ensi viikon loppupuolella takaisin. Se tietää jonkin verran rennompaa alkuviikkoa.

Seuraava mainitsemisen arvoinen asia voisi olla taustalla häämöttävä mustavalkoinen YouTube-logo punaisien kehysten keskellä. Tämä on - kuten ehkä jotkut tunnistavat - YouTubets React -sarjan perinteinen alkuscreeni. Sarja on minulle yhä mieluinen ja katson aika usein vanhoja jaksoja.

Sitten siirrymme keskelle, jossa 3DS -konsolini ruudusta kurkistaa rakas Ponytani. Eilen kun lueskelin vanhoja tekstejäni tägejä varten niin huomasin että olin kerran tai kaksi kertaa heittänyt sekaan tiimini nimineen ja päätin tehdä sen nyt taas kun pelaaminen on relevanttia. En tainnut tehdä sitä pelatessani X:ää. Mutta tässä ORAS-tiimini sekä kertauksen vuoksi W/W2-tiimini koska miksi ei.
ORASissa olen nimennyt kaikki sen Trainer ID:n alaiset tiimin jäsenet niiden väreihin sopivien jalokivien ranskankielisillä vastineilla koska miksi ei. Tiimi ei ole valmis, mutta lopulliseen tulevat mitä todennäköisimmin kuulumaan seuraavat:
• Émeraude (Sceptile) (Alunperinkin ORASista) (Smaragdi)
• Saphir (Kingdra) (Siirretty X:stä munana) (Safiiri)
• Rubis (Ponyta) (Sama) (Rubiini)
• Écho (Eevee) (Siirretty X:stä sellaisenaan) (Nimetty erään Umbreonin kyvyn mukaan sekä suht etäisesti erään kauniin tuttavani mukaan)
Ja W/W2-tiimin olen joskus kertaalleen esitellyt mutta fillerin vuoksi tässä vielä:
• Joshua / Caleb (Samurott) (Raamatunhahmojen mukaan)
• My Balls (Zebstrika) (Lucahjinin mukaan)
• Ish (Conkeldurr) (Perinteen ja ystävättären mukaan)
• Elena (Swoobat) (TVD-hahmon mukaan)

Seuraavaksi pilkottaa läppärin päällä vajaa pakkaus Julia-keksejä. Ei ollut tarkoitus.

Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä St. PigeoNation's -mukini, joka saapui postissa kauniissa paketissa viime viikolla ja olen siitä lähtien juonut siitä melkein kaikkea mitä olen juonut. Toki pesen sen aina aika ajoin. Nyt sieltä löytyy (vielä ainakin puolen mukia) Siti-kolaa johon olen lisännyt erittäin ammattitaitoisesti ja en tippaakaan liikaa Negrita-rommia. Cheers.

Jungle King
Three Wishes
















Riipus oli tämän päivän ajan Jungle King ja äsken vaihdoin sen muotoon Three Wishes. Voisin selittää, mikä merkitys näillä on minulle tai ylipäätään, mutta jostain syystä en tee niin. Eilen illalla kirjoitin ylös aiheita seuraavaa blogitekstiä varten. Niitä on viisi. Kaksi niistä ovat oikeita aiheita jotka jotenkuten liittyvätkin toisiinsa ja niistä saisi aika hyvän määrän tekstiä, mutta toivottavasti teen sen sitten kun olen pohtinut asiaa enemmän. Asia on yksinkertaisesti ilmaistuna seurusteluaikojeni osittainen spekulointi retrospektiivistä ja vaikka se on pyörinyt päässäni yllättävän harvoin niin silti sen ajattelu on saanut minut ymmärtämään jänniä asioita melkein kaikesta. Mutta toivottavasti saan pohdittua asiaa ja tehtyä siitä oivallisen tekstin. Toiset kaksi ylös kirjoittamaani asiaa ovat enemmänkin juttuja joista voisin tehdä arvostelun. Toisen vaikka heti ja toisen jonkin ajan kuluttua. Ehkä teen, ehkä en. Ja viimeinen asia on vain Super Mario Galaxyn soundtrackin kehumista. Eli näin. Nyt toivotan Teille hyvää yötä ja jatkoa ja joulua.

Tai, no, vielä loppuun haluan mainita että pidän erittäin paljon uudesta Naminé/Kairi -profiilikuvastani. Lisäksi se hämmentää tuntemattomia ihmisiä sukupuoleni suhteen. Pidän kuvasta erittäin paljon.

perjantai 5. joulukuuta 2014

Tim Burton's The Nightmare Before Independence Day

Spellbinder
Fairy Harp














Tänään on ollut erittäin hyvä päivä. Ehkä paras aikoihin. Ja on mainitsemisen arvoista, ettei tämä päivä ole ollut erittäin hyvä vain yhden ihmisen takia, toisin kuin silloin kun eritt. hyviä päiviä oli lähestulkoon joka päivä. Ehei, tämän päivän tekivät (nopeasti laskettuna) ~20 henkilöä. Aloittakaamme alusta.

Aamulla sotkin vaatteiden ja korujen ja hiusten ja repun ja kaiken kanssa. Oli itsenäisyyspäivän aatto ja koulussa olisi itsenäisyys/lakkiasjuhlat. Siellä minun olisi määrä esiintyä kahdessa musiikkiesityksessä, joista jälkimmäisessä basson lisäksi vastuullani olisi mieslaulajan rooli. Ja näin loppujen lopuksi kävikin.

Niin. Sotkin aamulla koettaen päättää vaatteita ja päädyin siihen samaiseen Linkin Park -t-paitaan, joka minulla oli viimeksikin koululle esiintyessäni yllä. Ja siihen päälle juhlalliseen tapaan Triforce-hupparin sijaan smokkitakki. Tai oikeastaan kävin ensimmäisen tunnin jälkeen vaihtamassa hupparin takkiin. Sitten sotkin aamulla korujen kanssa. Tai korun. Vaihdoin riipuksen Diamond Dustista Spellbinderiin, ja olen huomannut, ettei se riipuksen vaihto ilman työkaluja olekaan niin kovin vaikeaa, jos sen osaa. Eniten sotkin tukan kanssa, sillä jostain syystä se oli mielestäni huonosti koko päivän vaikka muut väittivät toisin ja muutenkin ei se koskaan ole huonosti. Sitten repun kanssa, kun tuumiskelin että tarvinko kirjoja. Otin pari enkä tarvinnut niitä.

Lähdin kiireesti tien toiselle puolelle kuvisluokan eteen. Luulin olevani myöhässä, mutta onnekseni niin oli opettajakin. Sain tämän kuvaamataidon syventävän kurssin kolmesta projektista ensimmäisen valmiiksi ja aloin suunnitella seuraavaa. Voin rehellisesti sanoa olevani erittäin tyytyväinen projektin lopputulokseen. Ja tämä on suht harvinaista. Näytän ehkä sen lopputuloksen kunhan saan siitä kuvan.

Kävelin tunnin jälkeen kotiin vaihtamaan takin ja hakemaan repun. Sitten panikoin hieman ja hätäilin myös kun en muistanut pitikö olla jo kymmeneltä ja missä ja kello oli yli kymmenen ja onneksi musiikinopettaja käveli käytävällä vastaan ja kaikki hyvin. Salissa olivat loput esiintyjät sekä lipunkantajat harjoittelemassa - you guessed it - lipunkantoa. Ja me puolestamme harjoittelimme musiikkiesityksiämme. Ensimmäisessä soitin bassoa ja se harjoiteltiin kahdesti ja toisessa soitin bassoa ja suutani ja se harjoiteltiin kolmasti. Kello oli yksitoista ja kokoonpanomme kaksi tyttöä lähtivät oppitunneille. Me loput jäimme laulamaan satunnaisia Green Dayn kappaleita saliin, kunnes ruokailu alkoi. Myönnän, että se laulamissessio oli yksi upeimmista päivän lukuisista upeista tapahtumista.

Ruoka oli hyvää ja olin joko hukannut kaikki kokoonpanon jäsenet tai sitten he olivat vielä syömässä. Painuin saliin sotkemaan kitaralla ja hetken kuluttua koko kokoonpano oli siellä jälleen. Juhla oli alkamassa ja vieressäni istunut tyttö jännitti ihanan paljon. En härnännyt häntä liikaa siitä. Tämä toi mieleeni sen viimekeväisen konsertin, jossa myös lauloin. Vieressäni istui silloin silloinen ihastukseni, pieni suloinen tyttö, joka jännitti käsittämättömän paljon. Hän kai jännitti vähän minunkin puolestani, mutta minulla oli erittäin paljon jännitettävää. Ensimmäistä kertaa yleisön edessä laulamaan, yhtä silloisista suosikkikappaleistani yhdessä kaikkien aikojen parhaan kaverini kanssa. Minä lauloin kaikki ja hän lauloi kanssani kertosäkeessä ja soitti kitaraa. Yksi parhaista muistoistani.

Saliin kerääntyi koko koulu. Eli 7. luokka, 8. luokka ja lukion kaikki oppilaat tai melkein kaikki plus opettajat ja osa henkilökuntaa. 9. luokka ei ollut silloin koulussa, mikä on osin hyvä juttu mutta osin taas huono. Tunnen sieltä nimittäin monta sellaista, joiden olisin ehkä hieman halunnut kuulevan soittoamme. Toisaalta siellä on myös se yksi, jonka näkeminen olisi todennäköisesti pilannut esiintymiseni. Ehkä kuitenkin olisin enemmän halunnut ysit sinne kuin etten.

Muistaakseni juhla alkoi erään lahjakkaan ja hyvänkuuloisen naislauluyhtyeen kahdella perinteisellä sota-ajan kappaleella, jonka jälkeen saimme kuulla perinteisen loputtoman pitkän puheen. Puhe oli yllättäen mielenkiintoinen, mutta sen pituus kasvatti ympärilläni alati rakentuvaa jännitystä. Sitten ensimmäinen kappale. Minun Maan lauloivat yksi hauskimmista kavereistani uskomattoman upealla äänellään duettoparinaan se kaunis tyttö täynnä jännitystä. Rämpytin bassoa ja kaikki meni hyvin. Jännitys oli vain kuulemma vielä suurempi esityksen jälkeen.

Nyt minäkin aloin jännittää kunnolla. Lakkien jaon ja Maamme-laulun jälkeen oli minun vuoroni. Basso tukevasti käsissä ja mikki nenän alla esitimme kappaleen Niin Korkea Oli Taivas. Duettoparinani kaunisääninen tyttö, rummuissa ja elektroakustisessa skitassa erittäin lahjakkaat muusikot. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Juhlan jälkeen japanilainen "vaihto-opettajamme" tuli henkilökohtaisesti kiittämään minua esityksestä. Olen lukion aikana oppinut arvostamaan häntä yhä enemmän ja tunne on kai molempipuolinen. Arvostukseni häntä kohtaan nousi huimasti sinä hetkenä kun hän eräällä ranskantunnilla osoitti Kingdom Hearts -paitaani ja sanoi että "I love Kingdom Hearts". Hän on hieno ihminen. On kovin harmi, että hän lähtee maastamme pian pois.

Roudausten ja kiitosten jälkeen lähdin kotiin TEKEMÄTTÄ MITÄÄN TYPERÄÄ (spontaani mahdollisesti elämäni muutava ajatus kävi vahvasti mielessäni mutta kumosin sen sillä en juuri nyt tarvitse mitään ylimääräistä elämääni). Kotona ehdin syödä eilistä ruokaa annoksen ja katsomaan yhden jakson The Runaway Guys:n LittleBigPlanet 2 -Let's Playtä kun sain viestin puhelimeeni. Kaveri pyysi minua keilaamaan kahden kesken ja on osittain hänen ansiotaan, että päiväni oli niin hyvä kuin se oli. Keilaamisen jälkeen iloisena kävin kotona tankkaamassa ja suuntasin kirkolle. Siellä tuhosin viimeisetkin äänenrippeeni laulamalla virsien mukana ja rupatellen kavereille niitä näitä. Muutamia biljardimatseja myöhemmin päätin suunnata kotiin. Ostin kirkon erittäin yllättävästä PS1-pelivarastosta muutaman helmen mukavaan hintaan. Nyt hyllystäni löytyvät ehdottomat klassikot Tomb Raider, CTR: Crash Team Racing, Worms ja Ape Escape, joista viimeistä olen äitini kanssa metsästänyt jo käytännössä vuosia.

Nyt olen kotona ja olen niin kovin onnellinen. Väsynyt, mind you, mutta onnellinen. Huomenna aamupäivällä pääsen kaupungille syömään. Vaihdoin riipuksen Spellbinderistä Fairy Harpiin ja aion nyt päättää tämän upean päivän upealla tavalla: Katsomalla jo jonkin aikaa hyllylläni komeilleen Tim Burton's The Nightmare Before Christmas -elokuvan. Hyvää yötä kaikille. Ja hyvää joulua.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Paketti Saksasta


Siinä tänään postiluukustani heitetty paketti ja sen päällä se mitä siellä oli sisällä. Kyseessä on sen viimeviikkoisen nettikauppabuumin ensimmäinen lähetys. Ottaa vieläkin päähän, että meni niin paljon rahaa johonkin suhteellisen turhaan. Tämä ensimmäinen saapunut asia oli kuitenkin eniten odottamani asia ja eikä se ollut edes kovin kallis. Päälimmäisen paketin sisällä on sametilla päällystetty vaahtomuovipehmustetyyny, johon on kaiverrettu kuvioita, ja niissä kuvioissa lepää yhteensä 12 riipusta, ketju ja avainrengas. Eritellen 10 keybladeä (mukaanlukien suosikkini Oathkeeper), Soran riipus sekä Roxasin riipus. Ja voin nyt kokemuksesta sanoa, että riipuksen vaihtaminen ilman työkaluja on suhteellisen hankalaa hommaa. Mutta hyvää jälkeä jäi. Juuri nyt ketjussa roikkuu perus Kingdom Key, jonka aion vaihtaa joko Chain of Memoriesin läpäistyäni tai todennäköisemmin Kingdom Hearts II.5:n aloitettuani Roxasin riipukseen, josta Oathkeeperiin kun sen pelissä saan tai kun aloitan Birth by Sleepin ja kun olen SEN päässyt läpi ja Re:Codedin niin tilalle vaihtuu Soran riipus. Tämä järjestely tuskin tulee toteutumaan joten myönnän tämän tekstipätkän olleen turhaa. Mutta mitä muuta muka oletitte.

Tänne päin on vielä matkalla 11 tuotetta ainakin Briteistä ja vissiin Japanista ja ehkäpä muualtakin. Mutta niin, tuo heräteostosten teko on saanut aikaan uuden ongelman. Ei ole enää rahaa koulukirjoihin ja uusi jakso alkaa perjantaina. Silloin myös julkaistaan täällä Euroopassa ORAS, jonka haluan palavasti itselleni. Lisätään vielä ensi maanantain live-esiintymiseen halajamani Epiphonen bassokitara. Toivottavasti saan kirjoihin jo etukäteen finanssiapua. Silloin kai kaikki onnistuu. Jouluna balanssi todennäköisesti siirtyy parempaan suuntaan.

Huomenna on koeviikon viimeinen koe ja valmistautuminen siihen on mahdollisesti jopa huonompaa luokkaa kuin kaikissa aikaisemmissa kokeissa. Nimittäin lukemattomuuden lisäksi olen ollut tunneilla useimmiten omissa maailmoissani The Binding of Isaac: Rebirthin takia. Ja muutenkaan en ole ikinä ollut maantiedon tai samankaltaisten aineiden kokeiden ystävä. Niissä kun täytyy osata niin paljon ja niin laajalti asioita, joita ei suurin osa ihmisitä tule tarvitsemaan. Ehkä sitä voi siirtää yleissivistyksen piikkiin suurimmaksi osaksi, mutta silti. Toivolla, uskolla ja tuurilla mennään tämäkin koe. Kaikki muut kokeet olen suorittanut kunnialla ja tiedolla ja taidolla ja kaikki uskoo. Ruotsin koe meni ehkä eniten metsään, ja se meni vielä omasta mielestäni aikas hyvin.

Nyt menen tekemään sitä mitä olen tehnyt jo yli viikon eli olemaan niin että pitäisi lukea. Todellisuudessa katson tod. näk. JonTronin molemmat Goosebumps -videot ja sitten jatkan Vampyyripäiväkirjoja kunnes väsyttää niin että menen nukkumaan. Illan jatkot.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Pohja

Ensimmäinen koe on huomenna. En ole lukenut yhtään. Olen vain laiskotellut ja tuhlannut aikaa ja tuhlannut rahaa. Nettikauppoihin olen heittänyt tänään varmaan yli sata euroa ja mitä olenkaan tilannut? En mitään, mitä todella tarvitsisin. Ainoa hyödyllinen tilaus olisi yksi golf-paita ja mahdollisesti muki. Siihen päälle tarroja ja koruja ja CD-levyjä kokoelmaa varten. Ja äsken huomasin, että tilasin yhden niistä levyistä kahteen kertaan. Että silleen. Tästä olen toivottavasti ottanut opikseni. Olen pettynyt itseeni monin muinkin tavoin ja toivon että saan opiskelumotini takaisin huomenna. Onneksi tunnen osaavani huomisen kokeen alueesta edes sen verran, että pääsen läpi. Yritän pakottaa itseni lukemaan sitä edes kerran. Sitten kun olen kirjoittanut tämän. Ja toivottavasti tämä ei ole sitten liian pitkä. Pääsin koulusta yli tunnin aikaisemmin kuin olisi pitänyt, ja mitä olenkaan tehnyt kokeisiin lukemisen sijasta? Olen ollut yksin ajatusteni kanssa, olen katsonut YouTubea ja Twitchiä, olen kuunnellut ja yrittänyt tehdä musiikkia, olen syönyt ja juonut, olen väsännyt itse tuonne reunaan pienen musiikkiwidgetin josta voi kuunnella (ainakin minulle) kovin mieluista instrumentaalimusiikkia pitämistäni peleistä. Ehkä lisään biisejä, ehkä poistan koko homman, ehkä en tee sille enää mitään. Mutta nyt se on minulle mieluinen ja pidän siitä kovin paljon ja toivottavasti tekin. Sen voi siis laittaa päälle kun alkaa lukemaan jos ei ole muuta kuunneltavaa. Ei pakko ole. Ja jatkuvasta toimivuudesta ei takuita. Ja mahdollisesti se jatkaa soimista kun lähdet sivulta ja palaat takaisin. User discretion is advised. Ja nyt menen petiin koulukirjan kanssa ja toivon hartaasti että pystyn lukemaan. Öitä.

Ja vielä 'teeksi, tämä on vain pieni avautumisteksti. Ei ole tarkoituksena jälleen spämmätä valittamista. Adieu.

tiistai 18. marraskuuta 2014

1:56:03 - Burning the Lighthouse: Awakening Daybreak

Android 5.0 osoittautui aesteettisesti aika nätiksi, mutta käytännöllisesti ja osittain myös aesteettisesti hankalaksi. Muutos vaatii tottumista, tiedän. Mutta totta puhuakseni Googlen sovelluksissa navigointi on epäkäytännöllistä ja tökkivää. Tämä päivitys poisti käytännöllisen ja tutun vakio-galleria-sovelluksen ja jätti tilalle ainoastaan Googlen sotkuisen Kuvat-sovelluksen. Tämä ja sitten se joskus aikaisemmin tapahtunut sama juttu Musiikkisoitin/Google Play -musiikki -sovellusten kanssa sai minut turvautumaan toisiin vaihtoehtoihin. Latasin siten puhelimeeni kuvasovellukseksi QuickPicin ja musiikkisellaiseksi Music Player PROn. Tämä osoittautui hyväksi valinnaksi. Jotkut aesteettiset ja käytännönkin valinnat vielä tökkivät, mutta ehkäpä totun niihin ajan myötä.

Yksi asia minulla on ollut pinnalla mielessä tätä blogia varten ja en taaskaan ole varma olenko kirjoittanut aiheesta. Ehkä ehkä en. Mutta nyt kirjoitan. Kyseessä on jonkin sortin - mahdollisesti alitajuinen - aistiharha, jota olen potenut nyt kolmatta kertaa. Seuraava saattaa mahdollisesti kuullostaa omituiselta tai joltain mutta en ole itse tahtonut sitä. Mutta siis kyseessä on jokin tietty tuoksu, jonka tunnen joskus täysin satunnaisesti ja ilman varoitusta jollain yhdellä sisäänhengityksellä. Tämä tuoksahdus saa ajatukseni katkeamaan ja mieleeni tupsahtaa se henkilö, josta kyseinen tuoksu on peräisin. Again, en ole valinnut tätä, tämä vain on.

Ensimmäisen kerran koin tätä viime vuoden kesällä / syksyllä. Olin hieman liian paljon ihastunut rippileirillä tapaamaani tyttöön. Tytöllä oli voimakas ja minulle muuten aika tuntematon tuoksu, todnäk peräisin jostain kuivasamppoosta tai jostain en tiedä. Mutta jonkin ajan kuluttua jostain syystä se tuoksu alkoi ilmestyä huomaamatta yhdeksi hetkeksi ja se sai ajatukseni siten muualle siitä mitä silloin oli ajatellut. Joskus huomasin, että jotkut paidoistani ja peitoistani tuoksuivat samalle. Se ei haitannut elämääni vaan piristi sitä. Nykyään olen ollut ko. tytön kanssa hyviä kavereita jo pitkään ja hän on muuttanut toiselle paikkakunnalle.

Toisen kerran koin tätä kevään iltapuolella. Tälläkin kertaa tuoksu oli peräisin tytöstä, johon olin kovasti ihastunut ja jonka ajoittainen ajatteleminen sai minut hyvälle tuulelle. Ja tälläkään kertaa se ei haitannut elämääni tippaakaan. Toisaalta tällä kertaa aloin kunnolla miettiä että miksi näin tapahtuu, että miksi yhtäkkiä ilman syytä tuo tietty tuoksu tuntuu sisäänhengityksessäni. En tuoksun ilmestyessä yleensä edes ollut ajatellut mitään häneen liittyvääkään. Nekin tuoksut jäivät jossain kohdassa olemattomiin ja samoin tyttö. Jälkimmäisestä en ole yhtään iloinen.

Ja Nyt. Nyt, kun olen saanut vihdoin ja viimein ajatusmaailmani irti entisestäni, juuri, kun olen pystynyt jopa viettämään päiviä, jolloin en edes ajattele häntä, niin totta kai, tietysti, se rakkaalleni ominainen ihana tuoksu ilmestyy hetkeksi haikeana hengitykseni tielle. Se tuoksu, joka takasi minulle maittavat ja rauhalliset yöunet, joka kertoi että nyt lähelläni on joku, joka oikeasti välittää, joka välitti sydämeeni rauhaa, lämpöä ja rakkautta. Se tuoksu on yksi niistä harvoista asioista, joiden takia enää kamalasti joudun ajattelemaan menetettyä rakkauttani.

Olen yrittänyt viime aikoina olla ajattelematta häntä ja onnistunutkin aika hyvin. En enää jaksa soitella hänelle, sillä hän jostain syystä on nyt tullut sellaiseksi ettei halua puhua PAITSI jos hän puhumisellaan häiritsee minun suunnitelmiani. Sellainen toiminta on minusta ihanaa, mutta toisaalta tietysti ärsyttävää. Nyt, vaikka minulla olisikin oikeasti tärkeää asiaa ja soitan hänelle, niin hän vaikuttaa siltä ettei halua puhua kanssani. Vastaamattomiin puheluihin ei soiteta takaisin tai sitten vain yksinkertaisesti saan luurin korvaani. Täten olen luovuttanut. Ja hänhän ei soittele minulle, sillä luullakseni hän kuvittelee pelaavansa kanssani peliä, jossa testaan, että kauanko häneltä kestää soittaa minulle. Okei, tässä oli ehkä vähän liikaa turhaa juttua, mutta tulipahan filleriä.

Katsoin Holiday Starin loppuun ja ikävä jäi niitä lintuja, joihin olen investoinut varmasti lähemmäs 40 tuntia (katson streameja enemmän kuin kerran, hyvää taustakuunneltavaa pelatessani Rebirthiä). Aion, kunhan jaksan/viitsin/jotain, niin vähintään ostaa Steamista Hatoful Boyfriendin tukeakseni pelin tekijää. Todennäköisesti tilaan Japanista jotain St. Pigeonations -tuotteita koska miksi ei. En tulisi ainakaan pelaamaan sitä peliä, jos ostaisin sen, sehän on loppujen lopuksi visuaalinen romaani, jonka olen kokenut kannesta kanteen. Ilman katumusta, täynnä iloa ja onnea. Ne streamit olivat kaikki kaiken kaikkiaan aivan mahtavia.

Loppun vielä että minua lievästi häiritsee, etten laittanut kuvaa tekstiini nimeltä Jenna. Se kun jostain syystä löytyy tuolta selatuimpien sivujen listalta vähän orpona kun kaikilla muilla on kuva. Myös tällä. Aika isokin vielä. Tässä teille siis professori Nanaki Kazuaki. Holiday Starista. Ja illanjatkot teille.


maanantai 17. marraskuuta 2014

We don't need no vaselino

Heitin juuri tunnin elämästäni hukkaan. Suljin nimittäin Audacityn tallentamatta miksausta. Tein sen tahallani, sillä en pitänyt lopputuloksesta enkä olisi jaksanut jatkaakaan sitä. Mutta heloo Teille. Olen viikonlopun aikana saanut kokea vaikuttavan määrän hienoja hetkiä. Käväisin siis tuolla Varsinais-Suomen keskustassa, nimellisesti HK Areenalla, messukeskuksessa ja osittain jollain epämääräisellä koululla. Kyseessä oli viikonlopun pituinen reissu Turkuun Maata Näkyvissä -festareille. Yksinkertaisesti sanottuna uskomattoman upea viikonloppu.

MNF:ää mainostetaan muistaakseni Euroopan suurinpana kristillisenä nuortentapahtumana. Suuri se olikin. Vierailijoita oli kuulemma lähemmäs 25 000. Se on aika paljon, vaikkei välttämättä kaikista siltä vaikuta. Ja mitä kristillisyyspuoleen tulee niin en ollut siellä sen takia. En edes muista kunnolla, miksi sinne halusin. Olin kai niin kyllästynyt arkeen, että piti hetkeksi päästä irti. Joka tapauksessa festarit ylittivät odotukseni täysin ja vielä muhkeasti enemmän.

Perjantai-aamuna oli rento olo, kuin oli myös koko koulupäivän, sillä tiesin sen olevan vain päivän alkua. Koulupäivän loputtua kiirehdin kotiin, pakkasin vielä vähän ja kiiruhdin kirkolle, josta bussin oli määrä lähteä. Omasta seurakunnastani mukaan lähti yhteensä neljä henkilöä, joista minä olin ainoa poika. Tunsin niistä kolmesta entuudestaan melkein suht hyvin yhden. Yhden toisen olin eräänä päivänä kohdannut kaksi kertaa ja se kolmas oli täysin tuntematon. Yhteensä kaupungistani festareille osallistui reilut 70 henkilöä kahdella linja-autolla.

Perillä minä ja ne kaksi tyttöä jotka tunsin tasan yhden bussimatkan verran seurasimme erästä poikaa toisesta seurakunnasta, jonka myös tunsin tasan yhden bussimatkan verran, mutta joka oli mukava ja ohjasti meidät ruokailuun ja areenalle ja käveli sen verran nopeammin kuin ne tytöt että hän hävisi luotamme melkein heti areenalle päästyämme.

En ehkä viitsi/jaksa ihan kaikkea tapahtunutta kertoa täällä kronologisessa järjestyksessä. Mutta ehkä jotain. Ehkä parasta festareilla oli tunnelma ja ihmiset. Joka ikinen henkilö, jonka kohtasin, oli sellainen henkilö, johon voisin helposti luottaa ja joka olisi mukavaa seuraa lähes milloin tahansa. Siis ihan jokainen kohtaamani henkilö oli sellainen (tai ainakin vaikutti, ei varmuutta). Liikuin viikonlopun ajan erinäisissä kookonpanoissa, sain huimasti uusia, hyviä kavereita ja kokemuksia ja itseluottamusta ja iloa. Mieleenpainuvia kavereita tuli tutuksi 45-50 kappaletta näin äkkinäisesti vilkaisten ja heistä yli kymmenellä on nimen perässä suurempi tai pienempi sydän. Kyllä, kirjoitin nimiä ylös ja näkyvälle paikalle koska miksi ei ja koska en haluaisi unohtaa ketään heistä. Kahta eritoten.
♥                                                       ♥
Tapasin lauantai-illalla nimittäin aivan ihanan nuoren parin jostain päin keski-Suomea. He pitivät minulle seuraa ja tutustuimme ja nauroimme ja, vaikka tunnen lievää ikäväntunnetta sisälläni aina minkä tahansa parin nähdessäni, tämän kyseisen parivaljakon näkeminen sai minut yllättävän onnelliseksi ja iloiseksi. Tämä tosiaan ihana pari oli törmännyt toisiinsa samaisilla festareilla melkein vuotta aikaisemmin. Ja se on jotain niin uskomattoman hienoa, että voin vain joskus unelmoida minulle käyvän samalla tavalla. Emme vaihtaneet parin kanssa pikkujuttujen lisäksi muuta kuin etunimet ja paikkakunnat, joten on hyvin erittäin mahdollista, ettemme enää milloinkaan kohtaa. Mutta he jättivät sydämeeni lämpimän tunteen, joka ei toivon mukaan koskaan kaikkoa. He piristivät iltaani huimasti ja antoivat toivoa ja uskoa tulevaan. Siitä hetkestä, kun piitkässä jonossa kysyin heiltä että tietävätkö he milloin portit aukeavat taas, siihen tapahtumaan, kun tytön selän takia parin piti lähteä permannolta hyppimästä ja minä ryntäsin vielä heidän peräänsä jättämään hyvästit. Hyviä ihmisiä on olemassa ja festareilla heitä oli monta.
♥                                                       ♥
Voisin jatkaa hyvistä ihmisistä puhumista uupumukseen asti, mutta taidan yrittä vähentää sitä ettei siitä tule liian toistokasta. Festareista jäi niin paljon muistoja, etten varmaan jaksaisi kirjoittaa niitä kaikkia tänne. Erittäin tiivistetysti haluan vielä mainita ne äärettömät määrät haleja ja kauniita, hymyileviä, ystävällisiä ihmisiä ja upeaa yhteisön tunnelmaa ja rakkautta ja vaseliini ja kotipizza ja keskusteluja ja ai että ja huonosti nukutut kaksi yötä (senttipatja+makuupussi+luokkahuone täynnä teinipoikia) ja se tunne, että sinusta välitetään ja helkkarin hyvää hot dogia ja ne vei mun Pringlesit ja Pekkaa ja ponia ja hyppimistä ja sekalaisia tuttavuuksia ja ne erittäin upeat konsertit ja ja. Voisin kirjoittaa jokaisesta noista vähintään sivun verran tekstiä, eikä siinä ole edes puolia aiheista, joita päähäni on nyt tullut.

Vvielä tahtoo hieman kertoa. Liikuin yhdessä kohtaa olisiko ollut sunnuntaina kahden ennen tuntemattoman mustaan pukeutuneen tytön kanssa pitkin aluetta. Pysähdyimme yhdessä kohtaa hetkeksi eräälle penkille istumaan, kun huomasimme joukon tuttuja tulevan meitä kohti. He kävelivät ohi ja kääntyivät takaisin ja kasaantuivat läjään makaamaan meidän päällemme siihen penkille ja olimme siinä jonkin aikaa ja joku tyttö käveli ohi ja kommentoi että "noi on varmaan Porista eikä kehtaa myöntää sitä" johon päälläni maannut hyvä kaverini huusi vastaukseksi että "Porista ollaan ja kaikki myönnetään" jonka jälkeen siirryimme läjäksi keskelle käytävää. Se oli ikimuistoinen ja upea viikonloppu.

Sitten pienempää asiaa. Ensin se että puhelimeni ilmoittaa että ladattavissa olisi päivitys Android 4:sta Android 5:een. Nyt pelkään että menetän kaikki tiedostoni päivityksen yhteydessä tai ettei päivitys toimi tai että se pilaa kaiken. Todennäköisesti mitään näistä ei tapahdu ja jos tapahtuu niin tod. näk. kuulette siitä.
juu taustakuva näkyy ihan sama
Ja sitten vielä yksi juttu. Juuri nyt minulla on auki Twitch-välilehti, jonka video on pysäytetty n. 3h 45min kohdalle. Kyseessä on yllättäen lady Lucahjinin Hatoful Boyfriend: Holiday Star Finale -jakso. Kuusituntinen tämäkin. Ja voi Luojan tähden ja kaiken muunkin mitä pyhäksi kutsutaan, tämä peli on muuttunut hölmöstä puludeittisimulaattorista joksikin käsittämättömäksi asiaksi, joka voi jollekulle olla elämää suurempaa. Tai, niin kuin Lucah itse kertoi huolestuneelle chatin jäsenelle, "the dating sim is long gone". En yllättyisi, jos kellään teistä ei olisi aikaa tai kiinnostusta tuollaiseen hömppään. Mutta jos on ja haluaa katsoa esimerkiksi Lucahjinin kaikki yhteensä ~30 tuntia kestävät Hatoful Boyfriend -streamit niin voin luvata käsi sydämmellä ja toinen raamatulla että et tule pettymään. Itse olen nauttinut lähes joka hetkestä. Ja ehkä, ehkä katsoessasi kuulet allekirjoittaneen nimen ja viestin Lucahjinin suusta, kun minähän lahjoitin hänelle muutaman tusinan dollareita erään streamin alussa. Mutta niin, hölmö lintutreffaussimu muuttuu ajan myötä synkäksi tarinaksi joka käsittelee muiden muassa kuolemaa, vainoharhaa, rasismia, vihaa, itsemurhaa, petosta ja ai että.

Nyt kai painun pehkuihin. Koeviikko alkaa pian ja valmistautuminen on ollut arvosanaa nolla. Toivottavasti kännyni ei täysin sekoa päivityksestä. Hyvää iltaa. Ja hyvää elämää. Minä olen taas pitkästä aikaa iloinen. Ainakin nyt hetkellisesti.