torstai 26. joulukuuta 2013

Boxing Day

Jonkinmoinen summary viime päivistä.

23. joulukuuta, Christmas Adam
Mitään hurjan ihmeellistä ei muistaakseni tapahtunut. Paketoin lahjoja ja tein jouluruokia ja siivosin ja sen semmoista. Valmistauduin huonosti tulevaan.

24. joulukuuta, Christmas Eve
Heräsin myöhempään kuin tavallista. Söin leipää ja tunnin kuluttua löysin itseni siskoni kodin ruokapöydästä. Ruokahalua ei jostain syystä ollut. Täytin naamani kaikella herkullisella ja romahdin sohvalle pelaamaan 3DS:ää. Sitten alettiin jakamaan ja avaamaan lahjoja. Sain muiden muassa kahdeksan paria sukkia, kymmenen CD-levyä, kaksi TARDISia, kolme peliä ja The Walking Dead - Seasons 1 & 2 & 3. Mukavat olivat lahjat. Myöhemmin samana päivänä sain uuden hyvän ystävän. Tietysti aamulla katsoin Joulupukin Kuumaalinjaa ja Lumiukon.

25. joulukuuta, Christmas Day
Varsin erilainen joulu. Lunta ei ole yhtään. Vettä sataa. Aamulla herätys kahdeksan maissa. Lähdimme merelle kaverien kanssa katsastamaan mökkien kuntoa, kun oli jotain myrskyä ollut hieman aikaa sitten. Pieni paatti kulki nopeasti kovan tuulen ja suht korkeiden aaltojen seassa. Mökit olivat hyvässä kunnossa. Muutama puu oli haljennut ja yksi pressu lentänyt. Makkara oli hyvää ja vettä ei jostain syystä tullut matkan aikana melkein yhtään. Loppupäivä meni kotona makoillessa. Suomessa asumisen takia ei televisiosta näkynyt Doctor Whon jouluspessua, jossa Matt Smith jättää jäähyväisensä. Nyt vältän loppuviikon Facebookia, Tumblria, Twitteriä ja osittain YouTubea välttyäkseni spoilereilta. YLE2 nimittäin esittää The Time of the Doctorin sunnuntaina.

26. joulukuuta, Boxing Day
Heräsin taas myöhään ja lähdimme taas syömään. Sitten tulimme vähän aikaa sitten kotiin. Ja tässä sitä ollaan. Ei mitään tietoa siitä, mitä tekisi. Todennäköisesti pelaan Crocia tai Õkamia, joka kirjoitetaan oikein Ōkami, mutta tuon kirjaimen tekeminen on skandinaavisella QWERTYllä toistaiseksi mahdotonta, ja jos tekee Crtl+C > Crtl+V:n Wikipediasta tai muualta, niin todennäköisesti mukana tulee taustaväri, jota Blogger ei anna poistaa. Tai sitten katson Breaking Badia. Joka tapauksessa joulu oli varsin hyvä joulu. Ei yhtään kehnoa lahjaa paitsi ehkä pari paria sukkia liikaa.

Hyvää jatkoa. Ja tämä näyttää olevan blogin 150. teksti. How 'bout that. Ja kuten aikaisemmin sanoin, hylkään loppulyriikat nyt sitten kokonaan lopullisesti toistaiseksi. Hei.

Ja loppuun vielä lisäys. Löysin upean joulukuvan, jonka olisin voinut lähettää hyvänjouluntoivotuksena tutuille ja tutun tutuille. Mutta liian myöhään eli Tapaninpäivänä eli tänään. Laitan sen nyt tänne.


Hyvää joulua, anonyymit!

perjantai 20. joulukuuta 2013

Juu.

Minäpä otan itseäni kunnolla niskasta kiinni ja luovutan. Kaksi päivää jäi välistä ja enkä jaksa viitsiä yrittää jatkaa tätä turhuutta. Tekstejä tulee jatkossa silloin kun tulee. Sorit ja mahdollisesti joulut ja uudet vuodet ja pääsiäiset ja juhannukset ja halloweenit ja joulut.

maanantai 16. joulukuuta 2013

In memory of Babe

Ei tästäkään sitten mitään tullut. Onneksi se oli arvattavissa. Syynä eiliseen kirjoituspuutteeseen oli se että kun olin etsimässä tänne kirjoitettavaksi tarkoitettua pastaa pari ihmistä astui huoneeseeni ja harhaannuin tekemisistäni. 'teeks.

Järjestys ei toimi, mutta pitääkseni ns. quote "jokapäiväisen tekstin" unquote teen tänään kaksi. Toinen on tämä ja toinen on ensimmäinen osa Abandoned by Disneystä. Kirjoitan sitä tänne nyt muutaman päivän, jotta ei olisi ihan tylsää koko ajan.

Noniin nyt sitten tuohon yläpuolelle pian ilmestyy se sitten siihen se niin.

Luovun varmaan vuodenvaihteessa noista lyriikoista koska ne alkavat jo kyllästyttää. Lukuhetkiä.

" Give it all away "

lauantai 14. joulukuuta 2013

In memory of Lenin

Tästäkin tulee lyhyt teksti.

Itse asiassa erittäin lyhyt,

sillä todellisuudessa

se on jo loppunut.

" Just to have somewhere to go to "

perjantai 13. joulukuuta 2013

In memory of Juri Gagarin

Hän oli ensimmäinen ihminen avaruudessa JA ensimmäinen venäläinen avaruudessa. What a guy.

Ja sitten vain perus nettipäiväkirjaa koska muuta ei ole.

Aamulla en herännyt myrskyyn toisin kuin muutamat muut. Katsoin uutiset ja lähdin kouluun. Siellä oli aika perus päivä. Kun pääsin kotiin, katsoin jakson Breaking Badia. Sitten kävin vähän hommissa. Sitten katsoin neljä jaksoa Breaking Badia. Sitten kävin saunassa. Nyt syön luumuja ja juon maitoa.

Lucia-juhla oli erilainen, mutta yhtä tylsä kuin viime vuonna.

Luumut ovat hyvästä.

Zalando-mainokset pahasta.

Hyvää illanjatkoa.

" And I'd give it all away "

torstai 12. joulukuuta 2013

In memory of Margaret Bell

Margaret Bell oli tunnollinen mehiläisenhoitajatäti. Sitten hän kuoli. Hautajaisten jälkeen hautajaisiin osallistuneet ihmiset hämmästyivät nähdessään suuren mehiläisparven hhyrräävän tien viereen, aivan Bellin taloa vastapäätä. Mehiläiset viipyivät täysin paikallaan noin tunnin verran ja sitten hhyrähtivät takaisin sinne mistä tulivatkin. Ihmis-olennot ovat tulkinneet tämän niin, että mehiläiset kävivät kunnioittamassa hoitajatätivainaata, kun tämä oli niin hyvä mehiläisenhoitajatäti. Todennäköisesti kukaan ei ole edes yrittänyt keksiä mitään muuta selitystä, sillä se on niin hyvä selitys.

Mehiläisiä EI saa seikoittaa ampiaisiin tai herhiläisiin tai kimalaisiin. Mehiläiset ovat hienoja otuksia, jotka imevät kukkasten mehuja ja tekevät siitä monien mielestä hyvänmakuista hunajaa. Tämän lisäksi ne levittävät kukkasten mehuja toisiin kukkasiin ja sitten kukkasia tulee raskaaksi ja syntyy uusia kukkasia. Mehiläiset ovat myöskin kohtuullisen suloisia.


Eikö? No eivät mehiläiset mitenkään täydellisiä ole. Ensinnäkin hermostutettaessa ne yleensä pistävät piikkinsä ihoon ja niissä piikeissä on myrkkyä joka koostuu pääosin melittiinistä joka on aika vaarallinen aine jos on sille allerginen mutta jos ei ole niin ei se sitten niin paljon haittaa. Sitä paitsi jos jokin pistin-eläin pistää sinua, niin fyysisen kivun sijaan voit ajatella, kuinka olet niin ärsyttävä ja vihaa aiheuttava ihminen, että joku elämänmuoto tappaisi itsensä aiheuttakseen sinulle hieman kipua. Ampiaiset ja mehiläiset etc nimittäin kuolevat pistäessään. Lisäksi mehiläiset ovat monelle erittäin pelottavia kun ne lentävät ja pitävät ääntä ja pelottelevet ja lentävät läheltä ja niin edelleen.

Mehiläisistä siis tämänpäiväinen teksti. En tiedä miksi, mutta ainakin oli asiaa. Huomenna varmaan luvassa valitusta Lucia-juhlasta. Jatkot.

" And I / Take back all the things I said to make you feel like that "

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

In memory of alkuperäinen Ronald McDonald

Tänään aiheena on klovnit. Eivätkä mitkään iloiset, hauskat ja ystävälliset klovnit, sillä niitä ei ole olemassa. Klovnit ovat pelottavia. Tämä on faktaa. Kaikki klovnit ovat helvetistä nousseita paholaisia, joiden ainoa tehtävä on tehdä ihmisten elämä epämukavaksi. Tämä on tulkinnanvaraista.


Tuo kuva on alkuperäisestä Ronald McDonald -pellestä. 1960-luvulta. Jostain kumman syystä ulkonäköä muutettiin, joten alkuperäinen on quote kuollut. Mutta en ole täällä vain kertomassa McDonaldista. Ei, vaan, kuten aikasemmin lupasin, oikean elämän pelleistä. Tumblria selatessani löysin kuvan ilmapalloja pitävästä pellestä pimeällä kadulla.


Alla oli, kuten Tumblrissä yleensä, tekstiä. Therealleovaldez kirjoitti blogiinsa tekstin alle:

"OKAY SERIOUS TALK GUYS!
This clown has been seen over the past few weeks arond Mansfield, Chesterfield and Doncaster, I haven't seen a post about it on here and I really want people to know about it.
Okay so first of all besides it being really frickin creepy to begin with (designed to look like pennywise the clown) it has been roaming the streets at night time, it was started out by a student film director who was doing it for fun, but it has sparked a few people to take it farther.

Some of the clowns have been tapping windows, trying to get children out of the house (Reportedly) also it is believed that some of them have knives and are marked as dangerous.
Please please please if you live in these areas or know someone who does, especially if they have kids, could you signal boost this? I just really want people to be safe!!"

Eli niille, jotka eivät jostain syystä hyvin englantia ymmärrä, Iso-Britanniassa on liikkunut klovniksi pukeutunut opiskelija, joka yritti olla karmiva ja hermostuttaa ohikulkijoita yöllä kaduilla. Jotkut ihmiset ovat veineet sen pidemmälle, ja koputtelevat ikkunoita ja yrittävät saada lapsia ulos taloista. Joillain on uskottu olevan puukkoja mukana. Zylveons lisäsi:

"I heard friends say that he's been sighted in Nottingham and Lincoln as well. Good thing I live on the 6th floor. Hard to tap on my window."

Minäkin olen iloinen siitä, että asun kerrostalossa. Asun myös Suomessa, mutta silti. Houseofdestiel lisää:

"There's not just one, and they're in sheffield, too, a girl from my year got a picture of one on the road that my school is on. They will follow you home, muggings have been reported, although it is not believed that they go into buildings or actually attack anyone with their knives."

Eli niitä on paljon ja ne joskus seuraavat kotiin tai ryöstävät. Ne eivät kuitenkaan ole tulleet rakennusten sisälle tai käyttäneet puukkojaan. Pizzaspacequeen:

"Apparently there is one in Lancashire and burnley too! Pls be careful!"

Touched-down-there-by-an-angel:

"They walk inside people's houses if the doors aren't locked. They also aren't near my town, but everyone's talking about them."

Tulevat ne sittenkin sisään, jos ovia ei olla lukittu. Näin sanoo 5-seconds-of-christmas:

"there was one at my school a couple of weeks ago and we got told that if you see one to report where they are to the police straight away"

Ja viimeisimpänä band-a-saurusrex ehkä kaikista osuvimmalla lisäyksellään:

"WHAT THE FUCK IS GOING ON IN ENGLAND"

Tästä kerroin teille tänään. Onneksi täällä meillä päin ei ole mitään vastaavaa. Itse asiassa en ole vielä kuullut tai nähnyt mitään samantapaista kaupungissani. Voi olla, että on ollut tai on vieläkin, mutta en ole tietoinen siitä.

Vielä loppuun toistan, että klovnit ovat tosiaan karmivia. Se ei ole pelkuruutta, vaan ihmisen luontaista vaistoa. Suosittelen katsomaan YouTubesta Vsaucen videon nimeltä Why are things creepy? Eipä sitten varmaan enää lisättävää.

" And I / Just wish that I didn't feel like there was something I missed "

tiistai 10. joulukuuta 2013

In memory of Vladislav Volkov, Georgi Dobrovolski ja Viktor Patsayev

He olivat ensimmäiset, ja toistaiseksi ainoat, ihmiset, jotka kuolivat avaruudessa. Kun Soyuz 11 oli valmistautumassa palaamaan maan ilmakehään. Joku taisi avata oven tai jotain, sillä paineen putoaminen vahingossa aiheutti kaikkien kolmen miehistön jäsenen kuoleman. Tämä tapahtui kesällä 1971.

Ensiksi meinasin hakea taas lyhyen kauhutarinan. Mutta koska en ole lukenut creepypastoja pitkään aikaan ja koska laiskuus, en keksinyt yhtään hyvää tarinaa. Mutta sen sijaan muistin karmivan/karmahtavan lastenlaulun tyylisen rallin muutamasta Doctor Who-jaksosta.

" Tick, tock / Goes the clock / And what then shall we see?
/ Tick, tock / Until the day / That thou shalt marry me
/ Tick, tock / Goes the clock / And now what shall we play?
/ Tick, tock / Goes the clock / Now summer's gone away
/ Tick, tock / Goes the clock / And all the years they fly
/ Tick, tock / And all too soon / You and I must die
/ Tick, tock / Goes the clock / He cradled her and he rocked her
/ Tick, tock / Goes the clock / Even for the Doctor
/ Doctor / Brave and good / Turned away from violence
/ When he / Understood / The falling of the Silence "

Suositellaan luettavan karmivalla pikkulasten laululla. Löysin netistä muutamia versioita, enkä tiedä, mikä on alkuperäinen. Muut versiot ovat samantapaisia, mutta säkeissä on pikku eroja. Kuten esimerkiksi "'til River kills the Doctor" "Even for the Doctor"in sijasta ja "Your love will surely die" "You and I must die"n paikalla. Ette varmaan saaneet tuosta edes selvää, saati sitten kiinnostusta. Lopussa mainittu "the Silence" on Doctor Whossa suhteellisen usein esiintyvä kultti, jonka jäsenet ovat avaruusolentoja jotka näyttävät tältä.


Ne ovat mielenkiintoisia otuksia, joista kertoisin nyt lisää, jos en olisi juuri saanut muuta tekemistä. Huomenna luvassa jotain karmivampaa ja vieläpä oikeasta elämästä. Hyvää iltaa.

" And I / Take back all the things I said to make you feel like that "

maanantai 9. joulukuuta 2013

In memory of earphone users

He ovat kuolleet monta kertaa. Tai näin olen ainakin lukenut. Tästä tulee taas lyhyt teksti. Pahoittelen.

Edes tavallisesta filleristä ei saa mitään irti, sillä 9. joulukuuta on kaiken kaikkiaan aika tylsä päivä. Ei mitään erikoista. Ei myöskään minun elämässäni. Kouluviikko alkoi ihan tavallisesti. Olen katsonut telkkaria niin kuin tavallisesti.

Tämän maratoonin jälkeen varmaankin tulee harvemmin tekstejä, mutta osaattepahan sitten arvostaa sitäkin vähää matskua, mitä niistä joskus löytyy. Tai minä osaan sitten arvostaa. Teistä ei aina tiedä. Hyvää iltaa.

" And I / Just wish that I didn't feel like there was something I missed "

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

In memory of Guy Fawkes

Koska en muutakaan keksinyt. Ja tänään on vuorossa jo luvattua creepypastaa. Ja vieläpä vapaasti suomennettua. Kite-Flying, kirjoittajana StupidDialUp. Suomentajana yours truly.

Leijan lennätystä

"Katso sitä, kulta!" rakastava isä kutsui pientä tytärtään iloisesti, osoittaen ylös, korkealla syrjäisen rannan yläpuolella lentävää leijaa.
"Tässä, rakas. Kokeile sinä."
Pikku tyttö seisoi ujona, arkana ja surullisena tuijottaessaan taivaalla lepattavaa vaaleaa leijaa. Tämä nimenomainen leija aina muistutti tyttöä hänen kadonneesta äidistään. Kummallakin, äidillä ja leijalla, näytti olevan täysin samanlaiset värikkäät tatuoinnit.

Siinä sitten, jos tajusitte. Huomenna jatkuu koulu ja minulla on ensimmäistä kertaa moneen vuoteen neljätuntinen päivä. Tähän mennessä olen joulukuun aikana juonut 27 kuppia teetä. Jouluaattoon on 16 päivää. Rambling. Hyvää iltaa.

" This is me alone "

lauantai 7. joulukuuta 2013

In memory of Emilio Koyama

Eilen meni tämä bloginpito vähän päälaelleen. Tai oikeastaan aikaisemmin tänään. Periaatteessa kaikki on hyvin, mutta joitain ocd-hetkiä on minulle nyt luvassa. Ja tänäänkin luvassa on lyhyempi teksti.

Eilen aloitin Breaking Badin katsomisen alusta. Siinä on minulle katsomista, kun Doctor Whostakin loppuivat katsottavat uudet jaksot. Jouluspessua odotellessa löysin netistä klassikkojaksot, siis ensimmäiset jaksot, haarukalta 1963-2003, ja aloitin siitä 70-luvun paikkeilta, neljännen tohtorin kohdalta.

Bruumh. Huomenna creepypastaa tai tavallista lyhyttä syöttöä. Illat.

" This is my December "

In memory of Koskelan silmät (6.12.)

Perhana. Minähän sanoin että näin tulee käymään. Se jäi sitten yksi teksti välistä. Varmaan sitten kaksi tänään. Ja tämäkin kännykällä. Samaan aikaan kun tulee Tuntematon sotilas. Itsenäisyyspäivät meni sitten. 96. Sivusilmällä välillä katsoin linnan juhlia. Jatkoissa näytti olevan hauskaa. Toisin kuin tuolla leffassa. No mutta sori vielä ja silleen.

" This is my snow covered home "

torstai 5. joulukuuta 2013

In memory of House, M.D.

Katsoin juuri Housen viimeisen jakson Everybody Dies. Olen varsin surullinen. Jotkut teistä varmaan miettivät että miksi olla surullinen. Sehän on vain telkkarisarja. Minulle se on paljon, paljon enemmän. Mutta en viitsi sillä teitä rasittaa. Tuskin kuulette sarjasta enää paljoa täällä blogissa tai missään muuallakaan. House merkitsi/merkitsee minulle vain niin paljon. En pyydä anteeksi.


Ja otsikolla viittaan sarjaan, en henkilöön. Mainitsin tämän vain, koska en halua spoilata sitä joltain, joka ei mahdollisesti ole sitä nähnyt ja haluaisi nähdä. Sellaisia henkilöitä tuskin on mutta silti.

Eipä sitten varmaan paljoa muuta. Pidän kirjaa siitä, kuinka monta kuppia teetä olen tämän kuukauden aikana juonut. Tetti loppui. Huomenna on itsenäisyyspäivä. Olen jo keksinyt uuden sarjan katsottavaksi. Aloitan sen varmaan tässä joku päivä. Kerron siitä sitten, kun teitä se niiin kauheasti kiinnostaa.

Huomenna luvassa kai jotain itsenäisyystekstiä. Lauantaina joko creepypastaa tai muuta sählinkiä. Sama juttu sunnuntaina. Ja varmaan myös maanantaina. Hyvää iltaa.

" This is my December "

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

In memory of Lewis

YoGPoDista. Lewis ei oikeasti kuollut. Minusta kyseiseen viittaukseen liittyvä juttu oli vain varsin huvittava.

Huomasin juuri, ettei minulla ole joulukalenteria. Huomasin myös, etten haluakaan joulukalenteria. Luulen, että minussa on jotain vikaa. Tai sitten vain kasvan isoksi. No, ainakin rahaa säästyy.

Housea on minulla jäljellä vielä yksi jakso. En tiedä, haluanko katsoa sitä. Tiedän, että tulen siitä kovin surulliseksi. Siitä koituu minulle myös arvoitus: mitä seuraavaksi? Minulla oli tarpeeksi ongelmia etsiä netistä sarjaa Housen ja The Mentalistin seuraksi. Löysin muutaman kuukauden aikana kolme, joista yksi on melkein loppunut, yksi on tauolla ja yksi on Doctor Who. Aloitan siis metsästyksen uutta sarjaa varten. Kerron tuloksista sitten jos niitä tulee.

Kuuntelen tällä hetkellä The Binding of Isaacin soundtrackia, jonka ostin joskus alen aikoihin. In The Beginning... on paljon karmivampi kuin mitä muistin.


Mutta siinä kai taas kaikki tältä päivältä. Heitän varmaan joku päivä soppaan creepypastaa, jos en muuta keksi. Kaksikymmentä päivää jouluaattoon. Hyvää iltaa.

" This is all so clear "

tiistai 3. joulukuuta 2013

In memory of The Last Centurion and The Girl Who Waited

Doctor Whosta. Katsoin juuri jakson The Angels Take Manhattan. Ne, jotka ymmärtävät, ymmärtävät, ja ne, jotka eivät ymmärrä, voivat olla huomioimatta. Huomenna vuorossa varmaan jotain Housesta, kun sitä on enää kaksi jaksoa jäljellä. Ja kyllä, alan käyttää kursiivia lainausmerkkien sijasta.


Tänään tetissä löysin kuolleen hiiren ja odotin että tee jäähtyisi. Ei tämä mitenkään erityisen tapahtumarikas päivä ole ollut. Kävin lenkillä ja söin luumuja. Katson varmaan pian The Mentalistia tai jotain. Ja menen nukkumaankin. Toivottavasti.

Kyllä minä vielä (ehkä) jotain kunnon kirjoitettavaa tänne keksin. Minun on vain varsin hankala tietää, mitä haluatte lukea, kun te ette kerro minulle. Siispä kirjoitan tänne vain turhanpäiväistä supistettua ja karsittua nettäpäiväkirjaa ja sattumanvaraisesti jotain mielenkiintoista. Hyvää iltaa.

" This is my December "

maanantai 2. joulukuuta 2013

In memory of those who died in S04E08 of The Walking Dead

Siis holy shit, mikä jakso. En paljasta mitään nimiä, jotten spoilaisi mitään. Mutta joku kuolee.

Melkein unohdin kirjoittaa jo toisena päivänä. Tai en unohtanut, vaan harhaannuin, sillä kotiini saapui pari ihmistä, joita voin kutsua kavereiksi. Katsoimme telkkaria muutaman tunnin ja he lähtivät hetki sitten. Katsoin The Walking Deadin loppuun ja onneksi minulla oli aikaa vielä kirjoittaa tämä. Ei tästä varmaan paljoa irti saa, sillä olen ihan fiiliksissä tuon jakson jälkeen. Tsiisus.

Minulla taisi jopa olla oikeaa asiaa tätä kirjoitusta varten mutta ei ole enää. Ja tuo "omistus" ei varmaan monelle ole sen arvoinen, sillä viimeksi kyseessä oli oikea ihminen. Valmistaudu pettymään elämässä.

Tetissä tänään näin kuinka rekka rikotaan puolivahingossa. Ja kuinka sähkökynä toimii. Spoilers, sähköllä. Eipä paljoa muuta sitten enää. Housen jaksot loppuvat minulta pian ja suren sitä sitten aika tavalla.

Joulu tulee pian. Tiedossani on jo yksi lahja, jonka saan ja saan sen siskoltani. Se tilattiin jenkeistä ja se tulee aika varmasti paljon ennen joulua. Mutta juu tämmöinen lyhyehköelmä tällä kertaa. Hyvää yötä.

" This is my time of the year "

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

In memory of Paul Walker

Yllätyin joulukuun tulosta, sillä en muistanut että marraskuussa on 30 päivää 31n sijasta. Ei sillä mitään väliä ole, mutta sanoinpahan vain. Hyvää joulukuuta. Tervetuloa yritykseeni kirjoittaa tänne joka päivä kuukauden ajan.

Katsellessani liikaa Doctor Whota huomasin, kuinka äkkiä sarja oli siirtynyt aika vakavaksi. Ja karmivaksi. The Almost People toi mieleeni käsitteen "uncanny valley". Se on vähintäänkin aika karmiva jakso.


Joulukuun hekilö ei ole the doctor. Sen sijaan se on joulupukki. Taas. Koska joulu.

Tämä joulukuun maraton on siis yritys enkä lupaa kiven ja kannon kautta että onnistun siinä. Tekstit tulevat todennäköisesti olemaan vain olematonta jaarittelua. Jokainen teksti nimetään jonkun kuolleen henkilön mukaan koska syyt. Jokainen teksti lopetetaan yhden biisin sanoilla koska en tiedä. Paul Walker kuoli eilen Porchessa. En tiedä hänestä muuta kuin että hän näytteli "The Fast And The Furious" -leffoissa. Mutta moni on surullinen hänen poismenostaan, joten kunnioitan hänen muistoaan muiden muassa.

Vielä marraskuun lyriikat omaksi ilokseni.
After-party // Approaching Nirvana - Snowfall (ft. Laura Brehm)
Lyhykäinen XX: Ynpyrä // Bad Religion - Punk Rock Song
Verstaan pylväs // Metallica - The Unforgiven
Breaking the Habit // Linkin Park - Breaking The Habit
5.1 // Jesse Cox - Choking On The Rain
5.2 // Jesse Cox - Brand New Day
5.3 // Jesse Cox - UFO Commander (To The Future)
6.0 // Jesse Cox - All I Play Is The Blues

Hyvää päivää.

" This is my December "

torstai 28. marraskuuta 2013

6.0

Joku ehkä huomasi, että jotain tapahtui. Tämä on nyt se valmis uusi versio ehkä. Mahdollisesti teen jotain muutoksia vielä ehkä. Lisään vielä kuvauksen jossain kohtaa ehkä. Toivottavasti tämä kelpaa. Minulle tämä kelpaa. Tämä.


Headerkuva on tulos yhdestä pikku tuherruksestani ja raivostani GIMP:iä kohtaan. Ärsyttävä sovellus, mutta huolellisempi kuin MS Paint. Taustakuva on samaa maata. Tuherrukseni esittää TARDISia. Yllätys, jotain Doctor Whosta. Vaihdan sen, jos kiinnostukseni siirtyy jonnekin muualle voimakkaasti ja varmasti. Ei pitäisi TARDISin kuitenkaan haitata ketään. Yritän lakata puhumasta Doctor Whosta paljoa, sillä tiedän, että Teitä ei varmaan aina kiinnosta.

Tällä viikolla oli tetti, niin kuin sanoin. Olen telakalla pyörimässä seitsemästä puoli kolmeen joka arkipäivä kahden viikon ajan. Sieltä saa hyvää ruokaa. Tänään olin tyhjän panttina, heitin kenkiä hyllyille, join teetä, olin tyhjän panttina, söin, kuuntelin valvojan kanssa musiikkia, katsoin valvojan kanssa Doctor Whota, listasin putkia, valvoja jutteli kanssani musiikista, pyöräilystä, raiskauksesta ja Suomen laista, join teetä ja lähdin kotiin. Hyvä päivä. Kun pääsin kotiin, katsoin Housea, siivosin huoneeni ja aloin väsätä tätä blogia uuteen uskoon. Tänään teen vielä jotain. Katson varmaan telkkaria. Aika varmasti teen niin.

Yllätyin, kun huomasin, että joulukuu on ihan pian. Jouluunkin on alle kuukausi aikaa. Ja vihjasin, että teen täällä jotain hiukan erityistä joulukuussa. Koska en tiedä, kirjoitanko enää tässä kuussa, ilmoitan sen nyt. Kirjoitan koko joulukuun ajan joka päivä tekstin tänne. Voi olla, että epäonnistun, mutta ketä välittää. Yritän ainakin. Tekstit ovat varmaan aika tylsiä, mutta niitä on. Kirjoitan päivän tapahtumista tai muusta.

Murrosikä on tavallaan joskus aika ärsyttävää. Tai sitten olen vain jostain yhtäkkiä huomannut, kuinka paljon hienoja tyttöjä maailmassa on. Joka tapauksessa näin olen huomannut. Ihan vaan tiedoksi, että näin se asia on. Tämä asia vain pälkähti päähäni jostain satunnaisesti ja kirjoitin sen tähän.

Lauantaina oli ainakin kaksi päivää. Oli "1D-Day" ja "Day of the Doctor". Voitte vain arvata, kumpaa päivää minä juhlin. Hyvällä tuurilla olen hengissä vielä vuonna 2063, kun Doctor Who juhlistaa 100-vuotispäiviään. Se vasta olisi jotain.

Ja nyt sitten vaikka sanon että hei.

" Green green / Red red / I got some blues / And some yellows too "

torstai 21. marraskuuta 2013

5.3

Pikku muutoksia siellä ja täällä, ei paljon mitään. Pum.


Pointless.

Päivityskierre loppuu varmaan ihan pian kun saan headerin ja taustan jostain keksittyä. Mutta tämä ei ole ainoa syy miksi kirjoitan blogiin tänään. On minulla filleriäkin mukana, don't you worry. Tänään täällä missä minä asun alkoi talvi. Ainakin toistaiseksi. Aamulla alkoi sataa lunta ja se loppui vähän aikaa sitten. Maa ja autot ja rakennukset peittyivät tuohon valkeaan, kylmään aineeseen, joka väistämättä ennemmin tai myöhemmin muuttuu loskaksi ja jääksi ja sehän ei ole kivaa. Minusta lumi on vain kaunista katseltavaa, mutta käytännössä se on vain vettä ja märkää ja epämukavaa suurilta osin. On lumella hyviäkin puolia. Niin kuin laskettelu ja jo mainittu kauneus. Muut näkemykset ovat sallituja.

Ensi viikolla alkaa pariviikkoinen työelämään tutustuminen jakso. Saa nähdä, mitä siinä käy. Olen toki tetissä ollut ennenkin, mutta lyhyemmän aikaa.

Eilen oli se päivä, jota ennen oli se tämän blogin synttäripäivä, jota ei juhlittu. Jotain olisi kai pitänyt tehdä, kun oli mahdollisuus, mutta en oikein keksinyt mitään. Sitä paitsi tämän blogin lukijatkin pitävät osin jonkin sortin hiatusta. Eli vielä vähän päivitystä ja mahdollisesti jotain muuta ja joulukuussa varmasti jotain muuta ainakin ehkä.

Huomenna on se päivä, jonka jälkeen on se päivä kun TV-sarja Doctor Who täyttää 50 vuotta ja sieltä tulee se spessu. Olen tässä muutamien päivien aikana katsonut suoraan sanotusti liikaa kyseistä sarjaa, mutta minkäs teet.

Ffsshhgghhddabbtt. Näkemiin.

" U.F.O. commander, we are the future / We are gonna take you to the future /
Then we're gonna get to the future / Where everyone talks like they're from the future "

maanantai 18. marraskuuta 2013

5.2

Hiukan isompi muutos tällä kertaa. Heitin gadgetit toiselle puolelle tekstejä, poistin taglinen ja 'Lukijat' -gadgetin ja muutin blogin rakennetta aika lailla muutenkin. Voi olla, että tämä muuttuu vielä. Voi olla, ettei. Seuraava muutos on varmaan taustakuva ja headeri. Sininen vuosi, jos joku enää muistaa sitä, loppuu kai hiukan lyhyen. Muutan värin punaiseksi, koska punainen on rakkauden väri ja veren väri ja mansikan väri ja joulun väri ja intohimon väri ja kansallissosialismin väri ja kommunismin väri ja kauneuden väri. Sininen on vähän meh.


Tuo kuva on taas minua varten ja vaikka niitä mobiililukijoitakin varten. En tiedä mitä varten lisään niitä, mutta lisäänpä kuitenkin. Muokkaan varmaan G+profiiliani ja Specificationsia ja ei teitä varmaan kiinnosta, tiedän, mutta karhu kanssani.

Muita uutisia. Ensi lauantaina YLE TV2 esittää kello 21.50 Doctor Whon 50-vuotisspesiaalin, eli jos ei muuta ohjelmaa ole, niin voitte sitä sitten katsoa. Siinä on David Tennant ja Matt Smith. Enempää en tiedä. Hyvä se varmaan on.

Ja sitten huomenna on yhdeksästoista marraskuuta. Eli tasan 71 vuotta operaatio Uranuksen aloittamisesta toisessa maailmansodassa. Eli tasan 83 vuotta Bonnien ja Clyden ensimmäisestä pankkiryöstöstä. Eli 520 vuotta siitä kun Kolumbus löysi Puerto Ricon. Eli 413 vuotta Kaarle ensimmäisen syntymästä. 42 päivää jäljellä vuotta 2013. Mainitsin tämän päivän siksi, että se on myös Jasun Blogin 1-vuotissyntymäpäivä. Todennäköisesti en tee mitään erityistä sen kunniaksi, vaikka syytä olisi. En välttämättä tee edes tekstiä silloin. Mutta semmoinen tapahtuma on tapahtumassa.

Tämäkin teksti oli aika turha. Oletukset eivät olleet kai kovin korkealla, sillä tämä on enemmänkin päivitysteksti. Tulevassa teen vielä lisää muutoksia ja joulukuussa teen jotain vähän erikoista. Nyt hei.

" Turn the clock to doo-ba-daba-da / Gooba-daba-diba-dabada
/ Starting up a brand new day "

lauantai 16. marraskuuta 2013

5.1

Tästä lähtee pikkuhiljaa etenevä blogin uudistus prosessi. Hidas prosessi on varmaan parempi kuin yht'äkkinen, sillä joku voi halutessaan sanoa jonkun sanan väliin, niin kuin ettei tykkää tästä tai tykkäisi jostain muusta tai vastaavaa. Seuraavien päivien aikana muokkailen tätä paikkaa enemmän tai vähemmän. Tämä nykyinen ulkomuoto on ollut jo aika kauan. 5.0 oli nimenä, ellen väärin muista. Nyt siis kuitenkin tutustun Bloggerin mukautusmahdollisuuksiin ja sotken vähän kaikkea.

Ensimmäiseksi muokkasin oikeaa ylälaitaa. Lisäsin pikku descin itsestäni pikku tekstiboksin muodossa. Mobiilikäyttäjät eivät kai näe sitä. Tekstiboksissa on myös linkki väsäämälleni 'about me' -tyyliselle sivulle. Klikkaamalla linkkiä päädyt osoitteeseen http://jasublogi.blogspot.fi/p/jasu.html, jota ehkä muokkaan tässä joku päivä.

Lisään tähän vielä kuvat ennen ja jälkeen tämän päivän muutoksen ihan itseäni varten. Ja kai mobiilikäyttäjätkin tästä sitten näkevät, kuinka vähän sain aikaiseksi.

|
V

Tämä vaikuttaa muutenkin hyvältä ajalta väsätä muutosta, sillä lukijatilastot ovat normaalia matalammat. Katsotaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ymmärrän kyllä, ettei tämä varmaan kaikkia kiinnosta. Mutta kuitenkin kiitos lukijoille.

" I'm choking on the rain / The tears feel the pain
/ I'm choking back your love / 'cause I feel it baby "

maanantai 11. marraskuuta 2013

Breaking the Habit

Viime viikonloppu oli ehkä yksi parhaista viikonlopuistani vähään aikaan. Vietin koko viikonlopun kotona tehden bugger-all. Kuuntelin TGS:ää ja YoGPoDia, pelasin Minecraftia ja Pokémonia ja katsoin Doctor Whota ja Youtube-videoita ja minulla oli siihen varsin hyvä syy. Sain nimittäin torstaina jostain pikku flunssan. Yskä, nuha ja kurkkukipu. Lepäsin sisällä viihde-elektroniikan parissa. Kävin kyllä joka päivä pikku ulkoilulla, eli en ollut ihan hirveä laiskimus. Tästä inspiroituneena listaan Teille parhaat puolet kipeänä olemisestä. Ja vaikka huonot puolet myös. Ei tule paljoa, sillä olen yhä vähän kipeä ja väsyttää.



Yksi hyvä puoli on selvästi se, ettei tarvitse tehdä mitään. Saa vain makoilla ja laiskotella, jos haluaa. Jos on koulua, niin saa olla koulusta pois. Jos flunssa on vain yskää ja pientä kuumetta tai muuta siedettävää, niin kipeänä olo on melkeinpä nautinto. Toinen hyvä syy on se, että saat kävellä ympäriinsä niin kuin zombie. Raahautuen ja pitäen erilaisia ääniä. Enempää hyviä syitä en oikein keksi nyt.

Yksi huono puoli on se, että voit helposti tartuttaa kaikki. Tämä saattaa olla hyvä puoli, riippuu ihmisestä. Toinen huono puoli on se, että flunssa voi kestää pidemmän aikaa ja lopulta siihen kuolee. Minun flunssani alkaa jo mukavasti mennä ohi muutaman päivän jälkeen.

Huomenna rikon monen vuoden streakin laittamalla kouluun ylle jotain muuta kuin hupparin. Streak on varmaan kestänyt vajaat viisi vuotta, ehkä enemmän, ehkä vähemmän, en tiedä, en ole kiinnittänyt huomiota. Uskokaa pois, kyllä teitä kiinnosti. Edes vähän. Tai ei. Ihan sama. Later.


" I don't know how I got this way / I know it's not alright /
So I'm breaking the habit / I'm breaking the habit / Tonight "

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Verstaan pylväs

Päähäni pälkähti taas jostain satunnaisuuden super shibe maakunnasta joku ajatus, jota lähdin ajattelemaan ja kehittämään. Ajatusprosessi on tavallaan kestänyt jo vajaan puoli vuotta, eikä siitä ole mitään näyttöä. Nyt se on johdattanut minut aiheeseen, jota en osaa suomeksi sanoa, koska syyt. Life goals. Ei sille(kään) varmaan ole suomalaista vastinetta. Saatte keksiä, jos haluatte.

Niin. Päätin sitten lähteä keräämään ja listaamaan näitä life goalseja. Ei, kyllä minä nyt jonkun toisen termin keksin... Kääntäjä ehdottaa elämän päämäärää. Liian pitkä. Virstanpylväät kai kävisivät. Ne ovat vain kovin tahmeita ja likaisia. Eiku.


Ja niin sitten päätin keräillä ja listata elämän virstanpylviä. Mietin, että minne. Mietin sitten, että miksei tänne. Ja tässä minä nyt sitten olen. Koettamassa keksiä elämän virstanpylväitä tänne suht ala-arvoiseen blogintapaiseen. Aloittakaamme siis.

Ensimmäisenä virstanpylväänä olkoon syntyminen. Jotkut eivät aina selviydy tästä, mutta kaikki elossa olevat ihmiset ainakin tiettävästi ovat päässeet läpi. Valitsin tämän ensimmäiseksi virstanpylvääksi, jotta jokaisella olisi ainakin yksi ruksi elämän polulla.

Seuraavana virstanpylväänä olkoon perustaitojen oppiminen. Koska monet oppivat nämä nykyajan basic taidot, niin litistin ne kaikki tähän samaan pylvääseen. Nämä perustaidot ovat lukutaito, laskutaito ja kirjoitustaito. Tämäkin pylväs on  todennäköisesti käyty läpi siellä teillä.

Tulipa mieleeni, että tämä on enemmän sellainen enemmän tunne-elämään liittoutunut pylväsrivi. Teen näitä varmaan useampia, sillä näitä on aika mukava ajatella. Nämä eivät muuten ole 100% varmasti oikeassa järjestyksessä. Jotkut nimittäin oppivat lukemaan ennen henigttämistä et cetera.

Kolmas virstanpylväs on siis nyt kun ollaan enemmän tunteissa niin ensimmäinen ihastus. Kaikilla on se yksi ensimmäinen tyyppi/heppu, joka pisti silmään jotenkin erityisesti. Kaikki eivät ehkä muista sitä, mutta jos niitä on ollut yksi tai enemmän, niin tämäkin pylväs on lävistetty. En oikein ole varma, mitä näille pylväille pitäisi tehdä.

Neljäs pylväs olkoon ensimmäinen suudelma. En usko, että minun pitäisi selittää tätä teille.

Viides pylväs saa olla ensimmäinen seurustelusuhde, sillä en nyt jaksa keksiä parempaa nimitystä. Tämä - kuten varmaan kaikki muutkin - virstanpylväs mukautuu sen mukaan, miten itse sen haluaa tulkita. Oman tulkintani mukaan tämä pylväs kaatuu, kun ollaan saavutettu suhde, johon sisältyy myös riitoja ja surua. Ja aikaa. Suht paljon. Ja muutakin, tietty. Toisille kai riittää pylvään rakentamiseksi pelkästään se tieto, että toinen tykkää toisesta ja vice versa ja siitä ollaan tietoisia. Varies.

Seuraava pylväs eli pylväs viisi ja puoli tai kuusi ja puoli tai seitsemän ja puoli tai joskus neljä ja puoli - ugh - on vapaaehtoinen. Kaikki varmaan ovat tavallaan, mutta tämä ehkä erityisesti. Jotkut pystyvät päättelemään tämän pylvään jo. Sievästi sanottuna kyseessä on niin sanottu kunnari eli home run. Ne, jotka ymmärtävät, ymmärtävät. Muille herran siunausta.

Kuudes pylväs... Olkoon se kihlaus. Kun ollaan kihloissa jonkun kanssa. Ya dingus.

Seitsemäs pylväs on sitten se naimisiin meno. Kuudes ja seitsemäs pylväs saattavat syntyä uudelleen tai tuhoutua uudelleen tai maalautua uudelleen, mutta toivottavasti niin ei käy kenellekään teistä.

Kahdeksas pylväs olkoon vaikka vanhemmuus, eli se kun oma jälkeläinen pullahtaa maailmaan. Täten alkaa uusi pylväsrivi, mutta ei tämä vanhakaan pylväsrivi ole vielä valmis. Tai oikeastaan on. Tämä on viimeinen yleinen pylväs.

Yhdeksäs pylväs on nimittäin tuuriin perustuva. Kyseessä on leskisyys, eli kun rakastettu niin sanotusti potkaisee tyhjää. Tämä on aika surullinen pylväs, mutta on olemassa 49,5% mahdollisuus, että näin tapahtuu sinulle.

Siinä sitten. Onnea matkaan. Nämä pylväät eivät siis ole järjestyksessä. Eikä tässä välttämättä edes ole kaikkia pylväitä. Tämä oli vain tämmöinen tunne-elämän pylväsrivi jasun blogi style. Tulossa pari muuta pylväsriviä. Ja vielä disclaimer: tarkoituksenani ei ole loukata ketään millään tavalla ikinä tässä tekstissä eikä varmaan muissakaan. Näkemiiin.

" What I've felt / What I've known / Never shined through in what I've shown
/ Never be / Never see / Won't see what might have been
/ What I've felt / What I've known / Never shined through in what I've shown
/ Never free / Never me / So I dub thee unforgiven "

maanantai 4. marraskuuta 2013

Lyhykäinen XX: Ynpyrä

Katsoin hetki sitten taas yllättäen jakson Doctor Whota. Se on varsin vahva sarja. Vähän niin kuin The Walking Dead, mutta ainakin hieman eri tavalla. Kumpikin sarja tarjoaa vahvoja tunteita herättäviä hetkiä ympyrän joka sektorilta. Ja kyllä, tunteet esitetään ympyrässä. Joskus kukkasen mallissa, mutta yleensä ympyrässä.


Näitä kaikkia on siis luvassa, jos päätät seurata jompaa kumpaa sarjaa. Ne kaksi ovat kuitenkin niitä harvoja sarjoja, joita olen lähiaikoina seurannut, eli on hyvinkin mahdollista, että tunteita herättäviä sarjoja on monen monta lisää ja vähän päälle. Muistaakseni House, M.D. oli ainakin joskus sellainen. En suosittele näitä sarjoja liian realistisille ihmisille tai skeptikoille tai kyynikoille tai muulle vastaavalle.

Nyt olen valmis nauttimaan illasta. Kuppi teetä, leipä ja Sips:n Amnesia-videot. Ta, ta.

" Have you been to the desert? / Have you walked with the dead? /
There's a hundred thousand children being killed for their bread "

perjantai 1. marraskuuta 2013

After-party

Eilisen tekstin oikoluvun ja julkaisun jälkeen kävin YouTubessa. En yllättynyt nähdessäni "My Subscriptions" -linkin alla runsaasti kauhumatskua. Tulin iloiseksi, kyllä. Mukana oli muiden muassa YoGPoDin 45. jakso, joka oli yllättäen myös kauhuaiheinen. Katselin klippejä puoleenyöhön asti ja yritin painua pehkuihin. Tänään olin aamupäivästä varsin huonolla tuulella jostain syystä. 

Eilinen kauhuspessu oli mielestäni aikas hyvä. Mukavan pitkä ja silleen. Kauhua olen yrittänyt, kuten varmaan tiedätte, jo aikaisemminkin tuoda tänne. Ja siitä puheen ollen Halloween Spectacular ja Halloween Spectacular 2 ovat nähneet useamman kerran päivänvalon lähiaikoina. Ykkönen jopa 24 tunnin sisään. Hieman epänormaalia kai, kun ihmiset lukevat vanhoja blogitekstejä. En tiedä, silti. En katsele tilastoja kauhean paljon. Viisi blogin luetuinta bloggautusta ovat järjestyksessä atm: "Harava Luonto: Tohvelieläin ja Kesykyyhky",  "Attente", "Halloween Special: Halloween Spectacular 3: Halloween Manifesto", "Sadas bloggautus special" ja "Red John iskee taas". Minulla ei ole pienintäkään hajua mistä nämä sijoitukset ovat peräisin. Kakkonen ja kolmonen on jaettu naamakirjoissa, mutta muut ovat suurta mysteeriä.


Niskani on jumissa ja kipeä. On siis hyvä hetki listata kuun tekstit ja lyriikat.
Boom. // Slayer - South of Heaven
hau tu meik ö sändvits plas hau tu pruu tii /// Approaching Nirvana - Closer
Eräänlainen ongelma // The Lonely Island - I'm on a Boat
Lyhykäinen XIX: Hyvää suklaata // Royal Republic - Save the Nation
Linkin Parkista // Linkin Park - Leave Out All The Rest
Halloween Spectacular 2: Creepypasta // Metallica - The Thing That Should Not Be
Pottuja ja pastaa // Green Day - Take Back
Noni // Johnny Cash - The Man Comes Around
Aaton aatto // Dream Theater - Outcry
Halloween Special: Halloween Spectacular 3: Halloween Manifesto //

Kuukauden henkilöä on kuten aina harkittu kauan ja hartaasti ja marraskuun henkilöksi on valittu pitkän ja vaikean päätöksen seurauksena vaikka tuo Pringles-tölkissä komeileva viiksekäs hahmo.

Jonkin sortin reorganisointia olen suunnitellut. Ei mitään kauhean massiivista. Hyvää marraskuuta. Hei. Hei.

" Darkness is in front of us / And the chill is coming on /
But a change is beautiful / Eventually the scene will slow "

torstai 31. lokakuuta 2013

Halloween Special: Halloween Spectacular 3: Halloween Manifesto

[Prep.]
Kyllä nyt hieman ottaa nuppiin, kun olisi aikaa ja resursseja väsätä oikein kunnollinen kauhuspessu, mutta mieliala on vääränlainen. Miten oikea mieliala saavutetaan? En tiedä. Mökille lähtö varmaankin auttaisi. Teen sen, jos odottamani puhelu ei saavu vähään aikaan. Toinen asia, jota en tiennyt, on se, että milloin Halloween oikein on. Kuulemma pitäisi olla pyhäinpäivän aattona. Ja sitten sen kuuluisi olla viimeinen päivä lokakuuta. Ongelma vain on se, että pyhäinpäivä on toinen marraskuuta. Lopulta päädyin lokakuun viimeiseen päivään, sillä niin on aina ollut. Nyt siis katson vähän matskua 7 Days a Skepticistä ja ehkä pari muuta hermostuttavaa klippiä ja odotan puhelua ja jos odotan turhaan niin lähden ehkä sinne mökille.

~ Noin kolme tuntia myöhemmin ~

I never got my phone call. It's a bit sad, really. Also, it's the perfect weather for Halloween, on Halloween. Heavy rain, complete darkness and a chilling breeze. Too bad I haven't got any friends with whom I would spend this magical evening. Or then I do, but I haven't been informed of it.

Anteeksi tuosta. Kuuntelin juuri kolmisen tuntia nonstoppina englanninkielisiä podcasteja. Don't judge.
[/Prep.]


Tervoteloa teikät. Tässä blogitekstissä katsastamme muutamaa tavallista lyhkäisempää creepypastaa. Micropasta on se virallisempi nimi. Ei ehkä ihan virallinen, mutta käypä ainakin. Toivottavasti istut mukavasti ja osaat englantia, sillä minä en jaksanut / ehtinyt / ollut tarpeeksi motivoitunut suomentamaan näitä. Aloittakaamme.

Ensimmäinen micropasta on nimeltään "Evening Routine" ja credit on osoitettu nimimerkille "Sangth". Olen tuonut sen, kuten muutkin pastat, suoraan tänne blogiin, jotta Teidän ei tarvi huolehtia epäluotettavista linkeistä ja jotta mobiililukijatkin pääsevät heti lukemaan. Olkaa hyvät:

" Don't look up at the mirror.

You know how that always goes. They look up at the mirror and it's right there behind them. Just stare down and turn the sink handle. Reach over for the towel. No. Whatever you just felt isn't there. Bring your hand back, you don't need to dry them anyway, you're going to bed. Keep your head down, keep your hair over your face like a visor, look at your feet when you turn around. Now pull open the door. Don't look ahead down the hall, of course it'll be standing right there watching you, just keep looking down, act like you're half awake, maybe you can fool it. Turn left and go straight ahead. Don't look down the left or right halls as you reach your door, don't even indulge your peripheral vision, just get there.

Go to your computer and turn off the screen. You know exactly where the switch is. Don't look at what's flashing on the screen. You know that whatever is on there isn't what you left on. Just kneel and hold the power button. It should only take five seconds or so. Come on. Now turn and walk to your dresser just like before. No, don't look at its feet, look at yours. Keep looking down and walking. Don't walk too slow. Don't walk too fast. Pull off your shirt. Don't take forever getting the thing off, just do it quickly. Same with your trousers. Careful. Don't trip yourself. Open the drawer and put them both in. Who cares if it's just one of the shirts, don't look at what else is in there. Just close it. Some of the shirt got caught at the top. Open it again, shove it in, close it.

Ok. Now turn again. Look down. Don't stand too close to the bottom of the bed. Don't let it grab your ankles. Just get on the bed. Now move the pillows and lie on your side with your back to the wall. Keep your eyes closed. Ignore the freezing wall. Grip the covers from the inside tightly, in case it tries to pull them off. Keep your eyes shut.

Don't listen to it.

Keep your eyes shut. Go to sleep. "

Sellainen. Kiva piku tarina aiheellisesta vainoharhaisuudesta ja kliseistä. Stoori löytyi osoitteesta http://www.creepypasta.com/, kuten myös tämä seuraava. Otsikkona "100,000", kirjoittaja tuntematon. Pitemmittä puheitta:

" It might happen one morning that you wake up home alone. This could be normal depending on your situtation, but this morning will be different. While your environment will all seem exactly the same, you'll notice that everything is quieter than normal. If you go outside, you will find a distinct lack of anything like birds, insects... or people. As far as you travel, you will not encounter another sentinent human being. The entire world will be intact, but empty with the exception of yourself.

There are currently over a hundred thousand missing persons cases in the United States alone. Some are just normal cases of murder or kidnappings, but in others, the disappearance cannot be explained and no remains of the person are never located. "

Tätä pastaa mietiskelen joskus, kun olen yksin kotona ja lähden kävelylle. Yleensä illuusion rikkoo joku auto tai muu kadulla liikkuva juttu. Seuraavan tarinan löysin joskus joltain sivustolta, mutta en löydä sitä enää mistään. En voi siis antaa krediittejä kenellekään. En ole edes varma, onko tällä edes otsikkoa. Tiedosto on nimeltään "You never think it will be you", joten se varmaan käy otsikosta.

" You never think it will be you. We grow up hearing about all these horrible stories on the news, watching all these chilling movies, reading horror novels... but after every book or movie, there is always that glimmer of relief that it isn't you. 

I remember that feeling. I miss it, I do. I've lived in the dark for so long now, not knowing what will happen next. I'm scared. I'm alone. I'm confused. Why me? I ask over and over and over again. I've asked so many times now that I'm not sure I even want an answer. Trapped, with no one to help me. I'm just waiting for the next time I see him. It's only a matter of time. I'm unsure what will happen. I suppose it just depends on the mood. With all my pain and suffering, with everything I've gone through, there's one thing I'm thankful for.

I'm glad I never became the victim. "

Vaikuttaa vähän aloittelijan kirjoitukselta, mutta silti erittäin hyvä micropasta. Viimeinen rivi iski kanalta lihat irti. No, siinä oli kolme hyvää pikku tarinaa. Onko tämä teksti valmis? Ei. Seuraava tarina löytyi Redditistä. Nimimerkki Mr_Halloween kirjoitti tarinan "Joking":

" Daddy told me he was coming back. He left with his magic stick and told me to stay inside, no matter what, and wait for him. Daddy is funny. He left me alone with Mommy. And me and Mommy are waiting now, just waiting for Daddy.

Me and Mommy heard noises from outside. It was like a funny groaning. Mommy was scared, but I thought it was funny! Daddy was just joking with us. We heard bangs outside. They hurt my ears. Me and Mommy heard screams, too. They sounded like Daddy's, but Daddy's just joking, I know it! And me and Mommy are waiting now, just waiting for Daddy.

Me and Mommy have been stuck inside for a long long time now, and my tummy hurts. We can hear bangs on the windows now. Me and Mommy can hear groans, too, some even like Daddy's! Mommy is crying now, but I know Daddy is joking. I hope he is. Mommy just gave me some water, she said it was all we had. But I know Mommy is joking. Right?

My tummy rumbled really loudly. It rumbled almost as loud as the door breaking as I saw Daddy tumble through. "

Zombie-maailmanloppu viisivuotiaan näkökulmasta. Vaikka kaikkia alkavat varmaan pikkuhiljaa zombie-tarinat kyllästyttää, ainakin minua, tämä oli varsin hieno. Karmiva ja yllättävä, niin kuin hyvän pastan tulee olla. Vielä yksi micropasta ja sitten pääsette nauttimaan illan pääateriasta. Tämäkin juttu löytyy Redditistä. "Storytelling". Nimimerkki mirand23. 

" 'There was once an attractive woman, walking by her lonesome in the middle of the night. She had no idea what was in store for her, as she strode past the dimmed out coffee shop to her car. I followed close behind, making sure not to alert her of my presence, as that would do no good for either of us. I did not enjoy a struggle, but as I recounted my past missteps, I kicked a can, alarming my prey. However, by the time she knew something was wrong, I had her. Now, she's tied up in my basement, listening to the story of her own de...'

My captor stopped as I began to cry under my blindfold and attempted a muffled scream through my gag.

'Shh, shh, shh, he whispered, as he stroked my sweat-matted hair, 'The story isn't over yet.' "

Meinasin ennen tuota sanoa, että tarina kerrotaan naisen näkökulmasta, mutta se olisi ollut spoileri ja Te olette muutenkiin niin fiksuja, että tajusitte sen varmasti itsekin.


Ja nyt, naiset ja herrat, esitän Teille pikku jalokiven. Tämä ei ole micropasta, vaan ihan laillisen kokoinen creepypasta. Sanoisin jopa, että kyseessä on oma henkilökohtainen suosikkini. Tämä pasta on hyvin tunnettu ja se on kuulemma voittanut joskus jonkun palkinnon(citation needed). Kuulin tarinan ensimmäistä kertaa, kun Simon Lane luki sen YoGPoDin jaksossa 44. Tarina kulkee nimellä "The Smiling Man" ja sen on kirjoittanut Reddit-käyttäjä blue_tidal. Enjoy.

" About five years ago I lived downtown in a major city in the US. I've always been a night person, so I would often find myself bored after my roommate, who was decidedly not a night person, went to sleep. To pass the time, I used to go for long walks and spend the time thinking.

I spent four years like that, walking alone at night, and never once had a reason to feel afraid. I always used to joke with my roommate that even the drug dealers in the city were polite. But all of that changed in just a few minutes of one evening.

It was a Wednesday, somewhere between one and two in the morning, and I was walking near a police patrolled park quite a ways from my apartment. It was a quiet night, even for a week night, with very little traffic and almost no one on foot. The park, as it was most nights, was completely empty.

I turned down a short side street in order to loop back to my apartment when I first noticed him. At the far end of the street, on my side, was the silhouette of a man, dancing. It was a strange dance, similar to a waltz, but he finished each "box" with an odd forward stride. I guess you could say he was dance-walking, headed straight for me.

Deciding he was probably drunk, I stepped as close as I could to the road to give him the majority of the sidewalk to pass me by. The closer he got, the more I realized how gracefully he was moving. He was very tall and lanky, and wearing an old suit. He danced closer still, until I could make out his face. His eyes were open wide and wild, head tilted back slightly, looking off at the sky. His mouth was formed in a painfully wide cartoon of a smile. Between the eyes and the smile, I decided to cross the street before he danced any closer.

I took my eyes off of him to cross the empty street. As I reached the other side, I glanced back... and then stopped dead in my tracks. He had stopped dancing and was standing with one foot in the street, perfectly parallel to me. He was facing me but still looking skyward. Smile still wide on his lips.

I was completely and utterly unnerved by this. I started walking again, but kept my eyes on the man. He didn't move.

Once I had put about half a block between us, I turned away from him for a moment to watch the sidewalk in front of me. The street and sidewalk ahead of me were completely empty. Still unnerved, I looked back to where he had been standing to find him gone. For the briefest of moments I felt relieved, until I noticed him. 

He had crossed the street, and was now slightly crouched down. I couldn't tell for sure due to the distance and the shadows, but I was certain he was facing me. I had looked away from him for no more than 10 seconds, so it was clear that he had moved fast.

I was so shocked that I stood there for some time, staring at him. And then he started moving toward me again. He took giant, exaggerated tip toed steps, as if he were a cartoon character sneaking up on someone. 

Except he was moving very, very quickly.

I'd like to say at this point I ran away or pulled out my pepper spray or my cellphone or anything at all, but I didn't. I just stood there, completely frozen as the smiling man crept toward me.

And then he stopped again, about a car length away from me. Still smiling his smile, still looking to the sky.
When I finally found my voice, I blurted out the first thing that came to mind. What I meant to ask was, "What the fuck do you want?!" in an angry, commanding tone. What came out was a whimper, "What the fuu…?"

Regardless of whether or not humans can smell fear, they can certainly hear it. I heard it in my own voice, and that only made me more afraid. But he didn't react to it at all. He just stood there, smiling.

And then, after what felt like forever, he turned around, very slowly, and started dance-walking away. Just like that. Not wanting to turn my back to him again, I just watched him go, until he was far enough away to almost be out of sight. And then I realized something. He wasn't moving away anymore, nor was he dancing. I watched in horror as the distant shape of him grew larger and larger. He was coming back my way. And this time he was running.

I ran too.

I ran until I was off of the side road and back onto a better lit road with sparse traffic. Looking behind me then, he was nowhere to be found. The rest of the way home, I kept glancing over my shoulder, always expecting to see his stupid smile, but he was never there.

I lived in that city for six months after that night, and I never went out for another walk. There was something about his face that always haunted me. He didn't look drunk, he didn't look high. He looked completely and utterly insane. And that's a very, very scary thing to see. "

Kiitos lukijoille. Hyvää illanjatkoa.

" "