Ensinnäkin anteeksipyyntö heille, jotka ovat näköjään joka päivä katsoneet löytyykö täältä uutta tekstiä. Lohdutukseksi teille voin sanoa että tällä kertaa löytyy.
Toiseksi en välttämättä pyydä tätä anteeksi keltään, mutta kadun, että en ole kirjoittanut mitään vähään aikaan, sillä nämä viime viikot ovat olleet mahdollisesti elämäni parasta aikaa. Aika usein silti nykyään tuntuu siltä, että elän elämäni parasta aikaa. Ei se huono juttu ole, mutta saa vain hiukan huolestumaan siitä, että milloin se loppuu. No, ei sitä kai kannata miettiä paljoa. Se on sen ajan murhe, niin kuin olen itse huomannut sanovani itselleni aika paljon lähiaikoina.
Ei minulla muuten mitään erityistä syytä ollut, kun päätin taas kirjoittaa.
Tänään varmaankin ehkä otin jonkin sortin harppauksen jollain tasolla. Nimittäin karkasin kotoa. Tai en oikeastaan karannut, vaan lähdin ilmoittamatta ja kettuuntuneena pois ja sen verran kauaksi aikaa, että kerettiin huolestua. En kutsuisi sitä saavutukseksi tai miksikään. En vain halunnut olla enää kotona. Käväisin tankkaamassa ja vietin aikaa kirjastossa. Ei se mikään virheliike ollut. Kyselin jälkimmäisestä myös kesätyöpaikkaa. Ehkä vähän myöhään, mutta silti.
Parin viime kuun aikana olen katsonut House, M.Dtä noin viisi kautta sekä Supernaturalia kaksi kautta. Ostin American Horror Story: Asylum -boksin ja aloitin Scrubsin katsomisen. Lisäksi olen miksannut musiikkia ja soittanut aikaisempaa reilusti enemmän kitaraa. Also also luin John Greenin romaanin Tähtiin Kirjoitettu Virhe (upea) ja olen tällä hetkellä kahlaamassa läpi Suzanne Collinsin Nälkäpeliä ja Tuomas Kyrön Kunkkua. Vielä lisäksi olen siivonnut huoneeni ja saanut pari uskomattoman hienoa ihmistä hyviksi kavereikseni. Ja paljon muuta. Elämä hymyilee ja toivottavasti se hymyilee kauan ja vakaasti.
Ei tällä tekstillä siis ollut oikeaa merkitystä. Harvemminhan niillä on, vai mitä? Nonetheless, pidän tätä yhä yllä, joskin hieman puolisydämmellä. Hyvää toukokuuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti